Säätiön perustaminen, jotta velkojat ei pääse kiinni mahdolliseen perintöön?
Tiedättekö millä hintaa minimissään lakimieheltä saa säätiön pystyyn? (perustamismaksu rekisteriin on 800e, sen tiedän)
Ideana olisi että vanhemmat siirtäisivät koko omaisuuden säätiöön, jonka omaisuuteen perillisellä vain käyttöoikeus. Velkojat ei pääse silloin käsiksi omaisuuteen.
Kommentit (8)
Suomessa ei ole mahdollusta perustaa säätiötä yksityisen henkilön hyväksi.
"Säätiöllä on oltava hyödyllinen tarkoitus. Säätiö tukee tai harjoittaa tarkoitusta edistävää toimintaa. Tarkoituksena ei voi olla liiketoiminnan harjoittaminen eikä taloudellisen edun tuottaminen 8 §:ssä määrättyyn lähipiiriin kuuluvalle"
Säätiölaki, 2 pykälä
Verottajan ja velkojien näkökulmasta voidaan tehdä oikeuden päätös, että tuollainen säätiöjärjestely on tehty pelkästään hyödyn tavoittelemisen ja velvollisuuksien kiertämiseksi. Joten koko säätiö voidaan tulkita merkityksettömäksi. Velkojat saisivat rahansa ikään kuin koko säätiötä ei olisi ollenkaan olemassa. Etenkin jos kyseessä on verovelkoja siinä käy näin.
Ei onnistu. Tai toki voitte maksaa säätiön perustamisesta mutta oikeus purkaa järjestelyn kun on päivänselvää miksi se on alunperin tehty.
Ei kai kukaan maksaisi veroja tai velkojansa takaisin jos sen voisi välttää pari paperilappua täyttämällä...
Ei onnistu. Tai siis säätiön perustaminen onnistuu kyllä, mutta velkojat saavat rahansa, sillä säätiötä ei voi perustaa yksityisen edun saamiseksi.
Jos on varoja niin maksa ne velat pois äläkä jätä yhteiskunnan maksettavaksi.
Jos on velkaa mennyt hankkimaan, niin kyllä ne velat pitää pois maksaa.