En voi alkaa seurustella kenenkään kanssa, koska hylkäisin kenet vain 10 vuoden takaisen ihastuksen takia.
Jokainen olisi ns. kakkosvaihto hänen rinnallaan...Emme koskaan seurustelleet, mutta kukaan muu nainen ei ole saanut samanlaisia tunteita minussa heräämään jo pelkällä olemuksellaan.
Olen kokeillut kyllä tapailla lukuisia muita "kiinnostavia" naisia, mutta kukaan vain ei pääse edes samalla tasolle tämän 10 vuoden kanssa...Joutuisin valehtelaaan jos kukaan muu nainen kysyisi olenko hänen elämänsä rakkaus.
Onko ketään muita jotka ovat samassa tilanteessa? Ikuisesti yksin, yksipuolisesti rakastaen?
Kommentit (58)
Vierailija kirjoitti:
Terapeuttihullu
anteeksi?
No, jos sä haluat elää mielikuvitusmaailmassa ja tuhlata elämäsi, niin siitä vaan.
Kyllä se kiintymys ja rakkaus siitä yhteisten kokemusten ja elämän myötä kasvaa. Harva meistä esim. omaa äitiään vaihtaisi toiseen, vaikka aina on olemassa joku nainen, joka olisi voinut suoriutua tehtävästä täydellisemmin. Rohkeasti vaan kokeilemaan arkea kiinnostavien ja ihanien naisten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
No, jos sä haluat elää mielikuvitusmaailmassa ja tuhlata elämäsi, niin siitä vaan.
Kyse ei ole halusta, vaan siitä miten tunnen ihan ilman haluamistakin.
Mulla sama, tosin ei nyt sentään kymmenestä vuodesta puhuta. Yksi on tähän asti ollut ylitse muiden ja saanut aikaan niin suuria tunteita, että epäilen saako kukaan muu koskaan aikaan mitään vastaavaa. Jos ei, olen sitten yksin.
Sitten et seurustele. Suosittelen psykiatria joka tapauksessa
Leskenä tunnistan tilanteesi, mutta ehkä pääsen sinua helpommalla ymmärtäessäni ettei toinen ikinä enää palaa. Toivo on täysin menetty minulle kaikkein rakkaimmaista ihmisestä ja yhteisestä elämästämme. Niinpä en ole halunnut jäädä notkumaan menneeseen, vaan olen ottanut uuden kumppanin vastaan mielenkiintoisena haasteena sekä oppina miten minun on muututtava. KUkaan ei korvaa kuollutta puolisoani,joten hän saa pitää paikkansa sydämessäni. Sydämeeni silti mahtuu oikein hyvin nyt uusi ihminen, enkä vertaa häntä kuolleeseen puolisooni. Uskon, että elämää kannattaa elää eteenpäin ja hyväksyä menetykset menettämättä kuitenkaan omaa elämäänsä.
Voisit ehkä saada parempaa vertaistukea leskiryhmistä, joissa puolison menetystä itketään yhä 15 vuoden jälkeen ja märistään miten kukaan ei kuollutta korvaa. Siellä saat purkaa sydämesti tuntoja täysillä ja kaikki tukevat siinä, että sure sure sure vaan elämäsi loppuun asti. Niinkin voi elämän antaa valua pois.
Elämän voi viettää tavoittamatonta haikaillen. Itse kokisin todella outona jos joku mies, jonka kanssa en olisi edes ollut parisuhteessa, miettisi ja kaihoiaisi seuraani kymmenen vuoden ajan. Eihän hän tuolloin oikeasti edes tuntisi minua. Mitä hän silloin haikailisi, omaa mielikuvaansa minustako? Minkäänlaisia mahdollisuuksia parisuhteelle tuolla taustalla ei ainakaan olisi.
Sinuna miettisin onko joku syy miksi tuollainen haikailu on sinulle luontevampaa ja kutsuvampaa, kuin oikea kohtaaminen? Haluaisitko oikean parisuhteen?
Täällä myös vastaavaa. Jos tämä kyseinen mies tulisi kysymään lähdetäänkö,olisin valmis välittömästi. Rakkaudesta on aikaa nyt 15 vuotta,mutta odottaa,odottaa,odottaa
Vierailija kirjoitti:
Sinuna miettisin onko joku syy miksi tuollainen haikailu on sinulle luontevampaa ja kutsuvampaa, kuin oikea kohtaaminen? Haluaisitko oikean parisuhteen?
Unelmieni täyttymys olisi parisuhde tuon naisen kanssa.
Tämä tarina on kuin siitä Arttu Wiskarin laulusta "Meidän biisi".
Käsitätkö itse ollenkaan näiden fantasioidesi järjettömyyttä? Ajatuksesi eivät ole normaaleja. Onko sinulla mielenterveysongelmia? Siltä nimittäin kuulostat. Tarvitset apua
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinuna miettisin onko joku syy miksi tuollainen haikailu on sinulle luontevampaa ja kutsuvampaa, kuin oikea kohtaaminen? Haluaisitko oikean parisuhteen?
Unelmieni täyttymys olisi parisuhde tuon naisen kanssa.
Näin ehkä luulet mutta todellisuus rakentuu muulle kuin unelmille ja haaveille. Mikään parisuhde ei voi tosielämässä lunastaa selaisia odotuksia, jotka olet kymmenen vuoden aikana luomillasi mielikuvilla rakentanut.
Tiedän kaksi pariskuntaa jotka ovat menneet vanhoilla päivillään naimisiin nuoruudenrakkautensa kanssa. Toinen pariskunta olivat molemmat leskiä ja toisessa mies oli leski ja nainen ei ollut koskaan ollut aiemmin naimisissa. Joten toivoa on.
Vierailija kirjoitti:
Leskenä tunnistan tilanteesi, mutta ehkä pääsen sinua helpommalla ymmärtäessäni ettei toinen ikinä enää palaa. Toivo on täysin menetty minulle kaikkein rakkaimmaista ihmisestä ja yhteisestä elämästämme. Niinpä en ole halunnut jäädä notkumaan menneeseen, vaan olen ottanut uuden kumppanin vastaan mielenkiintoisena haasteena sekä oppina miten minun on muututtava. KUkaan ei korvaa kuollutta puolisoani,joten hän saa pitää paikkansa sydämessäni. Sydämeeni silti mahtuu oikein hyvin nyt uusi ihminen, enkä vertaa häntä kuolleeseen puolisooni. Uskon, että elämää kannattaa elää eteenpäin ja hyväksyä menetykset menettämättä kuitenkaan omaa elämäänsä.
Voisit ehkä saada parempaa vertaistukea leskiryhmistä, joissa puolison menetystä itketään yhä 15 vuoden jälkeen ja märistään miten kukaan ei kuollutta korvaa. Siellä saat purkaa sydämesti tuntoja täysillä ja kaikki tukevat siinä, että sure sure sure vaan elämäsi loppuun asti. Niinkin voi elämän antaa valua pois.
Eikö se ole toisaalta hiukan loukkaavaa näitä leskiä kohtaan, että toinen ei ole koskaan edes seurustellut tuon "elämänsä rakkauden" kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Mulla sama, tosin ei nyt sentään kymmenestä vuodesta puhuta. Yksi on tähän asti ollut ylitse muiden ja saanut aikaan niin suuria tunteita, että epäilen saako kukaan muu koskaan aikaan mitään vastaavaa. Jos ei, olen sitten yksin.
Tähän lisäyksenä se, että tuntemattomasta henkilöstä ei siis ole kyse, vaan meillä on ollut lyhyt suhde menneisyydessä.
Oletko hänen kanssaan nykyisin missään tekemisissä vai muisteletko vain jotain vanhoja asioita? Oletko tietoinen siitä, mitä tämä nainen sinusta ajattelee? Onko hänellä kenties oma elämä ja parisuhde?
Kuten moni edellä on jo sanonut, mielikuviensa varassa ei kannata haikailla kenenkään perään. Varsinkaan jos mitään mahdollisuuksia ei ole, tuo kuulostaa oudolta.
AP toimii oikein kun ei ala seurustelemaan muiden kanssa
ei kukaan halua olla se kakkosvaihtoehto
Vierailija kirjoitti:
Tiedän kaksi pariskuntaa jotka ovat menneet vanhoilla päivillään naimisiin nuoruudenrakkautensa kanssa. Toinen pariskunta olivat molemmat leskiä ja toisessa mies oli leski ja nainen ei ollut koskaan ollut aiemmin naimisissa. Joten toivoa on.
Mieti nyt omalle kohdalle että joku Mitä kuuluu Marja-Leena? - tyylinen mies soittelisi tai viestittelisi sulle jostain 10 vuoden takaa että I love you? parhaimmassa tapauksessa oisin ystävällinen ja kohteliaasti kiitos ei. Vuosikymmeneen menee normaali aikuisella paljon tapahtumaa ja muutosta elämässä. Tuskin toi mimmi on kiinostunut. Tuskin edes muistaa ap:n.
Terapeuttihullu