Oulussa saa viedä flunssaisia lapsia hoitoon
Yle uutisoi, että lievistä flunssaoireista kärsivät lapset saavat mennä päiväkotiin Oulussa: https://yle.fi/uutiset/3-11263587
Kommentit (31)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Oulussa lievästi nuhaoireisia lapsia saa tuoda päivähoitoon normaali-influenssakauden ohjeistuksen mukaisesti. Kovassa kuumeessa ja flunssassa päiväkotiin ei ole tulemista.
Kaupungin terveysjohtaja Jorma Mäkitalon mukaan eilen ohje oli tiukempi kuin nyt. Hän perustelee muuttunutta ohjeistusta sillä, että koronavirusepidemia ei ole vielä Oulun alueella ja alueen tartuntaketjut tunnetaan ainakin tällä hetkellä. Lisäksi tällä linjauksella pyritään turvaamaan terveydenhuollon henkilöstön työhön pääsy."
Eikö Oulussa ole toiseksi eniten koronatapauksia koko Suomessa?
Virallisesti on 28 tapausta mutta suurinta osaa oireilijoista ei enää testata (edes terveydenhuollon työntekijöitä). Mistäköhän nämä päättävät druidit sitten "tietävät" että epidemiaa ei ole kaupungissa? Ilmeisesti katsotaan Tarot-korteista. Itse pelasin varman päälle ja lapseni jäi kotiin jo aiemmin. Jotenkin tässä kaikessa harmittaa eniten juurikin päättäjien linjaukset jotka eivät perustu tietoon vaan mutu-tuntumaan. Miten ovatkin päässeet asemaansa, puoluekirjalla varmasti.
28 todettua tapausta on aika paljon. Jännä juttu ettei Oulussa ole epidemiaa, mutta silti koronanäytteitä otetaan avaruuspuvuissa autokaistalla. Haloo?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisikohan kyseessä ne lapset joilla on tutkitusti siitepöly/katupöly allergioita? Yksityisyyden suoja on niin korkea nykyään, että mitään asioita ei voida rehellisesti kertoa...
Ei ole vaan koskee tasapuolisesti kaikkia, että lievissä flunssaoireissa saa mennä hoitoon, ei tarvita lääkärintodistuksia.
Lievissä flunssaoireissa saa mennä hoitoon ja täytyy mennä töihin, näin olen sikäläisen ohjeistuksen ymmärtänyt. Semmoista se.
Eihän koronaa voi erottaa mitenkään ilman testiä normaalista flunssasta. Joten monilla lievästi flunssaisilla voi olla korona.
Korona voi olla tosi lievänä kuten on sillä miehellä, jolla kävi yöllä lämpö 37 asteessa ( älysormuksesta huomasi) oli hieman nuutunut olo seuraavana päivänä.

Mutta kun oululaiset päättäjät päättivät, ettei Oulussa ole epidemiaa.
Oulussa ei ole epidemiaa, mutta silti koulut on kiinni. Miksi koulut on kiinni, kysynpähän vaan?
Oulussa ei ole epidemiaa, mutta kaupoissa on lappuja, että pysy 2m päässä myyjistä ja tulee kuulutuksia samasta asiasta. Miksi? Kun ei Oulussa ole epidemiaa?
Vierailija kirjoitti:
Oulussa ei ole epidemiaa, mutta kaupoissa on lappuja, että pysy 2m päässä myyjistä ja tulee kuulutuksia samasta asiasta. Miksi? Kun ei Oulussa ole epidemiaa?
Eikö ole loogista, että siellä missä ei saa pitää minkäänlaista etäisyyttä ihmisiin saa kuitenkin flunssaisenakin tulla palvelun ääreen. Onko lastenhoitajilla Oulussa suojavarusteita?
Kyllä nyt ketuttaa asua ja työskennellä päiväkodissa oulussa. Onneksi olen itse saikulla karmean flunssan johdosta. Ens viikolla töihin kuitenkin mentävä, oli tämä koronaa eli ei... Ehkä mä voin jo sitten käydä kaupassakin itse jos päiväkotiinkin on nuhaiset tervetulleita.

Eikä tarvitse sitten vapaallakaan vältellä lieväoireisia :)
Miksi media ei ota enemmän esiin kuinka Suomessa vähätellään tartunnan saaneiden määriä? Kuinka Thl:n riskiryhmät ovat erit kuin WHO:n?
Kuin kuulin tästä, linnoittauduin kotiini ja aion pysyä täällä seuraavat 2 kk. Ruoat tilaan kuljetuksella oven taakse. Aivan uskomatonta, toivottavasti valtiovalta puuttuu.
Suomi sulkee rajansa, mutta Oulussa ei hättäillä.