Eikö nykyisin edes yritetä elää hiljaisesti kerrostalossa?
Ollessani pieni äitini muistutti aina kerrostaloasunnossamme, ettei lämpöpatteria saa kolistella eikä lattialle tarpeettomasti heitellä/pudotella esineitä. Onko niin, ettei nykyisin enää välitetä eikä ymmärretä elää hiljaisesti, eikö siihen enää pyritä? Villasukissa ei tietenkään tarvitse hipsutella eikä keskustella kuiskaten, mutta voisiko äänten kantautumista muihin asuntoihin yrittää välttää - vai eivätkö ihmiset enää tule ajatelleeksi koko asiaa?
Kommentit (7839)
Meidän rapussa ei yhtään lasta mutta alakerroksessa pieni koira ja välillä räksyttää pvällä. Katson ikkunasta jaxhuomaan jaaha isännän autoa ei parkissa. 😂 . On rauhallista ja täytyykin vakoilla onko valoja miten. Ei siksi että olisin utelias ihan ohimennessä kun oon roskat vienyt.
Jos (huonosti äänieristetyssä) kerrostalossa on kerroksia vaikka viisi, ja keskimmäisessä asuu perhe jossa sisällä juoksenteleva lapsi, niin kuinka etäälle se töminä kuuluu? Heti alempaan kerrokseen tietysti, mutta mites muut?
Kauas kuuluu tömistely, naapuritaloon kuuluu, hui kauhistus mikä meteli.
Onneksi kapakasta tulioiden melu ei kuu kuin pienen pientä suhinaa.
Viime yönä seinänaapureiden kakarat lopetti päättömän mölyämisensä piirun verran yhden jälkeen yöllä. Kello 04:35 heräsin yläkerran akan tömistelyyn, kolinaan ja huonekalujen raahaamiseen suoraan makuuhuoneeni yläpuolella, koska tämä ei ilmeisesti voi valmistautua töihin lähtöön ilman asunnon pistämistä uuteen uskoon. Tätä jatkui noin 40 minuuttia, kunnes vihdoin sain unen päästä kiinni, ja lopulta heräsin hieman ennen kahdeksaa yläkerran naapurin teinitytön kolisteluun. Seinänaapurin mölyapinat heräilivät vasta puolen päivän aikoihin, nukuttuaan makeat 10 tunnin yöunet (heidän yläpuolellaan ei asu ketään), ja olen siitä lähtien kuunnellut hermojaraastavaa huutoa, kiljuntaa ja seinän hakkaamista.
Yritä tässä sitten tehdä etätöitä ja opiskella :)))) Jos mekastus jatkuu tänäänkin pitkälle yli puolenyön (kuten 99% varmuudella jatkuu), niin ajattelin katsella hieman kunnolla ylinäyteltyä pornoa tuossa väliseinän kupeessa, volyymit täysillä tietysti.
Vierailija kirjoitti:

Voi raasua! Sydän ja jaxuhali! Sulle on sattunut sitten ihan jokaiseen naapuriasuntoon mölyävä naapuri. Kylläpä todennäköisyydet ovat olleet sua vastaan. Tai sitten voi olla, että olet aistiyliherkkä asperger. Siinä tapauksessa jättäisin sen pornon vähemmälle. Ei tee hyvää.
Vierailija kirjoitti:
Viime yönä seinänaapureiden kakarat lopetti päättömän mölyämisensä piirun verran yhden jälkeen yöllä. Kello 04:35 heräsin yläkerran akan tömistelyyn, kolinaan ja huonekalujen raahaamiseen suoraan makuuhuoneeni yläpuolella, koska tämä ei ilmeisesti voi valmistautua töihin lähtöön ilman asunnon pistämistä uuteen uskoon. Tätä jatkui noin 40 minuuttia, kunnes vihdoin sain unen päästä kiinni, ja lopulta heräsin hieman ennen kahdeksaa yläkerran naapurin teinitytön kolisteluun. Seinänaapurin mölyapinat heräilivät vasta puolen päivän aikoihin, nukuttuaan makeat 10 tunnin yöunet (heidän yläpuolellaan ei asu ketään), ja olen siitä lähtien kuunnellut hermojaraastavaa huutoa, kiljuntaa ja seinän hakkaamista.
Yritä tässä sitten tehdä etätöitä ja opiskella :)))) Jos mekastus jatkuu tänäänkin pitkälle yli puolenyön (kuten 99% varmuudella jatkuu), niin ajattelin katsella hieman kunnolla ylinäyteltyä pornoa tuossa väliseinän kupeessa, volyymit täysillä tietysti.
Täysin sama homma itselläni yläkerran akan kanssa. Puoli seitsemän alkaa jumalaton kolina ja ryminä mikä kestää tasaisesti tunnin ajan, kunnes paiskaa oven ja lähtee töihin. Mikä ihme siinä on, että aikaisin aamulla pitää pitää sellaista metakkaa?? Itse (normaalisti) kuudelta töihin herätessä en ole kokenut mitään tarvetta kolistella, rynkyttää tuolin jalkoja lattiaa vasten ja tiputella tiiliskiviä lattialle. Olen aina ajatellut, että elän niin kuin haluaisin muidenkin elävän enkä turhaan tömistele ETENKÄÄN aikaisin aamulla, koska naapurit saattavat haluta vielä nukkua. Siksi minusta on käsittämätöntä, että on noin välinpitämättömiä ihmisiä, jotka ei tosiaan ymmärrä yhtään yleisiä kerrostalon kohteliaisuussääntöjä.
Tuosta ryminästä kyllä voisi tehdä valituksen, koska alkaa aina hiljaisuusaikaan.

Itse asiassa, et voi tietää, mitä ääniä sinustakin pääsee. Naapurisi voi kyräillä jo valmis heippalappu kädessään seinäsi takana.
Kuten tiedetään, suomalainen terveydenhoito ei toimi ollenkaan ja niinpä tavisten keskellä on kaikki jotka pitäisi viedä hoitoon ja lääkitykseen koska nuo ei osaa elää tavallisten ihmisten keskellä sekopäisyytensä vuoksi. Omasta mielestään nuo on ehkä terveitä mutta naapurinsa voivat olla eri mieltä kun saavat kuunnella aina saman kahelin meuhkaamista ja temppuja ympäri vuorokauden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viime yönä seinänaapureiden kakarat lopetti päättömän mölyämisensä piirun verran yhden jälkeen yöllä. Kello 04:35 heräsin yläkerran akan tömistelyyn, kolinaan ja huonekalujen raahaamiseen suoraan makuuhuoneeni yläpuolella, koska tämä ei ilmeisesti voi valmistautua töihin lähtöön ilman asunnon pistämistä uuteen uskoon. Tätä jatkui noin 40 minuuttia, kunnes vihdoin sain unen päästä kiinni, ja lopulta heräsin hieman ennen kahdeksaa yläkerran naapurin teinitytön kolisteluun. Seinänaapurin mölyapinat heräilivät vasta puolen päivän aikoihin, nukuttuaan makeat 10 tunnin yöunet (heidän yläpuolellaan ei asu ketään), ja olen siitä lähtien kuunnellut hermojaraastavaa huutoa, kiljuntaa ja seinän hakkaamista.
Yritä tässä sitten tehdä etätöitä ja opiskella :)))) Jos mekastus jatkuu tänäänkin pitkälle yli puolenyön (kuten 99% varmuudella jatkuu), niin ajattelin katsella hieman kunnolla ylinäyteltyä pornoa tuossa väliseinän kupeessa, volyymit täysillä tietysti.
Täysin sama homma itselläni yläkerran akan kanssa. Puoli seitsemän alkaa jumalaton kolina ja ryminä mikä kestää tasaisesti tunnin ajan, kunnes paiskaa oven ja lähtee töihin. Mikä ihme siinä on, että aikaisin aamulla pitää pitää sellaista metakkaa?? Itse (normaalisti) kuudelta töihin herätessä en ole kokenut mitään tarvetta kolistella, rynkyttää tuolin jalkoja lattiaa vasten ja tiputella tiiliskiviä lattialle. Olen aina ajatellut, että elän niin kuin haluaisin muidenkin elävän enkä turhaan tömistele ETENKÄÄN aikaisin aamulla, koska naapurit saattavat haluta vielä nukkua. Siksi minusta on käsittämätöntä, että on noin välinpitämättömiä ihmisiä, jotka ei tosiaan ymmärrä yhtään yleisiä kerrostalon kohteliaisuussääntöjä.
Tuosta ryminästä kyllä voisi tehdä valituksen, koska alkaa aina hiljaisuusaikaan.Itse asiassa, et voi tietää, mitä ääniä sinustakin pääsee. Naapurisi voi kyräillä jo valmis heippalappu kädessään seinäsi takana.
No ensinnäkin yläkerrassa on laminaattilattia. Niin kuin se pelkästään ei riittäisi, niin se asennettiin väärin ilman solumuovia. Tai ainakin jotain siinä asennuksessa meni päin persettä, koska muovimaton aikaan sieltä ei kuulunut juuri mitään, laminaatin asennuksen jälkeen sieltä kuuluu kaikki puheesta ja mikron hurinasta lähtien. Minulla siis muovimatto mikä ei toimi samanlaisena kaikukoppana kuin laminaatti ja eristää ääntä aika hyvin.
Toiseksi, minulla ei ole tapana pudotella lattialle jatkuvasti jotain enkä paisko ovia. En myöskään siirtele huonekaluja jatkuvasti tai oikeastaan juuri ikinä, miksi siirtäisin muulloin, kun imuroidessa? Jostain syystä tuo hirviö raahaa esim. sohvaa tms joka ikinen päivä. Se kuulostaa todella kivalta laminaattilattiaa vasten. Voin vaan kuvitella miten naarmuilla se lattia on ja ajattelinkin, että käyn tiputtamassa hänelle postilootasta huopatassut. Mitkä pitäisi muutenkin olla huonekaluissa kerrostalossa, erityisesti laminaattilattialla ja parketilla.
Kerrostalossa joutuu sietämään ties minkälaista eläjää ja on vähän surullista kun on pakko muuttaa sen takia, että jotkut naapurit ei vaan viitsi käyttäytyä tai on ajattelemattomia toisia kohtaan. Joku lasten mekastus tai työstä johtuvat äänet ei ole sama asia kun tahallinen mekastus. Yksi pahimmista tahallisista äänistä on esim. tömistely ja varsinkin ilta/yöaikaan. Ymmärrän kyllä jos ei uskalla käydä ovella valittamassa jos metelöinti on muutenkin jo epäilyttävää. Tällaisen lapun voisi jokainen laittaa naapurille tai ilmoitustaululle jos yläkerrassa asuu töimistelijä :D
Ei yritetä, toisin oli 20,30 vuotta sitten, toi naapurin akka rymisteli taas ennen klo 7, hiljaisuus loppuu klo 7 tässä taloyhtiössä mut silti pitää ennen klo 7 rymistellä kuin elefantti olohuoneessa, rymin tömin tömin, jopa pesukone jytina ennen klo 7 on oikein hunajaa korville, kun haluaisi nukkua pitempään ennen iltatöiden alettua
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viime yönä seinänaapureiden kakarat lopetti päättömän mölyämisensä piirun verran yhden jälkeen yöllä. Kello 04:35 heräsin yläkerran akan tömistelyyn, kolinaan ja huonekalujen raahaamiseen suoraan makuuhuoneeni yläpuolella, koska tämä ei ilmeisesti voi valmistautua töihin lähtöön ilman asunnon pistämistä uuteen uskoon. Tätä jatkui noin 40 minuuttia, kunnes vihdoin sain unen päästä kiinni, ja lopulta heräsin hieman ennen kahdeksaa yläkerran naapurin teinitytön kolisteluun. Seinänaapurin mölyapinat heräilivät vasta puolen päivän aikoihin, nukuttuaan makeat 10 tunnin yöunet (heidän yläpuolellaan ei asu ketään), ja olen siitä lähtien kuunnellut hermojaraastavaa huutoa, kiljuntaa ja seinän hakkaamista.
Yritä tässä sitten tehdä etätöitä ja opiskella :)))) Jos mekastus jatkuu tänäänkin pitkälle yli puolenyön (kuten 99% varmuudella jatkuu), niin ajattelin katsella hieman kunnolla ylinäyteltyä pornoa tuossa väliseinän kupeessa, volyymit täysillä tietysti.
Täysin sama homma itselläni yläkerran akan kanssa. Puoli seitsemän alkaa jumalaton kolina ja ryminä mikä kestää tasaisesti tunnin ajan, kunnes paiskaa oven ja lähtee töihin. Mikä ihme siinä on, että aikaisin aamulla pitää pitää sellaista metakkaa?? Itse (normaalisti) kuudelta töihin herätessä en ole kokenut mitään tarvetta kolistella, rynkyttää tuolin jalkoja lattiaa vasten ja tiputella tiiliskiviä lattialle. Olen aina ajatellut, että elän niin kuin haluaisin muidenkin elävän enkä turhaan tömistele ETENKÄÄN aikaisin aamulla, koska naapurit saattavat haluta vielä nukkua. Siksi minusta on käsittämätöntä, että on noin välinpitämättömiä ihmisiä, jotka ei tosiaan ymmärrä yhtään yleisiä kerrostalon kohteliaisuussääntöjä.
Tuosta ryminästä kyllä voisi tehdä valituksen, koska alkaa aina hiljaisuusaikaan.Itse asiassa, et voi tietää, mitä ääniä sinustakin pääsee. Naapurisi voi kyräillä jo valmis heippalappu kädessään seinäsi takana.
No ensinnäkin yläkerrassa on laminaattilattia. Niin kuin se pelkästään ei riittäisi, niin se asennettiin väärin ilman solumuovia. Tai ainakin jotain siinä asennuksessa meni päin persettä, koska muovimaton aikaan sieltä ei kuulunut juuri mitään, laminaatin asennuksen jälkeen sieltä kuuluu kaikki puheesta ja mikron hurinasta lähtien. Minulla siis muovimatto mikä ei toimi samanlaisena kaikukoppana kuin laminaatti ja eristää ääntä aika hyvin.
Toiseksi, minulla ei ole tapana pudotella lattialle jatkuvasti jotain enkä paisko ovia. En myöskään siirtele huonekaluja jatkuvasti tai oikeastaan juuri ikinä, miksi siirtäisin muulloin, kun imuroidessa? Jostain syystä tuo hirviö raahaa esim. sohvaa tms joka ikinen päivä. Se kuulostaa todella kivalta laminaattilattiaa vasten. Voin vaan kuvitella miten naarmuilla se lattia on ja ajattelinkin, että käyn tiputtamassa hänelle postilootasta huopatassut. Mitkä pitäisi muutenkin olla huonekaluissa kerrostalossa, erityisesti laminaattilattialla ja parketilla.
Tää on nykyään paha ongelma lähes jokaisessa taloyhtiössä, asennetaan laminaatti lattia joka on halvinta mahdollista, ei laiteta mitään eristeitä alle,
Tätä suomen talonrakennus ja asuntojen rakentamista olen nähnyt näinä vuosina liikaa, nykyään palkataan rakentamaan suoraan koulun penkiltä, ei osata tai kaikki menee niin päin persettä että esim home ongelmat on yleisiä, näkeepä tuota oikeasti että ei mitään eristeitä laiteta lattian alle, suoraan vaan rakenteiden päälle laminaattia... Voitte kuvitella miltä kuulostaa, esim tuolien siirtely toisesta asunnosta joka on esim 2 kerrosta ylempänä
Helpompi itse muuttaapois kirjoitti:
Helpointa on itse muuttaa pois, jatkuvat valitukset isännöitsijälle ei tepsi, isännöitsijät tokaisee vaan ettei voi mitään tai kukaan muu ei valita
Aika yllättävää kun isännöitsijät hoilottaa tota yhtä ja samaa lausetta ettei kukaan muu valita
valitus tulee tehdä kirjallisesti jossa pitää olla vähintään kaksi nimeä. mitä meteliä, koska. mahd. kellonajat. kolmannesta valituksesta saa häädön. on raukkamaista muuttaa itse pois ja jättää asia muiden hoidettavaksi.
ei suullisesta ilmoituksesta isän. mitään hyötyä ole. AINA KRJALLISENA KUN VALITATTE MINNE TAHANSA.

Kerää pari nimeä naapurista valitukseen niin kyllä isännöitsijä voi! nimet tarvitaan jos asia menee asunto-oik. niin pitää olla todistaja/t. ei se sen kummempaa ole.
Vierailija kirjoitti:
Helpompi itse muuttaapois kirjoitti:
Helpointa on itse muuttaa pois, jatkuvat valitukset isännöitsijälle ei tepsi, isännöitsijät tokaisee vaan ettei voi mitään tai kukaan muu ei valita
Aika yllättävää kun isännöitsijät hoilottaa tota yhtä ja samaa lausetta ettei kukaan muu valita
valitus tulee tehdä kirjallisesti jossa pitää olla vähintään kaksi nimeä. mitä meteliä, koska. mahd. kellonajat. kolmannesta valituksesta saa häädön. on raukkamaista muuttaa itse pois ja jättää asia muiden hoidettavaksi.
ei suullisesta ilmoituksesta isän. mitään hyötyä ole. AINA KRJALLISENA KUN VALITATTE MINNE TAHANSA.
MITÄ JOS EI AUTA VAIKKA KUINKA PALJON TEKIS KIRJALLISIA VALITUKSIA, MITÄ JOS AINA ISÄNNÖITSIJÄN VASTAUS ON ET EI VOI MITÄÄN, ASIALLA EI VOI TEHDÄ MITÄÄN, YMS HEVONPASKAA
miksi teille on kirjallisen valituksen tekeminen niin vaikeaa? ettekö uskalla? HANKKIKAA HARTIAT!
jos isännöitsijä ei toimi kirjallisesta valituksesta huolimatta niin esimies se on isännöitsijälläkin. teette hänestä valituksen ylemmälle taholle. KIRJALLISENA.
kerro mistä ja miten olet valittanut isännöitsijälle? nim. hevonpaskaa...
Kyllä tämä omakotitalossa asuminen on ihanaa.
Ei tömise yläkerran askeleet, ei lorise yläkerran vesanpytty, eikä haise tupakkakäry terassillani.
Nautin :D