Tuen tarpeiset perheet alkavat nyt viedä lapsia hoitoon/kouluun
Tältä näyttää suuntaus. Jo nythän erityistä tukea tarvitsevat pikkukoululaiset ovat voineet käydä koulussa.
Kuinka tilanne tulisi mielestänne ratkaista?
Paine perheissä alkaa olla melkoinen, ja lastensuojelukaan ei mitenkään voi tässä tilanteessa kaikkia auttaa. Kuinka ratkaisisitte ongelman?
Mielestäni nyt olisi aika tehdä rakenteellista muutosta ja lisätä resursseja perheiden auttamiseen huomattavasti nykyisestä. Ryhmämuotoinen päivähoito ja koulu ei VOI OLLA ratkaisu maailmanlaajuisen pandemian aikana, vai voiko?
Kommentit (53)
Vierailija kirjoitti:
Te arvostelijat: miten autatte ihmisiä, joiden jaksaminen on lopussa? Miten olette auttaneet aiemmin ja miten autatte nyt?
Mä arvostelen vähäsen. Mutta tunnen empatiaa stressaantuneita vanhempia kohtaan. Tuttavapirissä ei ole tullut esiin tuen tarvetta mutta olisin valmis kuuntelemaan jos joku haluaisi purkaa huoliaan vaikka puhelimessa. Voisin myös vahtia pihalla leikkiviä lapsia että vanhemmat voisivat levätä tai keskittyä etätöihin. Olen työtön ja omat lapset jo aikuisia.
Pitäisi olla omat ryhmät niille lapsille, joiden vanhemmat joutuvat käymään kodin ulkopuolella töissä, koska etätyö ei ole mahdollinen. Ja sitten omat ryhmät niille lapsille, joiden vanhemmat eivät pärjää tai ei jaksa olla lastensa kanssa. Työssäkäyvien vanhempien lasten ei pitäisi altistua yhdellekään ylimääräiselle kontaktille.
On todella imartelevaa, kun puhutaan erityisen tuen tarpeessa olevista perheistä ja jotkut liittää siihen lasun, ongelmaperheet ja heitteillejätöt. Meillä on erityislapsi, jolla on tutkimukset kesken. Joka viikko tutkimukset, lisäksi palavereja siellä sun täällä ja tiivis yhteydenpito kouluun. Koska me välitämme. Vietämme todella paljon aikaa kotona muutenkin, mutta onhan tämä tilanne raskas. Todella raskas. Jos erityislapsen toimintakyky on puutteellinen niin se vaatii sen, että lapsen kanssa ollaan koko ajan. Joka ikinen tehtävä on tsempattava tekemään, koska muuten jumitetaan. Ei todellakaan riitä, että vanhempi vain tarkistaa tehtävät. Ope on langan päässä, mutta lapsi ei kehtaa/ uskalla häiritä tai ei saa soitettua, koska jumitus. Samaan aikaan itse opiskelen ja käyn töissä. Olen toki kiitollinen töistäni, mutta kyllä tämä on ihan eri asia kuin lasten kesäloma, jolloin tehtäviä ei ole. Mutta älkää huoliko, riskiryhmään kuuluvana en lastani kouluun vie. Handlataan kyllä tämä jotenkuten. Ei ole muutenkaan isovanhempia, kavereita tms. auttamassa, joten koulun ja erityisopen tuki on meille toki iso asia. Mutta onhan se toki hienoa, että _kerrankin_ me erityislasten vanhemmat kannetaan vastuuta!
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi olla omat ryhmät niille lapsille, joiden vanhemmat joutuvat käymään kodin ulkopuolella töissä, koska etätyö ei ole mahdollinen. Ja sitten omat ryhmät niille lapsille, joiden vanhemmat eivät pärjää tai ei jaksa olla lastensa kanssa. Työssäkäyvien vanhempien lasten ei pitäisi altistua yhdellekään ylimääräiselle kontaktille.
Miksi lapsesi pitäisi käydä koulussa? Ihan samalla tavalla muidenkin lapset käyvät nyt etäkoulua. Etkö jaksa tukea lapsen koulunkäyntiä?
Saako tässä tilanteessa tilata MLL lastenhoitajaa, tietääkö kukaan?
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi olla omat ryhmät niille lapsille, joiden vanhemmat joutuvat käymään kodin ulkopuolella töissä, koska etätyö ei ole mahdollinen. Ja sitten omat ryhmät niille lapsille, joiden vanhemmat eivät pärjää tai ei jaksa olla lastensa kanssa. Työssäkäyvien vanhempien lasten ei pitäisi altistua yhdellekään ylimääräiselle kontaktille.
No ei minun mielestäni. Minä vien lapseni päiväkotiin koska käyn töissä, mutta jos jonkun muun lapsen on parempi olla päivähoidossa, kuin kotona puutteellisessa hoidossa, niin näen syyn ihan yhtä pätevänä lapsen kannalta.
On myös erityisen tuen piirissä olevia lapsia, jotka eivät tarvitse sitä tukea, kun saavat opiskella kotona ilman kiusaajia yms.
Koulun osalra minun ehdotukseni on se, että otetaan koulunkäyntiavustajat takaisin töihin. Siis sellaiset, jotka osaavat digitaaliset alustat, tietokoneet ym. Ja he tukevat Teams puhelun kautta niitä lapsia, jotka tarvitsevat apua koulunkäynnissä.
Toinen ehdotukseni on kerran viikossa ilmaisena toimiva ruokakuljetus niille perheille, jotka sen haluavat. Kuljetus sisältäisi esim. Niitä parjattuja eineksiä (lihapullia, nugetteja, pinaattilettuja, porkkanalettuja,makaroonilaatikko) lounaaksi lapsille ja jotain suht valipalaa ja aamupalaa.
Koulun terveydenhoitajat kartoittamaan soittokierroksin onko perheitä, jotka tarvitsevat näitä edm. Konkreettisia tukimalleja.
Nyt on poikkeustilanne ja pitää tehdä poikkeuksellisiakin ratkaisuja.
Vierailija kirjoitti:
On todella imartelevaa, kun puhutaan erityisen tuen tarpeessa olevista perheistä ja jotkut liittää siihen lasun, ongelmaperheet ja heitteillejätöt. Meillä on erityislapsi, jolla on tutkimukset kesken. Joka viikko tutkimukset, lisäksi palavereja siellä sun täällä ja tiivis yhteydenpito kouluun. Koska me välitämme. Vietämme todella paljon aikaa kotona muutenkin, mutta onhan tämä tilanne raskas. Todella raskas. Jos erityislapsen toimintakyky on puutteellinen niin se vaatii sen, että lapsen kanssa ollaan koko ajan. Joka ikinen tehtävä on tsempattava tekemään, koska muuten jumitetaan. Ei todellakaan riitä, että vanhempi vain tarkistaa tehtävät. Ope on langan päässä, mutta lapsi ei kehtaa/ uskalla häiritä tai ei saa soitettua, koska jumitus. Samaan aikaan itse opiskelen ja käyn töissä. Olen toki kiitollinen töistäni, mutta kyllä tämä on ihan eri asia kuin lasten kesäloma, jolloin tehtäviä ei ole. Mutta älkää huoliko, riskiryhmään kuuluvana en lastani kouluun vie. Handlataan kyllä tämä jotenkuten. Ei ole muutenkaan isovanhempia, kavereita tms. auttamassa, joten koulun ja erityisopen tuki on meille toki iso asia. Mutta onhan se toki hienoa, että _kerrankin_ me erityislasten vanhemmat kannetaan vastuuta!
Luitko ketjun? Tässä puhutaan kahdesta eri asiasta. Älä loukkaannu asiasta, joka ei koske sinua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te ruikuttavat vanhemmat, toivoisitteko, että meilläkin olisi neuvostomallisia lasten "päiväkoteja", joissa lapset viettivät viikot läpeensä ja tulivat vain viikonlopuksi vanhempien luo. Tai kouluikäisille sisäoppilaitoksia esim. Kiinan malliin, jossa liikunnallisesti lahjakkaat lapset kerätään yhteen kauas kotoa valmentajien rääkättäviksi. Kotiin päästään vain lomilla. Miksi hankkia lapsia, jos luovuttaa kasvatusvastuun silmää räpäyttämättä yhteiskunnalle. Missä on vanhempien oma vastuu?
Ei sitä ole. Vanhemmilla on nykyään se käsitys, että lasten hoidon ja kasvatuksen voi ja saa ulkoistaa yhteiskunnalle ja tuttaville/sukulaisille. Tekee hyvää näille huolehtia välillä lapsistaan itse 24/7.
Ihanaa, kun nämä riiviöt ovat nyt vanhempiensa kanssa, eivätkä repimässä opettajien ja normilasten hermoja.
Vierailija kirjoitti:
On todella imartelevaa, kun puhutaan erityisen tuen tarpeessa olevista perheistä ja jotkut liittää siihen lasun, ongelmaperheet ja heitteillejätöt. Meillä on erityislapsi, jolla on tutkimukset kesken. Joka viikko tutkimukset, lisäksi palavereja siellä sun täällä ja tiivis yhteydenpito kouluun. Koska me välitämme. Vietämme todella paljon aikaa kotona muutenkin, mutta onhan tämä tilanne raskas. Todella raskas. Jos erityislapsen toimintakyky on puutteellinen niin se vaatii sen, että lapsen kanssa ollaan koko ajan. Joka ikinen tehtävä on tsempattava tekemään, koska muuten jumitetaan. Ei todellakaan riitä, että vanhempi vain tarkistaa tehtävät. Ope on langan päässä, mutta lapsi ei kehtaa/ uskalla häiritä tai ei saa soitettua, koska jumitus. Samaan aikaan itse opiskelen ja käyn töissä. Olen toki kiitollinen töistäni, mutta kyllä tämä on ihan eri asia kuin lasten kesäloma, jolloin tehtäviä ei ole. Mutta älkää huoliko, riskiryhmään kuuluvana en lastani kouluun vie. Handlataan kyllä tämä jotenkuten. Ei ole muutenkaan isovanhempia, kavereita tms. auttamassa, joten koulun ja erityisopen tuki on meille toki iso asia. Mutta onhan se toki hienoa, että _kerrankin_ me erityislasten vanhemmat kannetaan vastuuta!
Kun saatte tutkimusjakson läpi, niin saatte kuntoutussuunnitelman. Todennäköisesti terapiat alkavat ja saatte tukea terapeutilta toimintamalleihin kotiin.
Jumitus on tuttua myös meidän erityislapsella. Sen taklaamiseksi voi kokeilla monenlaista:
- meillä jumitus minimissään heti aamulla. Tiedän erityislasten vanhempia, jotka tekevät läksyt lapsen kanssa tästä syystä aamulla klo 6.
- palkinnnot (tarrat, ruksit, ylitsevuotavat kehut). Tietystä tarramäärästä esim. legopaketti.
- ajastin ( munakello tikittämään ja saa lopettaa työn, kun kuuluu kellon pirahdus). Tästä saa myös hauskan leikin, ei saaa jatkaa tekemistä kellon pirahduksen jälkeen. Seuraavalla kerralla kelloon asetetaan pidempi aika.
- vartti kerrallaan keskitytään ja sitten tehdään jotain ihan muuta.
-lautapelit, jotka tukevat kehitystä (opetellaan vaivihkaa pelien lomassa koulussa tarvittavia taitoja) esim. Afrikan tähti - sitä pelatessa oppii maantiedon perusteet, matematiikkaa, logistiikkaa, lukemista. Legot - niillä leikiessä oppii matematiikka, ohjeiden seuraamisen tärkeyttä, etenemistä järjestyksessä, logiikkaa.
- puhelimen käyttö on palkinto jostain, ei itsestään selvä vapaa-ajan viettotapa
Itsekään ei pidä jämähtää siihen lapsen jumiin vaan etsiä niitä keinoja jumien taklaamiseksi. Näin lapsikin oppii sen, että jumin yli kyllä pääsee.
Vierailija kirjoitti:
Näyttää, että moni on tehnyt lapset luottaen sen varaan, että ne saa aina arkisin koko päiväksi pois silmistä ja jaloista ja nyt ollaan kusessa kun ei jakseta olla niiden kanssa 24/7.
Mitä ihmettä?
Tarkoittaako se ettei osaa antaa lapsilleen laadukasta etäopetusta ettei jaksa lapsiaan?
Minun lapset menivät kouluun nyt. Ei menneet sinne sen vuoksi ettenkö olisi jaksanut heitä. Ihania lapsia joiden kanssa todellakin viihdyn. Meillä on ihan rauhallista arkea ja yhteinen huumori jne.
Menivät kouluun koska kumpikin erityisen tuen oppilaita eivätkä pärjänneet kotikoulussa. En ole ammatiltani erityisopettaja, en edes tavallinen opettaja.
Toinen käy koulussa joka päivä (3-lk) ja toinen 2-3 krt/vko (6-lk)
Kolmosluokkakaisen luokalla on tällä hetkellä 5 oppilasta ja kutosluokkalainen käy yksin erityisopen luona.
Lastensuojelu ei tarjonnut apua. Kysyttiin. Ei saatu asiakkuutta. Perhetyötä ei saatu. Meillä kotona taapero jota tarvitsee vahtia. En pystynyt olemaan niin intensiivisesti läsnä kuin olisi tarve.
Valitsin kahdesta huonosta vaihtoehdosta sen paremman eli koulun.
Me ainakin olemme tiivis perhe jolle lomat sun muut eivät ole ongelma. Viihdytään kotona porukalla tai reissataan koko perheen voimin.
En vaan ajatellut että joskus kotikoulua pitäisin. Opiskelin täysin eri juttuja peruskoulun jälkeen. (Olen palveluohjaaja)
Ai millä aikakaudella on ollut yhteisön vahva tuki ja millä tavalla se on näkynyt?