Väkivalta siellä missä sanotaan hoidettavan ihmisten mielenterveyttä
Täällä oli eilen keskustelua jossa joku kommentoi siihen tyyliin että ihmisen täytyy noudattaa sosiaalisia normeja mm. ulkonäön suhteen että miellytät psykiatria? Muutenkin tuntuu että homma ei ole kauhean ihmisiä kunnioittavaa, vaan nimenomaan vallankäyttöä ja nykyajan sosiaalisesti (vielä) hyväksyttävää vainoa niitä kohtaan jotka eivät kiltisti mukaudu. Usein vielä ne jotka joutuvat "hoidettavaksi", taitavat olla juuri niitä tavallista herkempiä ihmisiä joille on vaikea kestää epäoikeudenmukaisuutta ynnä muuta maailman menoa. Kuulun itse ihan samaan kastiin ja olen vielä ylpeä siitä. En ole vaihtanut ihmisyyttäni muiden painotukseen. Mutta olen ollut onnekas. Vähemmän onnekas ihminen on näiden väkivallan kohde. Ja mitä niihin sosiaalisiin normeihin tulee, luulisin läpäiseväni tällaisen psykiatrin seulan. Sisimmässäni minulla on kuitenkin palava myötätunto väärän vallankäytön kohteeksi joutuneita kohtaan ja sydämestäni halveksin niitä jotka tittelinsä varjolla purkavat suoranaista pahuutta alisteisessa asemassa olevaan ihmiseen.
Kommentit (11)
Tuttua juttua. Ei pidä KOSKAAN mennä mielenterveystoimistoon tms. eikä mihinkään yhteiskunnan instanssiin kertomaan, jos ahdistaa/masentaa tms. PItää puhua ystäville niistä asioista tai vaikka kirjoittaa ja sillä tavalla purkaa itseään. ÄLÄ KOSKAAN MENE "AMMATTILAISILLE". Heidän ammattilaisuutensa on juuri tämän väkivallan verho ja vastuustavapautuslauseke.
Voi tietysti olla, etteivät kaikki psykiatrit toimi samalla tavalla mutta hiljainen hyväksyntä mahdollistaa huonon kohtelun. Koska jos asian ottaisi puheeksi, saattaisi tulla horjuttaneeksi omaa asemaansa. Koko ihmisten luokittelu todellisten tai kuviteltujen sairauksien perusteella ja kohtelu sen mukaan on jo itsessään kyseenalaista. Eikä sitäkään sanota, muutenhan koko niin kivasta arvostuksesta (omassa ryhmässään ainakin) nauttiva ammattikunta tulisi kyseenalaistetuksi. Vaivalla vielä päässeet siihen asemaan mestaroimaan muita ja nauttimaan "pyhää pelkoa" heikommassa asemassa olevilta. Niin monella on huonoja kokemuksia että ei tuollainen toiminta tule kestämään, ennemmin tai myöhemmin ihmisyyttä vastaan olevat instituutiot kaatuvat. Jos olisi aito halu auttaa niin jotain hyvää voisi syntyäkin. Nöyryytyksen kokemukset eivät sellaista ole.
ap
Onhan tätä. Enää ei kiinnosta millaisen vaikutelman annan, kun ei he voi tehdä mitään pahempaa, joten käynnit on menneet molemminpuolisiksi solvaustilaisuuksiksi, mutta yllättäin viimein on hommat nytkähtäneet eteenpäin. Näemmä pitää olla niin ikävä, että hoitaminen alkaa kiinnostaa kun eivät tahdo enää tavata uudelleen.
Mikäköhän siihen on juurisyy/mistä johtuu? Sanoin vaan halveksivani mutta jos yrittäisi oikeasti ymmärtää. Nopeasti ajateltuna niin vaikea asettua sillä tavalla toimivan asemaan. Alaa alun perin menneet opiskelemaan sellaiset joilla omia käsittelemättömiä asioita? Jotenkin harmillista jos niin on. Paineet jostain? Joku outo hierarkia?
ap
olette kai kuulleet mitä psyk.sairaanhoitajat tekee meille
Luin jonkin vanhan venäläisen fiktiivisen kirjan jossa Venäjällä oli koleraepidemia tms ja lääkäri paasasi ja painotti koleran hoitamisessa sitä seikkaa että "sairaus tulee PUSKEA ulos potilaasta väkisin, hoitohenkilökunnan tulee taistella sairautta vastaan, tulee olla sairautta vahvempi".
En tiedä onko joidenkin "fyysisten" sairauksien kohdalla oikeasti noin, käytetäänkö tuollaista puskemis-taistelemis-vahvuus periaatetta yhä sairauksia vastaan. Mutta mielenterveyspuolella tuota todellakin vaikutetaan käytettävän, se vaikuttaa olevan perusperiaate jonka varaan kaikki mielenterveyshoito on rakennettu.
En usko että tuolle puskemiselle on mielenterveyshoidoissa tieteellistä loogista perustelua. Uskon että se on silkkaa narsistista väkivaltaa, vallanhimoisten mielenterveystyöntekijöiden tapa satuttaa heikompia. Eli todellakin sääliksi käy kaikille jotka tuon puskemisen uhreiksi joutuvat. Ja oikeassa olet ap - suurin osa potilaista on ihmisiä joita on jo ennestäänkin satutettu erityisen paljon. Herkkiä ihmisiä joita se mielenterveystyöntekijöiden puskuväkivalta satuttaa kaikista eniten.
En olisi selvinnyt vaikean masennuksen psykoosijaksosta ilman psykiatrista osastohoitoa ja sen jälkeen tiivistä jatkohoitoa avohoidossa. En varmasti olisi hengissä enää, niin houkuttavia olivat psykoottiset fantasiat kuolemasta. Alkaen siitä äärimmäisestä tilasta aina tämän päivän todella hyvään masennuksettomaan ja tasaiseen vaiheeseen kaikki kohtaamani ammattihenkilöt ovat kohdelleet minua yksilönä, jota kuunnellaan ja jonka erityistarpeet huomioidaan. Toisaalta, heikoimpana hetkenäni heittäydyin psykiatrisen hoidon käsivarsille luottaen minua hoitavien ammattitaitoon. Jos ei tätä luottamusta löydä ja hoito on vastentahtoista, silloin se varmasti tuntuu väkivallalta.
Meidän tutulle tehtiin lobotomia mielisairaalassa
Nyt se on pelkkä ihmisraunio
.