Perseilevä peikonlehti - neuvoja kaivataan!
Leviää ihan joka suuntaan, ja ei pysy ollenkaan ruodussa, vaikka mitä tekisi. Jotkin lehdet alkaneet kellastumaan ja ruskistumaan reunoista, vaikka samalla hoidolla kun aina ennenkin (4v vanha). Hieno kasvi yleisesti ottaen, mutta minun yksilöni ei lainkaan pysty hillitsemään itseään. Mitä teen?
Kommentit (227)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna se minulle niin tapan sen ihan vahingossa. Näin on käynyt aina ja vanha kaktuksenikin kuoli eli minussa ei ole paljon ainesta puutarhuriksi. En ole ylpeä tästä.
Tähän pitää lisätä, että ainoa kasvi jota en ole tappanut on juuri rönsylilja. Ne yksilöt ovat edelleen elossa ja olleet jo 15- vuotta siitä lähtien, kun asunnon edellinen omistaja jätti ne ja ovat sen jälkeen seuranneet elämässäni mukana. Osa välillä kituen, mutta kuitenkin hengissä pysyen. Ovat taas kevään tullen piristyneet. Kaikki muut kasvit kuolevat käsissäni.
What? Rönsyliljahan kukoistaa, kun sen unohtaa totaalisesti johonkin hyllyn päälle ja sitten paniikissa laittaa tilkan vettä! Olet hoitanut liian hyvin jos olet saanut sen tapettua. Kidutus, ystäväiseni, kidutus on se ratkaisu.
Tämän metodin minäkin olen huomannut toimivan joihinkin kasveihin. Jos kastelet säännöllisesti niin ne tuntuu laitostuvan ja unohtavan oman funktionsa ikkunalaudan ja muun huoneiston koristeena ja lopulta ne kuihtuu mutta unohteleppa kastella välillä niin johan riittää intoa kun muistat taas kaataa tilkan ruukkuun.
Kasvitkin siis tarvitsee oikeanlaista motivointia ja virikkeitä ja haasteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän peikonlehti on amppelissa, siinä saa roikkua miten tykkää. Lehdet eivät ole tyypillisesti liuskoittuneet, mikähän siihen syynä? On kymmeniä vuosia vanha.
Syynä on vähäinen valo. Peikonlehti viihtyy valoisassa, ei kuitenkaan suorassa auringonpaahteessa.
Peikonlehti amppelissa o_O
Mitä ihmettä nyt taas????
Perin outoa kun vertaa omaan peikonlehteen joka ruukkuineen multineen ym. painaa lähemmäs 40 kiloa. Tarvis vähän järeämmän amppelin. Ja ankkurikettingillä roikkumaan kattotuoleihin.

Huhhuh! Varmaan joudut vaihtamaan mullat Bobcatilla kun niin painava?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna se minulle niin tapan sen ihan vahingossa. Näin on käynyt aina ja vanha kaktuksenikin kuoli eli minussa ei ole paljon ainesta puutarhuriksi. En ole ylpeä tästä.
Tähän pitää lisätä, että ainoa kasvi jota en ole tappanut on juuri rönsylilja. Ne yksilöt ovat edelleen elossa ja olleet jo 15- vuotta siitä lähtien, kun asunnon edellinen omistaja jätti ne ja ovat sen jälkeen seuranneet elämässäni mukana. Osa välillä kituen, mutta kuitenkin hengissä pysyen. Ovat taas kevään tullen piristyneet. Kaikki muut kasvit kuolevat käsissäni.
Kotipuolessa rönsyliljaa sanotaan isännän harha-askeleeksi. Rönsyjen määrä on suoraan verrannollinen. Pitänee siis olla iloinen kun kynsissäni sekin kukka kuoli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän peikonlehti on amppelissa, siinä saa roikkua miten tykkää. Lehdet eivät ole tyypillisesti liuskoittuneet, mikähän siihen syynä? On kymmeniä vuosia vanha.
Syynä on vähäinen valo. Peikonlehti viihtyy valoisassa, ei kuitenkaan suorassa auringonpaahteessa.
Peikonlehti amppelissa o_O
Mitä ihmettä nyt taas????
Perin outoa kun vertaa omaan peikonlehteen joka ruukkuineen multineen ym. painaa lähemmäs 40 kiloa. Tarvis vähän järeämmän amppelin. Ja ankkurikettingillä roikkumaan kattotuoleihin.
Peikonlehti on köynnös, aivan hyvin voi pitää vaikka amppelissa. Eikä kasvin ole pakko antaa kasvaa valtavan kokoiseksi.
Taitaa sulla btw olla aika järeä ruukku jos 40 kg painaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän peikonlehti on amppelissa, siinä saa roikkua miten tykkää. Lehdet eivät ole tyypillisesti liuskoittuneet, mikähän siihen syynä? On kymmeniä vuosia vanha.
Syynä on vähäinen valo. Peikonlehti viihtyy valoisassa, ei kuitenkaan suorassa auringonpaahteessa.
Peikonlehti amppelissa o_O
Mitä ihmettä nyt taas????
Perin outoa kun vertaa omaan peikonlehteen joka ruukkuineen multineen ym. painaa lähemmäs 40 kiloa. Tarvis vähän järeämmän amppelin. Ja ankkurikettingillä roikkumaan kattotuoleihin.Peikonlehti on köynnös, aivan hyvin voi pitää vaikka amppelissa. Eikä kasvin ole pakko antaa kasvaa valtavan kokoiseksi.
Taitaa sulla btw olla aika järeä ruukku jos 40 kg painaa.
Puolisen metriä halkaisijaltaan, seinämät ohuimmastakin kohtaa varmaan kolmen sentin luokkaa, pohjalla vielä salaojana paitsi sitä kevytsoraa myös isompia kiviä.
Peikko itse painanee arviolta 6-8 kiloa, arvio perustuu poisleikattujen osien painoon.
Tämä on kyllä AV:n mieltä lämmittävin ketju tällä hetkellä ❤️
Peikonlehti tykkää suihkuttelusta, suihkuttele lehtiä useita kertoja viikossa. Noin kerran viikossa kastele ja parin viikon välein kasteluveteen jotain kasviravinnetta. Kasvi tykkää lämpimästä ja kosteasta ilmasta, valoa ja varjoa sopivasti. Peikonlehdellä kasvavat ilmajuuret voi ohjata multaan, luonnossa se kiinnittyy niillä puihin, älä katkaise ilmajuuria.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän peikonlehti on amppelissa, siinä saa roikkua miten tykkää. Lehdet eivät ole tyypillisesti liuskoittuneet, mikähän siihen syynä? On kymmeniä vuosia vanha.
Syynä on vähäinen valo. Peikonlehti viihtyy valoisassa, ei kuitenkaan suorassa auringonpaahteessa.
Peikonlehti amppelissa o_O
Mitä ihmettä nyt taas????
Perin outoa kun vertaa omaan peikonlehteen joka ruukkuineen multineen ym. painaa lähemmäs 40 kiloa. Tarvis vähän järeämmän amppelin. Ja ankkurikettingillä roikkumaan kattotuoleihin.
Ehkä jossain Pohjanmaalla amppelit on vähän isompia.
Vierailija kirjoitti:
Tästä vois tehdä laulun. Varmasti parempi kuin se Liehuva Liekinvarsi.
Yksi oli perseilevä peikonlehti ja köytin siihen kuivaa puuta
Mutta minä olin surkea puutarhuri ja ruukussa kasvoi nyt luuta
Suomen kieli kukoistaa tällä palstalla. Ihanaa lukea. Huikea sanankäyttäjä tää aloittajakin.
Tiedättehän, musiikin vaikutuksen kasveihin? Jos kuuntelette vain Mörrimöykkyä ja muuta lasten rytmimusiikkia, kasvi on levoton rönsyilijä. Sen sijaa esim Griegin Vuorenpeikkojen tanssi tai vastaava klassine saa peikonlehtenne ryhdikkääksi.
Kellastuvat ja ruskettuvat lehdet eivät välttämättä kerro lainkaan huonosta kastelusta, vaan päinvastaisesta tilanteesta eli olet kastellut monsteraasi liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Onko kellään muulla ollut ongelmia passionhedelmäköynnöksen kanssa? En saa omaani lopettamaan naapurikasvien ahdistelua. Ei ole oikein tilaa siirtää sitä minnekään eristykseen, ja joudun harva se päivä irrottelemaan sen innokkaita kärhiä muiden kasvien ympäriltä.
Kokeilin passionia pari kuukautta ja totesin, että ei sovellu huonekasviksi. Taitaa olla yksivuotinen, kun kasvaa niin nopeasti. Sisällä on parempi kasvattaa puita ja muita vähän hitaampikasvuisia.
Vierailija kirjoitti:
Mun Peikkuli on 6 vuotta vanha ja kerran kun vaihdoin sille multia, noin 3 vuotta sitten, repäsin siltä vahingossa KAIKKI juuret irti. No tökkäsin sen takas multaan ja vielä se porskuttaa. Se ei ole kasvanut kokoa juurikaan, uusia lehtiäkin tulee maltillisesti, ehkä 1 vuodessa mutta näyttää voivan todella hyvin. Eli mun neuvo on vetästä juuret muutaman vuoden välein irti ni loppuu tollanen perseily.
Bonsaiharrastajathan repivät kasveista juuret irti säännöllisesti. Siis leikkaavat ne pienet juuret, ja tökkäävät takaisin multaan. Näin kasvi joutuu keskittymään juurten kasvattamiseen uudestaan ja uudestaan, ja puu pysyy suhteellisen samannäköisenä. Onko tuo nyt sitten kovin eettistä kasvinpitoa, mene ja tiedä...
Vierailija kirjoitti:
Raivaussaha sängyn alla? Kuullostaa hieman kyseenalaiselta! En taida tulla yökylään... :-)
Olen kuullut, että kirveellä sängyn alla saa poikalapsia, mutta raivaussahalla...? Ei kai tyttöjä sentään?
Ruukun koko, alusta, tukikepukat ym. on toissijaisia. Kaikista ensisijaisin on V A L O. Mikään kasvi ei kovin kauniiksi muutu hämärässä ja peikonlehti on erittäin hyvä esimerkki tästä. Tarvitsee oikeasti runsasta aurinkoa IKKUNALLA tai kasvilampun kasvaakseen kauniina. Muuten lehdet jää pieniksi, reiättömiksi ja leviää repsottavana joka suuntaan.