Lue keskustelun säännöt.
Luulin löytäneeni vihdoinkin aidon miehen, mutta olisihan se pitänyt taas arvata
09.03.2020 |
Minulla on läpi elämäni kokemusta siitä, että olen pelkkä hetken huuma kaikille. Minulle aina hehkutetaan ulkomuotoani, mutten aina näe itseäni samalla tavalla kuin muut enkä oikein ymmärrä sitä aina. Eli minulle on aina hoettu kauneudesta, mutta olen itse niin vaativa että suhtaudun asiaan niin, että no kiitos kiitos ja sitten jatkan elämää ja vaikutan varmaan ylpeältä, koska olen ujo eli en ota katsekontaktia ihmisiin ja olen sellainen cool enkä kulje seiniä pitkin. Toki hyvinä hetkinä näen sen mitä muutkin, mutta olen tosiaan todella vaativa joten joo mutta anyways pari kuukautta olen ollut uuden miehen kanssa eikä hänessä ole mitään sellaista hälyttävää. Hän on ulk-kis mutta sanonut itse, että hän ei voi määräillä mitä minä teen ja on sellainen ihana ollut aina minua kohtaan. Eli ei mitään uhkaa väkivallasta tai vastaavasta. En pelkää häntä, olen vain pettynyt ja surullinen.
Tässä mitä tutummiksi olemme tulleet, olemme alkaneet riitelemään vähän enemmän. Emme koko ajan. Vähän enemmän vain. Molemmat uskaltavat sanoa mitä ajattelevat, ja sitten mennään.
Ensimmäisen kerran tunsin itseni häpäistyksi, kun olin kokannut miehelle ruokaa ja hän alkoi arvostelemaan sitä muka vitsillä (sanoi itse että oli vitsi. Onpa hauskaa?)
Sitten suutuin hänelle tästä "vitsistä" eikä hän suostunut syömään, koska minä olin hänelle vihainen. Sitten hän häipyi ulos ekaa kertaa ikinä. Oli lähdössä mukamas kotiin, mutta huomasin että hän oli jättänyt oven huonosti kiinni, että se ei siis mennyt lukkoon. Lisäksi täältä ei ihan noin vain pääse lähtemään ilman autoa. Takseja kulkee mutta vähän.
No sovimme sen jutun ja mies söi myöhemmin kyllä.
No hyppään nyt viimeisimpään. Huomasin pöydässä naarmun ja tiedän, ettei se ole tullut minulta. Mistä tiedän, no siitä että olen pikkutarkka ihminen ja pöytää pyyhkiessä katson usein valoa vasten että näkyykö pyyhkimisjälkiä. Näen siis välittömästi kaikki naarmut. Viiteen kuukauteen en ole saanut yhtään naarmua aikaan, vaikka käytän pöytää päivittäin.
No pyysin sitten viestillä miestä olemaan varovaisempi pöydän kanssa ja sanoin, että hän on naarmuttanut sitä. En kuvittele hänen tahallaan tuhoavan mitään. Kuvittelin vain, että aikuinen ihminen pyytäisi anteeksi ja sanoisi, että totta kai olen varovainen jatkossa.
Ei, tämä hyökkää heti että minä en ole mitään naarmuttanut enkä tule enää luoksesi. Sitten hän sanoo, ettei tunne oloaan mukavaksi, koska minä katson aina hänen puhelintaan jos näytölle tulee jotain. No minulla on siihen syyni, liittyen ihan tähän samaiseen mieheen.
No minä suutuin hänelle, koska aiemmin kaikki oli olevinaan hyvin ja heitin hyvää hyvyyttäni hänet töihin autollani 20 minuutin matkan. Se ei ole minulle mikään iso vaiva, mutta minulle tuli erittäin hyväksikäytetty olo, koska mies alkoi jälleen valittamaan saatuaan kyydin. Ei sitten sitä ennen uskaltanut, koska tiesi etten olisi häntä heittänyt mihinkään, paitsi korkeintaan pihalle.
Kommentit (236)
Joo alkaa enaa tavatko toisianne. Sa olet liian volatiili tuon tyyppiselle miehelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaltaisesi ei kannata olla vaativa jäät yksin.
En vain usko voivani elää tuollaisen miehen kanssa. En minä ala varomaan sanojani siksi, että toinen hermostuu ihan tyhjästä. En ala kokkailemaan toiselle, jotta hän voi suuttua minulle siitä että minä olen suuttunut ja jättää syömättä. Tai jotain. Välillä tuntuu, että minun pitäisi ymmärtää miehen typeriä "vitsejä", vaikka niissä ei ole mitään hauskaa. Öö, minulla on täysi oikeus olla pitämättä niistä. Ja jopa sanoa se ääneen. Ei tosin miehen mielestä.
treffit kirjoitti:
Joo alkaa enaa tavatko toisianne. Sa olet liian volatiili tuon tyyppiselle miehelle.
:D
Ap
Minä minä minä. Aloittaja, minkä ikäinen olet?
Enpä ole varmaan koskaan katsonut valoa vasten pyyhkimääni pintaa. Kiillotteletko hanatkin niin että niistä pystyy peilaamaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet aika raskas tyyppi, en jaksaisi itse.
Tuossakin naarmuasiassa TAJUAN, että käyttötavaraan tulee käytön jälkiä. En ole tyhmä. Se että mistä tiedän, etten ole itse aiheuttanut naarmua on tosiaan se, että pyyhin pöydän useamman kerran viikossa ja katson valoa vasten pyyhkimisjälkiä, koska ne ovat rumia ja haluan ne hittoon. Siksi tulee tarkkailtua pöytää lähietäisyydeltä monta kertaa viikossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä minä minä. Aloittaja, minkä ikäinen olet?
Enpä ole varmaan koskaan katsonut valoa vasten pyyhkimääni pintaa. Kiillotteletko hanatkin niin että niistä pystyy peilaamaan?
Kyllä kiillottelen.
Vierailija kirjoitti:
Myldikyldyyri on rikkaus, mitäs läksit kikkelis kokkelis.
Ei toi mitenkaan myldikyldyyriin liity. Omani Lahi-idasta ja meilla ei todellakaan ole tuommoisia ongelmia. Mina olen meista se tuittupaisempi jopa. Naitten luonteet ei vaan sovi yhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja pyyhkimisjäljet ovat rumia, siksi yritän saada ne hittoon. Ja ne näkyvät vain valoa vasten.
Ja milläköhän tavalla minä olen kamala ja vaikea, kun teen toiselle aamupalaa, pesen pyyhkeen aamuksi, kuskaan töihin yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksanut edes lukea aloitusta loppuun. Sä oot niin tylsä ja nipo, ei jatkoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikä tuo naarmu pilannut elämääni. Hiotutan sen pois jossain vaiheessa. Ainoastaan pyysin olemaan varovaisempi, JOTTA KOKO PÖYTÄ EI OLE MIEHEN JÄLJILTÄ TÄYNNÄ NAARMUJA. Tavaroita ei tarvitse raahailla pitkin pöytiä ja lattioita. Ihan normaalia varovaisuutta voi käyttää.
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut edes lukea aloitusta loppuun. Sä oot niin tylsä ja nipo, ei jatkoon.
Joo tosi tylsä ja nipo, kun kuskaan toisen hyvää hyvyyttäni töihin enkä tykkää huonoista "vitseistä", joissa ei ole mitään hauskaa.
Olipa raskasta luettavaa ja raskas on myös kirjoittaja.
Minulla on sellainen periaate, että jos minä kokkaan toiselle niin siitä ollaan kiitollisia eikä aleta arvostelemaan minun tapojani tehdä asioita. Ei minulla käy mielessäkään arvostella miehen ruokia ja tapaa kokata.
Mikä persoonallisuushäiriö sinulla on?
Vierailija kirjoitti:
Mikä persoonallisuushäiriö sinulla on?
Sellainen häiriö, etten siedä arvaamatonta käytöstä. Minä kuskaan toisen töihin ja jälkikäteen aletaan valittamaan, että "minulla ei ole mukava olo kanssasi, koska katsot puhelintani aina kun näytölle tulee jotain." Onpa järkyttävää.
Tiedänhän minä, että meillä on vähän kommunikaatiokatkoksia ja mies ei tarkoita asioita ihan niin pahasti kuin minä ne otan. Minulla on kuitenkin häpäisty olo ja tunnen itseni täydeksi idiootiksi. Tuntuu, että teen kaikkea hyvää toiselle mutta olen pelkkä roska. Mies on oikeasti aina kiitollinen kyydeistä ja aamupalasta ja ylipäätään kyllä kiittää asioista. Mutta on jotenkin arvaamaton. Ikinä ei tiedä milloin hän hermostuu jostain aivan mitättömästä. Naarmuasiassa MINÄ olisin aivan takuulla sanonut, että anteeksi, en ole tarkoituksella ollut huolimaton ja että olen varovaisempi jatkossa. Enhän minä missään vaiheessa sanonut, että SINÄ OLET TUHONNUT PÖYTÄNI TAHALLAAN, LOPETA SE TAI JOUDUT ONGELMIIN.
Ainoastaan pyysin olemaan varovaisempi.