Kyllästyttää ihmiset jotka hokee että ei heillä oikein mikään muuttunut koronan myötä

No mulla on muuttunut sen verran, että yksi harrastusilta on jäänyt pois ja ryhmäliikuntatuntien sijaan jumppaan kotona - yllättäen tulee jumpattua enemmän, kun etsii netistä nauhoitettuja ohjattuja liikuntatunteja. Paremmin ja monipuolisemmin tulee kuitenkin ohjauksessa tehtyä, vaikka osaisihan noita jumppia tehdä ilmankin ohjausta. Työtilanne on muuttunut sen verran, ettei ole kokouksia asiakkaiden kanssa.

Minä olen aina ollut kotikissa, mieluiten vietän lomani ja vapaa-aikani vain kotona katsellen netflixiä, tehden käsitöitä ja lukien. En kuitenkaan asu yksin ja muun perheen tarpeet ovat olleet enemmän esillä meidän perheessämme. Koko elämä muuttui tämän koronan myötä.

Ensinnäkin etätyö. Se on minulle aivan uutta, vaatii paljon ja vie kaiken mahdollisen ajan. Toisaalta ei ole työmatkoja, bensaa säästyy ja osaltani estän ilmastonmuutosta näin parhaiten. Lasten harrastuskuskaukset (lähes päivittäisiä) ja pelimatkat ovat loppuneet. Aivan ihanaa! Tuntuu ihanalta, kun viikonloppuisin ei ole pakko vääntää itseään kuudelta ylös ja lähteä ajamaan jonnekin periferiaan lapsen harrastuksen takia. Tässäkin luonto kiittää.

Toisaalta en ehdi katsoa netflixiä tai tehdä käsitöitä oikeastaan yhtään. Työ vie nyt kaiken ajan ja työnteko ja vapaa-aika ovat täysin sotkeutuneet. Se vähän jopa ahdistaa, kun ei ole enää omaa aikaa ja koko ajan on oltava muiden tavoitettavissa. Lasten tarpeiden tilalle on tullut työ, joka ulottaa nyt lonkeroitaan aivan kaikkialle.

En ole tulossa hulluksi, vaikka olenkin vain kotona. Kaksi teatterireissua peruuntui, yksi lomamatka myös, aika monet synttäribileet jäävät nyt välistä mutta en ollenkaan näe tässä mitään epätoivoa tai paniikkia. Eihän tämä ole kuitenkaan pysyvää. Enkä todellakaan ole tekemisen puutteessa. Parhaillaan remontoidaan yhden lapsen huonetta, ja vaikka siihenkään en ehdi panostaa töiden takia juuri lainkaan, niin vapaa-ajanvietto-ongelmia ei ole. Lukemattomia kirjoja löytyy vino pino, keskeneräisiä käsitöitä on runsaasti.

En siis oikeastaan ymmärrä, miksi monelle on niin vaikeaa sopeutua uudenlaiseen elämään hetkeksi. Onko omissa ajatuksissa ja omaan itseensä keskittymisessä jotain niin pelottavaa, että mieluummin pitää juosta tukka putkella muualla, ettei vain näkisi jotain uutta itsestään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne jotka voivottelee etteivät pääse elokuviin, shoppaileen tai ravintoloihin syömään ovat unohtaneet ns. tavallisen elämän. Nyt sit paniikissa hössötellään. Meille "tavallista elämää" viettävillä ei nämä rajoitukset tuo vaikeuksia. Hyvä tuoda SEKIN puoli esille.

Kokoajan myös puhutaan etätöistä mutta kyllä monikin ihminen tässä kokoajan kulkee normisti töihin. Sekin näyttää unohtuvan.

Minä ainakin koen eläväni tavallista elämää, vaikka välillä köyn elokuvissa. Yksi live keikka siirtyi maaliskuulta heinäkuulle ja kyllä se harmitti, kun oli tarkoitus viettää viikonloppu kahdestaan miehen kanssa (saadaan tehdä niin ehkä kaksi kertaa vuodessa).

Näissä keskusteluissa on aina ääripäät vauhdissa, mikä vasta unohtuukin. Että moni käy joskus ulkona, joskus elokuvissa jne, ja ehkä odotti juuri tälle keväälle jotakin tapahtumaa tai menoa jota ei sitten tapahtunutkaan. Ihan tavallista elämää on sekin, että odotetaan jotakin perhejuhlaa tai ollaan järjestämässä sellaista.

Minulle sinakin olisi helpotus mikäli ylppäreitä ei pidetä. Ei kiinnosta juhlien järjästäminen pätkääkään. Tokihan ne normaaliaikana olisi pitänyt tehdä, mutta nyt abituura on sitä mieltä, että mikäli niitä ei vietetä tavalliseen ajkaan niin hän ei halua viettää ollenkaan. JEE!

Minä vanhempana mietin niitä lapsenkin tunteita.

En minäkään ole koskaan innoissani järjestämässä juhlia, mutta teen sen lasten takia, en itseni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan hyvä että monella se turhanpäiväinen leuhotus ja tekemällä tehty kiire nyt loppui. Joutuvat pysähtymään perusasioiden äärelle ja toivottavasti oppivat jotain uutta itsestään, perheestään ja elämästä ylipäätään. Toivon myös että moni tajuaisi nyt lähialueen palveluiden tärkeyden ja oppisivat arvostamaan niitä oman paikkakunnan yrittäjiä ja yrityksiä.

Onpas ylimielinen asenne. Mikä sinä olet sanomaan toisen elämästä että se on "turhanpäiväistä leuhotusta"? En ymmärrä tällaista negatiivista asennetta menevämpiä ihmisiä kohtaan. Mun anoppi aina ylenkatsoo meidän elämää kun on harrastuksia, mennään perheenä teatteriin, huvipuistoihin, ulos syömään, kutsuille ystävien kanssa ym. Ja ulkomaille kun mennään kerran vuodessa niin aina se silmien pyörittely. Oma elämänsä on sellaista että on kotona joka päivä telkkaria katsomassa. Kun mies oli lapsi ei viety mihinkään, omalla pihalla leikittiiin ja mummolassa oltiin lomilla. Rahasta se ei ollut kiinni, kaikkea "ylimääräistä" vaan on aina pidetty "turhana leuhottamisena".

LOL. Koska se on turhaa leuhottamista. Mietipä miten paljon tuhlaatte aikaa ja rahaa täyteen turhuuteen.

Olen ensimmäisen mutta en tuon viimeisimmän kommentin kirjoittaja.

Tarkoitan sillä leuhottamisella sitä, että elämä on niin järkyttävän kiireistä, stressataan ja valitetaan, ei olla mihinkään tyytyväisiä ja kaikki on niin raskasta. Ja mistä tämä kiire koostuu? Siitä, että sen sijaan että käytäisiin ruokaostoksilla siinä oman kylän marketissa ajetaan työpäivän päälle ruuhkassa lähikaupunkiin Prismaan, kun siellä on mukamas kaikki paremmin, ja tämä toistuu pari kolme kertaa viikossa ja seuraavana päivänä ollaan töissä ärtyneitä ja väsyneitä kun taas ei ehtinyt mitään kotona. Sen sijaan että valittaisiin niistä oman kylän oikein hyvistä harrastusmahdollisuuksista kuskataan niitä lapsia/ lasta sinne lähikaupungin valmennusryhmiin ja taas ahdistaa kun kotona ei ehdi olla ja yöunet jää niin vähille. Sen sijaan että valittaisiin sopiva määrä harrastuksia, jotka eivät kuormita ylenmäärin, harrastuksia on liikaa ja niihin kuskaaminen ja oheistoimintaan osallistuminen stressaa ja kyllästyttää. Sen sijaan että käytettäisiin ihan mitä tahansa oman kylän palveluja ajetaan lähikaupunkiin hakemaan kaikki silmälaseista hiusten leikkuuseen, kun kuvitellaan että sieltä saadaan parempaa. Sen sijaan että useampana viikonloppuna rauhoituuttaisiin kotiin ja ihan siinä lähiympäristössä liikkumiseen on pakko päästä hoploppiin, kauppoja kiertämään, juosta kaverilta toiselle ja kissanristiäisistä toisiin ja taas maanantaina töissä ulistaan kun viikonloppuina ei ehdi mitään ja unet jäi vähille ja vapaalla ei ehdi palautua. Jne jne jne.

Ei mekään kotona nysvätä. Meillä on harrastuksia ja tavataan meille tärkeitä ihmisiä. Käydään teattereissa, näyttelyissä, ravintoloissa, huvipuistossa, matkustetaan, mutta siinä määrin että ne eivät aiheuta stressaavaa kiirettä ja pakonomaista tekemistä.

Jos olet nyt ärtynyt siitä kun ette pääse menemään ja tekemään kuten ennen, on pysähtymisen paikka. Mutta jos tuntuu siltä, että ok, nyt on näin ja tähän kyllä sopeutuu ja sitten taas mennään, kun se on järkevää, on homma teilläkin tasapainossa.

Tsemppiä. 😉

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne jotka voivottelee etteivät pääse elokuviin, shoppaileen tai ravintoloihin syömään ovat unohtaneet ns. tavallisen elämän. Nyt sit paniikissa hössötellään. Meille "tavallista elämää" viettävillä ei nämä rajoitukset tuo vaikeuksia. Hyvä tuoda SEKIN puoli esille.

Kokoajan myös puhutaan etätöistä mutta kyllä monikin ihminen tässä kokoajan kulkee normisti töihin. Sekin näyttää unohtuvan.

Minä ainakin koen eläväni tavallista elämää, vaikka välillä köyn elokuvissa. Yksi live keikka siirtyi maaliskuulta heinäkuulle ja kyllä se harmitti, kun oli tarkoitus viettää viikonloppu kahdestaan miehen kanssa (saadaan tehdä niin ehkä kaksi kertaa vuodessa).

Näissä keskusteluissa on aina ääripäät vauhdissa, mikä vasta unohtuukin. Että moni käy joskus ulkona, joskus elokuvissa jne, ja ehkä odotti juuri tälle keväälle jotakin tapahtumaa tai menoa jota ei sitten tapahtunutkaan. Ihan tavallista elämää on sekin, että odotetaan jotakin perhejuhlaa tai ollaan järjestämässä sellaista.

Minulle sinakin olisi helpotus mikäli ylppäreitä ei pidetä. Ei kiinnosta juhlien järjästäminen pätkääkään. Tokihan ne normaaliaikana olisi pitänyt tehdä, mutta nyt abituura on sitä mieltä, että mikäli niitä ei vietetä tavalliseen ajkaan niin hän ei halua viettää ollenkaan. JEE!

Minä vanhempana mietin niitä lapsenkin tunteita.

En minäkään ole koskaan innoissani järjestämässä juhlia, mutta teen sen lasten takia, en itseni.

Mitäs muuta minä olen tehnyt kuin miettinyt abituuran tunteita? Kirjoitin, että juhlat toki järjestetään, mikäli se on kesäkuun alussa mahdollista. Juhlakalu itse ei halua juhlia muuna ajankohtana. Loppukesäksi hänellä on jo muita suunnitelmia.

Aika moni näistä tilanteesta nauttijoista käy edelleen normaalisti töissä. Heillä on siis edelleen päivittäin sosiaalisia kontakteja. Minulta on korona-vouhotuksen myötä viety työkaverit, asiakaskäynnit ja iso osa tuloista, kun kauppa ei käy. Edelleen teen töitä etänä, mutta ei nuo Teams-palaverit ole lähellekään sama asia kuin työyhteisö. Kaiken huipuksi joudun olemaan erossa miesystävästäni, joka asuu Uudenmaan rajojen ulkopuolella. Joten verenpaine nousee tappiin joka kerta, kun joku näistä introverteistä kotoilijoista hehkuttaa, kuinka mukavaa tämä aika on!

Jossakin näin kyselytutkimuksen, jossa muistaakseni 20% ihmisistä totesi, ettei enää kestä elää rajoitusten mukaista elämää. Nauratti, koska rajoitukset olivat olleet voimassa siinä vaiheessa vasta viikonko verran.

Ymmärrän, jos vastaajat ovat perheenäitejä, jotka koettavat etätöiden ohessa pyörittää kotikoulua tai alkoholistien perheenjäseniä, mutta muiden elämään rajoitukset tuskin aivan niin hirvittävin tavoin olivat vaikuttaneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan hyvä että monella se turhanpäiväinen leuhotus ja tekemällä tehty kiire nyt loppui. Joutuvat pysähtymään perusasioiden äärelle ja toivottavasti oppivat jotain uutta itsestään, perheestään ja elämästä ylipäätään. Toivon myös että moni tajuaisi nyt lähialueen palveluiden tärkeyden ja oppisivat arvostamaan niitä oman paikkakunnan yrittäjiä ja yrityksiä.

Onpas ylimielinen asenne. Mikä sinä olet sanomaan toisen elämästä että se on "turhanpäiväistä leuhotusta"? En ymmärrä tällaista negatiivista asennetta menevämpiä ihmisiä kohtaan. Mun anoppi aina ylenkatsoo meidän elämää kun on harrastuksia, mennään perheenä teatteriin, huvipuistoihin, ulos syömään, kutsuille ystävien kanssa ym. Ja ulkomaille kun mennään kerran vuodessa niin aina se silmien pyörittely. Oma elämänsä on sellaista että on kotona joka päivä telkkaria katsomassa. Kun mies oli lapsi ei viety mihinkään, omalla pihalla leikittiiin ja mummolassa oltiin lomilla. Rahasta se ei ollut kiinni, kaikkea "ylimääräistä" vaan on aina pidetty "turhana leuhottamisena".

LOL. Koska se on turhaa leuhottamista. Mietipä miten paljon tuhlaatte aikaa ja rahaa täyteen turhuuteen.

Olen ensimmäisen mutta en tuon viimeisimmän kommentin kirjoittaja.

Tarkoitan sillä leuhottamisella sitä, että elämä on niin järkyttävän kiireistä, stressataan ja valitetaan, ei olla mihinkään tyytyväisiä ja kaikki on niin raskasta. Ja mistä tämä kiire koostuu? Siitä, että sen sijaan että käytäisiin ruokaostoksilla siinä oman kylän marketissa ajetaan työpäivän päälle ruuhkassa lähikaupunkiin Prismaan, kun siellä on mukamas kaikki paremmin, ja tämä toistuu pari kolme kertaa viikossa ja seuraavana päivänä ollaan töissä ärtyneitä ja väsyneitä kun taas ei ehtinyt mitään kotona. Sen sijaan että valittaisiin niistä oman kylän oikein hyvistä harrastusmahdollisuuksista kuskataan niitä lapsia/ lasta sinne lähikaupungin valmennusryhmiin ja taas ahdistaa kun kotona ei ehdi olla ja yöunet jää niin vähille. Sen sijaan että valittaisiin sopiva määrä harrastuksia, jotka eivät kuormita ylenmäärin, harrastuksia on liikaa ja niihin kuskaaminen ja oheistoimintaan osallistuminen stressaa ja kyllästyttää. Sen sijaan että käytettäisiin ihan mitä tahansa oman kylän palveluja ajetaan lähikaupunkiin hakemaan kaikki silmälaseista hiusten leikkuuseen, kun kuvitellaan että sieltä saadaan parempaa. Sen sijaan että useampana viikonloppuna rauhoituuttaisiin kotiin ja ihan siinä lähiympäristössä liikkumiseen on pakko päästä hoploppiin, kauppoja kiertämään, juosta kaverilta toiselle ja kissanristiäisistä toisiin ja taas maanantaina töissä ulistaan kun viikonloppuina ei ehdi mitään ja unet jäi vähille ja vapaalla ei ehdi palautua. Jne jne jne.

Ei mekään kotona nysvätä. Meillä on harrastuksia ja tavataan meille tärkeitä ihmisiä. Käydään teattereissa, näyttelyissä, ravintoloissa, huvipuistossa, matkustetaan, mutta siinä määrin että ne eivät aiheuta stressaavaa kiirettä ja pakonomaista tekemistä.

Jos olet nyt ärtynyt siitä kun ette pääse menemään ja tekemään kuten ennen, on pysähtymisen paikka. Mutta jos tuntuu siltä, että ok, nyt on näin ja tähän kyllä sopeutuu ja sitten taas mennään, kun se on järkevää, on homma teilläkin tasapainossa.

Tsemppiä. 😉

Miten tämä liittyi kirjoittamaani kommenttiin?

Lähellä elää ihmisiä jotka halveksuvat elämääni joka normaalistikkin on eristäytynyttä ja erakoitunutta juurikaan ilman sosiaallisia kontakteja. Nyt taitaa heillä pilkka osua omaan nilkkaan kipeästi. Kun oma elämäni ei ole muuttunut mitenkään mutta itse saavat tottua toisenlaiseen elämäntyyliin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan hyvä että monella se turhanpäiväinen leuhotus ja tekemällä tehty kiire nyt loppui. Joutuvat pysähtymään perusasioiden äärelle ja toivottavasti oppivat jotain uutta itsestään, perheestään ja elämästä ylipäätään. Toivon myös että moni tajuaisi nyt lähialueen palveluiden tärkeyden ja oppisivat arvostamaan niitä oman paikkakunnan yrittäjiä ja yrityksiä.

Onpas ylimielinen asenne. Mikä sinä olet sanomaan toisen elämästä että se on "turhanpäiväistä leuhotusta"? En ymmärrä tällaista negatiivista asennetta menevämpiä ihmisiä kohtaan. Mun anoppi aina ylenkatsoo meidän elämää kun on harrastuksia, mennään perheenä teatteriin, huvipuistoihin, ulos syömään, kutsuille ystävien kanssa ym. Ja ulkomaille kun mennään kerran vuodessa niin aina se silmien pyörittely. Oma elämänsä on sellaista että on kotona joka päivä telkkaria katsomassa. Kun mies oli lapsi ei viety mihinkään, omalla pihalla leikittiiin ja mummolassa oltiin lomilla. Rahasta se ei ollut kiinni, kaikkea "ylimääräistä" vaan on aina pidetty "turhana leuhottamisena".

LOL. Koska se on turhaa leuhottamista. Mietipä miten paljon tuhlaatte aikaa ja rahaa täyteen turhuuteen.

Olen ensimmäisen mutta en tuon viimeisimmän kommentin kirjoittaja.

Tarkoitan sillä leuhottamisella sitä, että elämä on niin järkyttävän kiireistä, stressataan ja valitetaan, ei olla mihinkään tyytyväisiä ja kaikki on niin raskasta. Ja mistä tämä kiire koostuu? Siitä, että sen sijaan että käytäisiin ruokaostoksilla siinä oman kylän marketissa ajetaan työpäivän päälle ruuhkassa lähikaupunkiin Prismaan, kun siellä on mukamas kaikki paremmin, ja tämä toistuu pari kolme kertaa viikossa ja seuraavana päivänä ollaan töissä ärtyneitä ja väsyneitä kun taas ei ehtinyt mitään kotona. Sen sijaan että valittaisiin niistä oman kylän oikein hyvistä harrastusmahdollisuuksista kuskataan niitä lapsia/ lasta sinne lähikaupungin valmennusryhmiin ja taas ahdistaa kun kotona ei ehdi olla ja yöunet jää niin vähille. Sen sijaan että valittaisiin sopiva määrä harrastuksia, jotka eivät kuormita ylenmäärin, harrastuksia on liikaa ja niihin kuskaaminen ja oheistoimintaan osallistuminen stressaa ja kyllästyttää. Sen sijaan että käytettäisiin ihan mitä tahansa oman kylän palveluja ajetaan lähikaupunkiin hakemaan kaikki silmälaseista hiusten leikkuuseen, kun kuvitellaan että sieltä saadaan parempaa. Sen sijaan että useampana viikonloppuna rauhoituuttaisiin kotiin ja ihan siinä lähiympäristössä liikkumiseen on pakko päästä hoploppiin, kauppoja kiertämään, juosta kaverilta toiselle ja kissanristiäisistä toisiin ja taas maanantaina töissä ulistaan kun viikonloppuina ei ehdi mitään ja unet jäi vähille ja vapaalla ei ehdi palautua. Jne jne jne.

Ei mekään kotona nysvätä. Meillä on harrastuksia ja tavataan meille tärkeitä ihmisiä. Käydään teattereissa, näyttelyissä, ravintoloissa, huvipuistossa, matkustetaan, mutta siinä määrin että ne eivät aiheuta stressaavaa kiirettä ja pakonomaista tekemistä.

Jos olet nyt ärtynyt siitä kun ette pääse menemään ja tekemään kuten ennen, on pysähtymisen paikka. Mutta jos tuntuu siltä, että ok, nyt on näin ja tähän kyllä sopeutuu ja sitten taas mennään, kun se on järkevää, on homma teilläkin tasapainossa.

Tsemppiä. 😉

Miten tämä liittyi kirjoittamaani kommenttiin?

Miksi sinä takerruit kommenttiini, jos teillä on arki tasapainossa ja se ei aiheita stressiä ja kiirettä? Siksi koska anoppisi (huom! en minä) pitää teidän elämää turhanpäiväisenä leuhottamisena?

Avasin vain mitä tarkoitin tuolla turhanpäiväisellä leuhottamisella. Asenteeni ei ole ylimielinen, olen vain kyllästynyt kuuntelemaan itse aiheutetusta kiireestä valittaviin ihmisiin, jotka eivät itse näe mistä se kiire muodostuu. Näille ihmisille pidän hyvänä elämässä pakollista rauhoittumista ja toivon että itsekin lopulta tajuavat sen "turhanpäiväisen leuhottamisensa" ja rauhoittuvat. Tämä ei olisi mulle muuten mikään ongelma, mutta kun tosiaan tätä valitusta on kuunneltava niin töissä kuin siviilissä.

Mutta jos teidän perheen vapaa-ajanvietto tuottaa teille vain hyvää, niin silloinhan ei mitään ongelmaa ole ja tekemänne asiat eivät ole turhanpäiväisiä! Tällaiset ihmiset ovat yleensä muutenkin tasapainossa ja sopeutuvia ja silloin myöskään tämän väliaikaisen eristäytymisen ja tapojen muuttamisen ei pitäisi aiheuttaa hajoilua.

Hetkinen, eivät harrasta mitään?

Mistä tiedät mitä kukin siellä kotona omalla tahollaan puuhailee, ei kaikki mainosta suureen ääneen projektejaan, mielenkiinnon kohteita ja harrastuksiaan.

Olen sen verran introverttinen, että ei ole minuun vaikuttanut tämä tilanne ja eristäytyminen paljoakaan.

Toki harrastuspaikat ovat kiinni (teen joitain käsityöjuttuja joihin ei ole kotona välineitä) ja keikat on peruttu. Koulu siirtyi etäopintoihin.

Muuten samaan tapaan kuin ennenkin ja kavereita ehtii sitten tapailla kun tilanne on ohi ja rauhoittunut.