Lue keskustelun säännöt.
Mies laittaa ruokaa - tulen hulluksi
22.03.2020 |
Mies päätti kokata meille vaihteeksi. Käyttää puoli tuntia sipuleiden pilkkomiseen. Huutelee minulle koko ajan tyhmiä kysymyksiä, kuten että pitääkö peruna laittaa kylmään vai kiehuvaan veteen, ja mistä tietää onko peruna kypsää. Google on olemassa.
Kun minä laitan ruokaa, en ole koko ajan pyytämässä häntä viereen auttamaan. Kun mies laittaa ruokaa, se tarkoittaa käytännössä sitä että me molemmat laitamme ruokaa. Hän ei pysty paistamaan nakkia samaan aikaan kun kaataa perunoista keitinvedet pois, vaan tarvitsee minua siihen. Myös lautasia täytyy ojentaa hänelle, sillä hän ei mitenkään voi ottaa niitä itse koska HÄN PAISTAA NYT NAKKEJA. Hänen mielestään on loistava ajatus tehdä pyttipannua siten, että pannulla 1 kuullotetaan sipuli, pannulla 2 paistetaan munakas (?!) ja pannulle 3 heitetään nakit ja perunat. Yritän puhua hänelle järkeä, mutta hän suuttuu. Hän pyytää näkemystäni ja mielipidettäni joka saamarin asiaan, mutta kiukustuu kuitenkin vastauksista, jos ne ovatkin erilaisia kun hän oli olettanut. Pyttipannun voi valmistaa samalla pannulla.
Olisi helpompaa vain laittaa ruoka alusta asti yksin ja itse. En tiedä itkeäkö vai nauraa. Mies on muuten ihan mukava ja järkevä. Kai mua vaan suututtaa tää, että jos minä laitan meille ruokaa niin teen kyllä kaikki osa alueet itse, mutta hän ei siihen kykene.
Kommentit (83)
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku nyt vastata, että miksi on ehdoin tahdoin halunnut pariutua kehitysvammaisen kanssa?
U l i lla on tänään huono päivä. Alkaa nämä kommentit mennä itkupotkuraivareiksi 🤣
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä minäkin tämän isännän löysin. No tansseista löysin. Se napsahti samantien. Pohjoisen poika, Lapista etelään töihin tullut, niin ihana.
Omien potkujensa kulkija, metsämies, riistaa ampui, saaliin toi minulle laitettavaksi.
Minä karjalainen, etelään muuttanut, kotona oppinut sen monensorttiset leipomukset paistaa ja herkkuruuat keitellä.
Hän ei ruokaa laitella osaa, teeveden keitto nippa nappa. Mutta ompelee, koneella ja käsin, on muutenkin kätevä käsistään, tehnyt meille huonekaluista lähtien kaikenlaista.
Sanoi jo kun seurusteltiin, ettei osaa kattiloita kilistellä. Pohjoisen miehet ei semmosia opettele. Emännät hoitaa muonapuolen.
Hänelle kelpaa kaikki ruoka mitä valmistan. Vaikka kengänpohjallinen kuorrutettuna.
Sikäli helppo ruokittava.
Vierailija kirjoitti:
Olisi helpompaa vain laittaa ruoka alusta asti yksin ja itse.
Kyllä varmaan.
Ja juuri tuon ajattelun takia ajaudutaan tilanteisiin, joissa naisen harteille jäävät kaikki kotityöt. Mies ei tee niitä, koska kuitenkin tekee kaiken ihan väärin. Lapsista nyt puhumattakaan, niitä ei saa tekemään mitään.
Ja nainen valittaa silloinkin.
Jos haluaa ettei tarvitse tehdä kaikkea itse, pitää vain kestää sitä, että aloittelijalla (oli se mies tai lapsi) kestää enemmän, ja että joutuu neuvomaan. Mutta pidemmän päälle kärsivällisyys kyllä palkitaan.
Kaksi kaltaistaan on löytänyt toisensa. Minkä kanssa te syötte sen nakin ja perunan?
Anna kun arvaan, ruskean kastikkeen kanssa?
Suomen sadasta parhaasta kokista ehkä yks on nainen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitali on jo postissa...osaatte keittää perunoita ja näin olette paljon parempia ihmisiä suhteessa mieheen. Mitä siitä tulisi, jos mies olisi = te? Millä te sitten nostaisitte sitä omaa egoanne? Mihin te sitten purkaisitte paineitanne?
No, mun mielestä ihan järkevä kysymys millaiseen veteen perunat laitetaan. Oletan että kylmään mutten ole varma.
T. Keski-ikäinen nainen
Uudet perunat kiehuvaan, vanhat perunat kylmään veteen.
Vierailija kirjoitti:
Mun mies laittaa hellan pienelle lämpötilalle ja siihen kattilallisen jotain ruokaa ja sitten se menee pelaamaan sohvalle. Puolen tunnin pelaamisen jälkeen mies käy katsomassa, että joko on lämmennyt. Tämä ns. ruuanlaitto kestää siis vaikka kuinka kauan. Mies ei myöskään osaa tehdä kahta asiaa yhtäaikaa, esim. makaronin keittäminen ja jauhelihakastikkeen tekeminen samaan aikaan ei yksinkertaisesti onnistu.
Mulla on myös vaikeaa tehdä kahta asiaa yhtäaikaa esimerkiksi ruuanlaitossa. Johtuu siitä, että en ole erityisen hyvä kokki ja tunnen epävarmuutta. Haluan kuitenkin saada aikaan syömäkelpoista ruokaa ilman että palohälytin alkaa huutamaan. Tästä syystä keskityn yhteen asiaan kerrallaan, mutta toki suunnittelen työvaiheet ensin, jotta aikaa ja hermoja ei tuhrautuisi siihen, että teen asiat väärässä järjestyksessä. Eli ensin mä pilkon vihannekset sun muut ja katson valmiiksi mausteet. Pistän kattilaan valmiiksi makaronin keitinveden ja mittaan makaronit kulhoon. Sitten teen jauhelihakastikkeen ja pikkuisen ennen kuin se on valmista, napsautan keitiniveden kiehumaan. Siinä vaiheessa sit kun vesi kiehuu, kaadan joukkoon ne makaronit ja kastike odottaa tässä vaiheessa kannen alla. Siivoan sotkuni samalla kun makaronit kiehuu.
Mies joka on paljon parempi kokki kuin minä, ärsyyntyi alkuun minun hitaudesta. Sitten oppi jättämään mut rauhassa kokkaamaan ja tekee itse muuta sillä aikaa. Itseäni ei häiritse se, että teen yhden asian kerrallaan, koska vaikka näin kokkaamiseen menee enemmän aikaa, se tuntuu kivemmalta, kun ei tartte stressata. Mieheni mielestä taas on stressittömämpää tehdä kaikki yhtä aikaa ja selvitä hommasta nopeammin. Näin me ihmiset olemme erilaisia. Minä en pidä kiireestä, miestäni taas ärsyttää "vatulointi".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anna sen miehen tehdä ne virheet. Hän kyllä oppii tehokkaimmat tavat keittiössä, koska ihminen on laiska ja pyrkii energiaminimiin. Mitä enemmän neuvot niin sitä vähemmän hän ottaa vastuuta siitä ruoanlaitosta. Muista että positiivinen kehuminen vie pidemmälle kuin sättiminen ja vittuilu. KYseessä kuitenkin vain oppimisen ja harjaantumisen prosessi, jota sinä olet tehnyt vuosia(kymmeniä) ja toinen vain harvakseltaan. Eikö olisi masentavaa, jos miehesi olisi ilman kokemusta ja harjoittelua mestari keittiössä?
Olis kiva jos mies antais mun edes joskus kokata. Se on hälle rakas harrastus ja aina tulee silloinkin auttamaan, vaikka minä yritän tehdä jotain. Vain leivonta on meillä mun juttu. Tasan ei mene onnen lahjat. Kohta en enää edes muista, miten ruokaa tehdään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä mene auttamaan. Kun mies kokkaa, lähde vaikka ulos tai ala tehdä jotakin muuta hommaa eri huoneessa. Jos mies kyselee, vastaa vain "Anteeksi, mutta mun täytyy keskittyä nyt tähän, en ehdi auttamaan, Sä osaat kyllä, seuraa vaan ohjetta." Ole ystävällinen ja kannustava, mutta pysy erillään. Jos mies siltikin suuttuu, ongelma suhteessanne ei ole työnjaossa, vaan huomattavasti syvempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotiuduin leikkauksesta ja en vielä hyvässä toipumisvaiheessa.
Nukuin kun mieheni tuli vuoteen viereen pikkupenkin kanssa. Kädessä kattila ja pussi perunoita kainalossa. Kysyi, pitääkö perunat pestä tai kuoria ? Kysyin mitä ruokaa hän aikoo valmistaa. Vastasi, ettei tiedä, mutta jos yhdessä tässä nyt katsotaan.
Oli käynyt kaupassa - jauhelihaa oli ostanut ja sipulia. Ok. Sovittiin että pesee ne perunat ja laittaa kiehumaan. 20 min. noin about.
Sitten se jauheliha. Siinä vuoteen vieressä lattialla leikkuulauta, sipulia, pilkkomista ja ohjetta sitten keittiöön huutelin sen jauhelihan paistamisessa.
Lopputulema: perunat meinas palaa pohjaan kun liian vähän vettä kattilassa, jauheliha oli kuivaa, maustettu pelkällä suolalla kun ei kerinnyt etsiä/ löytänyt tienny mitä muuta vois laittaa. Sanoi syötyään lähtevänsä kauppaan ostamaan valmisruokaa ja pizzaa kun ehtii kuolla nälkään ennenkuin ruoka kokkaamalla on valmis. Jep.
Ihana mies. Hän sentään yritti.
Aikuinen ihminen, joka tunaroi perusruoanlaiton on ihana? Miten ihana olisi nainen, joka ei osaisi keittää perunoita tai paistaa jauhelihaa ilman jatkuvaa ohjeistusta? Mielessä kävisi ennemmin kehitysvammadiagnoosi eikä mikää söpö ihanuus kun se ihan itse omin pikku kätösin yritti.
Valoja päälle nyt taas...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan oikeasti mistä te noita miehiä löydätte, ja MIKSI pariudutte niiden kanssa?
Ihan se oli itsenäisesti toimeentuleva ja yksin asuva, kun sen löysin. Kotihommat sujui yksin ja yhdessä. Taantuminen alkoi ja lisääntyi sitä mukaa kun saatiin lapsia.
Eikö kognitiivisten kykyjen etenevä rappeutuminen pitäisi tutkia neurologin vastaanotolla? Voi olla vaikka aivokasvain tai ties mitä.
😄 Täytyypä ehdottaa lääkärissä käyntiä.
Siinäpä onkin lääkäreille pähkinä purtavaksi.
Ollaan sovittu miehen kanssa, että jos toinen kokkaa niin toinen pitää turpansa kiinni. Tehdään sitten yksin tai yhdessä niin ei tulla neuvomaan, ellei toinen pyydä apua. Ja tehdään suosiolla vain toisen tyylillä, kompromisseja jos yrittää niin lopputulos on armoton vtutus.
Joskus ärsyttää kun mies alkaa ylpeänä kokkaamaan ja kehuu voitavansa yksin, mutta kuitenkin huutelee ojentamaan pataa ja pannua ja tekemään sitä ja tätä kun ei vaan voi pilkkoa sipulia ja keittää perunoita samaan aikaan.
Sitten kun mies alkaa grillaamaan niin se vasta show on. Mies kantaa grilliin pihvit, kiroaa kun ei tuonut tulta mukanaan ja huutaa naisen etsimään. Nainen tuo tulen ja palaa keittiöön valmistelemaan kastikkeet, salaatit, marinadit ja muut lisukkeet ja käy välillä katsomassa ettei mies polta itseään, mies on jo avannut toisen oluen ja kiroaa kun pihvit mustuivat toiselta puolelta. Nainen kantaa valmistelunsa kattamaansa pöytään kun mies vahtii pihvejä, auttaa ei voi kun on kalja toisessa kädessä ja pihdit toisessa ja hiiliäkin pitää vahtia. Vihdoin mies saa pihvinsä valmiiksi ja syönnin jälkeen istahtaa tyytyväisenä alas kun taas teki niin hyvän aterian ja odottaa että nainen tulee antamaan suihinoton palkinnoksi sen jälkeen kun on korjannut pöydän ja pakannut jääkaappiin.
Mutta pääasiahan se on että tulee valmista ja opitaan jotain?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suomen sadasta parhaasta kokista ehkä yks on nainen...
Naiset eivät jouda hifistelemään ja luomaan uraa huippukokkina, koska ovat kotikeittiöidensä vankeja.
Vierailija kirjoitti:
Mistä minäkin tämän isännän löysin. No tansseista löysin. Se napsahti samantien. Pohjoisen poika, Lapista etelään töihin tullut, niin ihana.
Omien potkujensa kulkija, metsämies, riistaa ampui, saaliin toi minulle laitettavaksi.Minä karjalainen, etelään muuttanut, kotona oppinut sen monensorttiset leipomukset paistaa ja herkkuruuat keitellä.
Hän ei ruokaa laitella osaa, teeveden keitto nippa nappa. Mutta ompelee, koneella ja käsin, on muutenkin kätevä käsistään, tehnyt meille huonekaluista lähtien kaikenlaista.
Sanoi jo kun seurusteltiin, ettei osaa kattiloita kilistellä. Pohjoisen miehet ei semmosia opettele. Emännät hoitaa muonapuolen.
Hänelle kelpaa kaikki ruoka mitä valmistan. Vaikka kengänpohjallinen kuorrutettuna.
Sikäli helppo ruokittava.
Minä vaan en tajua tuollaista asennetta, että ihan tavallisia asioita ei voisi tehdä, koska on kikkeli housuissa. Ja olen itsekin mies ja asun Lapissa.
Pysykää poissa keittiöstä kun toinen kokkaa, kyllä se osaa itsekin.
Mun mies osaa upeasti fileoida kalan ja valmistaa sen. Minä en osaa.
Itse osaan taas paistaa pihvit. Mies ei jotenkaan tajua lihan olemusta ollenkaan, ja hänellä on hassuja käsityksiä siitä miten saadaan murea pihvi (siitä tulee aina kengänpohja). Kun ryhdyin syömään kasvispainotteisesti oli miehen suurin murhe paistanko vielä hänelle pihviä joskus. No, olen paistanut, joskus harvoin.
Meillä sujuu keittiössä pääsääntöisesti hyvin. Joskus ärsyynnyn siitä, että olen varannut jääkaappiin jotain aineita, joista oli aikeeni tehdä ateriaksi tämä tai tuo. Siis että minulla on idea päässäni. Sitten kun tulen töistä, mies on tehnyt aineeni johonkin muotoon, jota pahimmassa tapauksessa en itse ollenkaan voi syödä (siis että siellä on jotain hiton pyllimakkaroita joukossa ja osa aineksista käristetty mustaksi tai haudattu johonkin öljyyn). Niin silloin voi meinata päre multa mennä, vaikka ymmärränkin että ihan hyvää hän on tarkoittanut. Toinen vähän vaikea kohta on, jos itse teen jotain monimutkaisempaa, jossa tosiaan tarvitaan useampia astioita (jotkut jälkiruoat tai leivonnaiset tai miksei joskus joku muukin) niin mies haluaa tulla auttamaan, ja hän "pesaisee astioita". Oikeasti on joskus kipannut minun jotain tarkoitusta varten jättämän mausteöljyn tai mausteseoksen roskiin, kun kuppihan oli melkein tyhjä! On tää nyt viidessätoista vuodessa vähän vähentynyt, kun olen oppinut tosi painokkaasti, sillai melkein vihaisesti sanomaan, että ihan oikeasti et nyt tule tänne keittiöön päinkään, kun teen tätä hommaa.
Parisuhde on tietysti valinta. Kun ei tämän suurempia vaikeuksia ole, valitsen parisuhteeni edelleenkin.
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku nyt vastata, että miksi on ehdoin tahdoin halunnut pariutua kehitysvammaisen kanssa?
Tuo on minusta inhottavaa kehitysvammaisia kohtaan. Kehitysvammaisuus ei tarkoita sitä, ettei osaisi tehdä mitään, eikä ei-kehitysvammaisuus tarkoita sitä, että osaisi tehdä kaiken, mitä aikuiselta voisi olettaa. Monet kehitysvammaiset osaavat kokata hyvin ja ilman apua.
Mä taas toivoisin että mies kysyisi ohjeita tai käyttäisi googlea innostuessaan kokkaamaan pari kertaa vuodessa. Mieluummin käyttää omaa järkeilyään ja tuloksena on aivan kauhea maku tai pari kertaa jopa koko perheen ruokamyrkytys. Aina nousee hikikarpalot otsalle kun mies ottaa kattilan käteensä.
Siis minkälaisia avuttomia miesvauvoja olette oikein onnistuneet löytämään elämänkumppaneiksenne?
Huh huh.
Olenpa onnekas kun omalla miehellä on perus elämäntaidot hallussa.