Asperger-mies avopuolisona

mikään aikataulu ei koskaan pitänyt, hän saattoi tulla neljä tuntia myöhässä ja asiasta ei saanut huomauttaa eikä varsinkaan loukkaantua. Puhelimeenkaan ei vastannut jos se ei sattunut huvittamaan, mikä tarkoitti että häntä ei voinut ottaa esimerkiksi kuskiksi mihinkään vaikka usein tarjoutui, sillä kyydin saapuminen oli aina epävarmaa, lähinnä se, saapuiko se kyyti mihin aikaan.

Ja syy sille myöhästymiselle saattoi olla mm se että hänen piti käydä suihkussa tai häntä väsytti ja hän lepäsi, eikä hänen mielestään siitä tarvinnut ilmoittaa niille jotka odottivat...



Omasta mielestään hän on myöskin täydellinen, mm autolla ajaessa hän ei tee virheitä, mikä käytännössä tarkoitti että kun kerran esimerkiksi erehdyin talvella huomauttamaan että hän ajaa liian lujaa ja mua pelottaa sen takia, mä sain kuunnella tuntikausia kestäviä syytöksiä siitä kuinka mä haukun hänen ajotaitoaan... poiskaan tilanteesta en päässyt sillä mies ei päästänyt mua ulos autosta enkä liikkuvasta autosta uskaltanut hypätäkään. Sillä hänellä oli mulle silloin asiaa ja sillä perusteella mua ei tarvinnut päästää autosta ulos ennen kuin hän on sanonut sanottavansa. Ajaen samalla kahdeksaakymppiä neljänkympin alueella jäisellä tiellä, ja tiesi kyllä varsin hyvin että mä pelkäsin että kohta lähtee henki kun auto ei pysy tiellä.



Lisäksi ne neuroosit muuttuivat koko ajan sietämättömämmiksi, joka päivä miehen piti esimerkiksi saada syödä tietyssä ravintolassa sama ruoka-annos. Jos miehen teki mieli pizzaa klo 3 yöllä, sitä oli pakko lähteä hakemaan vaikka kymmenen kilometrin päästä. Mikään muu vaihtoehto ei kelvannut, esim jos lähellä olisi ollut avoi mäkkäri, ruokaa ei sieltä voinut hakea, sillä hän haluaa nyt pizzaa.



Myös jatkuva käsienpesu ja varsinkin suihkussakäyminen alkoivat olla todella rasittavia juttuja, mies kun läträsi suihkussa aina vähintään 1,5 tuntia kerrallaan pesten itsensä harjalla niin että iho muuttui tulipunaiseksi, muuten on kuulemma likainen. Sama käsipesussa, puoli tuntia käsien jynssäystä kynsiharjalla... Kodin siisteydestä hän taas ei piitannut tippaakaan, keittiö oli täynnä mäkkäriruokien laatikoita, pizzalaatikoita, muruja, homeisia ruuanjämiä jne, ja muukin asunto hirveässä kaaoksessa. Mies ei esim ollut imuroinut tai mitenkään siivonnut asuntoaan kahteen vuoteen.



Siinä vaiheessa kun mä jätin sen miehen, sain haukut miehen sukulaisilta koskien sitä etten ymmärrä että miehellä on ongelmia. Olkoon vaan, mutta mä en jaksa niitä sen ongelmia katsella. Jättäessäni miehen musta tuli sen yleinen kiinnostuksen kohde, ja viimeiset kolme vuotta se on vainonnut mua käymällä vähintään pari kertaa päivässä mun pihalla, seisoo siellä ja polttelee tupakkaa ja tuijottaa mun asuntoon päin... muuttaminen ei auta, kahdesti olen muuttanut ja aina se saa jostain selville mun uuden osoitteen.

Tosin yksi syy tuohon jättämiseen oli aiemminkin myös se että mies kävi kyttäämässä mun menoja, esim että onko mun asunnossa valot silloin kun olen sanonut olevani kotona ja muuta vastaavaa. Se vaan ei roon loppunut.

Hän on aikuinen ja olen usein miettinyt minkälainen puoliso hänestä tulee! Parinhakukaan ei ole niitä yksinkertaisimpia asioita, tarvitaan rutkasti ymmärtämystä vastapuolelta!

Vierailija:

Hän väittää lapsena olleensa ihan täys-asperger. Diagnoosia hänellä ei ole, olemme päätyneet aspergeriin kirjojen ja as-nettisivujen perusteella. Mihinkäpä hän diagnoosia tarvitsisikaan, kun hoitoakana ei ole. Eikä edes tarvitse.

Hän on monessa suhteessa tosi ihana verrattuna normaalimieheen, mutta välillä sitten ällistyttävän sulkeutunut ja tunnekylmä. Otan useimmat hänen kummallisuutensa huumorilla ja kyselen käytöksen taustoja. Hänen mielestään on ihanaa, kun olen kiinnostunut hänen ajattelutavastaan ja hyväksyn hänet sellaisena kuin hän on.

Vaikeinta on hyväksyä ajatusta, että niin kauan kuin hänellä on kaikki hyvin, on suhtessamme kaikki hyvin. Hänen mielestään siis suhteemme muodostuu pelkästään hänen tunne-elämästään. Jos minulla on hätä, ei se tarkoita, että suhteessamme olisi mitään vialla tai että hänen pitäisi tehdä jotain. Minun hätäni on minun yksityisongelmani, vaikka se johtuisi suoraan suhteestamme tai hänestä. Ja mitä isompi hätä minulla on, sitä todennäköisempää, että hän jättää minut yksin. Hänen mielestään hätätilassa pitää vetäytyä yksin miettimään tilannetta ja siksi hän antaa minulle mahdollisuuden tehdä niin. Hänelle ei tule mieleen, että voisin tarvita lohtua tai juttelua.

Mutta sellaisia kai monet normaalimiehetkin ovat ;)

Sori vaan, mutta suurin osa kuvauksistanne vastaa ihan normaalimiestä, jolla tunnetaidot eivät ole vahvin alue.



Ja sitä paitsi, jos ei pysty sanomaan miehelle, mitä haluaa ja tarvitsee, niin turha odottaa vastakaikua. Miehet eivät noin yleisesti ottaen ole mitään ajatusten lukijoita!

vieraita (perhettä/sukua). En ole tunnistanut kyllä sellaista yltiöjärjestelmällisyyttä tai pakonomaista toimintaa, kuten että asiat pitää tehdä vain tietyllä tavalla. Miten saisi selvyyden onko kyse as:stä vaiko vain pelkästä " miesgeenistä" ??? KErtokaa....

Kehoittaisin perehtymään aiheeseen tarkemmin ennen tuollaisten juttujen laukomista.

Eli kyllä siihen ihan ammattilaiset tarvitaan arvioimaan. Jokaisesta ihmisestä kun löytyy piirteitä jotka sopivat esim aspergeriin, ADHD:hen tai vastaaviin.

...tosin haastavia puolisoina. Oma mieheni on kanssa huippusosiaalinen ja toiminut monelle ihmiselle suorastaan psykologina. Se on jännä juttu että vaikka kuinka tuota ihmistä välillä vihaakin(kun jättää minut märehtimään huolineen yms)niin kuitenkin tajuaa että hän on oikeasti todella kiltti ja hyväntahtoinen, vaikkakin itsekkäämpi tahtomattaan.

Meilläkin on miehellä " ammattina" musiikki...Siihen panostanut koko suhteemme ajan ja menee kyllä selkeästi perheen edelle tuo intohimo, mutta mitäs sitä miestä pitelemään kun kuiteskin hyvä isä on muutoin. Eniten ehkä välillä huolestuttaa kun mieheni meinaa perustaa elämänsä musiikille ja jonkun sortin studiota pystyttämässä...niin osaako hän sitten todella ottaa huomioon kaikki takaiskut ja varautua täydelliseen tappioon? Tuntuu että koko ajan liihottelee enemmän tai vähemmän omissa pilvilinnoissa ja uskoo " maailmanvalloitukseensa" , mutta sen kuuloista musiikkia tosin että ihastelen koko ajan sitä nerokkuutta ja se saa minut heltymään ja uskomaan hänen valloituksiinsa jonakin päivänä. Sen köyhyydenkin sietää kun vaan toista rakastaa. ;) Olenhan itsekin taiteilijapersoona. Haluan tehdä mikä tuntuu sydämessä oikealta koska muuhun en kykenisi. Minussakin hiukka aspergeria varmaan...

Mitä tänään kuuluu?

Minulla as-poika. Et voi muuttaa miestä, vaan sinun on opittava sanomaan suoraan. Jos sanot tuo koru olisi ihana, mies sanoo että niin olisi ja se jää siihen. Eikä sekään vielä riitä, että sanot että olisi kiva saada tuo koru synttärilahjaksi, as-mies pitää sitä haaveiluna. Sinun vain on opittava sanomaan, että haluat, että mies ostaa tuon korun sinulle synttärilahjaksi. 

Esimerkkejä, kun keskustelen pojan kanssa skypellä tekstaten, niin jos en muista laittaa kysymyksen jälkeen kysymysmerkkiä, hän ei vastaa siihen. Jos sanon vaikka että käy katsomassa posti, hän saattaa käydä mutta ei kuittaa mitään, koska en ole pyytänyt kuittaamaan. 

Mulla tämä toinen poika valehtelee kyllä, lähes platonisesti; hänellä on poikkeuksellinen halu miellyttää kaikkia ja vastaa niin että kaikkia miellyttää. mm. koulussa menee aina hyvin, vaikka kaikki olisi päin mäntyä. Sen sijaan toinen, joka on lievempi ja pienenä epäiltiin assia, mutta sai normaalidiagnoosin, puhuu aina totta. Hän kertoo äidillekin asioita, joita ei takuulla muut pojat kerro kotonaan. Päiväkodissa jo riitatilanteissa kuulemma meidän pojalta aina kuuli totuuden, hän kertoi sekä niistä missä itse oli tai ei ollut, asiat niinkuin ne oli. Jos hän oli raivostunut jollekin, hän sanoi senkin. 

[quote author="Vierailija" time="02.11.2013 klo 02:07"]

Minulla oli avioliitto as-miehen kanssa vielä kun tämä ketju on aloitettu, mutta ei ole enää. Lapsia meille ei tullut.

Miehellä oli diagnosoitu asperger jo nuoruudessaan. Hän oli hyvin pakkomielteinen muutamien asioiden suhteen ja jatkuva tivaaminen joka päivä meinasi uuvuttaa minut sairaaksi. Hän ei myöskään jättänyt minua hetkeksikään rauhaan jos minulla oli vapaata töistä, vaan viestitteli tai soitteli koko ajan. Mitään erityislahjakkuuksia minun ex-miehelläni ei ole, ei mitään syvällistä perehtymistä johonkin aihepiiriin tai muuta sellaista.

Sen sijaan hän oli parisuhteessa pakkomielteinen ja halusi urkkia kumppanistaan kaiken tiedon: tekstiviestit, puhelut, tiliotteet, kassakuitit, kalenterit, salasanat ja kavereideni osoitteet. Hän halusi kaiken menevän oman päänsä mukaan, ja siksi asetteli jopa valmiita lauseita kumppaninsa suuhun "sinun PITÄÄ sanoa että..." silloin kun kumppani sanoi hänen mielestään jotain väärin. Hän ei ymmärtänyt metaforia eikä huumoria joka liittyy itseironiaan, en saanut nauraa esimerkiksi omille erehdyksilleni ilman että hän raivostui.

Eron jälkeinen aika on ollut vainotuksi joutumisen vuoksi vaikeaa, mutta olen onnellinen siitä että olen as-vapaa. Olen pahoillani siitä jos joku loukkaantuu tästä, mutta ero asperger-miehestä tuntuu ihan tosiaan ihanalta vapautukselta. 

[/quote]

ompas kyllä jännä, että as voi näkyä näin monilla eri tavoilla. Omalla as-miehelläni ei onneksi ole yhtäkään noista piirteistä. Ja hänelläkin kuitenkin diagnosoitu se jo nuorena. Ei tule mieleen yhtäkään asiaa, jossa as arkea jotenkin häiritsisi tai hankaloittaisi.. No ehkä ainut on se, että kun mun on ollut pakko opetella puhumaan melkosen suoraan jossain asioissa (vaikka ihailtavan hyvin mies kuitenkin ymmärtää pieniäkin vihjeitä) niin saatan sit välillä muussakin seurassa vahingossa vähän töksäytellä. Ja ehkä toinen on autolla ajamiseen liittyvät rutiinit, eli ennen kun auton voi käynnistää, on pakko asetella avaimet, lompakot yms siistiin riviin hanskalokeroon. Mutta aika vähällä kyllä päästään, ja tosiaan lähinnä posiiivisena asiana se täällä koetaan. 

Ainut, mikä välillä vähän mietityttää, on se periytyvyys. Että jos sitten jollekin tulevista lapsistamme se puhkeaakin paljon vaikeampana. Mutta ei tollasia pitäisi etukäteen kauheesti huolehtia.