Asperger-mies avopuolisona

onko miehelläsi ihan diagnoosi? Suosittelen lämpimästi esim asperger ja autismiliiton järjestämiä parisuhdeleirejä, muutenkin vertaistuki saattaa helpottaa hieman elämää.

Vierailija:

Onko muita samassa tilanteessa? Voi jestas, että meinaa välillä ottaa koville ymmärtää miehen käytöstä!

Nainen kun hyvin usein puhuu antaen vinkkejä ja vihjailemalla omista tarpeistaan, eipä onnistu AS:n kanssa...

Minä vain en yksinkertaisesti osaa sanoa, että minä haluan tai minä vaadin jotain.



En myöskään ole koskaan kieltänyt miestä lähtemästä mihinkään, sanon vain, että hän itse tietää haluaako mennä. Ja mies menee juuri silloin, kun häntä eniten tarvitsen, ymmärtämättä lainkaan, että oli kyseessä hetki, jolloin olisi pitänyt jäädä..

ap



ps. kaikkien mahdollisten testien mukaan on aivan selvä AS

ps.2 ei tule tapahtumaan, että mies keskustelisi parisuhteestaan kenenkään ulkopuolisen kanssa!!

Niin se on tavismiestenkin kanssa, naisen täytyy opetella sanomaan suoraan mitä haluaa/tarvitsee. Eipä ne tavismiehetkään kovin usein vinkeistä ja vihjailuista ota vaarin.

Vierailija:

Minä vain en yksinkertaisesti osaa sanoa, että minä haluan tai minä vaadin jotain.

Vierailija:

Nainen kun hyvin usein puhuu antaen vinkkejä ja vihjailemalla omista tarpeistaan, eipä onnistu AS:n kanssa...

itse voit opetella uusille tavoille.

Hän väittää lapsena olleensa ihan täys-asperger. Diagnoosia hänellä ei ole, olemme päätyneet aspergeriin kirjojen ja as-nettisivujen perusteella. Mihinkäpä hän diagnoosia tarvitsisikaan, kun hoitoakana ei ole. Eikä edes tarvitse.



Hän on monessa suhteessa tosi ihana verrattuna normaalimieheen, mutta välillä sitten ällistyttävän sulkeutunut ja tunnekylmä. Otan useimmat hänen kummallisuutensa huumorilla ja kyselen käytöksen taustoja. Hänen mielestään on ihanaa, kun olen kiinnostunut hänen ajattelutavastaan ja hyväksyn hänet sellaisena kuin hän on.



Vaikeinta on hyväksyä ajatusta, että niin kauan kuin hänellä on kaikki hyvin, on suhtessamme kaikki hyvin. Hänen mielestään siis suhteemme muodostuu pelkästään hänen tunne-elämästään. Jos minulla on hätä, ei se tarkoita, että suhteessamme olisi mitään vialla tai että hänen pitäisi tehdä jotain. Minun hätäni on minun yksityisongelmani, vaikka se johtuisi suoraan suhteestamme tai hänestä. Ja mitä isompi hätä minulla on, sitä todennäköisempää, että hän jättää minut yksin. Hänen mielestään hätätilassa pitää vetäytyä yksin miettimään tilannetta ja siksi hän antaa minulle mahdollisuuden tehdä niin. Hänelle ei tule mieleen, että voisin tarvita lohtua tai juttelua.



Mutta sellaisia kai monet normaalimiehetkin ovat ;)

Saan pitää pahan mieleni ihan yksin. Eikä asiaa todellaakaan auta se, että vuosien takainen masennukseni uusiutui kevään aikana ja olen aika huonossa kunnossa sen takia..

Hänessä on kuitenkin se hyvä puoli, että hän ei jätä - siis katkaise suhdetta - tällaisen " vamman" takia. Ensimmäinen aviomieheni oli n.s. normaali, ja kun masennuin, hän tulkitsi, että hänen saamansa palvelu heikkeni/poistui, joten kun hän ei saa liitosta tarvitsemaansa, hän on vapaa etsimään iloisempaa seuraa muualta. Asperger ei koskaan toimisi niin - ei ainakaan tämä minun mieheni.



Aspergermieheni on äärimmäisen kärsivällinen ja lojaali isoissa asioissa, mutta ei osaa oma-aloitteisesti tukea arjessa. Jos haluaa syliin tai päänsilitystä, sitä on erikseen pyydettävä. Tai tungettava vain. Ja masentuneena sitä ei oikein jaksa anella.



Olenkin etsinyt tukea muualta, käynyt mm. omarahoitteisesti terapeutilla.

Silloin ei ollut vielä diagnosoitu, vaan vasta eromme jälkeen. Moni asia loksahti paikoilleen, mutta emme palanneet yhteen.

Empatiaa tai tunneälyä oli turha odottaa. Jos hän antautui harrastuksensa pariin, kaikki muu oli ilmaa. Käytöstapoja ei kylässä käydessä ollut (saattoi lukea lehteä koko reissun, töksäyttää jotakin jne.).

Hän oli älykäs keskustelija, hyvää bileseuraa ja kun tajusi helliä, niin osasi sen hyvin.

Tekee kaikkensa naisen nautinnon eteen. Ja kun asperger usein on erittäin intuitiivinen ja kinesteettinen, hän arvaa tai tunnistaa, mikä toisesta tuntuu hyvältä. Mutta hän saattaa unohtaa koko jutun pitkiksi ajoiksi ja uppoutua harrastuksiinsa.

joskus emme vaan ymmärrä asioita tai ennemminkin ihmisten tuntemuksia. Itse olen as, ja työskentelen hoitoalalla ja olen osastomme pidetyimpiä työntekijöitä, potilaiden keskuudessa. lääkäreiden kanssa menee myös hyvin, mutta naisvaltaisessa työyhteisössä olen ihan pihalla.

Potilaiden tilanteeseen pystyn samaistumaan jollain tasolla, ja ilmeisimmin siis oikealla tasolla, koska työ sujuu niin hyvin, mutta kahvihuoneessa olen kuin marsilainen, ja sekös siellä ärsyttää.

Minun oma juttuni on juuri tämä työ, siksi se ehkä sujuukin niin, olen työlle todella " antautunut" , perhe-elämä ei sitten taas ole minun juttuni oikein ollenkaan. Ja tätä vauvan nettiä lukiessa olen ymmärtänyt, että taitaa olla ihan hyvä, etten ala sellaista edes yrittämään.

Oma lapsi on ainoa, joka saa häneen yhteyden milloin tahasa. Lapsen surua hän ymmärtää ja osaa lohduttaa, mutta ei minun. Hän on itsekin kertonut siitä, että hän ymmärtää intuitiivisesti lastaan ja työssään tapaamiaan lapsia, mutta minuun hän ei ole koskaan saanut samaa yhteyttä.



Veikkaan, että sinä hoitoalan asperger osaisit mainiosti hoitaa omia lapsiasi.

Meillä tuota omiin juttuihin uppotumista helpottaa se, että mies on myös poikkeuksellisen älykäs ja lahjakas omalla alallaan (kuten Aspergerit yleensäkin) ja ihailen hänen työtään.



Mies on oppinut lasten myötä myös arvostamaan minua ja perhe elämää enemmän.

Tekee varmasti ihan kaikkensa perheensä eteen ja osallistuu ja " toimii" oikein jos vaan antaa selkeät ja tarkat ohjeet.





Parasta miehessäni on kuitenkin rehellisyys,

ei valehtele, ei petä.

Ei kylläkään myöskään kaunistele totuutta, mutta pidän siitä.



Yhteistä meillä on huumorintaju,

joka kyllä helpottaa monia asioita.

Onneksi mies osaa nauraa myös omille " kummallisuuksilleen" !

Onpas mielenkiintoista lukea tätä. Mullakin asperger-aviomies, ja monesti kysyttäessä vastaan, että eipä se mitenkään erityisesti käy arjessa ilmi. Näköjään kuitenkin aika paljon kaikkia samankaltaisuuksia löytyy muiden arjesta, joten kaipa se sit jotenkin näkyy. :) enemmän arkeen kuitenkin vaikuttaa miehen masennus, jonka laukeaminen yleensä liittyy johonkin asperger-oireeseen, eli jos vaikka työasioissa on epätietoisuutta, ja menettää hallinnantunteen, tms. Onneksi näitä masennuskausia tulee enää vain pari vuodessa. Enemmänkin mies kokee aspergerin positiivisena asiana. Musikaalisesti hän on huippulahjakas, ja autoista tietää kaiken. noita muutamia masennuskausia lukuunottamatta ne huonot puolet eivät onneksi näy, eikä sitä arjessa edes tule ajatelleeksi. Lähinnä vaan jotain hassuja juttuja, kuten esim.että avaimien ja lompakon täytyy olla tismalleen oikeilla paikoillaan pöydällä, jolla muuten vallitsee kaaos. 

Tästä tais tulla aika sekava viesti :D, mutta pointtina, että kiva on lukea muidenkin kokemuksia! 

Minulla oli avioliitto as-miehen kanssa vielä kun tämä ketju on aloitettu, mutta ei ole enää. Lapsia meille ei tullut.

Miehellä oli diagnosoitu asperger jo nuoruudessaan. Hän oli hyvin pakkomielteinen muutamien asioiden suhteen ja jatkuva tivaaminen joka päivä meinasi uuvuttaa minut sairaaksi. Hän ei myöskään jättänyt minua hetkeksikään rauhaan jos minulla oli vapaata töistä, vaan viestitteli tai soitteli koko ajan. Mitään erityislahjakkuuksia minun ex-miehelläni ei ole, ei mitään syvällistä perehtymistä johonkin aihepiiriin tai muuta sellaista.

Sen sijaan hän oli parisuhteessa pakkomielteinen ja halusi urkkia kumppanistaan kaiken tiedon: tekstiviestit, puhelut, tiliotteet, kassakuitit, kalenterit, salasanat ja kavereideni osoitteet. Hän halusi kaiken menevän oman päänsä mukaan, ja siksi asetteli jopa valmiita lauseita kumppaninsa suuhun "sinun PITÄÄ sanoa että..." silloin kun kumppani sanoi hänen mielestään jotain väärin. Hän ei ymmärtänyt metaforia eikä huumoria joka liittyy itseironiaan, en saanut nauraa esimerkiksi omille erehdyksilleni ilman että hän raivostui.

Eron jälkeinen aika on ollut vainotuksi joutumisen vuoksi vaikeaa, mutta olen onnellinen siitä että olen as-vapaa. Olen pahoillani siitä jos joku loukkaantuu tästä, mutta ero asperger-miehestä tuntuu ihan tosiaan ihanalta vapautukselta. 

[quote author="Vierailija" time="30.08.2013 klo 21:48"]

Minulla as-poika. Et voi muuttaa miestä, vaan sinun on opittava sanomaan suoraan. Jos sanot tuo koru olisi ihana, mies sanoo että niin olisi ja se jää siihen. Eikä sekään vielä riitä, että sanot että olisi kiva saada tuo koru synttärilahjaksi, as-mies pitää sitä haaveiluna. Sinun vain on opittava sanomaan, että haluat, että mies ostaa tuon korun sinulle synttärilahjaksi. 

Esimerkkejä, kun keskustelen pojan kanssa skypellä tekstaten, niin jos en muista laittaa kysymyksen jälkeen kysymysmerkkiä, hän ei vastaa siihen. Jos sanon vaikka että käy katsomassa posti, hän saattaa käydä mutta ei kuittaa mitään, koska en ole pyytänyt kuittaamaan. 

Mulla tämä toinen poika valehtelee kyllä, lähes platonisesti; hänellä on poikkeuksellinen halu miellyttää kaikkia ja vastaa niin että kaikkia miellyttää. mm. koulussa menee aina hyvin, vaikka kaikki olisi päin mäntyä. Sen sijaan toinen, joka on lievempi ja pienenä epäiltiin assia, mutta sai normaalidiagnoosin, puhuu aina totta. Hän kertoo äidillekin asioita, joita ei takuulla muut pojat kerro kotonaan. Päiväkodissa jo riitatilanteissa kuulemma meidän pojalta aina kuuli totuuden, hän kertoi sekä niistä missä itse oli tai ei ollut, asiat niinkuin ne oli. Jos hän oli raivostunut jollekin, hän sanoi senkin. 

[/quote]

"Valehdella patologisesti", ei "platonisesti" :D

Nehän on ihan hulluja murhaajia, jotka sitten katsotaan syyntakeettomiksi, kun ei tajua tekojaan.

Miten kenestäkään sellaisesta voi tulla hyvä isä tai puoliso? ja jos se on vielä periytyvää, niin ei kiitos todellakaan.

Oma mieheni suoritti englantilaisen ylioppilastutkinnon ja oli koko maassa (siis Britanniassa) parhaan 1 prosentin joukossa. Hänelle tarjottiin stipendiä englantilaiseen huippuyliopistoon opiskelemaan tähtitiedettä, mutta hänen mielestään se olisi ollut liian ennalta-arvattavaa ja tavanomaista. Hän hylkäsi todennäköisesti loistavan akateemisen uran ja otti elämäntyökseen musiikin.



Asperger-ihmiset ovat kilttejä, niin hyväuskoisia, että he ovat helppoja huijauksen kohteita. He kun uskovat aina sananumkaisesti mitä heille sanotaan. Miehenikin uskoo aina kaikista hyvää ja sitten ihmettelee, kun häntö käytetään hyväksi.



Asperger on täysin eri asia kuin esim. psykopatia.

asperger-mies

vai masentunut nainen joka ei osaa sanoa asioita suoraan eikä pysty mielestään sitä opettelemaan?