Eilen Alfa-tv:llä YTK:n asiamies kertoi suoraan, että YTK:n kassassa rahat ei riitä, jos korona pitkittyy. YTK:n hakemusten käsittelyajat tulevat kestämään jopa kolme kuukautta.
Siinäpähän pyristelette YTK:laiset, olisikohan kuitenkin kannattanut liittyä oman alan ammattiliittoon, olet sitten insinööri tai duunari tms?
YTK, eli Loismaan kassahan on alunperinkin työnantajatahon tekemä kassa, jolla pyrittiin ja pyritään tuhoamaan eri alojen ammattiliitot.
Akavakin on ammattiliitto.
Kommentit (48)
Maailma on muuttunut, kun suurin työttömyyskassa on työnantajien perustama ja ay-liikkeet ovat Suomen suurin pörssikapitalisti.
Valtiohan näissä kaikissa kassoissa on takana.
Normaali käytäntö infota valtiota, että tämän hetken tilanne aiheuttaa ongelmia heidän toiminnassaan.
Sen he tekivät jo viime viikolla. Nyt pallo on valtiolla. Eli velanottoa tai rahoitusta kassoille muulla tavoin järjestää valtio.
Vierailija kirjoitti:
Kassojen rahat on pakko riittää. Tarvittaessa vaikka valtion tuella.
Miksi valtion pitäisi tukea työnanatajien muodostamaa työttömyyskassaa, nämähän piti toimia sillä periaatteella, että JÄSENET maksaa?
Valtion ei tule missään tapauksessa alkaa maksaa YTK:n velvollisuuksia, kun kerran rahaa on kerätty ja siitä YTK:n johtajille satojen tuhansien palkat maksettu, pitää rahaa riittää siihen, mihin sitä on kerättykin.
-Menkää sosiaalitoimistoon niin kuin muutkin, joilta rahat loppu.
Valtion ei tule maksaa mitään ansiosidonnaisia, joista rahat on kerätty työnanatajille tarkoituksena tuhota ammattiliitot, jotka pystyvät ITSE maksamaan maksunsa, niin pitää Loismaan "liitonkin".
AY-politrukki unohti tässä vaan kertoa että kaikissa työttömyyskassoissa se rahoitus tulee 95-prosenttisesti valtiolta jonne ne kaikki työntekijöiden , myös mihinkään kassaan kuulumattomien, työttömyysvakuutusmaksut on tilitetty suoraan palkoista. Jos ne rahat loppuu, niin ei siitä ammattiliiton kassan jäsenyydestä ole sen suurempaa hyötyä.
Vierailija kirjoitti:
Mitä veikkaat, onko liittojen kassoilla parempi tilanne?
Kyllä aidoilla ammattiliiitoilla raha riittää.
-Se on tämä YTK, eli Loismaan kassa, joka ensin keräsi rahat duunareilta ja nyt kun pitäisi maksaa niin hups rahaa ei ole.
HUOM! -Keräävät vieläkin jäsenmaksuja, vaikka tietävät, että eivät pysty hoitamaan, jos joutuvat työttömiksi nämä maksajat.
Ansiosidonnaisesta työttömyysrahasta maksavat veronmaksajat 55-58 % ja valtio 37-39 %. Kassojen jäsenmaksuilla katetaan siitä ainoastaan 5,5 %. Jos verotulot ja valtion rahoitus romahtavat, luuletko silloin olevan mitään merkitystä sillä, minkä kassan jäsen on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kassojen rahat on pakko riittää. Tarvittaessa vaikka valtion tuella.
Miksi valtion pitäisi tukea työnanatajien muodostamaa työttömyyskassaa, nämähän piti toimia sillä periaatteella, että JÄSENET maksaa?
Valtion ei tule missään tapauksessa alkaa maksaa YTK:n velvollisuuksia, kun kerran rahaa on kerätty ja siitä YTK:n johtajille satojen tuhansien palkat maksettu, pitää rahaa riittää siihen, mihin sitä on kerättykin.
-Menkää sosiaalitoimistoon niin kuin muutkin, joilta rahat loppu.
Valtion ei tule maksaa mitään ansiosidonnaisia, joista rahat on kerätty työnanatajille tarkoituksena tuhota ammattiliitot, jotka pystyvät ITSE maksamaan maksunsa, niin pitää Loismaan "liitonkin".
Luuletko sä reppana että kassojen jäsenet rahoittaa kassojen toiminnan?

Suu kiinni disinformaation levittäjä. AY-liikkeet tai oikeammin niiden työttömyyskassat ei maksa ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta yhtään sen enempää kuin YTK - valtion ne kassasta ne maksetaan kun sinne ne on tilitettykin suoraan palkoista. Vai ajatko tässä sitä että AY-liike alkaisikin omasta pussistaan maksamaan oikeasti? Äkkiä joutuisi kiinteistöbisnekest realisoimaan ja AY-ökyjen satojen tuhansien vuosipalkat ja bonukset pudottamaan duunarien tasoille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä veikkaat, onko liittojen kassoilla parempi tilanne?
Kyllä aidoilla ammattiliiitoilla raha riittää.
-Se on tämä YTK, eli Loismaan kassa, joka ensin keräsi rahat duunareilta ja nyt kun pitäisi maksaa niin hups rahaa ei ole.
HUOM! -Keräävät vieläkin jäsenmaksuja, vaikka tietävät, että eivät pysty hoitamaan, jos joutuvat työttömiksi nämä maksajat.
Ennen kuin pauhaat enempää niin kehotan tutustumaan työttömyyskassojen päivärahan koostumukseen.
Vierailija kirjoitti:
Valtiohan näissä kaikissa kassoissa on takana.
Normaali käytäntö infota valtiota, että tämän hetken tilanne aiheuttaa ongelmia heidän toiminnassaan.
Sen he tekivät jo viime viikolla. Nyt pallo on valtiolla. Eli velanottoa tai rahoitusta kassoille muulla tavoin järjestää valtio.
Miksi sitten YTK:n edustaja ITSE sanoi, että rahat ei riitä työttömyystukien maksamiseen montakaan kuukautta? Itki valtiota apuun. Yksityinen kassa? -Menkööt nurin, jos kerta rahaa ei ole.
-Kyllä aidoilla ammattiliitoilla on rahaa, eikä huudella valtiota apuun.
Ei ole valtion tehtävä maksaa YTK:n tappioita, jotka tehneet ahneuksissaan, nyt tuli opetus.
Kuulun kyllä ammattiliittoon vaikka kuulun loimaan työttömyyskassaan. Etkö Ap tiedä että se on mahdollista?
Vaihdoin YTK:n kassaan, koska oman ammattiliiton työttömyyskassan käsittelyajat oli 2-3 kuukautta- ihan ilman koronaakin. Ytk on käsitellyt ensimmäisen hakemuksen parissa viikossa, ja sen jälkeen jatkohakemukset alle viidessä päivässä. Olen ollut todella tyytyväinen YTK:hon. Ymmärrän kyllä täysin että kaikilla kassoilla voi tässä tilanteessa käsittelyajat venyä, mutta missään nimessä en nyt lähtisi vaihtamaan toiseen kassaan.
Vierailija kirjoitti:
Mitä veikkaat, onko liittojen kassoilla parempi tilanne?
Ainakin meillä ilmoitettiin että tilanne on hyvä (PAU)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kassojen rahat on pakko riittää. Tarvittaessa vaikka valtion tuella.
Miksi valtion pitäisi tukea työnanatajien muodostamaa työttömyyskassaa, nämähän piti toimia sillä periaatteella, että JÄSENET maksaa?
Valtion ei tule missään tapauksessa alkaa maksaa YTK:n velvollisuuksia, kun kerran rahaa on kerätty ja siitä YTK:n johtajille satojen tuhansien palkat maksettu, pitää rahaa riittää siihen, mihin sitä on kerättykin.
-Menkää sosiaalitoimistoon niin kuin muutkin, joilta rahat loppu.
Valtion ei tule maksaa mitään ansiosidonnaisia, joista rahat on kerätty työnanatajille tarkoituksena tuhota ammattiliitot, jotka pystyvät ITSE maksamaan maksunsa, niin pitää Loismaan "liitonkin".
Luuletko sä reppana että kassojen jäsenet rahoittaa kassojen toiminnan?
Reppana olet sinä:
-Ainakin meillä insinööriliitossa liiton jäsennet maksaa liiton toiminnann ja näin on kaikissa muissakin ammattiliitoissa, oli se sitten Akava tai vaikka Rakennusliitto.
Kyllä ne jäsenet sen toiminnan maksaa jäsenmakseuissaan, jos et tiennyt.
YTK on niin nuori liitto ja ahneet omistajat, että eivät ole keränneet puskurirahastoa, joka olisi pitänyt.
-YTK on ainoa, jonka jäsenet ei tosiaan maksa kulujaan ja nytkin valtiota apuun huudetaan.
Varmaan YTK:n edunvalvontaosasto asettuu kassansa jäsenien tueksi ja vaatii valtiota apuun vaikka yleislakon uhalla?
Teollisuusliiton kassalla ei ole kuulemma mitään ongelmia näköpiirissä, koska liiton kassassa on puskuria pahanpäivän varalle, jota sitten voidaan hoitaa kuntoon jälkikäteen, esim. valtionosuuksien suhteen jne.
Teollisuusliitto voi tarvittaessa vaikka lainata valtiolle varoja työttömyysturvan hoitamiseen kriisin yli?
Kannattaisiko YTKn kysyä vaikka sieltä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valtiohan näissä kaikissa kassoissa on takana.
Normaali käytäntö infota valtiota, että tämän hetken tilanne aiheuttaa ongelmia heidän toiminnassaan.
Sen he tekivät jo viime viikolla. Nyt pallo on valtiolla. Eli velanottoa tai rahoitusta kassoille muulla tavoin järjestää valtio.
Miksi sitten YTK:n edustaja ITSE sanoi, että rahat ei riitä työttömyystukien maksamiseen montakaan kuukautta? Itki valtiota apuun. Yksityinen kassa? -Menkööt nurin, jos kerta rahaa ei ole.
-Kyllä aidoilla ammattiliitoilla on rahaa, eikä huudella valtiota apuun.
Ei ole valtion tehtävä maksaa YTK:n tappioita, jotka tehneet ahneuksissaan, nyt tuli opetus.
Ammattiliitto ja ammattiliiton työttömyyskassa on lakisääteisesti erotettu toisistaan. Ei ammattiliitto voi myydä kojamoa ja tilittää rahaa omalle työttömyyskassalleen.
Vierailija kirjoitti:
Ansiosidonnaisesta työttömyysrahasta maksavat veronmaksajat 55-58 % ja valtio 37-39 %. Kassojen jäsenmaksuilla katetaan siitä ainoastaan 5,5 %. Jos verotulot ja valtion rahoitus romahtavat, luuletko silloin olevan mitään merkitystä sillä, minkä kassan jäsen on?
YTK:lla ei ole edes sitä 5,5% maksaa, myönsivät itse eilen.
Kovin huudeltiin valtiota apuun.