Se mitä en uskalla ääneen sanoa (koronasta)
Siksi en uskalla, että mua pidettäisiin sydämettömänä kusipäänä, mitä en ole. Olen vain realisti:
Korona on saanut aivan naurettavat mittasuhteet. Tähän mennessä, tänä vuonna pelkästään Suomessa on kuollut 500 ihmistä kausi-influenssaan. Kukaan ei puhu näistä kuolemista. Nämä, ketkä ovat kuolleet nyt koronaan, olisivat kuolleet hyvin todennäköisesti myös kausi-influenssaan tai noroon ja mitä näitä on.
Olen itse myös riskiryhmää, enkä pelkää. Olen jo vuosia sitten sisäistänyt että virustaudit ovat minulle riski. Korona ei eroa millään tavalla influenssasta.
Lakatkaa nyt hyvät ihmiset lietsomasta paniikkia. Pelkää käsiä ja ymmärtäkää, että 80% ihmisistä sairastaa taudin lievänä. Eihän se varmasti kiva tauti ole, mutta sinulla, ei-riskiryhmäläinen, on alle 1% riski kuolla siihen.
Ja jos olet huolissasi läheisistä vanhuksista, olethan myös aiempina vuosina ollut yhtä huolissasi siitä, sairastuvatko he influenssaan?
Kommentit (91)
Vierailija kirjoitti:
Suomessa kuolisi normaalisti noin 54 000 ihmistä vuodessa. Paljonko koronakuolemia lopulta tuleekaan, niin tuohon lukemaan voi verrata.
Niin, nythän Suomessa on suojauduttu hyvin, joten ylikuolleisuutta ei pitäisi tulla. Toisin on Ruotsissa.
Sama juttu..eletty koko ajan matalalla profiililla normaalisti..jos joku vaahtoaa ympärillä myötäilen, että on kyllä kauheeta. Laivallakin on jo käyty lasten kanssa, mutta en kertonut kellekkään. Olen realisti..tämä tauti on tullut jäädäkseen ja rokote tulee jos tulee..monelle on hirveen vaikeaa elää sen kanssa, että entiseen tuskin on koskaan paluuta ja virus on tullut jäädäkseen. Ihmetelen edelleen miten riskityhmäläiset on uskaltaneet elää aiemmin..kyllä influenssaan on rokote, mutta ei sen suoja oli 100%..saatat silti olla teholla. Tottakai me pestään käsiä ja laitan käsidesin jos näen, mutta näin me on tehty ennen koronaakin. Lapsiperheessä kun tautia riittää muutenkin.
Vierailija kirjoitti:
Ai mitäkö ei viitsi sanoa koronasta ääneen?
Tauti on luonnon tapa karsia ihmismäärää painottaen heikkoihin ja sairaisiin.
Surullista, joo, mutta ihmisiä on liikaa ja jollain tapaa määrää on pakko suitsia.
Samaa mieltä. Ja sen verran nimbyilyä liitän tähän, että myönnän olevani helpottunut, kun rajoituksia Suomessa on ollut mahdollista tehdä ja ne ovat toimineet. Että väkeä maailmasta kuolee, koska jo pakko, mutta suru ei koske minua niin usein. Tämän itsekkyyden tunnustan.
Tahallaan levitetty tauti ja ihmiskoe päällä, miten nopeasti saatiin koko maailma polvilleen.
Ei uskalleta sanoa ääneen, että toinen aalto tulee ja rajoitukset takaisin.
Sitä ei kanssa uskalleta sanoa, että tää virus on vasta alkusoittoa niille taudeille joita tulee tämän jälkeen/lisäksi.
Uusi normaali tulee olemaan niin paha, että asiantuntijatkaan eivät sano sitä ääneen.

Ei uskalla ääneen sanoa. Ruttokin jo tekee tuloaan. Toimivia rokotteita ei saada ja maailman väkiluku putoaa puoleen. Siinä sitä on tautia tarpeeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei uskalleta sanoa ääneen, että toinen aalto tulee ja rajoitukset takaisin.
Sitä ei kanssa uskalleta sanoa, että tää virus on vasta alkusoittoa niille taudeille joita tulee tämän jälkeen/lisäksi.
Uusi normaali tulee olemaan niin paha, että asiantuntijatkaan eivät sano sitä ääneen.Ei uskalla ääneen sanoa. Ruttokin jo tekee tuloaan. Toimivia rokotteita ei saada ja maailman väkiluku putoaa puoleen. Siinä sitä on tautia tarpeeksi.
Siinä sitte menee nuoret sekä vanhat samal'lailla kuin Vesivehmaan jenkas tai ydinsodassa.
Vakava paikka, ei tohdi ees ajatella saati ääneen sanoa.😵
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sikainfluenssaan kuoli koko pandemian aikana yhteensä 16 000, koronaan on vain Euroopassa kuollut jo yli tuplasti paljon enemmän lyhyemmässä ajassa. Kiinan luvuista puhumattakaan.
Sikainfluenssaan saatiin rokote todella nopeasti markkinoille (n. 9 kuukautta) eikä tauti ehtinyt leviämään yhtä mittavasti ympäri maailmaa. Lisäksi siihen ei kuollut 16 000, vaan WHOn arvioiden mukaan 284 000. Labratestattuja kuolemia oli n. 18 500.
Saatiin nopsaan sikapiikit juu, ja kylkiäisinä narkolepsia ja työkyvyn menetys monille nuorille.
Vierailija kirjoitti:
Uskomatonta, että vielä löytyy ap:n kaltaista porukkaa. Miettikää kuinka paljon esim. Italiassa on kuollut porukkaa viimeisen kuukauden aikana. Espanjassa myös. Tätä tautia ei voi verrata influenssaan. Myös nuoria, terveitä ja hyväkuntoisia kuolee tähän.
Noin juuri. Ap edustaa Trumpin kaltaisten linjaa. Pitköön aivoituksensa, mutta onneksi ei ole pakko olla samaa mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei uskalleta sanoa ääneen, että toinen aalto tulee ja rajoitukset takaisin.
Sitä ei kanssa uskalleta sanoa, että tää virus on vasta alkusoittoa niille taudeille joita tulee tämän jälkeen/lisäksi.
Uusi normaali tulee olemaan niin paha, että asiantuntijatkaan eivät sano sitä ääneen.Ei uskalla ääneen sanoa. Ruttokin jo tekee tuloaan. Toimivia rokotteita ei saada ja maailman väkiluku putoaa puoleen. Siinä sitä on tautia tarpeeksi.
Siinä sitte menee nuoret sekä vanhat samal'lailla kuin Vesivehmaan jenkas tai ydinsodassa.
Vakava paikka, ei tohdi ees ajatella saati ääneen sanoa.😵
Eikun niistä ne, joiden kolesterolit ovat korkealla, selviävät:-)
Kuulun riskiryhmään olen kuukausia ollut kaikissa mahdollisissa paikoissa mistä sen voi saada mukaan lukien korona potilaisiin keskittyvät terkat, Itiksen pahimmat koronalingot, laivat. On se prle kumma tauti ku ei sitä saa vaikka nuolis koronapotilaitten perseet. Vastuskykyni on alentunut. Mikä tämä tauti on muka olevinaan. En todellakaan jaksa kuunnella enää tätä korona lätinää jostain vaarallisesta taudista. Tod.näk ihmiskoe että nähtiin kuinka nopeasti ja helposti säikyimmät saadaan juoksemaan pillin mukaan.
Ajattelin ennen kuten AP, kunnes sain todenäköisesti koronasta johtuvia jälkioireita. Sydämentykytystä, rytmihäiriöitä ja yllättäen puhjennut atooppinen ihottuma kasvoissa ja käsissä. Yhdestäkään näistä en ollut kärsinyt koskaan ennen eikä oireisiin ole löytynyt mitään selitystä verikokeista ja sydänfilmeistä huolimatta. Toisinaan pulssi vain kohoaa selittämättömästi. (Terveyskeskuksessa määrättiin verikokeisiin ja annettiin propral resepti. Kun verikokeissa ja sydänfilmissä ei näkynyt mitään poikkeavaa, asiaa ei tutkittu sen enempää vaikka pulssini oli välillä yli 100 ilman mitään ilmeistä syytä.) Lisäksi olin pitkään niin väsynyt että hyvä jos jaksoin välillä istua, vaikka muuten olin terve. Onneksi oireet ovat nyt helpottaneet huomattavasti.
En ole sairastanut kuin flunssan, joka pahimmillaankin vain väsytti tavallista enemmän ja nosti pienen kuumeen. Lisäksi kärsin vatsavaivoista. Mitään yskää ei ollut. En ole käynyt missään testeissä, mutta epäilen vahvasti, että tämä flunssa olikin korona. Lähipiirissäni oli sairastuneita.
Jälkioireet alkoivat vasta monta viikkoa flunssan jälkeen ja jatkuivat yli kuukauden.
En tietenkään voi olla varma, että tämä oli juuri korona koska, kuten mainitsin, en ole käynyt missään testeissä joten tiedä häntä. Jokatapauksessa nämä yllättäen ilmestyneet, selittämättömät oireet ovat nyt lieventyneet lähes olemattomiksi ja jaksan taas esimerkiksi tiskata ja käydä kaupassa saman päivän aikana.
Ei siinä koronassa nuorilla välttämättä se kuoleminen ole suurin riski, vaan (toistaiseksi pitkälti tuntemattomat) jälkitaudit jotka voivat viedä työkyvyn ja heikentää elämänlaatua merkittävästi. Ehkä olisi siis hyvä, ettei tässä asiassa sokeasti tuijoteta niitä kuolleisuus tilastoja.
Sain itse jonkin muun virustaudin helmikuussa ja yha tyokyvyton. Ja ei, en feikkaa vaan oikeasti syke nousee liki 200 kun istun, menen vessaan jne. Päänsärkyä ollut 92 päivää putkeen niin, että oksentelen päivittäin. Kukaan ei tiedä mikä virus se oli ja sairaslomaa ei heltinyt, koska epäiltiin masennukseksi ensin. Onneksi kohta karenssi ohi ja liiton rahat pyörii. En halua samaa kenellekään
Riskiryhmään kuuluva n26 kirjoitti:
Ajattelin ennen kuten AP, kunnes sain todenäköisesti koronasta johtuvia jälkioireita. Sydämentykytystä, rytmihäiriöitä ja yllättäen puhjennut atooppinen ihottuma kasvoissa ja käsissä. Yhdestäkään näistä en ollut kärsinyt koskaan ennen eikä oireisiin ole löytynyt mitään selitystä verikokeista ja sydänfilmeistä huolimatta. Toisinaan pulssi vain kohoaa selittämättömästi. (Terveyskeskuksessa määrättiin verikokeisiin ja annettiin propral resepti. Kun verikokeissa ja sydänfilmissä ei näkynyt mitään poikkeavaa, asiaa ei tutkittu sen enempää vaikka pulssini oli välillä yli 100 ilman mitään ilmeistä syytä.) Lisäksi olin pitkään niin väsynyt että hyvä jos jaksoin välillä istua, vaikka muuten olin terve. Onneksi oireet ovat nyt helpottaneet huomattavasti.
En ole sairastanut kuin flunssan, joka pahimmillaankin vain väsytti tavallista enemmän ja nosti pienen kuumeen. Lisäksi kärsin vatsavaivoista. Mitään yskää ei ollut. En ole käynyt missään testeissä, mutta epäilen vahvasti, että tämä flunssa olikin korona. Lähipiirissäni oli sairastuneita.
Jälkioireet alkoivat vasta monta viikkoa flunssan jälkeen ja jatkuivat yli kuukauden.
En tietenkään voi olla varma, että tämä oli juuri korona koska, kuten mainitsin, en ole käynyt missään testeissä joten tiedä häntä. Jokatapauksessa nämä yllättäen ilmestyneet, selittämättömät oireet ovat nyt lieventyneet lähes olemattomiksi ja jaksan taas esimerkiksi tiskata ja käydä kaupassa saman päivän aikana.
Ei siinä koronassa nuorilla välttämättä se kuoleminen ole suurin riski, vaan (toistaiseksi pitkälti tuntemattomat) jälkitaudit jotka voivat viedä työkyvyn ja heikentää elämänlaatua merkittävästi. Ehkä olisi siis hyvä, ettei tässä asiassa sokeasti tuijoteta niitä kuolleisuus tilastoja.
Miksi et mennyt testiin, jos epäilit koronaa ja lähipiirissäsi oli koronaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedät kai mikä ero on 500 ja 50 000 tuhannella? Ilman varotoimenpiteitä kuolisi tod näk 50 000 ihmistä pelkästään Suomessa koronaan.
Influenssaan on olemassa varotoimenpide, nimittäin rokote. Kuinka monta kuolisi influenssaan ilman tätä varotoimenpidettä?
No sepä mutta kun pahimmat koronasta vauhkoajat omassa tuttavapiirissäni ovat juuri niitä joiden mielestä ”influenssarokote on turha”. Nyt nämä tyypit makaa poteroissaan vessapaperiröykkiöiden kanssa ja syyllistää Varsin ahkerasti myös muita.
Nämä juuri odottaa nyt rokotetta kieli pitkällä, ja kun yhdeltä kysyin äskettäin, että olethan ottanut vuosittain influenssarokotteen, niin vastaukseksi sain, että ”en koska turha ja koska sikainfluenssarokote”. Kun kysyin, että mikä logiikka tuossa on, niin sain vain olankohautuksia osakseni.
Aika epäloogista. Sen olen huomannut näin korona-aikana, että pelko tekee ihmisistä välillä todella epäloogisia. Järkeviltäkin ihmisiltä lentää logiikka nurkkaan ja aletaan toimia ihan järjettömästi.
On hyvä, että riskiryhmiä suojellaan mutta oikeasti tauti pitää laittaa oikeisiin mittasuhteisiin.
Komppaan tätä täysin. Ne pahimmat hörhöt, jotka eivät lapsiaan haluaisi rokottaa, ovat nyt maski päällä himassa koronarokotetta odottamassa. Nyt ei pädekään se, että on parasta kun sairastaa vaan. Nyt kelpaakin rokote. Todellakin epäloogista.
Vierailija kirjoitti:
Tässä näkee tän perus suomalaisen asenteen:
"Niin kauan, kun minä en ole urhi, niin asialla ei ole väliä."Niin kauan, kun itse ei ole vaarassa joutua uhriksi tai kuolla, niin "Ihmisiä on liikaa muutenkin, voihan ne MUUT kuolla".
Niin itsekkäitä ihmisiä.. Ja sitten kun jossain vaiheessa joutuvat uhriksi, niin kauhea ulina siitä, miksi kukaan ei välitä. No ei kukaan välitä, kun ette tekään aikoinaan välittäneet.
Ne, jotka sanoo, että on hyvä että ihmisiä kuolee voisivat mennä itse tekemään niin, kerta se on niin hyvä asia :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedät kai mikä ero on 500 ja 50 000 tuhannella? Ilman varotoimenpiteitä kuolisi tod näk 50 000 ihmistä pelkästään Suomessa koronaan.
Influenssaan on olemassa varotoimenpide, nimittäin rokote. Kuinka monta kuolisi influenssaan ilman tätä varotoimenpidettä?
No sepä mutta kun pahimmat koronasta vauhkoajat omassa tuttavapiirissäni ovat juuri niitä joiden mielestä ”influenssarokote on turha”. Nyt nämä tyypit makaa poteroissaan vessapaperiröykkiöiden kanssa ja syyllistää Varsin ahkerasti myös muita.
Nämä juuri odottaa nyt rokotetta kieli pitkällä, ja kun yhdeltä kysyin äskettäin, että olethan ottanut vuosittain influenssarokotteen, niin vastaukseksi sain, että ”en koska turha ja koska sikainfluenssarokote”. Kun kysyin, että mikä logiikka tuossa on, niin sain vain olankohautuksia osakseni.
Aika epäloogista. Sen olen huomannut näin korona-aikana, että pelko tekee ihmisistä välillä todella epäloogisia. Järkeviltäkin ihmisiltä lentää logiikka nurkkaan ja aletaan toimia ihan järjettömästi.
On hyvä, että riskiryhmiä suojellaan mutta oikeasti tauti pitää laittaa oikeisiin mittasuhteisiin.
Komppaan tätä täysin. Ne pahimmat hörhöt, jotka eivät lapsiaan haluaisi rokottaa, ovat nyt maski päällä himassa koronarokotetta odottamassa. Nyt ei pädekään se, että on parasta kun sairastaa vaan. Nyt kelpaakin rokote. Todellakin epäloogista.
Siis mitä? Ne lapsiaan rokottamatta jättävät tyypithän ovat nimenomaan APn kaltaisia.
"Low choresterol-- fatal --- covid 19"
Löytyykö videoita aiheesta?