Näin marraskuussa näyn koronasta
Minulla oli vaikea unettomuusjakso syksyllä.
Heräilin monta kertaa yössä ja näin painajaisia. Unet olivat todella eläviä ja herätessä olin paniikinomaisessa tilassa.
Näyt alkoivat kun suljin silmät, ei tarvinnut edes nukahtaa. Suurin osa liittyi omaan henkilökohtaiseen elämääni, mutta kaksi unta jäi mieleen.
Unessa oli paljon ruumiita maassa. Siis maa ihan peittyneenä. Näin jonkun kävelevän siinä ruumiiden yli.
Tämä uni on vaivannut minua tosi paljon viime päivinä.
Toinen uni oli sellainen, jossa meri nousi jonkun kaupungin kaduille. Siinä rannan lähellä oli korkeita kerrostaloja, joiden alimmat kerrokset jäivät veden alle.
Ja minulla on ollut toteutuneita enteitä aiemminkin.
Kommentit (35)
Näit unessasi ruumiita, ja nyt luulet nähneesi enneunen koronasta? :D
Sanooko vahvistusharha mitään?
Uni ei välttämättä kerro kirjaimellisesti sitä, mikä on on tässä maailmassa se ihan konkreettinen tilanne. Mutta ensimmäinen unesi on jo tullut toteen.
Jälkikäteen ennustaminen on kohtalaisen helppoa.
tuohan oli juuri enne tulevasta. mariinin hallitus uhraa teinit ja vanhukset korona sekoilussaan. keski tuloiset hukkuvat tai tappavat itsensä tulevien vero seuraamusten takia. kiittäkäämme hallituksen osaamattomuutta
Minä näin nuorena, kolmekymmentä vuotta sitten usein katastrofiunia. Tätäne sitten tiesivät.
Minäkin olen nähnyt vastaavan vesiunen.
Mitähän lie tulossa.
Itse olen nähnyt koko tämän ajan unia hämähäkeistä ja kuolleista sukulaisista, en tiedä mitä se tarkoittaa.
Olen siis joskus nähnyt oikeita enneunia ja tämän alettua aloin nähdä vähän väliä noita hämähäkkiunia.
Näin myös unen tukholmasta, kävelin siellä, oli kesä ja lämmintä, mutta missään ei ollut ihmisiä, kaikki oli hiljaista ja tyhjää.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen nähnyt vastaavan vesiunen.
Mitähän lie tulossa.
Nuo tsunamiunet liittyy usein omaan emotionaaliseen elämään (vesi), ja ne meinaa, että surua ja emotionaalista ongelmaa on tulossa "vesi, tunteet, peittää kaiken".
Minä näin ennen Havaijin tulivuorenpurkausta unen jossa laava pulppuili hitaasti jo talon takapihalla. Menin Youtubelle katsomaan sitten myöhemmin sieltä videoita ja se tismalleen sama näky oli videolla samalla tavalla laava tuli nurkkalautoja kohti.
Mitenkähän aivot osasivat etukäteen näyttää tuollasen näyn josta en ollut ikinä missään katsellut edes.
Aika taitaa muljahdella.
Vierailija kirjoitti:
Jälkikäteen ennustaminen on kohtalaisen helppoa.
Tätä minäkin olin tulossa sanomaan. Kummasti nämä jälkikäteen näkijät ja "minä arvasin etukäteen" -tyypit ei ikinä kerro etukäteen ennusteistaan, miksiköhän?

Itse ainakin kerron vain miehelleni ja perheelleni.
Monet meistä ei ole mitään maksullisia näkijöitä, eikä kaipaa mitään huomiota tälle.
Ootan vaan millon joku valopää kertoo, että Nostradamus ennusti tämänkin oikein...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jälkikäteen ennustaminen on kohtalaisen helppoa.
Tätä minäkin olin tulossa sanomaan. Kummasti nämä jälkikäteen näkijät ja "minä arvasin etukäteen" -tyypit ei ikinä kerro etukäteen ennusteistaan, miksiköhän?
Itse ainakin kerron vain miehelleni ja perheelleni.
Monet meistä ei ole mitään maksullisia näkijöitä, eikä kaipaa mitään huomiota tälle.
...paitsi nyt.
Minä näin jo lokakuussa enneunen koronasta. Mitä voitin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jälkikäteen ennustaminen on kohtalaisen helppoa.
Tätä minäkin olin tulossa sanomaan. Kummasti nämä jälkikäteen näkijät ja "minä arvasin etukäteen" -tyypit ei ikinä kerro etukäteen ennusteistaan, miksiköhän?
Itse ainakin kerron vain miehelleni ja perheelleni.
Monet meistä ei ole mitään maksullisia näkijöitä, eikä kaipaa mitään huomiota tälle.
...paitsi nyt.
No, en kyllä nytkään kaipaile maksuja, tai pyydä ketään ottamaan tosissaan.
Ajattelin, että onko muut ns. herkät nähneet myös jotain erikoisia unia yms. En siis kaipaa teidän skeptikkojen mielipiteitä yms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jälkikäteen ennustaminen on kohtalaisen helppoa.
Tätä minäkin olin tulossa sanomaan. Kummasti nämä jälkikäteen näkijät ja "minä arvasin etukäteen" -tyypit ei ikinä kerro etukäteen ennusteistaan, miksiköhän?
Minä kerron aina kahdelle etukäteen että saan todistajat varmuudeksi, niin kerroin laavaunenkin ja muut. Kirjoitan ne ylös myös päivämäärineen.
Vierailija kirjoitti:
Minä näin ennen Havaijin tulivuorenpurkausta unen jossa laava pulppuili hitaasti jo talon takapihalla. Menin Youtubelle katsomaan sitten myöhemmin sieltä videoita ja se tismalleen sama näky oli videolla samalla tavalla laava tuli nurkkalautoja kohti.
Mitenkähän aivot osasivat etukäteen näyttää tuollasen näyn josta en ollut ikinä missään katsellut edes.
Aika taitaa muljahdella.
Toinen mahdollisuus on solumuisti ihmiskunnan aiemmin kokemasta....?

Kollektiivinen alitajunta toimii varmasti suurkatastrofeissa, joten sekin on mahdollisuus.
Jehovan todistajien on helppoa ennusta kun ne sitten toteutuvat myös. Vähän kuin pankkiryöstäjä sanoisi että ennustaa että kohta pankki ryöstetään...
Nyt vasta kerrot. Kiitti vaan.