Raskauden yrittäminen ja korona
Toiveessa olisi raskaus, mutta korona ahdistaa. Oman terveyden puolesta ei pelota, mutta se pelottaa, millaisia vaikutuksia koronalla voisi olla sikiön kehitykseen.
Miten muut toimitte / ajattelette asiasta? Oletteko laittaneet vauvantekopuuhat jäihin koronan vuoksi?
Salaisesti toivon, että saisin koronan nyt, jotta voisin siitä parantua, saada immuniteetin ja sitten yrittää taas raskautta :P
Kommentit (10)
En itse uskaltaisi jatkaa yrittämistä nyt. Raskausaika oli muutenkin niin stressaavaa aikaa.
T. vuosi sitten synnyttänyt
Itse olen raskauden loppupuolella, viikko 30 menossa. Tilanne on ahdistanut minua suuresti jo viimeiset pari kuukautta, kun alkoi näyttää siltä, että tauti rantautuu tännekin. Nyt vähän helpottanut, kun molemmat kotona etätöissä ja mieheni hoitaa kauppareissut yksin. Lenkillä olen käynyt, muuten olen eristänyt itseni kotiin.
Olen tästä huolestani puhunut sekä neuvolassa että viimeksi ultrassa lääkärille. On lohduteltu, että koronaviruksen ei pitäisi siirtyä äidistä sikiöön. Näin taitaa lukea myös THL:än sivuilla. Pelkään kuitenkin esimerkiksi ennenaikaisen synnytyksen riskiä, jos nyt sairastuisin vakavasti.
Päivä kerrallaan mennään ja viikkoja laskien. Olo helpottuu sitä mukaa, mitä enemmän ehtii raskausviikkoja tulla täyteen.
Joku ennusti, että 9 kk päästä alkaa vauvabuumi, kun ihmisillä on nyt tavallista enemmän aikaa seksiin.
Mutta voikin käydä päinvastoin, kun ihmiset laittavat lapsenhankinnan jäihin, kunnes koronasta on selvitty.
Se vauvabuumi tuleekin vasta 2-3 vuoden kuluttua.
Stressi on isompi riski sikiölle, jos pelottaa sitä lasta ei pidä laittaa alulle.
Nyt kannattaa raskautua. Lapsi pääsee pienempiin koululuokkiin, vähemmän lapsia kaikessa missä ikäisiään.
Sinänsä minua ei pelottaisi koronan siirtyminen sikiöön, mutta itse olen muuten aika stressaantunut nyt enkä jaksaisi pahoinvointia ja kaikkia muita pelkoja, jotka raskauteen liittyy. Tulevaisuus muutenkin on aika epäselvää, kun ei voi olla varma, jatkuvatko työt tämän koronan jälkeen, kuinka paha lama tulee ja menettääkö läheisiä koronaepidemialle.
Ymmärrän kuinka kokonaisvaltainen tarve vauvakuume voi olla, mutta itse en tässä tilanteessa pystyisi juurikaan nauttia raskaudesta.
En tässä tilanteessa yrittäisi lasta. Se on riski jos raskaana sairastuu koronaan. Pyöriikö neuvolapalvelut miten hyvin sitten kun koronapommi kunnolla jysähtää? Terveyskeskukseen ei ainakaan saa aikoja jossei ole pää kainalossa. Odottaisin ainakin syksyyn ja katsoisin mikä tilanne silloin on. Ehkä vasta ensi vuonna tilanne on tarpeeksi normalisoitunut.
Olen raskauden puolivälissä tällä hetkellä. Pelottaa, mutta päivä kerrallaan mennään. Keskenmenoa siis pelkään, jos sairastuisin pahasti.