Vapaavuori: Helsinki EI sulje päiväkoteja eikä kouluja!
Säälittää työntekijöiden ja oppilaiden puolesta. Vanhemoien, opettajien ja oppilaiden pitäisi nyt yhdessä päättää, ettei kouluun huomenna enää mennä! Vapaavuoren linja on täysin kestämätön ja ei noudata Eurooppalaisen tartuntatautiviraston suosituksia!
Kommentit (87)
Nyt kun tapauksia ei enää testata, koronaa voi olla missä tahansa koulussa tai luokassa. On täydellistä venäläistä rulettia laittaa lapsi nyt huomenna kouluun.
Uskomatonta, kun vielä ehkä ehtisimme tehdä jotain. Ensi viikon lopulla olemme jo täysin hallitsemattomassa tilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vapaavuori sanoi, että valtiojohdon määräämällä linjalla mennään. Myös sanoi, että Helsingissä on n 15000 soteammattilaista plus esim kuljettajat ja siivoojat, joista osa joutuu jäämään kotiin, jos lapsi ei mene päivähoitoon tai kouluun. Silloin on vaikeampi tehdä työtä taudin leviämisen estämiseksi.
Koulusta pois ne, jotka voivat jäädä. Muille sitten läsnäopetusta. Jätetään ne kehitysvammaisten luokat toimintaan, jos ei kunta kerran pysty järjestämään kotiin hoitoa. Luulisi, että vammaispalvelut olisivat velvoitettuja järjestämään, mutta eivät nekään toki yhtäkkiä löydä hoitajaa.
Vierailija kirjoitti:
Mieheni joka viisaampi kuin yksikään päättäjä Suomessa sanoi jo eilen ettei suljeta koska menetetään liikaa rahaa ja liiketalous sanelee ehdot millä mennään ja näin kävi, kansalaisten sairastuminen on sen rinnalla mitätöntä. Ja täytyyhän työläisten tehdä työt, niin ei käy jos lapset ovat kotona.
Jos liiketalous ei toimi niin millä maksetaan julkisen terveydenhoidon ja peruskoulun kulut? Otetaanko rahaa taikaseinästä vai lisää valtionvelkaa? Suomen luottoluokitus on pudonnut ja voi olla että velkarahaa onkin erittäin kallista. Yksi päivä voi olla että rahahanat menee kiinni. Se ei kiinnosta rahan lainaajia jos Suomella ei ole varaa julkisiin palveluihin.
Vierailija kirjoitti:
Jep, ala-arvoinen päätös. Ja vielä yrittää pelastaa nahkansa sanomalla, että tilanne elää ja etta muutaman päivän kuluttua kaikki voi olla toisin. No niinhän se onkin, koska sairastuneita tulee olemaan järjetön määrä lisää. Sitten voi vaan sanoa, että muuta ei voitu tehdä, ja liian myöhään sulkevat koulut, Eli haluavat että ihmiset sairastavat tämän. Sairasta.
Ihmettelen eikö Jan osaa laskea.
Jos laivaan tulee repeämä, onko viisainta jatkaa kurssilla niin että kaikki saavat vähän vettä ja että laiva pysyy seilaamassa kun ollaan kaikki polviin asti märkiä ja köyhästä kolmannesta luokasta iso osa kuollut? Vai pysäyttää koneet, tukkia vuoto mahdollisimman nopeasti, jopa ennaltaehkäisevästi suojata vuotokohta teräksellä. Evakuoida samalla kaikki vaaraosastot jo ennen kuin mitään vettä pääsee edes kaikille tasaisesti tulemaan. Joku kolmannesta luokasta voi silti menehtyä, ja laiva jää pahasti jälkeen, mutta isossa kuvassa niin laiva kuin miehistö säilyvät toimintakykyisenä ja luottamus korkeana kapteeniin ja insinööreihin.
Vierailija kirjoitti:
Ap, älä puhu lööperiä nyt!
Euroopan tartuntatautivirasto EI ole määrännyt kouluja kiinni.
Eikä voisikaan määrätä, koska EU-maissa on eri tilanteet ja epidemia eri vaiheissa.
https://yle.fi/uutiset/3-11251791
"Suomen toimet perustuvat samaan Euroopan tartuntatautiviraston ECDC:n neliportaiseen toimintavaihtoehtojen malliin (siirryt toiseen palveluun) (pdf) kuin muuallakin. Maiden väliset erot kertovat ainakin osin siitä, kuinka paljon tartuntoja missäkin maassa on, eli mille skenaarioiden portaalle kukin maa nousee."
ECDC:n kanta:
Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskus ECDC ohjeistaa:
Tukholmassa sijaitseva Euroopan tartuntatautivirasto on kirjannut konkreettisten toimenpiteiden listalle koulutusinstituutioiden sulkemisen.
Perusteluksi ECDC on kirjannut seuraavaa: ”Kontaktien estäminen lasten välillä on tunnettu ehkäisykeino influenssaepidemioissa ja pandemioissa. -- Tutkimuksissa influenssaepidemioista molemmilla toimenpiteillä [koulujen ja yliopistojen sulkemisella] on yleensä suurin vaikutus, kun ne toteutetaan varhaisessa tartuntavaiheessa ja kun ne kestävät niin kauan, kunnes taudinaiheuttajan kierto vähenee (useita viikkoja).”
Tartuntatautivirasto ECDC on koronan torjunnassa kotimaista THL:ää ylempi auktoriteetti, koska sen työskentely perustuu kansainvälisyyteen ja koska se saa reaaliaikaisesti uusimman tutkimustiedon koronan torjunnasta kaikkialta maailmasta.
ECDC työskentelee kellon ympäri, ja sen palveluksessa on satoja asiantuntijoita.
Miksi meidän pitää odottaa, että virus leviää hallitsemattomasti, ja sitten tehdä toimia joilla ei enää ole niin suurta vaikutusta?
Useimmat Euroopan maat ovat päätyneet sulkemaan koulut jo huomattavasti varhaisemmassa vaiheessa, jolloin on vielä mahdollista hidastaa tai pysäyttää laaja epidemia.
Koulut ovat sulkeneet mm. Norja, Tanska, Viro, Belgia, Ranska, Saksa, Puola, Kreikka, Espanja ...
Hyvä hyvä. Katastrofihan siitä seuraisi jos Janipetterien mutsit sais jäädä kotiin hoitamaan kersaa ja yksineläjät joutus tekemään heidänkin työt velvoitetyönä.
Huh helpotus.
Asun pääkaupunkiseudulla, lapsi yli 600 oppilaan koulussa, jonne kulkee bussilla. Itse kuulun riskiryhmään. Ei hyvä yhtälö tämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
J 9ep, ala-arvoinen päätös. Ja vielä yrittää pelastaa nahkansa sanomalla, että tilanne elää ja etta muutaman päivän kuluttua kaikki voi olla toisin. No niinhän se onkin, koska sairastuneita tulee olemaan järjetön määrä lisää. Sitten voi vaan sanoa, että muuta ei voitu tehdä, ja liian myöhään sulkevat koulut, Eli haluavat että ihmiset sairastavat tämän. Sairasta.
Ihmettelen eikö Jan osaa laskea.
Jos laivaan tulee repeämä, onko viisainta jatkaa kurssilla niin että kaikki saavat vähän vettä ja että laiva pysyy seilaamassa kun ollaan kaikki polviin asti märkiä ja köyhästä kolmannesta luokasta iso osa kuollut? Vai pysäyttää koneet, tukkia vuoto mahdollisimman nopeasti, jopa ennaltaehkäisevästi suojata vuotokohta teräksellä. Evakuoida samalla kaikki vaaraosastot jo ennen kuin mitään vettä pääsee edes kaikille tasaisesti tulemaan. Joku kolmannesta luokasta voi silti menehtyä, ja laiva jää pahasti jälkeen, mutta isossa kuvassa niin laiva kuin miehistö säilyvät toimintakykyisenä ja luottamus korkeana kapteeniin ja insinööreihin.
Olet oikeassa. Jan tekee oikein pitäessään pyörät pyörimässä. Korona on pieni vaurio isossa koneessa joka voidaan rajata ja turvata pääkoneiston toiminta. Jotta laiva voi jatkaa kulkuaan.
Sitä vielä.. tiedän, että pienyrittäjät, pien ja keski-suuret yritykset myös jotkut yritykset kärsivät tästä hullun lailla. MUTTA toisaalta, kenen tekee tällä hetkellä mieli shoppailla uusia vaatteita ynm tälläisessa mielentilassa?
Koska varhainen tartuntavaihe ylitetty jo, sulkemisilla ei enää saavuteta hyötyä.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä näitä isojen kaupunkien päätöksiä. Ei saa järjestää yli 500 ihmisen tapahtumia mutta monissa kouluissa jopa 1500 oppilasta. Ja Kalevassa oli tieto että pikkuinen Siikalatva sulkee koulunsa vaikka kunnassa ei ole yhtään tartuntaa ja ilmeisesti pienet koulut. Silti uskalletaan tehdä päätöksiä omien kuntalaisten suojelemiseksi.
Yksi sana, JOHTAJUUS. Joillakin sitä on, joillakin ei.
Vierailija kirjoitti:
Koska varhainen tartuntavaihe ylitetty jo, sulkemisilla ei enää saavuteta hyötyä.
"Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskus ECDC julkaisi 11. maaliskuuta uusimman listan keinoista, joilla koronaviruksen leviämistä on mahdollista estää ja kuolonuhrien määrää rajoittaa.
ECDC kertoo, että lista on laadittu maiden hallituksille ja viranomaisille päätöksenteon tueksi.
Koska koronavirus tarttuu helposti, ECDC suosittelee torjuntakeinoksi ihmisten sosiaalisen kanssakäymisen nopeaa ja tehokasta rajoittamista.
Tukholmassa sijaitseva Euroopan tartuntatautivirasto on kirjannut konkreettisten toimenpiteiden listalle koulutusinstituutioiden sulkemisen.
Perusteluksi ECDC on kirjannut seuraavaa: ”Kontaktien estäminen lasten välillä on tunnettu ehkäisykeino influenssaepidemioissa ja pandemioissa. -- Tutkimuksissa influenssaepidemioista molemmilla toimenpiteillä [koulujen ja yliopistojen sulkemisella] on yleensä suurin vaikutus, kun ne toteutetaan varhaisessa tartuntavaiheessa ja kun ne kestävät niin kauan, kunnes taudinaiheuttajan kierto vähenee (useita viikkoja).”"il.fi
Olen vaka-ope Helsingissä ja töihin vaan🤔Lukiolainen ja yliopisto-opiskelija sekä mies joka on sisäsiistissä toimistotyössä sai just kehotuksen tehdä etätöitä koko viikko.
Joku tässä mättää, jos nää on turvallisesti kotona niin minä kannan koronan sitten kotiin... VOI VI..U😷
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, älä puhu lööperiä nyt!
Euroopan tartuntatautivirasto EI ole määrännyt kouluja kiinni.
Eikä voisikaan määrätä, koska EU-maissa on eri tilanteet ja epidemia eri vaiheissa.
https://yle.fi/uutiset/3-11251791
"Suomen toimet perustuvat samaan Euroopan tartuntatautiviraston ECDC:n neliportaiseen toimintavaihtoehtojen malliin (siirryt toiseen palveluun) (pdf) kuin muuallakin. Maiden väliset erot kertovat ainakin osin siitä, kuinka paljon tartuntoja missäkin maassa on, eli mille skenaarioiden portaalle kukin maa nousee."
ECDC:n kanta:
Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskus ECDC ohjeistaa:
Tukholmassa sijaitseva Euroopan tartuntatautivirasto on kirjannut konkreettisten toimenpiteiden listalle koulutusinstituutioiden sulkemisen.
Perusteluksi ECDC on kirjannut seuraavaa: ”Kontaktien estäminen lasten välillä on tunnettu ehkäisykeino influenssaepidemioissa ja pandemioissa. -- Tutkimuksissa influenssaepidemioista molemmilla toimenpiteillä [koulujen ja yliopistojen sulkemisella] on yleensä suurin vaikutus, kun ne toteutetaan varhaisessa tartuntavaiheessa ja kun ne kestävät niin kauan, kunnes taudinaiheuttajan kierto vähenee (useita viikkoja).”
Tartuntatautivirasto ECDC on koronan torjunnassa kotimaista THL:ää ylempi auktoriteetti, koska sen työskentely perustuu kansainvälisyyteen ja koska se saa reaaliaikaisesti uusimman tutkimustiedon koronan torjunnasta kaikkialta maailmasta.
ECDC työskentelee kellon ympäri, ja sen palveluksessa on satoja asiantuntijoita.
Kyllä THL ja suomalaiset poliitikot paremmin tietää kuin joku ECDD 😆 Jos ne sanoo, ettei koulujen sulkeminen mitää auta niin sitten se ei auta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni joka viisaampi kuin yksikään päättäjä Suomessa sanoi jo eilen ettei suljeta koska menetetään liikaa rahaa ja liiketalous sanelee ehdot millä mennään ja näin kävi, kansalaisten sairastuminen on sen rinnalla mitätöntä. Ja täytyyhän työläisten tehdä työt, niin ei käy jos lapset ovat kotona.
Jos liiketalous ei toimi niin millä maksetaan julkisen terveydenhoidon ja peruskoulun kulut? Otetaanko rahaa taikaseinästä vai lisää valtionvelkaa? Suomen luottoluokitus on pudonnut ja voi olla että velkarahaa onkin erittäin kallista. Yksi päivä voi olla että rahahanat menee kiinni. Se ei kiinnosta rahan lainaajia jos Suomella ei ole varaa julkisiin palveluihin.
Onko tilanne sitten jotenkin parempi kun ollaan Italian tilanteessa? Tauti jyllää ja terveydenhuolto on romahtamassa. Maa suljettu ja ihmiset ulkonaliikkumiskiellossa.
Huomenna Marin käskee ja Vapaavuori tottelee. Kaikki Suomen koulut ja päiväkodit menevät kiinni...ainakin kolmeksi viikoksi.
Vierailija kirjoitti:
Ylivieska, Kemi, Siikalatva ja Huittinen ainakin sulkevat koulunsa.
Mistä tieto ylivieskan koulujen sulkemisesta?