Uudenmaan eristäminen hallitukselta suuri, vastakkainasettelua ja helsinkivihaa luova virhe - ei kunnollisia epidemilogisia perusteita, siltarumpupolitiikkaa
"Helsingin yliopiston ekologian ja evoluutiobiologian tutkijatohtori Tuomas Aivelo ihmettelee miten hallitus voi perustella suunnitteilla olevaa Uudenmaan maakunnan sulkemista"
https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/5b5b7c99-6cb6-4a73-aa62-2019cf33…
Kommentit (8)
Tarkoitus on lopulta käänteinen. Pyritään suojaamaan itse asiassa Uusimaata, kun tää pas ka leviää lopulta täysin maakuntiinkiin.
Nyt kupataan kaikki tehohoitovermeet tänne piikin ajaksi.
Sitten kun iskee laajoille alueilla pieniin sairaaloihin myöhemmin, niin ei MITÄÄN JAKOA hoitaa kaikkia.
Hohhoijaa. Nyt ei ole edes asiantuntijat ymmärtäneet tarkoitusta. Eihän tässä kukaan ole väittänyt, että viruksen leviäminen loppuu näin. Mutta totta kai se hidastuu hieman. Tavoitteena on pyrkiä hoitamaan sairastuneet ihmiset siellä, missä heitä ja resursseja hoitoon on parhaiten. Tuntuu, että uusimaalaiset ovat itse tästä närkästyneimpiä, vaikka tässä ajatellaan heidän omaa parastaan. Koska he eivät itse ymmärrä miten huonolla tolalla muun maan hoitokapasiteetti on.
Ei täällä muualla Suomessa ole vaikea tätä ymmärtää. Jos itse tai moni muu saisi täällä valita, niin mieluummin mekin tultaisiin Helsinkiin hoitoa saamaan kuin jäätäisiin näihin viimeisen päälle köyhdytettyihin pikkusairaaloihin, vaikka asuinpaikkaa ei haluaisikaan vaihtaa.
Sehän olisikin näppärää, jos saisi vaihtaa myös hoitopaikan siten, ett Uudeltamaalta mökkipaikkakunnalle tullut saisi hoidon siellä ja vastaavasti mökkipaikkakunnalla pysyvästi asuva kuskattaisiin hoitoon Helsinkiin... moni saattaisi ilolla vaihtaa näin päin.
Ekologian ja evoluutiobiologian proffa ei liene lääkäri, eikä siis tajua kansanterveydestä tai epidemiologiasta mitään. Ihmetellä hän toki saa.
Henkilökohtaisesti ei kiinnosta stadilaisena pätkääkään tuleeko lisää jotain Helsinkivihaa, enkä usko rajojen sulkemisen ainakaan lisäävän moista. Aivan ymmärrettävää että maakunnissa ottaa aivoon kun vastoin hallituksen ohjeita sinne mökkikuntiin tungetaan heinäsirkkavitsauksen tavoin. Vaikka ei tulisi sitä koronaa pakenijoille itselleen, niin kyllä se terveydenhoidon resursseja kuluttaa kun Inkerillä on pissainfektio, Pertsalla vekki polvessa kirveen jäljiltä, Anterolle tuli taas sydäninfarkti ja Laamasen perhe sai ruokamyrkytyksen hamstrattujen jauhelihojen kylmäketjun päästyä ikävästi katkeamaan siinä Jyväskylän korkeudella. Koko jengillä siitepölyallergia. Päälle tietysti punkit ja kännipäissään kaatuilut, sekä satunnaiset puukkohipat kun alkaa se naapurimökin jengi ottamaan aivoon.
Tämä nyt innostaa ne kaikkein tyhmimmät vihaamaan ja leimaamaan. Jatkakaa toki.
Karanteenia vastustavat ovat vihapuhujia...
Kun mökkiläiset eivät maksa mökkikuntiin veroja, on aika kohtuutonta mennä kriisin aikaan sinne turvaan ja odottaa hoitoa.
Miksi tätä proffaa nyt haastatellaan jatkuvasti? Onko sillä oikeasti mitään pohjaa arvioida epidemiaa, vai onko tää taas näitä että "nyt jyrähtää professori"-juttuja ja kun jutun lukee, huomaa että tekniikan proffa kertoo näkemyksiään psykiatriasta?
Olet väärässä. Muu Suomi tässä on teljetty puomin taakse, ei Uusimaa.