Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten voin ikinä riittää ihmisenä? :(
27.03.2020 |
Minun on mahdotonta riittää itselleni. Siksi pelkään myös, etten riitä muille ihmisille. Olen kolmenkymmenen, mutta minulla ei ole vieläkään koulutusta eikä työtä, koska olen ollut niin pitkään masentunut. Minulla on myös epävakaa persoonallisuushäiriö. Minulla ei ole tavoitteita tai suuntaa elämällä, mikään ei innosta tai herätä uteliaisuutta.
Kun ei ole koulutusta tai työtä, kun olen työkyvyttömyyseläkkeellä, kun en ole näyttävän näköinen, älykäs tai vetovoimainen persoona, kun en ole tasapainoinen tai viisas ihminen... Miten voin ikinä kelvata kenellekään ihmiselle? Koen olevani jossakin päättymättömässä kilpailussa kaikkien muiden 7 miljardin ihmisen kanssa. Aina löytyy jostakin joku toinen, joka on minua parempi. Tälläkin palstalla mielenterveyden kanssa painivista puhutaan joskus rumasti. Pelkään, että salaa kaikki ihmiset pitävät minua huonona, kelvottomana ja toisten taskuilla kävijänä saamieni Kelan tukien vuoksi.
Ihmiset ympärilläni läheisistä terapeuttiin sanovat, että riitän tällaisena, mutta pelkään valtavasti, että minulle vain sanotaan niin, koska niin kuuluu sanoa. Suurin pelkoni on, että kaikki yhtäkkiä huomaisivat todellisen olemukseni ja kaikkoaisivat ympäriltäni ja jäisin täysin yksin.
Tiedostan, että itsetuntoa ja itseään voi kehittää monella saralla. Negatiivinen kuva itsestä vie kuitenkin kaiken motivaation ponnistella minkään saavutettavan ominaisuuden eteen. Tunnen olevani niin pohjattoman huono, ettei mikään piirre tai taito voisi riittää kompensoimaan kelvottomuuttani.
Onko kukaan kokenut tällaista? Onko kukaan päässyt tällaisesta yli? Minulla on toivoton olo. Ajattelen usein itsemurhaa, kun en näe tietä ulos huonoudestani.
Kommentit (58)
Ihmisarvosi ei ole kiinni siitä, kuinka tuottava yksilö olet. Ei ole, ei, ei, ei. Olet aidosti arvokas juuri prikulleen sellaisena joka olet, jokaisen puutteeksi kanssa. Olet tullut tähän maailmaan täyttämään juuri itsesi kokoisen aukon. Jotkut palapelien reunapalat ovat todella oudon mallisia mutta jos tämä outo pala puuttuisi, palapeli olisi rikkinäinen. Sinua tarvitaan.
Kirjoituksesi herätti minussa sanomattoman paljon empatiaa ja hellyyttä. Aistin sanoistasi, että olet itsekin empaattinen, herkkä, syvästi ajatteleva ja herkkä ihminen. On suuri vääryys, että kaltaisesi ihmiset vähättelevät suotta itseään ja korskeat ja kopeat, itserakkaat kiipijät (sinua paljon arvottomilla ominaisuuksilla varustetut) taas paistattelevat omassa itseihailussaan. Muista silti, että kaltaisillesi herkille, aroille ihmisille juuri sinun kaltaisesi luonne on se kotoisin ja turvallisin ystävä, kanssasielu. Meitä on muitakin, pidetään itsestämme ja toisistamme huolta, jookos?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika, samat setit poislukien kukaan ei ole ikinä sanonut että riitän tms. Ajattelen että en varmaan kovin monelle ihmiselle riitäkään, mutta mitä sitten. Ei muitakaan kiinnosta, riittääkö he minulle. Olisin (ehkä) tyytyväinen jos riittäisin parille tai vaikka yhdelle henkilölle, ihan vain siksi että olisi mukavaa kun olisi seuraa.
Vierailija kirjoitti:
Olet työkyvytön, joten siis 70% ihmisistä näyttäisi menevän sinua paremmin.
Ne huolet voit siis ainakin heittää. Häviät vertailun siinä jo alkuunsa.
Zinc
He suorittavat "kuten kuuluu". Miksi kuvittelet että juuri tämä sinun määritelmä on oikea.
Kuka luulet olevasi. Sinulla ei ole mitään oikeutta määritellä muita.
Täällä kanssa yksi epävakaa persoonallisuushäiriöinen. Olen ollut aiemmin työelämässä, mutta ajauduin kovaan uupumukseen ja ongelmiin itseni kanssa, jos näin voi sanoa. Nyt voin paremmin, mutta epäilyttää työelämään palaaminen. Miten ihmeessä tulen pärjäämään kun olen tällainen? Tiedän että jotakin osa-alueita itsessäni voin vahvistaa, mutta tietyistä piirteistäni en tule koskaan pääsemään ja ne voivat viedä taas siihen uupumisen ja masennuksen kierteeseen.
En aio luovuttaa, mutta tällä hetkellä tulevaisuus on yhtä epävakaa kuin mieleni. Aion löytää jonkun keinon saavuttaa sisäinen rauha ja taito jolla edes jotenkin tulisin toimeen ihmisten kanssa ja yleensäkin yhteiskunnassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet työkyvytön, joten siis 70% ihmisistä näyttäisi menevän sinua paremmin.
Ne huolet voit siis ainakin heittää. Häviät vertailun siinä jo alkuunsa.
Zinc
He suorittavat "kuten kuuluu". Miksi kuvittelet että juuri tämä sinun määritelmä on oikea.
Kuka luulet olevasi. Sinulla ei ole mitään oikeutta määritellä muita.
En minä määritellyt, vaan ap teki määritelmän itse, joka oli älytön.
Hän pelkäsi, että joku muu olisi häntä parempi. Asetelma on siis ap:lla vinksallaan jo itsellään.
Zinc
Vierailija kirjoitti:
Itse kaltoinkohtelevissa ja laiminlyövissä oloissa kasvaneena tunnistan nuo tunteet. Tosin meille lapsena opetettiin että vain suorittamalla ja olemalla tietynlainen voi ehkä kelvata, joten suoritan elämääni, työtäni, opintojani, harrastuksiani ja jopa ihmissuhteitani oikein nauttimatta mistään. Kunhan vaan joskus vie kelpaisin... Kohta 3 vuotta terapiaa takana ja elämä sujuu joten kuten, nyt osaan jo vähän hellittää ja kiinnittää välillä huomiota omaan hyvinvointiin ja ottaa välillä rennommin.
Toisaalta, kenelle meidän muka pitää edes kelvata? Jos ei kelvata näin, niin eikö se ole muiden ongelma? Miksei mekin saataisi olla sellaisia kuin ollaan, ovathan muutkin. Kelpaa jos kelpaa, ei jos ei, ihan sama!
Mäkin olin tunnollinen ysin ja kympin tyttö lukion puoliväliin asti, sitten tuli ensimmäinen romahdus ja menin kirjoituksiin lukematta, pärjäsin kuitenkin ok aiemman opiskelumäärän vuoksi. Olen ollut töissä joitakin vuosia 20-25-vuotiaana, kunnes paloin uudelleen loppuun.
Periaatteessa ei kai kenenkään tarvitse kelvata kenellekään, mutta ihminen on niin syvästi sosiaalinen eläin, että uskon, ettei kelpaamisen tarpeesta voi kovin helposti tai kokonaan päästä eroon. Joskus toivoisin olevani itsevarma kuin psykopaatti, joka ei muiden mielipiteistä perusta. Sen yhden piirteen heidänlaisiltaa ihmisiltä haluaisin.
Voimia sulle ja on hyvä, että pystyt jollakin tavalla jo hellittämään.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osaat kirjoittaa ainakin ihan sujuvasti. Kilpaile vain itsesi kanssa. Pyri olemaan joka päivä parempi kuin olit eilen. Aseta selkeitä tavoitteita ja pilko ne osiin. Tee joka päivä jotain mikä vie sinut lähemmäksi tavoitteitasi.
Ala kirjoittamaan vaikka blogia, josta on valitulle kohderyhmälle selkeää hyötyä. Kysy itseltäsi: kuka blogiani lukee ja miksi? Mitä hyötyä lukija jutuistani saa?
Vierailija kirjoitti:
Ihmisarvosi ei ole kiinni siitä, kuinka tuottava yksilö olet. Ei ole, ei, ei, ei. Olet aidosti arvokas juuri prikulleen sellaisena joka olet, jokaisen puutteeksi kanssa. Olet tullut tähän maailmaan täyttämään juuri itsesi kokoisen aukon. Jotkut palapelien reunapalat ovat todella oudon mallisia mutta jos tämä outo pala puuttuisi, palapeli olisi rikkinäinen. Sinua tarvitaan.
Kirjoituksesi herätti minussa sanomattoman paljon empatiaa ja hellyyttä. Aistin sanoistasi, että olet itsekin empaattinen, herkkä, syvästi ajatteleva ja herkkä ihminen. On suuri vääryys, että kaltaisesi ihmiset vähättelevät suotta itseään ja korskeat ja kopeat, itserakkaat kiipijät (sinua paljon arvottomilla ominaisuuksilla varustetut) taas paistattelevat omassa itseihailussaan. Muista silti, että kaltaisillesi herkille, aroille ihmisille juuri sinun kaltaisesi luonne on se kotoisin ja turvallisin ystävä, kanssasielu. Meitä on muitakin, pidetään itsestämme ja toisistamme huolta, jookos?
Olipas ihana kommentti, kiitos siitä. Itkisin varmaan, jos kykenisin liikuttumaan, mutta masennuslääkkeet ovat turruttaneet sen kyvyn pois.
Minun on vain vaikea uskoa, että olisin pala mitään palapeliä, koska minulla on aika materialistinen maailmankuva. En usko Jumalaan, kohtaloon tai elämän suureen tarkoitukseen. Siksi(kin) näiden olojen kanssa on vaikea painia.
En tiedä, olenko empaattinen, mutta herkkä ainakin. Olen löytänyt itsestäni hyvin varjoisia ja negatiivisia tunteita ja ajatuksia, ilkeitä toiveita kanssaihmisiä kohtaan. Jotakin pahaa minussa asustaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse kaltoinkohtelevissa ja laiminlyövissä oloissa kasvaneena tunnistan nuo tunteet. Tosin meille lapsena opetettiin että vain suorittamalla ja olemalla tietynlainen voi ehkä kelvata, joten suoritan elämääni, työtäni, opintojani, harrastuksiani ja jopa ihmissuhteitani oikein nauttimatta mistään. Kunhan vaan joskus vie kelpaisin... Kohta 3 vuotta terapiaa takana ja elämä sujuu joten kuten, nyt osaan jo vähän hellittää ja kiinnittää välillä huomiota omaan hyvinvointiin ja ottaa välillä rennommin.
Toisaalta, kenelle meidän muka pitää edes kelvata? Jos ei kelvata näin, niin eikö se ole muiden ongelma? Miksei mekin saataisi olla sellaisia kuin ollaan, ovathan muutkin. Kelpaa jos kelpaa, ei jos ei, ihan sama!
Mäkin olin tunnollinen ysin ja kympin tyttö lukion puoliväliin asti, sitten tuli ensimmäinen romahdus ja menin kirjoituksiin lukematta, pärjäsin kuitenkin ok aiemman opiskelumäärän vuoksi. Olen ollut töissä joitakin vuosia 20-25-vuotiaana, kunnes paloin uudelleen loppuun.
Periaatteessa ei kai kenenkään tarvitse kelvata kenellekään, mutta ihminen on niin syvästi sosiaalinen eläin, että uskon, ettei kelpaamisen tarpeesta voi kovin helposti tai kokonaan päästä eroon. Joskus toivoisin olevani itsevarma kuin psykopaatti, joka ei muiden mielipiteistä perusta. Sen yhden piirteen heidänlaisiltaa ihmisiltä haluaisin.
Voimia sulle ja on hyvä, että pystyt jollakin tavalla jo hellittämään.
Ap
Mutta sinähän riitä jo läheisillesi?
Vierailija kirjoitti:
Aika, samat setit poislukien kukaan ei ole ikinä sanonut että riitän tms. Ajattelen että en varmaan kovin monelle ihmiselle riitäkään, mutta mitä sitten. Ei muitakaan kiinnosta, riittääkö he minulle. Olisin (ehkä) tyytyväinen jos riittäisin parille tai vaikka yhdelle henkilölle, ihan vain siksi että olisi mukavaa kun olisi seuraa.
Toivon sinulle sitä yhtä tai kahta ihmistä elämääsi! Auttaa varmaan sekin jo, että pystyy ajattelemaan: "mitä sitten". Toivoisin pystyväni ajattelemaan niin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisarvosi ei ole kiinni siitä, kuinka tuottava yksilö olet. Ei ole, ei, ei, ei. Olet aidosti arvokas juuri prikulleen sellaisena joka olet, jokaisen puutteeksi kanssa. Olet tullut tähän maailmaan täyttämään juuri itsesi kokoisen aukon. Jotkut palapelien reunapalat ovat todella oudon mallisia mutta jos tämä outo pala puuttuisi, palapeli olisi rikkinäinen. Sinua tarvitaan.
Kirjoituksesi herätti minussa sanomattoman paljon empatiaa ja hellyyttä. Aistin sanoistasi, että olet itsekin empaattinen, herkkä, syvästi ajatteleva ja herkkä ihminen. On suuri vääryys, että kaltaisesi ihmiset vähättelevät suotta itseään ja korskeat ja kopeat, itserakkaat kiipijät (sinua paljon arvottomilla ominaisuuksilla varustetut) taas paistattelevat omassa itseihailussaan. Muista silti, että kaltaisillesi herkille, aroille ihmisille juuri sinun kaltaisesi luonne on se kotoisin ja turvallisin ystävä, kanssasielu. Meitä on muitakin, pidetään itsestämme ja toisistamme huolta, jookos?
Olipas ihana kommentti, kiitos siitä. Itkisin varmaan, jos kykenisin liikuttumaan, mutta masennuslääkkeet ovat turruttaneet sen kyvyn pois.
Minun on vain vaikea uskoa, että olisin pala mitään palapeliä, koska minulla on aika materialistinen maailmankuva. En usko Jumalaan, kohtaloon tai elämän suureen tarkoitukseen. Siksi(kin) näiden olojen kanssa on vaikea painia.
En tiedä, olenko empaattinen, mutta herkkä ainakin. Olen löytänyt itsestäni hyvin varjoisia ja negatiivisia tunteita ja ajatuksia, ilkeitä toiveita kanssaihmisiä kohtaan. Jotakin pahaa minussa asustaa.
Kaikilla ihmisillä on vaikka kuinka negatiivisia ja synkkiä ajatuksia muista useimmat vain pitää sitä ihan normaalina eikä pidä itseään sen takia pahana. Sarjamurhaaajat jne erikseen toki.
Ei se mitään, vaikka olisi täysi nolla. Tuolla on pilvin pimein ihmisiä jotka ovat miinus miljoona (kaiken maailman hyväksikäyttäjät, murhaajat jne, jne...). Sen kun elelee elämäänsä, ja tarttuu tilaisuuteen, jos/kun sellainen tulee vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä kanssa yksi epävakaa persoonallisuushäiriöinen. Olen ollut aiemmin työelämässä, mutta ajauduin kovaan uupumukseen ja ongelmiin itseni kanssa, jos näin voi sanoa. Nyt voin paremmin, mutta epäilyttää työelämään palaaminen. Miten ihmeessä tulen pärjäämään kun olen tällainen? Tiedän että jotakin osa-alueita itsessäni voin vahvistaa, mutta tietyistä piirteistäni en tule koskaan pääsemään ja ne voivat viedä taas siihen uupumisen ja masennuksen kierteeseen.
En aio luovuttaa, mutta tällä hetkellä tulevaisuus on yhtä epävakaa kuin mieleni. Aion löytää jonkun keinon saavuttaa sisäinen rauha ja taito jolla edes jotenkin tulisin toimeen ihmisten kanssa ja yleensäkin yhteiskunnassa.
Mulleki kävi noin, että olin joitakin vuosia työelämässä, mutta uuvuin myös ja lopulta päädyin psykiatriselle osastolle kolmeksi kuukaudeksi.
Tunnistan niin tuon epävarmuudentunteen! Joskus kun itsellä on ollut hyviä viikkoja, olen harkinnut jotakin pientä työtä, mutta en ole uskaltanut, koska aivan kuten sinäkin tiedostan piirteeni, jotka voivat heittää ongelmaa eteen ihan pienimmästäkin stressistä tai tilanteesta. :(
Ihailen sitä, ettet halua luovuttaa. Toivon sulle sitä rauhaa ja niitä taitoja, joita etsit.
Ap
Samaistun. Olen ollut tunnollinen opiskelija aina, mutta en ole saanut oikein koskaan otetta elämästä. Vain harvat tietävät millainen olen persoonaltani, sillä suojakuoreni on niin korostunut ja estoinenkin. Mun olemuksesta ei saa kiinni, mikä eristää mua tehokkaasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet työkyvytön, joten siis 70% ihmisistä näyttäisi menevän sinua paremmin.
Ne huolet voit siis ainakin heittää. Häviät vertailun siinä jo alkuunsa.
Zinc
He suorittavat "kuten kuuluu". Miksi kuvittelet että juuri tämä sinun määritelmä on oikea.
Kuka luulet olevasi. Sinulla ei ole mitään oikeutta määritellä muita.
En minä määritellyt, vaan ap teki määritelmän itse, joka oli älytön.
Hän pelkäsi, että joku muu olisi häntä parempi. Asetelma on siis ap:lla vinksallaan jo itsellään.
Zinc
Järjellä tiedostan, että saatat olla oikeassa tuon asetelman vinksallaan olemisen suhteen, mutta en uskalla luottaa siihen arvioon, sillä maailma ja ihmisyhteisö antavat niin paljon signaaleja siitä, että täällä kilpaillaan asemasta, statuksesta, parhaista kumppaneista, parhaista työpaikoista jne, eikä minulla riitä rahkeet siihen kilpailuun.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Samaistun. Olen ollut tunnollinen opiskelija aina, mutta en ole saanut oikein koskaan otetta elämästä. Vain harvat tietävät millainen olen persoonaltani, sillä suojakuoreni on niin korostunut ja estoinenkin. Mun olemuksesta ei saa kiinni, mikä eristää mua tehokkaasti.
-->väsyn ja ahdistun nopeasti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet työkyvytön, joten siis 70% ihmisistä näyttäisi menevän sinua paremmin.
Ne huolet voit siis ainakin heittää. Häviät vertailun siinä jo alkuunsa.
Zinc
He suorittavat "kuten kuuluu". Miksi kuvittelet että juuri tämä sinun määritelmä on oikea.
Kuka luulet olevasi. Sinulla ei ole mitään oikeutta määritellä muita.
En minä määritellyt, vaan ap teki määritelmän itse, joka oli älytön.
Hän pelkäsi, että joku muu olisi häntä parempi. Asetelma on siis ap:lla vinksallaan jo itsellään.
Zinc
Järjellä tiedostan, että saatat olla oikeassa tuon asetelman vinksallaan olemisen suhteen, mutta en uskalla luottaa siihen arvioon, sillä maailma ja ihmisyhteisö antavat niin paljon signaaleja siitä, että täällä kilpaillaan asemasta, statuksesta, parhaista kumppaneista, parhaista työpaikoista jne, eikä minulla riitä rahkeet siihen kilpailuun.
Ap
Osa tietysti kilpailee kaikista noista mutta ei suinkaan läheskään kaikki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse kaltoinkohtelevissa ja laiminlyövissä oloissa kasvaneena tunnistan nuo tunteet. Tosin meille lapsena opetettiin että vain suorittamalla ja olemalla tietynlainen voi ehkä kelvata, joten suoritan elämääni, työtäni, opintojani, harrastuksiani ja jopa ihmissuhteitani oikein nauttimatta mistään. Kunhan vaan joskus vie kelpaisin... Kohta 3 vuotta terapiaa takana ja elämä sujuu joten kuten, nyt osaan jo vähän hellittää ja kiinnittää välillä huomiota omaan hyvinvointiin ja ottaa välillä rennommin.
Toisaalta, kenelle meidän muka pitää edes kelvata? Jos ei kelvata näin, niin eikö se ole muiden ongelma? Miksei mekin saataisi olla sellaisia kuin ollaan, ovathan muutkin. Kelpaa jos kelpaa, ei jos ei, ihan sama!
Mäkin olin tunnollinen ysin ja kympin tyttö lukion puoliväliin asti, sitten tuli ensimmäinen romahdus ja menin kirjoituksiin lukematta, pärjäsin kuitenkin ok aiemman opiskelumäärän vuoksi. Olen ollut töissä joitakin vuosia 20-25-vuotiaana, kunnes paloin uudelleen loppuun.
Periaatteessa ei kai kenenkään tarvitse kelvata kenellekään, mutta ihminen on niin syvästi sosiaalinen eläin, että uskon, ettei kelpaamisen tarpeesta voi kovin helposti tai kokonaan päästä eroon. Joskus toivoisin olevani itsevarma kuin psykopaatti, joka ei muiden mielipiteistä perusta. Sen yhden piirteen heidänlaisiltaa ihmisiltä haluaisin.
Voimia sulle ja on hyvä, että pystyt jollakin tavalla jo hellittämään.
Ap
Mutta sinähän riitä jo läheisillesi?
Minun on mahdoton luottaa heihin. Tiedän, että se on vähättelevää heitä kohtaan, mutta en uskalla varata painoa sille, että kelpaisin heille. Minun on vaikea pyytää tukea hetkinä, jolloin tarvitsisin sitä, sillä pelkään uuvuttavani heidät ongelmillani. Meillä ei kotona koskaan kukaan opettanut vetämään rajoja oman jaksamisen ja toisen kuuntelemisen välille, ja meidän on pitänyt sisarusporukalla näin aikuisena alkaa opetella sitä. On jo käynyt niin, että yksi heistä koki asioideni vievän häntäkin mielialassa alaspäin, ja sitä säikähdin kovasti.
Riittäisinkö heille, jos olisin täysin voimin oma itseni, sen sijaan että nyt pidättelen itseäni, jotta en menettäisi heitä? En tiedä. En uskalla kokeilla.
Ap
Alue: Aihe vapaa
Itse kaltoinkohtelevissa ja laiminlyövissä oloissa kasvaneena tunnistan nuo tunteet. Tosin meille lapsena opetettiin että vain suorittamalla ja olemalla tietynlainen voi ehkä kelvata, joten suoritan elämääni, työtäni, opintojani, harrastuksiani ja jopa ihmissuhteitani oikein nauttimatta mistään. Kunhan vaan joskus vie kelpaisin... Kohta 3 vuotta terapiaa takana ja elämä sujuu joten kuten, nyt osaan jo vähän hellittää ja kiinnittää välillä huomiota omaan hyvinvointiin ja ottaa välillä rennommin.
Toisaalta, kenelle meidän muka pitää edes kelvata? Jos ei kelvata näin, niin eikö se ole muiden ongelma? Miksei mekin saataisi olla sellaisia kuin ollaan, ovathan muutkin. Kelpaa jos kelpaa, ei jos ei, ihan sama!