Ruotsi kulkee omaa polkuaan taistelussa koronavirusta vastaan - Terassikauden alkamista aikaistetaan, jotta ihmiset voivat käyttää ravintoloiden ja kahviloiden palveluita.
Opettajalta tulee myös korona-aikana viesti luvattomasta poissaolosta, jos lapsi jää pois koulusta ilman ilmoitusta.
Pitäisikö suomen ottaa mallia Ruotsista?
Kommentit (224)
Keksisivät hoidon influenssan aiheuttamaan keuhkokuumeeseen, kun siihenkin kuolee joka vuosi tuhansia vanhuksia. Myös rokotettuja. Ja jokainen kuolee johonkin.
Loppuviikkoa kohti tulee ruumiita. Siellä tehdään jo sairaaloissa valintaa ketä hoidetaan. Lääkärit pitää Tegnelliä hulluna, mutta silti tämä tyyppi saa toteuttaa rottakoettaan. Eikä joudu vastuuseen.
Ruotsalaiset ovat aina olleet paljon yhteisöllisempiä kuin suomalaiset. Siellä pyritään ottamaan toiset ihmiset huomioon. Työpaikoillakin keskustellaan loputtomasti, että päätökset olisivat kaikkien mieleen.
Suomessa taas sooloillaan mieluummin oman pään mukaan ja toisaalta sitten on totuttu monissa asiossa ottamaan vastaan ylhäältä annettuja käskyjä ja vasta sitten toimimaan annettujen ohjeiden ja määräysten mukaan.
Just samaa "heikot joutaakin kuolla" höpötystä tuo koronan villinä riehumisen unelmointi on. Vanhat joutaakin mennä, ei niin väliä (vaara ei koske todellisuudessa vain vanhoja) mutta muiden omaisten täytyy olla turvassa itsemurhalta (viime kädessä oma valinta)