Lue keskustelun säännöt.
Himottava työkaveri
12.03.2020 |
Tunnen aivan järjetöntä himoa työkaveriani kohtaan. Tänäänkin kun hän seisoi takanani, tunsin niin selkeästi hänen lämpimän kehonsa, että latauduin sekunnissa enkä pystynyt keskittymään enää työasiaan. Olen ollut huomaavinani hänen katseessaan ja eleissään samoja tunnelmia. Näen silmissäni, kuinka hän ottaisi minut neukkarin pöydällä, kiihkeasti ja kovaa. Kertokaahan, onko muilla fantasioita työkavereista? Tai jopa toteutuneita sellaisia?
Kommentit (21)
Entisessä duunissa olin romanttisen ihastunut yhteen työkaveriin, mutta en unelmoinut sitä suhdetta sen pidemmälle. Tarvitsen tuon henkisen yhteyden ennen kuin voin alkaa ajatella fyysisiä juttuja. Nykyduunissa ei ole ketään kiinnostavaa.
Sori, en kyllä keksi mitään korrektia tapaa miten voisit lähestyä ihastustasi, paitsi sitten koronan jälkeen pikkujouluissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mullakin on työpaikkaromanssi erään miehen kanssa. Meen aina ihan märäksi kun aattelinkin häntä. Olemme myös nähneet muutaman kerran..
Paljastamatta sen tarkemmin alaa, teen töitä jotka on projektiluontoisia. Yhden projektin kimpussa työstetään yleensä n. kuukausi joko putkeen tai esim. päivä viikossa. Näissä projekteissa myös vaihtuu työryhmät jatkuvasti, ja näissä duuneissa ei ole paljon ihmisiä joten melko lailla samat naamat kuitenkin kiertää.
Aina kun saan uuden projektin kalenteriin, tsekkaan työryhmästä onko yks tietty mies mukana. Meillä ei ole ikinä ollut mitään, mutta joku energia meidän välillä on. Tää mies on sellainen että oon kyllä tietoinen että melko montakin naista meidän alalla vähän huokailee hänen perään. Tiedätte varmasti ihmistyypin, sellainen joka muuttaa tilan paremmaksi kun kävelee siihen sisään?
Vaikka tiedän etten ole ajatuksineni yksin, kyllä, himoitsen häntä kovasti. Näen hänestä todella kipeitä uniakin usein, erityisesti jos on edellisenä päivänä nähty. Oudointa on että en tiedä hänestä oikeastaan mitään, onko vaimoa tms. Enkä välitä! :)
Mulla on kans niin, niin ihana työkaveri. Kaikki on niin kauan hyvin, kunnes kummasti tulee tietty aika kuukaudesta, niviikon ajan en pysty oleen ajattelematta sitä millasta sen kans olis ja työnteosta ei tule mitään kun ajatukset on ihan muualla. Huoh.
Omassa miehessä ei ole mitään vikaa, päin vastoin, ja tä ahdistaa ku haluaisin ton ihanuuden vaan pois systeemistäni ja takaisin sille tasolle missä se on kaiken muun ajan kuukaudesta. Ainut helpotus on se etten onneksi ajattele tätä työkaveriani muuten kuin töissä, kun joudutaan aika tiiviisti olemaan tekemisissä. Vapaa-aikana mielikuvitus ei onneksi kiusaa.
En uskalla edes kuvitella lähteväni minnekkään työpaikan iltamiin, kun pelkään hänen olevan siellä laittautuneena ja mulla seuralaisena se huonoin esiliina nimeltä alkoholi...
Vierailija kirjoitti:
Mulla on kans niin, niin ihana työkaveri. Kaikki on niin kauan hyvin, kunnes kummasti tulee tietty aika kuukaudesta, niviikon ajan en pysty oleen ajattelematta sitä millasta sen kans olis ja työnteosta ei tule mitään kun ajatukset on ihan muualla. Huoh.
Omassa miehessä ei ole mitään vikaa, päin vastoin, ja tä ahdistaa ku haluaisin ton ihanuuden vaan pois systeemistäni ja takaisin sille tasolle missä se on kaiken muun ajan kuukaudesta. Ainut helpotus on se etten onneksi ajattele tätä työkaveriani muuten kuin töissä, kun joudutaan aika tiiviisti olemaan tekemisissä. Vapaa-aikana mielikuvitus ei onneksi kiusaa.
En uskalla edes kuvitella lähteväni minnekkään työpaikan iltamiin, kun pelkään hänen olevan siellä laittautuneena ja mulla seuralaisena se huonoin esiliina nimeltä alkoholi...
Ja tilanne oviksen lähellä tilanne on siis niin paha et jos työkaveri sanoo mulle jotai vähänkään flirttailevaa, niin pikkarit valahtaa heti märäksi ja jalkovälissä alkaa tykyttää niin, et joudun oikein keräilemään itseäni ennenku pystyn tekemään tai sanomaan mitään.
Lisäksi jos joudun tekemään jotain työtä missä on näköyhteys hänen paikalleen, niin mistään ei tule mitään ennen kuin viritän jonkin fyysisen näköesteen meidän välille.
T. Sama
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taannoin ihastuin työkaveriini, kun parisuhteessa meni huonosti. Taisi olla molemminpuolista, sama tilanne kummallakin. Mitään fyysistä ei tapahtunut mutta tapailtiin ja viestiteltiin useampi vuosi työajan ulkopuolellakin ja sen jälkeen kun työt loppuivat koko firmalta. Henkistä pettämistä se oli puolisoni mielestä ja nyt jälkikäteen ajateltuna omastakin mielestä, vaikka se ei silloin siltä tuntunutkaan. Ex-työkaveri on sittemmin eronnut miehestään ja löytänyt uuden kumppanin, itse taas sain liiton kuntoon puolisoni kanssa. Kavereita ollaan yhä, vaikkei usein enää nähdä eikä juuri enää viestitelläkään. Kauan siinä kesti että pääsi irti tuosta ihastuksesta, siitä huolimatta että olen melko varma ettei meidän suhteesta olisi koskaan tullut mitään laastarisuhdetta pidempää. Onneks yhteinen työpaikka lähti alta, olisi ollut raskasta olla pitkään samoissa töissäkin riutumassa..
M42 kirjoitti:
Taannoin ihastuin työkaveriini, kun parisuhteessa meni huonosti. Taisi olla molemminpuolista, sama tilanne kummallakin. Mitään fyysistä ei tapahtunut mutta tapailtiin ja viestiteltiin useampi vuosi työajan ulkopuolellakin ja sen jälkeen kun työt loppuivat koko firmalta. Henkistä pettämistä se oli puolisoni mielestä ja nyt jälkikäteen ajateltuna omastakin mielestä, vaikka se ei silloin siltä tuntunutkaan. Ex-työkaveri on sittemmin eronnut miehestään ja löytänyt uuden kumppanin, itse taas sain liiton kuntoon puolisoni kanssa. Kavereita ollaan yhä, vaikkei usein enää nähdä eikä juuri enää viestitelläkään. Kauan siinä kesti että pääsi irti tuosta ihastuksesta, siitä huolimatta että olen melko varma ettei meidän suhteesta olisi koskaan tullut mitään laastarisuhdetta pidempää. Onneks yhteinen työpaikka lähti alta, olisi ollut raskasta olla pitkään samoissa töissäkin riutumassa..
Tiedän tunteen, ite oon nyt riutunut reilun vuoden, ja harkinnut pyytäväni siirtoa toiselle alueelle tän takia. Ongelmana on vain että tykkään työstäni ja hän on tekninen tukihenkilö, joten pitäisi siirtyä hallista toiseen jotta emme näkisi enää päivittäin.
T.5
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
M42 kirjoitti:
Taannoin ihastuin työkaveriini, kun parisuhteessa meni huonosti. Taisi olla molemminpuolista, sama tilanne kummallakin. Mitään fyysistä ei tapahtunut mutta tapailtiin ja viestiteltiin useampi vuosi työajan ulkopuolellakin ja sen jälkeen kun työt loppuivat koko firmalta. Henkistä pettämistä se oli puolisoni mielestä ja nyt jälkikäteen ajateltuna omastakin mielestä, vaikka se ei silloin siltä tuntunutkaan. Ex-työkaveri on sittemmin eronnut miehestään ja löytänyt uuden kumppanin, itse taas sain liiton kuntoon puolisoni kanssa. Kavereita ollaan yhä, vaikkei usein enää nähdä eikä juuri enää viestitelläkään. Kauan siinä kesti että pääsi irti tuosta ihastuksesta, siitä huolimatta että olen melko varma ettei meidän suhteesta olisi koskaan tullut mitään laastarisuhdetta pidempää. Onneks yhteinen työpaikka lähti alta, olisi ollut raskasta olla pitkään samoissa töissäkin riutumassa..
Tiedän tunteen, ite oon nyt riutunut reilun vuoden, ja harkinnut pyytäväni siirtoa toiselle alueelle tän takia. Ongelmana on vain että tykkään työstäni ja hän on tekninen tukihenkilö, joten pitäisi siirtyä hallista toiseen jotta emme näkisi enää päivittäin.
T.5
Tunteet on joskus helvetillisiä. Työkavereiden kanssa viettää arkisin usein enemmän aikaa kuin puolison kanssa, joten helposti siinä tulee puhuttua aika syvällisiäkin. Helppoa tietä ulos ei ole, jos ei saa puhuttua asiaa selväksi ja kuitenkin joutuu koko ajan toisen kanssa olemaan tekemisissä, kuten minä olin tiimi- ja työhuonekaverini kanssa. Me ei ikinä tuon ihastuksen kanssa ole ihastusasiasta puhuttu suoraan, mutta siitä puhuttiin ettei kummankaan puolisot silloin oikein hyvällä katsoneet meidän yhteydenpitoa.
Joskus aiemmin ihastuin opiskelu- ja myöhemmin työkaveriini (onneks ei samassa tiimissä) ja hänen kanssaan myöhemmin todettiin, että harmi kun ei kumpikaan uskaltanut tehdä aloitetta, kun molemmat oltiin aivan täysin lätkässä toisiimme. Tässä myöhemmässä ihastuksessa oli paljon samaa tuohon aiempaan verrattuna. Lopulta hyvä kun on päässyt noista yli mutta toisaalta hieman haikeaakin...
M42 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M42 kirjoitti:
Taannoin ihastuin työkaveriini, kun parisuhteessa meni huonosti. Taisi olla molemminpuolista, sama tilanne kummallakin. Mitään fyysistä ei tapahtunut mutta tapailtiin ja viestiteltiin useampi vuosi työajan ulkopuolellakin ja sen jälkeen kun työt loppuivat koko firmalta. Henkistä pettämistä se oli puolisoni mielestä ja nyt jälkikäteen ajateltuna omastakin mielestä, vaikka se ei silloin siltä tuntunutkaan. Ex-työkaveri on sittemmin eronnut miehestään ja löytänyt uuden kumppanin, itse taas sain liiton kuntoon puolisoni kanssa. Kavereita ollaan yhä, vaikkei usein enää nähdä eikä juuri enää viestitelläkään. Kauan siinä kesti että pääsi irti tuosta ihastuksesta, siitä huolimatta että olen melko varma ettei meidän suhteesta olisi koskaan tullut mitään laastarisuhdetta pidempää. Onneks yhteinen työpaikka lähti alta, olisi ollut raskasta olla pitkään samoissa töissäkin riutumassa..
Tiedän tunteen, ite oon nyt riutunut reilun vuoden, ja harkinnut pyytäväni siirtoa toiselle alueelle tän takia. Ongelmana on vain että tykkään työstäni ja hän on tekninen tukihenkilö, joten pitäisi siirtyä hallista toiseen jotta emme näkisi enää päivittäin.
T.5Tunteet on joskus helvetillisiä. Työkavereiden kanssa viettää arkisin usein enemmän aikaa kuin puolison kanssa, joten helposti siinä tulee puhuttua aika syvällisiäkin. Helppoa tietä ulos ei ole, jos ei saa puhuttua asiaa selväksi ja kuitenkin joutuu koko ajan toisen kanssa olemaan tekemisissä, kuten minä olin tiimi- ja työhuonekaverini kanssa. Me ei ikinä tuon ihastuksen kanssa ole ihastusasiasta puhuttu suoraan, mutta siitä puhuttiin ettei kummankaan puolisot silloin oikein hyvällä katsoneet meidän yhteydenpitoa.
Joskus aiemmin ihastuin opiskelu- ja myöhemmin työkaveriini (onneks ei samassa tiimissä) ja hänen kanssaan myöhemmin todettiin, että harmi kun ei kumpikaan uskaltanut tehdä aloitetta, kun molemmat oltiin aivan täysin lätkässä toisiimme. Tässä myöhemmässä ihastuksessa oli paljon samaa tuohon aiempaan verrattuna. Lopulta hyvä kun on päässyt noista yli mutta toisaalta hieman haikeaakin...
Tiedän että ihastuksen tunnustaminen olis tuomio nykyiselle suhteelle. Joko siten että toinen ei olekaan kiinnostunut musta ja kertoo miehelleni, kun he vielä kaiken lisäksi tuntevat toisensa. Toinen vaihtoehto että ihastus on molemminpuoleista ja aletaan hakeutua toistemme seuraan ensin töissä ja lopulta vapaa-ajalla, ja näissä käy yleensä niin että tilaisuus tekee varkaan, tai tässä tapauksessa pettäjän, eikä mieheni ole sitä ansainnut.
T.5
Sisältö jatkuu mainoksen alla
M42 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M42 kirjoitti:
Taannoin ihastuin työkaveriini, kun parisuhteessa meni huonosti. Taisi olla molemminpuolista, sama tilanne kummallakin. Mitään fyysistä ei tapahtunut mutta tapailtiin ja viestiteltiin useampi vuosi työajan ulkopuolellakin ja sen jälkeen kun työt loppuivat koko firmalta. Henkistä pettämistä se oli puolisoni mielestä ja nyt jälkikäteen ajateltuna omastakin mielestä, vaikka se ei silloin siltä tuntunutkaan. Ex-työkaveri on sittemmin eronnut miehestään ja löytänyt uuden kumppanin, itse taas sain liiton kuntoon puolisoni kanssa. Kavereita ollaan yhä, vaikkei usein enää nähdä eikä juuri enää viestitelläkään. Kauan siinä kesti että pääsi irti tuosta ihastuksesta, siitä huolimatta että olen melko varma ettei meidän suhteesta olisi koskaan tullut mitään laastarisuhdetta pidempää. Onneks yhteinen työpaikka lähti alta, olisi ollut raskasta olla pitkään samoissa töissäkin riutumassa..
Tiedän tunteen, ite oon nyt riutunut reilun vuoden, ja harkinnut pyytäväni siirtoa toiselle alueelle tän takia. Ongelmana on vain että tykkään työstäni ja hän on tekninen tukihenkilö, joten pitäisi siirtyä hallista toiseen jotta emme näkisi enää päivittäin.
T.5Tunteet on joskus helvetillisiä. Työkavereiden kanssa viettää arkisin usein enemmän aikaa kuin puolison kanssa, joten helposti siinä tulee puhuttua aika syvällisiäkin. Helppoa tietä ulos ei ole, jos ei saa puhuttua asiaa selväksi ja kuitenkin joutuu koko ajan toisen kanssa olemaan tekemisissä, kuten minä olin tiimi- ja työhuonekaverini kanssa. Me ei ikinä tuon ihastuksen kanssa ole ihastusasiasta puhuttu suoraan, mutta siitä puhuttiin ettei kummankaan puolisot silloin oikein hyvällä katsoneet meidän yhteydenpitoa.
Joskus aiemmin ihastuin opiskelu- ja myöhemmin työkaveriini (onneks ei samassa tiimissä) ja hänen kanssaan myöhemmin todettiin, että harmi kun ei kumpikaan uskaltanut tehdä aloitetta, kun molemmat oltiin aivan täysin lätkässä toisiimme. Tässä myöhemmässä ihastuksessa oli paljon samaa tuohon aiempaan verrattuna. Lopulta hyvä kun on päässyt noista yli mutta toisaalta hieman haikeaakin...
Jutuistasi paistaa minusta kaipaus edelleen ihastustasi kohtaan. Miten oikein saitte suhteenne kumppanin kanssa toimimaan tämän jälkeen ja miten kumppanisi on saanut luottamuksen sinuun takaisin? Oma mies oli myös ihastunut työkaveriinsa ja viestitteli tämän kanssa ja jäi kiinni. Se leikki loppui kun toinen muutti muualle mutta en siltikään tänäpäivänä täysin luota mieheeni. Miten voisin? Maailma on pullollaan minua kiinostavampia naisia ja jos on valmis selkänitakana pelaamaan kerran, miksi ei toisen jos taas ihastuu...
Vierailija kirjoitti:
M42 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M42 kirjoitti:
Taannoin ihastuin työkaveriini, kun parisuhteessa meni huonosti. Taisi olla molemminpuolista, sama tilanne kummallakin. Mitään fyysistä ei tapahtunut mutta tapailtiin ja viestiteltiin useampi vuosi työajan ulkopuolellakin ja sen jälkeen kun työt loppuivat koko firmalta. Henkistä pettämistä se oli puolisoni mielestä ja nyt jälkikäteen ajateltuna omastakin mielestä, vaikka se ei silloin siltä tuntunutkaan. Ex-työkaveri on sittemmin eronnut miehestään ja löytänyt uuden kumppanin, itse taas sain liiton kuntoon puolisoni kanssa. Kavereita ollaan yhä, vaikkei usein enää nähdä eikä juuri enää viestitelläkään. Kauan siinä kesti että pääsi irti tuosta ihastuksesta, siitä huolimatta että olen melko varma ettei meidän suhteesta olisi koskaan tullut mitään laastarisuhdetta pidempää. Onneks yhteinen työpaikka lähti alta, olisi ollut raskasta olla pitkään samoissa töissäkin riutumassa..
Tiedän tunteen, ite oon nyt riutunut reilun vuoden, ja harkinnut pyytäväni siirtoa toiselle alueelle tän takia. Ongelmana on vain että tykkään työstäni ja hän on tekninen tukihenkilö, joten pitäisi siirtyä hallista toiseen jotta emme näkisi enää päivittäin.
T.5Tunteet on joskus helvetillisiä. Työkavereiden kanssa viettää arkisin usein enemmän aikaa kuin puolison kanssa, joten helposti siinä tulee puhuttua aika syvällisiäkin. Helppoa tietä ulos ei ole, jos ei saa puhuttua asiaa selväksi ja kuitenkin joutuu koko ajan toisen kanssa olemaan tekemisissä, kuten minä olin tiimi- ja työhuonekaverini kanssa. Me ei ikinä tuon ihastuksen kanssa ole ihastusasiasta puhuttu suoraan, mutta siitä puhuttiin ettei kummankaan puolisot silloin oikein hyvällä katsoneet meidän yhteydenpitoa.
Joskus aiemmin ihastuin opiskelu- ja myöhemmin työkaveriini (onneks ei samassa tiimissä) ja hänen kanssaan myöhemmin todettiin, että harmi kun ei kumpikaan uskaltanut tehdä aloitetta, kun molemmat oltiin aivan täysin lätkässä toisiimme. Tässä myöhemmässä ihastuksessa oli paljon samaa tuohon aiempaan verrattuna. Lopulta hyvä kun on päässyt noista yli mutta toisaalta hieman haikeaakin...
Jutuistasi paistaa minusta kaipaus edelleen ihastustasi kohtaan. Miten oikein saitte suhteenne kumppanin kanssa toimimaan tämän jälkeen ja miten kumppanisi on saanut luottamuksen sinuun takaisin? Oma mies oli myös ihastunut työkaveriinsa ja viestitteli tämän kanssa ja jäi kiinni. Se leikki loppui kun toinen muutti muualle mutta en siltikään tänäpäivänä täysin luota mieheeni. Miten voisin? Maailma on pullollaan minua kiinostavampia naisia ja jos on valmis selkänitakana pelaamaan kerran, miksi ei toisen jos taas ihastuu...
En kaipaa ihastusta, nyt on paljon parempi kun tunnen kiintymystä puolisooni. Lopetin yhteydenpidon ihastukseen ja keskityin jälleen puhumaan tunteista ja asioista puolisoni kanssa. Siitä se on rakentunut takaisin pikkuhiljaa, kun toinen vaihtoehto olisi ollut ero eikä yli 20 vuoden yhteiseloa ja kumppanuutta halua heittää menemään. Parisuhteen eteen pitää tehdä töitä eikä ottaa sitä itsestäänselvyytenä, sen opin tuosta episodista.
Oikeastaan enemmän kaipaan sitä opiskeluaikaista ihastusta jos jotain, kun hänen kanssaan voisin kuvitella syntyneen pitkän ja toimivan parisuhteen. Myöhempi ihastus on aivan erilainen ja kiinnostunut eri asioista kuin minä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ope kirjoitti:
Mulla on. 40 vuotias äit. On aina mun ajatuksissa.
Täsmälleen sama juttu täällä.
40 v, äiti ja ope 😍
Vierailija kirjoitti:
M42 kirjoitti:
Kavereita ollaan yhä, vaikkei usein enää nähdä eikä juuri enää viestitelläkään. Kauan siinä kesti että pääsi irti tuosta ihastuksesta, siitä huolimatta että olen melko varma ettei meidän suhteesta olisi koskaan tullut mitään laastarisuhdetta pidempää. Onneks yhteinen työpaikka lähti alta, olisi ollut raskasta olla pitkään samoissa töissäkin riutumassa..
Tiedän tunteen, ite oon nyt riutunut reilun vuoden, ja harkinnut pyytäväni siirtoa toiselle alueelle tän takia. Ongelmana on vain että tykkään
T.5
Vuoden 1983 mallia oleva - minua vain reilut pari vuotta vanhempi - seurakuntamme syötävänsuloinen sihteeri Maaret on kietonut minut - naimisissa olevan uskovan miehen - sormensa ympärille ja saanut minut haluamaan yhdyntää hänen kanssaan! Jopa niinkin paljon, että haluan lapsen hänen kanssaan! Kovasti tämä "toinen M" yrittää olla todella vaikeasti tavoitettava, mutta sellainen peli on saanut minut vain haluamaan häntä lisää! Haluan tätä Maaretia niin paljon, että järki lähtee!!! Riudun, kun hän kiusaa minua hymyillään ja kun hän jatkuvasti torjuu minut... - mitäköhän peliä hän oikein pelaa? Olen monesti suoraan Maaretille sanonut, että rakastan häntä... riudun, kun hän "ei vastaa" minulle.
Voi, kunpa pääsisin tekemään Maaretin kanssa suloista syntiä!!! Ja lapsen! Useita! Haluaisin panna häntä niin, että meiltä molemmilta lähtis järki! Minä ja Maaret molemmat täysin alastomina seurakunnan pyhäkouluhuoneessa pehmeällä patjalla avoimen ikkunan edessä... Maaret olisi patjalla selällään ja nostaisi jalkansa ylös, niin että peräaukko ja pillu näkyisivät... ja sit asettaisin elimeni hiljaa hiipien hänen sisäänsä... - aloittaisin härnäämällä hänen häpyhuuliaan... ensin suutelemalla niitä ja sit toinen härnääminen Elimelläni... ja sit hitaasti Elimeni työntyisi erektiossa hänen sisäänsä... - ensin hitaita työntöjä... sit tahti kiihtyis... kunnes sn-tykitystä (sn = siemenneste, sperma) en voisi enää millään estää... ja tämä ihana rakastamani Maaret tulisi minusta raskaaksi!!!
Toinen tapaus on eräs naimisissa oleva Mirva (minua 5 vuotta vanhempi äiti-ihminen), jonka kanssa kerran juttelin työpaikallamme itsetyydytyksestä. Olen myös jutellut hänen kanssaan puhelimessa housut kintuissa. Nykyään kauheet estot tällä muijalla - pahemmat kuin Maaretilla. Ehkä minulla on vielä jotain toivoa saada Maaret paksuksi..? Täytyy vaan todella SINnikkäästi yrittää jatkaa hänen piirittämistään... ehkä se Taivas sieltä vielä aukeaa... ja pääsen Paratiisin kauneimpaa Kukkaa hedelmöittämään... voi kunpa hänen pesäänsä pääsisin!!! -M36
Sisältö jatkuu mainoksen alla
M42 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M42 kirjoitti:
Taannoin ihastuin työkaveriini, kun parisuhteessa meni huonosti. Taisi olla molemminpuolista, sama tilanne kummallakin. Mitään fyysistä ei tapahtunut mutta tapailtiin ja viestiteltiin useampi vuosi työajan ulkopuolellakin ja sen jälkeen kun työt loppuivat koko firmalta. Henkistä pettämistä se oli puolisoni mielestä ja nyt jälkikäteen ajateltuna omastakin mielestä, vaikka se ei silloin siltä tuntunutkaan. Ex-työkaveri on sittemmin eronnut miehestään ja löytänyt uuden kumppanin, itse taas sain liiton kuntoon puolisoni kanssa. Kavereita ollaan yhä, vaikkei usein enää nähdä eikä juuri enää viestitelläkään. Kauan siinä kesti että pääsi irti tuosta ihastuksesta, siitä huolimatta että olen melko varma ettei meidän suhteesta olisi koskaan tullut mitään laastarisuhdetta pidempää. Onneks yhteinen työpaikka lähti alta, olisi ollut raskasta olla pitkään samoissa töissäkin riutumassa..
Tiedän tunteen, ite oon nyt riutunut reilun vuoden, ja harkinnut pyytäväni siirtoa toiselle alueelle tän takia. Ongelmana on vain että tykkään työstäni ja hän on tekninen tukihenkilö, joten pitäisi siirtyä hallista toiseen jotta emme näkisi enää päivittäin.
T.5Tunteet on joskus helvetillisiä. Työkavereiden kanssa viettää arkisin usein enemmän aikaa kuin puolison kanssa, joten helposti siinä tulee puhuttua aika syvällisiäkin. Helppoa tietä ulos ei ole, jos ei saa puhuttua asiaa selväksi ja kuitenkin joutuu koko ajan toisen kanssa olemaan tekemisissä, kuten minä olin tiimi- ja työhuonekaverini kanssa. Me ei ikinä tuon ihastuksen kanssa ole ihastusasiasta puhuttu suoraan, mutta siitä puhuttiin ettei kummankaan puolisot silloin oikein hyvällä katsoneet meidän yhteydenpitoa.
Joskus aiemmin ihastuin opiskelu- ja myöhemmin työkaveriini (onneks ei samassa tiimissä) ja hänen kanssaan myöhemmin todettiin, että harmi kun ei kumpikaan uskaltanut tehdä aloitetta, kun molemmat oltiin aivan täysin lätkässä toisiimme. Tässä myöhemmässä ihastuksessa oli paljon samaa tuohon aiempaan verrattuna. Lopulta hyvä kun on päässyt noista yli mutta toisaalta hieman haikeaakin...
Et sinä yli ole ihastuksestasi päässyt. Haikailet edelleen hänen perään näköjään. Miksi ihmeessä jatkat samassa suhteessa edelleen? Tuttu ja turvallinen vaihtoehto?
En ihan tarkkaan muista miten tilanne sai alkunsa, mutta jotenkin ajauduimme työmatkalla harrastamaan seksiä ja sitähän jatkui työmatkoilla sitten parin vuoden ajan. Oli kuuma tyttönen ja olin himoinnut häntä pidemmän aikaa ennen ensimmäistä kertaa.
M42 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M42 kirjoitti:
Taannoin ihastuin työkaveriini, kun parisuhteessa meni huonosti. Taisi olla molemminpuolista, sama tilanne kummallakin. Mitään fyysistä ei tapahtunut mutta tapailtiin ja viestiteltiin useampi vuosi työajan ulkopuolellakin ja sen jälkeen kun työt loppuivat koko firmalta. Henkistä pettämistä se oli puolisoni mielestä ja nyt jälkikäteen ajateltuna omastakin mielestä, vaikka se ei silloin siltä tuntunutkaan. Ex-työkaveri on sittemmin eronnut miehestään ja löytänyt uuden kumppanin, itse taas sain liiton kuntoon puolisoni kanssa. Kavereita ollaan yhä, vaikkei usein enää nähdä eikä juuri enää viestitelläkään. Kauan siinä kesti että pääsi irti tuosta ihastuksesta, siitä huolimatta että olen melko varma ettei meidän suhteesta olisi koskaan tullut mitään laastarisuhdetta pidempää. Onneks yhteinen työpaikka lähti alta, olisi ollut raskasta olla pitkään samoissa töissäkin riutumassa..
Tiedän tunteen, ite oon nyt riutunut reilun vuoden, ja harkinnut pyytäväni siirtoa toiselle alueelle tän takia. Ongelmana on vain että tykkään työstäni ja hän on tekninen tukihenkilö, joten pitäisi siirtyä hallista toiseen jotta emme näkisi enää päivittäin.
T.5Tunteet on joskus helvetillisiä. Työkavereiden kanssa viettää arkisin usein enemmän aikaa kuin puolison kanssa, joten helposti siinä tulee puhuttua aika syvällisiäkin. Helppoa tietä ulos ei ole, jos ei saa puhuttua asiaa selväksi ja kuitenkin joutuu koko ajan toisen kanssa olemaan tekemisissä, kuten minä olin tiimi- ja työhuonekaverini kanssa. Me ei ikinä tuon ihastuksen kanssa ole ihastusasiasta puhuttu suoraan, mutta siitä puhuttiin ettei kummankaan puolisot silloin oikein hyvällä katsoneet meidän yhteydenpitoa.
Joskus aiemmin ihastuin opiskelu- ja myöhemmin työkaveriini (onneks ei samassa tiimissä) ja hänen kanssaan myöhemmin todettiin, että harmi kun ei kumpikaan uskaltanut tehdä aloitetta, kun molemmat oltiin aivan täysin lätkässä toisiimme. Tässä myöhemmässä ihastuksessa oli paljon samaa tuohon aiempaan verrattuna. Lopulta hyvä kun on päässyt noista yli mutta toisaalta hieman haikeaakin...
"Työkaverin kanssa viettää arkisin enemmän aikaa kuin puolison kanssa"... No eihän se tuo siinä se ratkaiseva juttu ole... Sen työkaverin kanssa ei tarvitse jakaa arkea, ja sen kaikkia epäseksikkäitä juttuja kuten haisevia vaippoja, kaupassakäyntejä, kuukautis- latvaräjähdyskohtauksia, anoppia, väärästä kohtaa puristettua hammastahnatuubia, väärin täytettyä biojäteastiaa...Haavekuvissasi voit tehdä työkaveristasi sellaisen kuin haluat, ja siinä haavekuvassa ei sukat haise eikä päähän koske. Oikeassa elämässä haisee,ja koskee. Niin tämän nykyisen kumppanin kanssa, ja jos sattuisit sen työkaverin omaksesi saamaan niin myös hänen kanssaan. Olkaa tarkkana mistä haaveilette, se voi joskus toteutua, ja kuinkas sitten suu pannaan...?
Ei työpaikkaihastuksissa mitään ihmeellistä ole. Itsekin sytyin nuoresta villikkonaisesta ja pari kertaa paneskeltiin ensin neukkarissa ja myöhemmin hotellissa. Panojen jälkeen ihmettelyttää, että mikä siinäkin naisessa muka oli niin mielenkiintoista, että piti ottaa riski typerien juorujen kohteeksi joutumiselle. Naiset kun eivät osaa pitää suutaan kiinni näistäkään asioista. Panot oli aika peruskamaa. Sellaisia saa kotonakin.
Vierailija kirjoitti:
M42 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M42 kirjoitti:
Taannoin ihastuin työkaveriini, kun parisuhteessa meni huonosti. Taisi olla molemminpuolista, sama tilanne kummallakin. Mitään fyysistä ei tapahtunut mutta tapailtiin ja viestiteltiin useampi vuosi työajan ulkopuolellakin ja sen jälkeen kun työt loppuivat koko firmalta. Henkistä pettämistä se oli puolisoni mielestä ja nyt jälkikäteen ajateltuna omastakin mielestä, vaikka se ei silloin siltä tuntunutkaan. Ex-työkaveri on sittemmin eronnut miehestään ja löytänyt uuden kumppanin, itse taas sain liiton kuntoon puolisoni kanssa. Kavereita ollaan yhä, vaikkei usein enää nähdä eikä juuri enää viestitelläkään. Kauan siinä kesti että pääsi irti tuosta ihastuksesta, siitä huolimatta että olen melko varma ettei meidän suhteesta olisi koskaan tullut mitään laastarisuhdetta pidempää. Onneks yhteinen työpaikka lähti alta, olisi ollut raskasta olla pitkään samoissa töissäkin riutumassa..
Tiedän tunteen, ite oon nyt riutunut reilun vuoden, ja harkinnut pyytäväni siirtoa toiselle alueelle tän takia. Ongelmana on vain että tykkään työstäni ja hän on tekninen tukihenkilö, joten pitäisi siirtyä hallista toiseen jotta emme näkisi enää päivittäin.
T.5Tunteet on joskus helvetillisiä. Työkavereiden kanssa viettää arkisin usein enemmän aikaa kuin puolison kanssa, joten helposti siinä tulee puhuttua aika syvällisiäkin. Helppoa tietä ulos ei ole, jos ei saa puhuttua asiaa selväksi ja kuitenkin joutuu koko ajan toisen kanssa olemaan tekemisissä, kuten minä olin tiimi- ja työhuonekaverini kanssa. Me ei ikinä tuon ihastuksen kanssa ole ihastusasiasta puhuttu suoraan, mutta siitä puhuttiin ettei kummankaan puolisot silloin oikein hyvällä katsoneet meidän yhteydenpitoa.
Joskus aiemmin ihastuin opiskelu- ja myöhemmin työkaveriini (onneks ei samassa tiimissä) ja hänen kanssaan myöhemmin todettiin, että harmi kun ei kumpikaan uskaltanut tehdä aloitetta, kun molemmat oltiin aivan täysin lätkässä toisiimme. Tässä myöhemmässä ihastuksessa oli paljon samaa tuohon aiempaan verrattuna. Lopulta hyvä kun on päässyt noista yli mutta toisaalta hieman haikeaakin...
"Työkaverin kanssa viettää arkisin enemmän aikaa kuin puolison kanssa"... No eihän se tuo siinä se ratkaiseva juttu ole... Sen työkaverin kanssa ei tarvitse jakaa arkea, ja sen kaikkia epäseksikkäitä juttuja kuten haisevia vaippoja, kaupassakäyntejä, kuukautis- latvaräjähdyskohtauksia, anoppia, väärästä kohtaa puristettua hammastahnatuubia, väärin täytettyä biojäteastiaa...Haavekuvissasi voit tehdä työkaveristasi sellaisen kuin haluat, ja siinä haavekuvassa ei sukat haise eikä päähän koske. Oikeassa elämässä haisee,ja koskee. Niin tämän nykyisen kumppanin kanssa, ja jos sattuisit sen työkaverin omaksesi saamaan niin myös hänen kanssaan. Olkaa tarkkana mistä haaveilette, se voi joskus toteutua, ja kuinkas sitten suu pannaan...?
Juuri tämä on se seikka mitä monikaan ei huomioi. Kun työkaverin kanssa ei tarvitse jakaa sitä arkea, niin kaikki siinä työkaverissa tuntuu ihanalta. Mutta mikäli vaihtaa puolisoa vaikkapa siihen työkaveriin, niin arki tulee vastaan aivan varmasti. Ja sillä uudella kaverilla voikin olla niin paskamaisia luonteenpiirteitä, että ero vanhasta naisesta tai miehestä, alkaa kaduttamaan jo kuukauden päästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M42 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M42 kirjoitti:
Taannoin ihastuin työkaveriini, kun parisuhteessa meni huonosti. Taisi olla molemminpuolista, sama tilanne kummallakin. Mitään fyysistä ei tapahtunut mutta tapailtiin ja viestiteltiin useampi vuosi työajan ulkopuolellakin ja sen jälkeen kun työt loppuivat koko firmalta. Henkistä pettämistä se oli puolisoni mielestä ja nyt jälkikäteen ajateltuna omastakin mielestä, vaikka se ei silloin siltä tuntunutkaan. Ex-työkaveri on sittemmin eronnut miehestään ja löytänyt uuden kumppanin, itse taas sain liiton kuntoon puolisoni kanssa. Kavereita ollaan yhä, vaikkei usein enää nähdä eikä juuri enää viestitelläkään. Kauan siinä kesti että pääsi irti tuosta ihastuksesta, siitä huolimatta että olen melko varma ettei meidän suhteesta olisi koskaan tullut mitään laastarisuhdetta pidempää. Onneks yhteinen työpaikka lähti alta, olisi ollut raskasta olla pitkään samoissa töissäkin riutumassa..
Tiedän tunteen, ite oon nyt riutunut reilun vuoden, ja harkinnut pyytäväni siirtoa toiselle alueelle tän takia. Ongelmana on vain että tykkään työstäni ja hän on tekninen tukihenkilö, joten pitäisi siirtyä hallista toiseen jotta emme näkisi enää päivittäin.
T.5Tunteet on joskus helvetillisiä. Työkavereiden kanssa viettää arkisin usein enemmän aikaa kuin puolison kanssa, joten helposti siinä tulee puhuttua aika syvällisiäkin. Helppoa tietä ulos ei ole, jos ei saa puhuttua asiaa selväksi ja kuitenkin joutuu koko ajan toisen kanssa olemaan tekemisissä, kuten minä olin tiimi- ja työhuonekaverini kanssa. Me ei ikinä tuon ihastuksen kanssa ole ihastusasiasta puhuttu suoraan, mutta siitä puhuttiin ettei kummankaan puolisot silloin oikein hyvällä katsoneet meidän yhteydenpitoa.
Joskus aiemmin ihastuin opiskelu- ja myöhemmin työkaveriini (onneks ei samassa tiimissä) ja hänen kanssaan myöhemmin todettiin, että harmi kun ei kumpikaan uskaltanut tehdä aloitetta, kun molemmat oltiin aivan täysin lätkässä toisiimme. Tässä myöhemmässä ihastuksessa oli paljon samaa tuohon aiempaan verrattuna. Lopulta hyvä kun on päässyt noista yli mutta toisaalta hieman haikeaakin...
"Työkaverin kanssa viettää arkisin enemmän aikaa kuin puolison kanssa"... No eihän se tuo siinä se ratkaiseva juttu ole... Sen työkaverin kanssa ei tarvitse jakaa arkea, ja sen kaikkia epäseksikkäitä juttuja kuten haisevia vaippoja, kaupassakäyntejä, kuukautis- latvaräjähdyskohtauksia, anoppia, väärästä kohtaa puristettua hammastahnatuubia, väärin täytettyä biojäteastiaa...Haavekuvissasi voit tehdä työkaveristasi sellaisen kuin haluat, ja siinä haavekuvassa ei sukat haise eikä päähän koske. Oikeassa elämässä haisee,ja koskee. Niin tämän nykyisen kumppanin kanssa, ja jos sattuisit sen työkaverin omaksesi saamaan niin myös hänen kanssaan. Olkaa tarkkana mistä haaveilette, se voi joskus toteutua, ja kuinkas sitten suu pannaan...?
Juuri tämä on se seikka mitä monikaan ei huomioi. Kun työkaverin kanssa ei tarvitse jakaa sitä arkea, niin kaikki siinä työkaverissa tuntuu ihanalta. Mutta mikäli vaihtaa puolisoa vaikkapa siihen työkaveriin, niin arki tulee vastaan aivan varmasti. Ja sillä uudella kaverilla voikin olla niin paskamaisia luonteenpiirteitä, että ero vanhasta naisesta tai miehestä, alkaa kaduttamaan jo kuukauden päästä.
Vanha viidakon sanonta: Miehet/naiset (yliviivaa tarpeeton) ovat kuin elefantteja. Mukavia ja mielenkiintoisia seurailla turvallisen matkan päästä, mutta ei sellaista kenenkään kannata kotiinsa ottaa.
Mulla on. 40 vuotias äit. On aina mun ajatuksissa.