Kumpi on ihanampaa ihastumisessa?
Se alkujännitys ja varovainen flirtti, pieni epävarmuus, katseet ja hipaisut, lämpimät hymyt ja hykerryttävä olo?
Vai se kun oikeasti pääsee lähelle toista, halauksiin, suuteloihin ja läheisyyteen?
Kommentit (9)
Alkujännitys. Kun sen on todennut tarpeeksi monta kertaa ei edes halua suhteen etenevän. Minulle riittää se, että näen toisen ihastuneen, sitten tunteeni alkavat laantua. Paitsi sillä kertaa kun löysin kumppanini. Hänen jälkeen en ole enää ihastunutkaan, mutta jos ihastuisin toiseen ei se etenisi näistä syistä.
Ehkä sitten lopetan haikailun. Mutta kun ne kuvitelmatkin on niin ihania..
Se kun pääsee lähelle toista. Ensi suudelman palo ja miten maa katoaa jalkojen alta. Ihanat pitkät halaukset ja miten ootte niin yhtä rakastellessanne... Tulispa äkkiä joku ihastuminen.
Vierailija kirjoitti:
Se kun pääsee työntymään sisään.
No tätä jo odotinkin..
Vierailija kirjoitti:
Se kun pääsee lähelle toista. Ensi suudelman palo ja miten maa katoaa jalkojen alta. Ihanat pitkät halaukset ja miten ootte niin yhtä rakastellessanne... Tulispa äkkiä joku ihastuminen.
Tuommoista just en ole ikinä kokenut. Nähnyt vaan leffoissa. Ap
En ymmärrä, miksi kaikki pitävät tuota tilaa jotenkin ihanana. Minulle se on kärsimystä, olla pakkomielteisen ihastunut johonkin tietäen, ettei minulla ole mitään mahdollisuuksia ja että siihen se jää. Ei koskaan tule kokemaan sen ihmisen kosketusta ja läheisyyttä. Noista tulee aina sen luokan masennus, etten halua kokea sitä.
Hetki ennen roiskaisua.
Sen jälkeen tekee mieli pois uutta uhria löytämään.
Hei kertokaa. En ikinä ole päässyt tuota ihastumisastetta pidemmälle vaiika olen jo 40.
Ja jos oikea läheisyys on parempaa niin onko se kaks kertaa parempaa vai kymmenen vai sata?
Haluaisin tietää mistä jään paitsi.