Kelan ettuspäällikkö Piia Kuusisto myöntää, ettei työtä ole kaikille
"Hänen mukaansa opiskelijoiden tekemä lisätyö voi jopa lisätä valtion muita menoja, kuten esimerkiksi työttömyysturvaan ja asumistukeen liittyviä kulueriä, koska opiskelijat syrjäyttävät työmarkkinoilta muita väestöryhmiä."
Kommentit (5)
Luulin otsikon perusteella, että KELA:ssa ei ole työtä kaikille työntekijöille. KELA tulee olemaan aivan kus#ssa lähikuukaudet, kun sadat tuhannet ihmiset tarvitsevat erilaisia tukia.
Ja taas vingutaan opiskelijoista jotka haluaa tehdä töitä opintojen ohella. Eiköhän täältä löydy isompia kulueriä kuin työssäkäyvät opiskelijat. Opiskelijat pakotetaan muutoin ottamaan lainaa elämiseen. Muiden ei tarvitse ruveta makselemaan useita tonneja takaisin myöhemmin. En nyt tarkoita että se olisi jotenkin huono asia että saa tarvittaessa lainaa, mutta on väärin että opiskelijat pakotetaan siihen.
Kuinka paljon esim. turva paikan hakijoiden hyysäämiseen on rahdattu rahaa? Kuinka monesta heistä on tulossa valtiolle hyödyllisiä työntekijöitä? Aika harvasta. Lisäksi heille maksetaan oppikirjat uskontoon ja omaan kieleen opettajia myöten siinä missä oman kansan oppilailta viedään kirjat.
No kuka nyt oikeasti yllättyi? Ei sitä työtä ole kaikille ollut ennenkään.
Töitä pitäisi tehdä mutta älkää tehkö töitä. No huh. Mihin tässä pitäisi pyrkiä?
up