15-vuotias tyttäreni kertoi olevansa raskaana
Tyttäreni on seurustellut poikaystävänsä kanssa vuoden ja kertoi olevansa raskaana. Kertoi haluavansa pitää lapsen ja en oikein tiedä mitä minun pitäisi tehdä tässä tilanteessa. E-pillerit on tytöllä ollut 13-vuotiaasta saakka kuukautiskipujen ja aknen takia, joten en uskonut näin käyvän. Poika ei vaikuttanut laisinkaan hermostuneelta asian suhteen ja kertoi tämän asian olevan hänelle ok. En tiedä kenelle tästä voisin puhua, koska en halua mennä juoruamaan tyttäreni selän takana.
Kommentit (44)
Älä anna hänen tehdä sitä lasta, ole niin kiltti! Omakin kasvaminen vielä tyttärelläsi kesken ja tämä päätös voi ihan oikeasti tuhota hänen elämänsä.
Ihmisen aivot alkavat olla kypsät vasta noin 25 vuoden kynnyksellä ja siksi mielestäni sinun äitinä nyt tulisi toimia tyttärellesi järjen äänenä. Vaikea uskoa että niin nuori kykenisi ottamaan vastuuta vastasyntyneen elämästä.
Nykymaailma on todella raadollinen, eikä tällainen kilpailuhenkinen maailma tue teiniäityittä. Jopa aikuiset ihmiset kiusaavat toisiaan ja ihmiset määritellään heidän sosiaalisen asemansa kautta ja heidän arvonsa perustuu siihen. Miten sitten tällainen keskenkasvuinen nuori selviää näistä elämänkiemuroista kun oman ikäisensä puuhailevat aivan eri asioita kuin hän itse äitinä?
Tulee mieleen oma luokkakaverini joka sai esikoisensa 15-vuotiaana. Koulut jäi kesken, ilmeisesti koska joutui kiusatuksi. Erosi lapsen isästä miltein heti. Nykyään 30-vuotiaana mielenterveysongelmia, syrjäytynyt ja lapsia useammalle miehelle.
Vierailija kirjoitti:
Olet mahdollisimman paljon tukena vaan, kyllä se siitä! Veikkaan, että tytärtäsi jännittää enemmän kuin sinua. Itsekin olen tullut 16-vuotiaana äidiksi ja asiat ovat menneet erinomaisesti. Sossuilta saa tarvittaessa apua, joten sinun ei tarvitse pelätä joutuvasi hoitamaan tyttäresi ja tulevan lapsenlapsesi asioita, joskin tulevat vanhemmat varmasti arvostaisivat apuasi isommissa hankinnoissa.
Tässäkohtaa olisi varmasti parasta tutustua tulevan lapsenlapsesi toisiin isovanhempiin, ellet ole jo heihin tutustunut. Sopikaa yhdessä kuka maksaa vaikkapa vaunut ja kuka maksaa pinnasängyn :)
Pidä myös mahdollisimman hyvät välit tyttäreesi, muista, että hän on nyt raskaana, joten varmasti käyttäytyy 10 kertaa kamalammin, kuin normi teini.
Tsemppiä molemmille!
Voi hyvänen aika miten vastuuton kommentti!
Se että sinulla on mennyt kirjoituksesi mukaan hyvin, niin ei oikeuta kannustamaan teiniäitiyteen. Kaikki eivät ole kypsiä kantamaan vastuuta toisesta elämästä niin nuorena.
Miten kukaan voi nykymaailmassa edes luottaa johonkin sosssun antamaan tukeen tai edes sukulaisten tukiverkostoon jos sellaista edes on?
Maailman talous on menossa kuralle ja vaikea ennustaa millaiset ajat ovat edessämme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teiniäidin lapsi on koko lähisuvun riesa.
Tytöllä menee elåmä kirjaimellisesti pilalle.Parin vuoden päästä voi palata opiskelemaan, joten tuskin elämä pilalle menee.
Mitään tällaista ei voi noin nuorelta odottaa tai olettaa että näin tapahtuu? Mielestäni näissä asioissa järki käteen ja aika tutkia asiaa realistisesti eikä ruusunpunaiset lasit silmillä.
En tiedä onko tämä tapaus totta, mutta näin yleisesti voisin sanoa että tietysti lähtökohtaisesti kannattaa odottaa lasten saantia niin kauan että on ollut hyvän aikaa vakaassa parisuhteessa, ja asiat on järjestyksessä. Kuitenkin tuollaiset kommentit että elämä olisi pilalla jos saa nuorena lapsen on täyttä puppua ja kertoo vaan sanojansa hedonistisista arvoista, mikä onkin muotia tällä hetkellä. Luulen että ei mene kauaakaan kun arvot taas kääntyy päälaelleen ja perheitä ihaillaan, kun taas lapsettomat ovat täysiä luusereita. Eli tehkää niin kuin itsestä hyvältä tuntuu, älkää menkö muodin mukana.

Mielenterveysongelmat ovat suuri kansansairaus Suomessa, joten ota se huomioon. On riski sairastua masennukseen tai muuhun mielenterveysongelmaan jos syrjäytyy pienen lapsen teiniäitinä.
Mitä vikaa on hedonistisissa arvoissa muuta kuin se, että syntyvyys on laskussa Suomessa?
Mielestäni on vain hyvä asia, että pyritään rakentamaan itselle oman näköinen elämä ja lasten teko ei monellekaan ole enää se ykkös asia, koska halutaan pitää huolta omasta itsestään ja olemaan riippumattomia kenestäkään.
Deittikulttuuri on nykyään ihan kummallista ja naisen asema ei ole enää olla pelkkä synnyttäjä ja rooli tyytyä vain pas kaan parisuhteeseen.
Erotilastot kertovat myöskin karua totuutta nykymaailmasta, joten on aivan turhaa kannustaa ihmislasta lisääntymään kesken kasvuiän.

Elämässä on aina riskejä. Voihan odottaa lasten hankintaa liian kauan ja jäädä tahattomasti lapsettomaksi.

Erotilastot kertovat myöskin karua totuutta nykymaailmasta, joten on aivan turhaa kannustaa ihmislasta lisääntymään kesken kasvuiän.Elämässä on aina riskejä. Voihan odottaa lasten hankintaa liian kauan ja jäädä tahattomasti lapsettomaksi.
No nimenomaan riskejä on ilman, että siihen tarvii punnertaa lapsi vielä mahdollisesti kärsimään jos ei ole valmiutta ottamaan vastuuta hänestä.
Vierailija kirjoitti:
Tässäkohtaa olisi varmasti parasta tutustua tulevan lapsenlapsesi toisiin isovanhempiin, ellet ole jo heihin tutustunut. Sopikaa yhdessä kuka maksaa vaikkapa vaunut ja kuka maksaa pinnasängyn :)
Ei kai isovanhempien kuulu vauvaperheen hankintoja maksaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä onko tämä tapaus totta, mutta näin yleisesti voisin sanoa että tietysti lähtökohtaisesti kannattaa odottaa lasten saantia niin kauan että on ollut hyvän aikaa vakaassa parisuhteessa, ja asiat on järjestyksessä. Kuitenkin tuollaiset kommentit että elämä olisi pilalla jos saa nuorena lapsen on täyttä puppua ja kertoo vaan sanojansa hedonistisista arvoista, mikä onkin muotia tällä hetkellä. Luulen että ei mene kauaakaan kun arvot taas kääntyy päälaelleen ja perheitä ihaillaan, kun taas lapsettomat ovat täysiä luusereita. Eli tehkää niin kuin itsestä hyvältä tuntuu, älkää menkö muodin mukana.
Mielenterveysongelmat ovat suuri kansansairaus Suomessa, joten ota se huomioon. On riski sairastua masennukseen tai muuhun mielenterveysongelmaan jos syrjäytyy pienen lapsen teiniäitinä.
Mitä vikaa on hedonistisissa arvoissa muuta kuin se, että syntyvyys on laskussa Suomessa?
Mielestäni on vain hyvä asia, että pyritään rakentamaan itselle oman näköinen elämä ja lasten teko ei monellekaan ole enää se ykkös asia, koska halutaan pitää huolta omasta itsestään ja olemaan riippumattomia kenestäkään.
Deittikulttuuri on nykyään ihan kummallista ja naisen asema ei ole enää olla pelkkä synnyttäjä ja rooli tyytyä vain pas kaan parisuhteeseen.
Erotilastot kertovat myöskin karua totuutta nykymaailmasta, joten on aivan turhaa kannustaa ihmislasta lisääntymään kesken kasvuiän.Elämässä on aina riskejä. Voihan odottaa lasten hankintaa liian kauan ja jäädä tahattomasti lapsettomaksi.
No nimenomaan riskejä on ilman, että siihen tarvii punnertaa lapsi vielä mahdollisesti kärsimään jos ei ole valmiutta ottamaan vastuuta hänestä.
Maalailetko kauhukuvia päivittäin? En ihmettele jos masentaa.
Abortista niitä mielenterveysongelmia vasta tuleekin. Oma lapsi ei unohdu koskaan' oli hän sitten kohdussa tai sen ulkopuolella. lapsi on jo olemassa' vaikkei ole vielä syntynyt. Tyttäresi pärjää varmastikun tuet häntä. Päätös on hänen ja velvollisuutesi on tukea tilanteessa kuin tilanteessa.

Nyt puhutaan mitä luultavammin alkiosta korkeintaan sikiöstä, ei vielä lapsesta! Herranjumala jos tälleen aletaan puhumaan, niin kannattaa lopettaa sekstaaminen koska ne miehen sisällä lilluvat siittiötkin varmaan ovat mielestäsi syntymättömiä lapsia odottamassa että isi pääsee tööttäämään ne äidin sisään kasvamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä onko tämä tapaus totta, mutta näin yleisesti voisin sanoa että tietysti lähtökohtaisesti kannattaa odottaa lasten saantia niin kauan että on ollut hyvän aikaa vakaassa parisuhteessa, ja asiat on järjestyksessä. Kuitenkin tuollaiset kommentit että elämä olisi pilalla jos saa nuorena lapsen on täyttä puppua ja kertoo vaan sanojansa hedonistisista arvoista, mikä onkin muotia tällä hetkellä. Luulen että ei mene kauaakaan kun arvot taas kääntyy päälaelleen ja perheitä ihaillaan, kun taas lapsettomat ovat täysiä luusereita. Eli tehkää niin kuin itsestä hyvältä tuntuu, älkää menkö muodin mukana.
Mielenterveysongelmat ovat suuri kansansairaus Suomessa, joten ota se huomioon. On riski sairastua masennukseen tai muuhun mielenterveysongelmaan jos syrjäytyy pienen lapsen teiniäitinä.
Mitä vikaa on hedonistisissa arvoissa muuta kuin se, että syntyvyys on laskussa Suomessa?
Mielestäni on vain hyvä asia, että pyritään rakentamaan itselle oman näköinen elämä ja lasten teko ei monellekaan ole enää se ykkös asia, koska halutaan pitää huolta omasta itsestään ja olemaan riippumattomia kenestäkään.
Deittikulttuuri on nykyään ihan kummallista ja naisen asema ei ole enää olla pelkkä synnyttäjä ja rooli tyytyä vain pas kaan parisuhteeseen.
Erotilastot kertovat myöskin karua totuutta nykymaailmasta, joten on aivan turhaa kannustaa ihmislasta lisääntymään kesken kasvuiän.Elämässä on aina riskejä. Voihan odottaa lasten hankintaa liian kauan ja jäädä tahattomasti lapsettomaksi.
No nimenomaan riskejä on ilman, että siihen tarvii punnertaa lapsi vielä mahdollisesti kärsimään jos ei ole valmiutta ottamaan vastuuta hänestä.
Maalailetko kauhukuvia päivittäin? En ihmettele jos masentaa.
Oletko tietoinen koko ihmiskuntaa uhkaavasta viruksesta nimeltä korona? Ai niin, oletko uusmaalainen? Jos olet, niin ymmärrän ettei sinua mikään hetkauta.

Koronan kuolleisuus on noin 1% eli se ei ihmiskuntaa tuhoa millään ilveellä.

Jestas siis vieläkin teitä typeriä pitäisi alkaa ojentamaan tällaisessa ketjussa. Faktat esiin ennen kuin heität noita vähätteleviä prosenttejas kehiin. Ja entäpä kansantalous? Otapa huomioon miten tämä korona siihen tulee vaikuttamaan. En ala tässä enempää selittelemään. Voidaan jatkaa toisessa ketjussa.

Selvisin 90-luvun lamasta hengissä ja lisääntymisen lopettaminen laman takia ei ole tarpeellista.

Samoin! Mutta nykyään asiat ovat toisin. Mikään ei ole enää samanlaista kuin 90-luvulla! Nykymaailma on täysin erilainen ja tähän nyt kamppailu tätä koronaa vastaan.
Teki niin tain näin, tulevaisuudesta ei tiedä mitään. Sen tietää vasta jälkikäteen, että miten meni. Hyvää voi tulla huonommistakin lähtökohdista. Ja päinvastoin. Se riippuu ihan ihmisestä, miten osaa pelata annetut kortit. Muista tilastoja tulkitessasi, et sitä keskimääräistä ei ikinä ole olemassa. On vain enemmän tai vähemmän ääripäitä.
Jännittää lapsen ihon väri. sittehä se paljastuu , nyt vielä joutuu tyttären kans arvailemaan vaan.
Kohta on koronahäät tulossa!