Eikö nykyisin edes yritetä elää hiljaisesti kerrostalossa?
Ollessani pieni äitini muistutti aina kerrostaloasunnossamme, ettei lämpöpatteria saa kolistella eikä lattialle tarpeettomasti heitellä/pudotella esineitä. Onko niin, ettei nykyisin enää välitetä eikä ymmärretä elää hiljaisesti, eikö siihen enää pyritä? Villasukissa ei tietenkään tarvitse hipsutella eikä keskustella kuiskaten, mutta voisiko äänten kantautumista muihin asuntoihin yrittää välttää - vai eivätkö ihmiset enää tule ajatelleeksi koko asiaa?
Kommentit (7839)
Hyppikää, tanssikaa, laulakaa, riemuitkaa, olettehan elossa.
Meidän isännöitsijä lähetti viime viikolla tiedotteen, jonka kiteytetty sisältö oli, että musiikin kuuntelu ja lasten äänet kuuluu normaaliin kerrostalon PÄIVÄelämään. Etätyöskentelijöille ehdoteltiin taustamusiikkia, vastamelukuulokkeita tai korvatulppia. Että koittakaa nyt aikuiset ihmiset tulla toimeen siellä kotona!
Vierailija kirjoitti:
Leikkiminen ja puhekyky kirjoitti:
Juuri tuon takia päätin miehenä ja perheen päämiehenä lopettaa tuon vanhanaikaisen tavan perheessämme.
Muistan miten ahdistavaa oli kun kotona lähinnä kuuli seinäkellon vaativan naputuksen ja sähkövalojakaan ei saanut käyttää. Piti olla hämärässä ikkunanvalossa ihan kuin jossain kauhuelokuvassa.
Legojen värit hävisivät ja kaikki näytti mustavalkoiselta.
Hipihiljaa, kuin haudassa.
Jokainen seinäkellon naputus ilmoitti menetetyistä elämän sekunneista.
Äiti ja isä kääntyivät nojatuolissaan nenät nyrpeinä minua kohti etusormet huulille painettuina.
"Shhhhhh Danny!"
Äiti hipsi vierelleni ja asetti kylmän laihan kätensä olkapäilleni (hrrrrr kylmä käsi puistattaa vieläkin. Hän olisi voinut asettaa käden villapaidalle, mutta ilmeisesti ihokosketus oli harkittu.)
"Etkö voisi leikkiä että Danny on kuuromykkä?"
Sitten leikin että Dannyltä oli revitty kieli juuriltaan vanhempiensa taholta jo Dannyn ollessa vauva.
Dannysta kasvoi hiljainen kostaja.
Eli tosiaankin mun perheessä saa metelöidä ja naapureita ei tartte pelätä. Minä pidän huolen siitä että jos ovelle tullaan kolkuttamaan, niin otan vastaan valitukset ja toivomukset hiljaisemmasta elämästä.
Eli nyökyttelen ja pahoittelen hymyillen. Sitten suljen oven ja elämä jatkuu meidän osalta.
Annan lasten leikkiä luontaisesti ilman että keneltäkään lelulta viedään kieltä.
Antaa kielen kehittyä omalla painollaan.
Ennen oli kerrostaloissa vilskettä ja vekaroita.
Sangen villejä vekaroita. Pelattiin seinäpalloa eli seinistä.
Ovet saman rapun perheissä oli päivisin kesälomalla auki, jos ulkona satoi ja pihalla ei viitsinyt olla.
Pääsi kylään suoraan ovesta.
Oltiin veljiä ja siskoja naapureiden kanssa.
Näitä tuttuja on vieläkin ja hyviä ihmissuhteita. Juuri näistä muodostui yhtiökumppaneita ja työkavereita myöhemmin.
Ajattelen että jos ei olisi saanut leikkiä kovaan ääneen ja joku vanhempi olisi tullut repimään lego-ukoilta päitä irti, niin se olisi kostettu jotenkin.
Haettu linnunpesistä kirppuja ja luteita kostoksi. Ihan kuten tehtiin ikävälle opettajalle, joka otti niskavilloista Teemua.
Haettiin linnunpesistä ötököitä ja hierottiin sen villapaitaan kostoksi.
Vanhemmille ennen kostettiin. Nykyään lasten ei tarvitse kun vanhemmat ei kurita fyysisesti.
Aika kehno taloustilanne meillä olisi jos siihen aikaan olisi lapsia pakotettu hiljaisuuteen ja rajattu leikkimistä. Enemmänhän lapset pihoilla ja metsissä leikki siihen aikaan.
Aika kurjaa on jos kerrostaloasuminen on muuttunut noin sairaaksi nykyään.
Niihin aikoihin Kainuussa kajahti paukkupommit rappukäytävissä, jos vanhemmat alkoivat luulemaan liikoja. Niihin aikoihin poikaporukkaa kannatti kunnioittaa. Ne oli niitä jengejä, jonnejen esiasteita.
Poikia jotka suojeli aluetta toisen pihan kolleilta.
T: Kerrostalon kasvatti vm68
Vierailija kirjoitti:
Jesjesjes kirjoitti:
Musta tuntuu et suurin osa ainakin tässä taloyhtiössä on mennyt muualle mökille tms, on niin ihanan rauhallista nyt, ei töminää, ei turhaa kolinaa, ei pauketta
Tai ovat niin kauhusta kankeina etteivät pysty temuamaan normaaliin tapaan ;D Mutta nauti tästä kallisarvoisesta rauhan hetkestä, toivottavasti se kestää pitkään.
Väliaikaista kaikki on vaan😂😂😂
Aika julmaa on jos lapsi ei saa kovaäänisesti leikkiä omassa huoneessaankaan.
nyt tulee jo toista polvea vapaan kasvatuksen perus koulusta on upeaa kun teini on tiineenä jopa tv ohjelmatkin kehuvat 13,v (äitejä) miten lapsi voi kontrolloida lapsia teet lasun ensin jos ei tehoo häätö. menkööt idiootit opettelemaan elämää muualle
Naapurini kuuluu turhaan kolisteleviin. Tänä aamuna meinasin saada sydärin, kun vähän ennen aamuseitsemää varmaan kaatoi jonkun kokonaisen hyllyn. Ihan kun se ei riittäisi, että jatkuvasti tiputtelee lattialle jotain ja paiskoo lipaston/kaappien ovia ja siirtelee jotain painavaa arkkua tms joka päivä. En ymmärrä mitä se metelimuija oikein touhuaa aamuisin ennen töihin lähtöä, kun alottaa puolen seiskan jälkeen jonkun järjettömän kolistelun ja jatkaa sitä tunnin ajan ennen kun lähtee töihin. Istuu siis max 10min paikallaan, muuten ravaa ympäri asuntoa, raahaa jotain huonekalua ja tiputtelee tavaroita. J*malauta ennen seitsemää aamulla!
Jouduin lomautukselle ja saisin kerrankin nauttia siitä, että saisin nukkua pitkään, mutta ei. Tuo hirviökolistelija on pilannut aamu-uneni täysin!
Nyt se siirtelee taas jotain kalusteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli yläkerran naapuri, jolla ei ollut lähinaapureina muita kuin me ja seinänaapuri - jolla oli heihin päin kylppäri ja sauna eli asunnon äänet ei sinne kantautuneet. Oltiin siis ainoat, jolle yläkerran metelit kuului. Isännöitsijä otti sen fiksun kannan, että kun muut ei valita, ei mitään häiriötä voi olla. Eikö olekin nerokasta!
Mulla oli edellisessä kerrostalossa aivan sama tilanne... Yläkerrassa asui häiriköitä, joille sai soitella poliisia keskellä yötä, siellä huudettiin, heiteltiin tavaroita, tapeltiin väkivaltaisesti ja pössyteltiin... Heillä oli tasan 2 seinänaapuria, minä alapuolella ja joku toinen seinän takana, mutta heidän yhteinen seinä rajoittui kylpyhuoneeseen, joten tuskinpa sieltä tosiaan mitään kuului läpi.
Valitin isännöitsijälle, mutta sieltä tuli viestiä että "Aijaa, eipä kukaan muu ole mitään valittanut, emme voi tehdä asialle ennen sitä mitään". Kas kummaa, eikai kukaan muu valitakkaan kun ei se ketään muuta edes voi häiritä?
Lopulta heidän oma vuokranantaja potki pihalle, kun oli vuokrat maksamatta. Pääsin eroon....
Täällä on jatkunut sama viikkotolkulla ja mikään ei auta norsulauma juoksee ja aikuisia asunnossa vaikka asiasta ollaan huomautettu hyvällä. Ei auta kuin soittaa isännöitsijälle. Eräät eivät ymmärrä ettei heidän elämänsä kuuntelemisesta makseta meille muille. Vaan me maksamme omaa elämäämme plus heidän elämäänsä. He maksavat kyllä oikeasti vaan omasta asunnostaan mutta eivät tajua että niin tekevät ne muutkin joka puolella.
Mäkin olen oppinut, että elää saa, mutta pitää kunnioittaa muiden rauhaa. Että ei tarvitse elää kuin kirkossa, mutta ylimääräinen älämölö ei ole hyväksyttävää. Ja iltaisin, sekä aikaisin aamulla pitää välttää turhaa meteliä.
Voi kun nuo seinänaapurit osaisi saman.. Lapsi alkaa juosta ja kirkua n. 19:00-20:00 joka hemmetin ilta. Ja se kirkuminen on ihan kamalaa. Nauhoitin kerran seinän läpi kännykällä ja osa kuului siihen, kun oma kämppä oli äänetön. Ja tota juoksua (töminää), sekä kirkunaa voi helposti kuulua 2-3 tuntia. Ja viimeaikoina se kullanmuru on alkanut hakata patteriakin. Nytkin muuten kolisee taas... Vanhempien huuto kuuluu välillä päälle, mutteivät selvästi tee mitään lapsen melakoinnin lopettamiseksi. Huutavat vain. Sanottakoon, että kyseessä Somaliperhe. Olen asunut tässä yli 5 vuotta ja nähnyt, kun saivat esikoisensa melkein heti mun muuton jälkeen. Ihana leikki-ikäinen jo nykyään. Ei mitään itkuja kummempaa kuulunut hänen vauva- tai taaperoaikana. Jossain vaiheessa heille syntyi toinenkin ja päättelisin, että tämä pieni on nyt tullut uhmaikään ja on se, joka terrorisoi kotia ja naapureita.
Jesjesjes kirjoitti:
Musta tuntuu et suurin osa ainakin tässä taloyhtiössä on mennyt muualle mökille tms, on niin ihanan rauhallista nyt, ei töminää, ei turhaa kolinaa, ei pauketta
Tai ne on kuolleet. Tai sairaalassa.
Jos on ongelmia selittäkää tuo kuka maksaa mistäkin: eli te maksatte vaan omasta asumisestanne mutta meille ei makseta teidän elämänne kuuntelemisesta meidän asunnossamme. Uskomattoman moni hiffaa. Lopultakin hiffaa. Toimii siis.
Joo-o
Kello on yli kymmenen ja yläkerran pentu vaan ravaa, ravaa, ravaa, Jumps jumputi jumpsjumps ja pumps. Aloitteli tuossa kasin maissa. Emmää ymmärrä noita ulukomaan eläviä muutenkaan, mutta tämä pistää mielipiteeni yhä mustemmiksi heitä kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Jos on ongelmia selittäkää tuo kuka maksaa mistäkin: eli te maksatte vaan omasta asumisestanne mutta meille ei makseta teidän elämänne kuuntelemisesta meidän asunnossamme. Uskomattoman moni hiffaa. Lopultakin hiffaa. Toimii siis.
Ja jos ei mene vieläkään perille sanotte että vuokranantaja /taloyhtiö laskuttaa heitä jokaikisestä tunnista melua ja että sitten voitte sietää meteliään / tai sitten ette ja sanotte asunto-oikeudessa tavataan.
Voisivatko kaikki möykkääjät muuttaa pois kerrostaloista, koska eivät osaa elää muiden ihmisten parissa? Ostakaa omakotitalo, mieluiten maalta niin kenenkään muun ei tarvitse kärsiä elämöinnistänne. Keskellä ei mitään, omakotitalossa tai mökissä (tai teltassa) asuessanne voitte huudattaa vapaasti musiikkia, kakaranne saavat juosta vaikka lähijärveen hukkumaan, rakkinne saavat räksyttää mielin määrin ja jokainen voi hyppiä kämpässään vaikka tasajalkaa, ettekä häiritse muita ihmisiä.
Kerrostalot on tarkoitettu ihmisille, jotka osaavat elää muiden ihmisten kanssa normaalisti, toiset ihmiset huomioonottaen.
Yksi erittäin hyvä ja toimiva ratkaisu yömöykkääjien (tässä tapauksessa bilettäjien tai perheriitelijöiden) hiljentämiseen ja rauhoittamiseen on soittaa poliisit paikalle. Huom: poliisi ei enää ilmoita käynnistään isännöitsijälle, joten se pitää hoitaa itse, mutta on sen arvoistakin koska jokainen poliisikäynti tuo metelöitsijöiden häätöä (tai asunnon haltuunottamista) lähemmäksi.
Joo iteki ihmettelen tätä, oon asunu koko elämäni kerrostaloissa ja kyllä mulle opetettiin, että mahdollisimman hiljaa pitää olla, kun ei olla yksin tässä talossa. Siis ei mitään sairaalloista, mutta että esim tasajalkaa hyppiminen, pallon pomputtelu ei yksinkertaisesti kerrostalossa ole ok.
Nykysin sitten kun kuuntelee naapureiden menoa, niin huomaa kyllä että vanhemmilla on pallo hukassa. Eletään kuin apinat ja norsut, sellasta meteliä kuuluu. Itselläkin pimahti kun en jaksa naapureiden älämölöä kuunnella (ihan sama minne muutan, aina yläkerrassa joku lastentarha) että olen alkanut opettelemaan pitämään ääntä, jos esim lyön jalan johonkin huudan ihan rauhassa vittusaatana, ihan sama vaikka naapurit kuulis. Plus olen alkanut soittaa musiikkia kovempaa kuin 60 dB (=normaalin puheen voimakkuus), tätäkin vielä 20-v välttelin kun ajattelin että ei kuulu hyviin tapohin sellainen kerrostalossa.
Onkohan nämä nykyiset metelöitsijät sitten muuttaneet maalta kerrostaloon lapsiaan kasvattamaan vai mikä siinä on että ei ymmärretä vähän sääliä alakerrassa asuvaa?
tuossa eräs vistitti että kyseessää oli sxxmaliperhe onko nuiden öykkääjä naapurit sellaisia joiden pappa ei ollut talvisodassa
Kerrostalohan on sosialistinen laitos.
Ajatuksena on että ihminen olisi joku robotti, eikä elävä vapaa olento.
Eikä ihme kun sosialistiset tapaukset saavat raivokohtauksia lasten melusta ja elämisen luonnollisesta äänistä.
Konsepti on huono. Vaikkakin kyllähän kyläyhteisöissä on eletty pienissä teltoissa jne.
Että ei se meteli sinällään ärsytä vaan se totuus siitä ettei melua oikeasti olekaan. On vain ärsyyntyvä dicktaattori siellä seinän toisella puolen.
Vierailija kirjoitti:
tuossa eräs vistitti että kyseessää oli sxxmaliperhe onko nuiden öykkääjä naapurit sellaisia joiden pappa ei ollut talvisodassa
Talvisodassa oli meteliä ja pauketta. Ei veteraanit kovasta metelistä välittäneet. Olivat tottuneet kovaan paukutukseen. Lasten leikki ja meteli oli pientä linnunlaulua ain.
Eikä kerrostalo sellaisenaan ole kuin neuvosto-ihanne.
Ihmisillä on jäänyt outo käsitys siitä että pitää asua laatikossa ja olla hiljaa laatikossa kuin robotit.
Pitäisi hyväksyä se että ihminenkin on vain eläin ja omaa tahtoa ei sellaisenaan ole. Muutenhan ihminen voisi olla ärsyyntymättä metelistä.
Tunteiden säätely on aika heikko niillä jotka haluavat äärimmäistä hiljaisuutta kerrostaloihin.
Tai ovat niin kauhusta kankeina etteivät pysty temuamaan normaaliin tapaan ;D Mutta nauti tästä kallisarvoisesta rauhan hetkestä, toivottavasti se kestää pitkään.