Italiassa ihmiset sakotetaan ja pakotetaan takaisin koteihinsa, mikäli kulkevat kodin ulkopuolella ilman hyväksyttyä syytä
Torstaina 60 miljoonan asukkaan maa kiristi torjuntatoimiaan määräämällä kaikki kaupat ja ravintolat suljettaviksi elintarvikeliikkeitä ja apteekkeja lukuun ottamatta.
Jo muutamaa päivää aiemmin Italiassa oli suljettu kaikki koulut ja yliopistot, kielletty joukkotapahtumat sekä muutettu maan sisäinen liikkuminen luvanvaraiseksi kaikkialla.
Lauantaihin mennessä Italiassa oli todettu kaikkiaan 17 660 koronavirustartuntaa. Viruksen aiheuttamaan sairauteen on kuollut 1 266 ihmistä ja siitä on parantunut 1 439 potilasta.
Italialaisviranomaisten mittavat toimet ovat tyhjentäneet normaalisti paikallisia ja turisteja kuhisevat kadut Italian kaupungeissa. Ihmiset ovat vetäytyneet koteihinsa, sillä hallituksen ohjeistuksen mukaan heidän tulee välttää kaikkea ylimääräistä liikkumista ulkona.
– Kaikkialla on hiljaista. Tämä on hiljaista sotaa: ei pommeja, ei huutoa, ei kirkumista. Ei autoja, ei moottoripyöriä, ei kaduilla leikkiviä lapsia. Suurin osa päivittäisistä toimista on yksinkertaisesti kielletty. Maassa, jossa elämä on energistä ja sykkivää, tämän muutoksen hinta on valtava.
Poliisien kerrotaan liikkuvan aukioilla, rautatieasemilla sekä liikenteen solmukohdissa tarkastaen henkilöpapereita ja muita dokumentteja. Jos selitykset ulkona liikkumisen syystä eivät viranomaisia ole vakuuttaneet, ihmisiä on passitettu takaisin koteihinsa sekä sakotettu.
Kotiensa vankeina olevat italialaiset ovat lievittäneet eristyneisyyden tunnettaan myös musiikin avulla. Maailmalla on viime päivinä levinnyt eri puolilla maata kuvattuja videoita, joilla ihmiset laulavat yhdessä parvekkeillaan ja ikkunoista käsin.
Italian sairaaloissa käynnissä olevaa kamppailua ovat verranneet sotaan myös niissä työskentelevät.
– Tämä on kokemus, jota vertaisin sotaan. Mutta kyseessä on sota, jota ei voida taistella perinteisin asein – koska emme vielä tiedä, kuka vihollinen, ja sen vuoksi taisteleminen on vaikeaa. Ainoa ase, jolla voimme välttää asioiden pahenemisen entisestään on kotona pysyminen ja sääntöjen noudattaminen. Voimme tehdä sen mitä tehtiin Kiinassa, ja se kannattaa.
Kommentit (36)
Kyllä on tekopyhää kun Italiassa nyt lainaillaan naapureiden koiria että saa sen ulkonaliikkumisluvan, sitten kun sairauskriisi on ohitse ne koiraraukat ihmettelevät kun ei naapureita eikä muita enää kiinnosta ne koirat yhtään. Ja kuinkahan moni tuon viruskriisin takia menee nyt ottamaan jonkun hylätyn koiran itselleen tekosyynä sen ulkoilutus ja sitten kun kriisi on ohi päätyy ne koirat takaisin hylättyjen eläinten laitoksiin. Käyttäisivät edes sitä ruokakauppaa tekosyynä ulkoiluun, kun kuitenkin niin moni menee piazzoille tai muualle oleilemaan eivät italialaiset ole tottelevaisia. Ja kuinkahan moni ajaa nyt pihalla mopolla ympyrää. Italialaiset ovat menevää kansaa ja ei ihme että virukset leviää.
Ulkokaliikkumiskielto on jo ylimitoiteltu toimi, ajatelkaa kodittomia ei heillä ole paikkaa mihin mennä kuten ylempänä joku jo kertoi Rooman lähellä on suuret kodittomien leirit (näkyy junaan asti), keskusta aivan täynnä kodittomia kerjäämässä kuten muutkin Italian kaupungit ja sitten noiden kodittomien lisäksi on myös muita köyhiä ja venepakolaisia, ei heillä ole paikkaa mihin mennä vaikka ulkona ei saa liikkua ja sakkoja heillä ei ole varaa maksaa. Kirkko tarjoaa ruoka-apua ja sellaista mutta eivät ne kodittomat kuitenkaan päiviä saa kirkoissa asua ja elää. Ulkonaliikkumiskielto on kova kielto joka ei kuitenkaan tehoa, koska siellä asuu ulkona ja hökkelimajoissa ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Italiassa olisi vallankumouksen paikka. Maa on sotilasdiktaruurin kourissa. Jos korona on vaarallinen joillekin marginaaliryhmille niin antaa mennä. Jossain raja minkä verran muutaman ihmisen vuoksi häiritään yhteiskunnan normaalielämää ja nyt se on ylitetty. Korona ei ole kuin riskiryhmille jonkun verran tappavampi influenssa. Sen vuoksi ei ole syytä tehdä yhtään mitään kuin varata vähän lisää rahaa terveydenhuoltoon.
Mistä näitä tyyppejä sikiää.. Voi kun Suomessa huolehdittaisiin vanhuksista yhtä hyvin kuin Italiassa..
Miksei tätä samaa voida tehdä moporällääjille ja kuminpolttomotoreisteille?
Toivottavasti korona tuhoaa mahdollisimman monta motoristia.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on tekopyhää kun Italiassa nyt lainaillaan naapureiden koiria että saa sen ulkonaliikkumisluvan, sitten kun sairauskriisi on ohitse ne koiraraukat ihmettelevät kun ei naapureita eikä muita enää kiinnosta ne koirat yhtään. Ja kuinkahan moni tuon viruskriisin takia menee nyt ottamaan jonkun hylätyn koiran itselleen tekosyynä sen ulkoilutus ja sitten kun kriisi on ohi päätyy ne koirat takaisin hylättyjen eläinten laitoksiin. Käyttäisivät edes sitä ruokakauppaa tekosyynä ulkoiluun, kun kuitenkin niin moni menee piazzoille tai muualle oleilemaan eivät italialaiset ole tottelevaisia. Ja kuinkahan moni ajaa nyt pihalla mopolla ympyrää. Italialaiset ovat menevää kansaa ja ei ihme että virukset leviää.
joo sehän se on se suurin huoli.. Ne koirat.. Ja jos et ole tajunnut, niin pizzeriat on suljettu, samaten kuin ravintolat.
Vierailija kirjoitti:
Kaveri italiasta laitto viestiä, että tehopaikat täynnä, vanhukset lähetetään kotiin ja kuolevat jos kuolevat, mutta mielummin valitaan ne nuoret hoidettaviksi, kun kaikille ei vaan paikkoja riitä.
Täällä vaan jauhetaan sitä perusflunssaa, on kuulemma monella (myös nuorella) kaukana siitä.
En tiedä halutaanko tällä sitten välttää paniikki, kun Ei kerrota todellisia faktoja. Mutta jotainhan taudista kertoo nämä varotoimet, kun suljetaan paikkoja ja kouluja yms. Ei esim. Sikainffulenssan aikaan ollut mitään tällaista.
No on ne sitten uskomattomia vätyksiä. Sano sille että suomessa me ei kuolata toisiamme ja lapset asu vanhempiensa luona 40 vuotiaaksi niin sen takia me ei kuolla niin kuin ne. Mammanpoika kulttuurin huonous näkyy nyt ja maksavat siitä. Ottakoon oppia suomalaisesta suku- ja ihmisvihasta. Se pitää terveenä.

😂😂😂😂😂😂😂😂
Vierailija kirjoitti:
Ei se korona lenkillä tartu välttämättä, jos ei muita ole edes ulkona ja alueella asuu vähemmän väkeä. Ja jos ei henkilöllä ole edes todettu koronaa tai ole oireita. Moni luultavasti joutuu käymään kaupassa tai apteekissakin.
Ei koronaa sairastava saa mennä minnekään kauppaan.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on tekopyhää kun Italiassa nyt lainaillaan naapureiden koiria että saa sen ulkonaliikkumisluvan, sitten kun sairauskriisi on ohitse ne koiraraukat ihmettelevät kun ei naapureita eikä muita enää kiinnosta ne koirat yhtään. Ja kuinkahan moni tuon viruskriisin takia menee nyt ottamaan jonkun hylätyn koiran itselleen tekosyynä sen ulkoilutus ja sitten kun kriisi on ohi päätyy ne koirat takaisin hylättyjen eläinten laitoksiin. Käyttäisivät edes sitä ruokakauppaa tekosyynä ulkoiluun, kun kuitenkin niin moni menee piazzoille tai muualle oleilemaan eivät italialaiset ole tottelevaisia. Ja kuinkahan moni ajaa nyt pihalla mopolla ympyrää. Italialaiset ovat menevää kansaa ja ei ihme että virukset leviää.
Koirien takin ei pitäisi saada rikkoa ulkonaliikkumiskieltoja.
Kerrostaloissa tuo voi aiheuttaa tartuntoja.
Italialaiset ovat ihanaa ja iloista väkeä toisin kun eräät muut jotka raivopäissään tyhjentävät kaikki kaupat. Juntti kansa.
Ehkä italialaisetkin oppii nyt pesemään käsiään. Oikeasti. Ihmisten huono perushygienia on yksi iso syy leviämiseen, nythän on maailmanlaajuisesti influenssaa vähemmän kun on käsienpesua toitotettu.

Suomessa 60% ei pese käsiään edes vessareissun jälkeen.
up