Pörssiodottelija, harmittaako kun jäit kyydistä?
Ei niitä sun pohjia tullutksan ja juna lähti jo liikkeelle. Nyt joudut ostamaan kalliimmalla. Sampoakin olisit saanut 21-23 e hintaan, nyt jo 28. Harmi.
Kommentit (45)
Tankkasin eilen jo oikein urakalla, nousu oli helppo ennustaa jenkkien suunnasta. Nyt tehdään matkaa kohti taloudellista riippumattomuutta!
Viimeistään toukokuussa tulee vielä lasku. Ostin kyllä jo maanantaina 15 tuhannella.
Olen ostanut sampoa hintaan 20mk, enkä ole vielä myymässä.
Vakuutusrahastot kannattaa nostaa ulos viimeistään nyt. Jos vuokramarkkinapainotteinen niin vaara ettei kohta saa omiaan ollenkaan pois.
Osakekurssit palaa vuoden 1992 tasolle, kattokaapa huviksenne mikä se on.
Minä teen vain päiväkauppaa, noin pari tonnia tili ollut päivässä. Pikkusen olen ostellut pitkään salkkuunkin. Isommin likoon sitten, kun saa vähän selvää suunnasta, kyllä junaan kerkii vielä. Uskon että tulee reversed hockey stick, eli pitkä ja hidas lasku tästä eteenpäin noin 6-8 kk ennen kuin korona on selätetty, sitten nopeampaa nousua.
2008 finanssikriisin laskuvaiheessa Dow Jones kohosi enemmän kuin 70 vuoteen eräänä päivänä. Pohja tuli kuitenkin vastaan vasta 4 kuukautta myöhemmin. Odottelenvielä ihan rauhassa. Katsotaan tätä ketjua juhannuksen maissa.
En tod harmittele.
Onneksi myin kaikki omistukseni ajoissa.
En aio ostaa tai myydä. Yhtä suuri pudotus on tullut vuosi sitten monella osakkeella.
Velkavipua kannattaa hyödyntää nyt maksimaalisesti, jotta futuurit saadaan kaakkoon ja positio myyntikannalle. Pysy sijoitusstrategiassasi!
Minä ostin sadalla markalla Kodakia
Vierailija kirjoitti:
2008 finanssikriisin laskuvaiheessa Dow Jones kohosi enemmän kuin 70 vuoteen eräänä päivänä. Pohja tuli kuitenkin vastaan vasta 4 kuukautta myöhemmin. Odottelenvielä ihan rauhassa. Katsotaan tätä ketjua juhannuksen maissa.
Aika optimisti saa olla, jos luulee nousun alkaneen nyt, kun monessa maassa on vasta pahin edessä.
Kuten vaikka Usassa ja Saksassa. Ja Suomessa, mutta se ei taida paljon maailmanmarkkinoita heiluttaa.
Kyllä sanoisin, että aika pohjilla edelleen ollaan vrt tammikuu. Hyvin ehtii mukaan ralliin ja vielä käymään pohjillakin. Seuraavat puoli vuotta on pelkkää ullatusta...
Swoman kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
2008 finanssikriisin laskuvaiheessa Dow Jones kohosi enemmän kuin 70 vuoteen eräänä päivänä. Pohja tuli kuitenkin vastaan vasta 4 kuukautta myöhemmin. Odottelenvielä ihan rauhassa. Katsotaan tätä ketjua juhannuksen maissa.
Aika optimisti saa olla, jos luulee nousun alkaneen nyt, kun monessa maassa on vasta pahin edessä.
Kuten vaikka Usassa ja Saksassa. Ja Suomessa, mutta se ei taida paljon maailmanmarkkinoita heiluttaa.
Jossain vaiheessa alkaa paluu arkeen ja se aamu kun uutisoidaan että lääke koronaan on löydetty, juna ampaisee oikein kunnoll
ihmettelisin jos hinta nousisi lyhyessä ajassa takaisin sinne mistä tippuikin.. enkä usko että tämän mittakaavan kriisissä ryminä oli tässä. Se tarkoittaa, että alas tullaan uudestaan. Kysymys vain on, että mennäänkö vielä alemmas missä jo käytiin.
Vierailija kirjoitti:
2008 finanssikriisin laskuvaiheessa Dow Jones kohosi enemmän kuin 70 vuoteen eräänä päivänä. Pohja tuli kuitenkin vastaan vasta 4 kuukautta myöhemmin. Odottelenvielä ihan rauhassa. Katsotaan tätä ketjua juhannuksen maissa.
Ja jokainen pörssiromahdus noudattaa samaa kaavaa?
Vierailija kirjoitti:
Vakuutusrahastot kannattaa nostaa ulos viimeistään nyt. Jos vuokramarkkinapainotteinen niin vaara ettei kohta saa omiaan ollenkaan pois.
Osakekurssit palaa vuoden 1992 tasolle, kattokaapa huviksenne mikä se on.
Tarkoitatko kiinteistörahastoja? Ruotsissa ovat joutuneet sulkemaan rahastoja koska ihmiset lunastsneet liikaa.
Tykkään kieriskellä harmituksessa.
Satuttaa itseäni vähän rikkinäiseen viinilasiin ja hinkata lasinsiruihin tunnetta.
Aih. Auh! Sitten linkkaan kylpyhuoneeseen kylpytakissa joka on ollut jo aamusta asti päällä.
Pöydällä on sikari joka jäi kesken. Antaa sen olla. Antaa myös veristen jälkien olla.
Siinähän ovat.
Panen saunan kohta päälle, mutta ensin katselen itseä peilistä.
Miten voisin vihata tuota komistusta. Auh, jalkaan sattuu. Aih!
Alahuulet on vähän allapäin. Menetin paljon rahaa. Sellaista rahaa joka ei harmita, koska pörssiin ei pistetä rahoja jotka harmittaa tai nostattaa.
Pörssiin laitetut rahat on kuin se sikari pöydällä. Antaa olla vaan.
Tämä on nyt tätä elämän sietämätöntä keveyttä, kun ei mikään tunnu miltään.
Kaipaan sinua ja toivon että huomenna, kun olen työmatkalla, huomaat veriset jäljet lattialla.
Mietit että..
En tiedä mitä mietit. Toivon että mietit minua ja saan sääliä osakseni.
Minäminäminäminä. Minulla on nyt paha olla. Käperryn suihkun alle sikiöasentoon ja keinuttelen itseäni hypnoosiin.
Kunnon lasku on vasta tulossa. Ei olla tässä pohjia nähty, lähellekään!
Ostin kyllä jo, mutta isommat pesämunat odottaa vielä.
Kuolleen kissan pomppu