Lue keskustelun säännöt.
Onko tavallista että hoitokotiin tms. paikkaan muuttaneen vanhuksen kunto ja toimintakyky alenee hyvin nopeasti
08.03.2020 |
hoitokotiin muuton jälkeen? Esim. että ennen muuttoa itsenäisesti vessassa käynyt vanhus on jo alle kuukauden päästä muutosta vaipoissa ym. vastaavaa?
Kommentit (36)
On.
Siellä muutetaan vaippapotilaaksi, ei liikuntaa, ei toimintaa, ei ulkoilua, ruoka ala-arvoista.
Mummini eli vain muutaman kuukauden.
Äidin liikkuminen loppui kokonaan ja tosiaan vaipat. Se oli alentavaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ottakaa omaan kotiinne niin voitte päivittäin aktivoida
Läheltä sukulaismiehen tilannetta seuranneena olen samaa mieltä. Jos se vain on mahdollista, kotona on usein parempi tutuissa ympyröissä. Mutta kotona pitää silloin olla joku hoitamaan pystyvä läheinen.
Tämä sukulaismies on kotona, ja vaimonsa on omaishoitajana. Kuitenkin tämä omainenkin tarvitsee välillä lepoa tästä 24/7 työstään ja nuo intervallijaksot hoitokodissa vievät jo usein vanhuksen vointia taaksepäin. Esim viime intervallilla vanhuksen partaa ei ajeltu koko viikkona, joku päivä vaimo meni katsomaan puolen päivän maissa ja vanhus oli edelleen yövaatteissa sängyssään, likaisessa vaipassa. Kotona kuitenkin vaimo aamuisin pesee, käyttää vessassa, pukee päivävaatteisiin ja kävelyttää joka päivä.
En sano tätä moitteeksi, mutta sitä ihmettelen, kun juuri joku päivä itkettiin, kun Helsingissä vastaanottokeskukset lopetetaan ja henkilökunta jää ilman työtä. No ei varmasti jää, siellähän oli paljon koulutettuja hoitajia, oikeaa työtä löytyy kyllä paljon hoivakodeissa.
usein ihan vanhuksesta itsestä johtuu se passivoituminen ja kunnon romahtaminen.
Olen nähnyt niitä joita piti syöttää koska olivat hoitokodissa yms. Eivät kävele ellei auteta ja huutelevat apuun joka ikiseen asiaan vaikka itse pystyisivät tekeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ottakaa omaan kotiinne niin voitte päivittäin aktivoida
Läheltä sukulaismiehen tilannetta seuranneena olen samaa mieltä. Jos se vain on mahdollista, kotona on usein parempi tutuissa ympyröissä. Mutta kotona pitää silloin olla joku hoitamaan pystyvä läheinen.
Tämä sukulaismies on kotona, ja vaimonsa on omaishoitajana. Kuitenkin tämä omainenkin tarvitsee välillä lepoa tästä 24/7 työstään ja nuo intervallijaksot hoitokodissa vievät jo usein vanhuksen vointia taaksepäin. Esim viime intervallilla vanhuksen partaa ei ajeltu koko viikkona, joku päivä vaimo meni katsomaan puolen päivän maissa ja vanhus oli edelleen yövaatteissa sängyssään, likaisessa vaipassa. Kotona kuitenkin vaimo aamuisin pesee, käyttää vessassa, pukee päivävaatteisiin ja kävelyttää joka päivä.
En sano tätä moitteeksi, mutta sitä ihmettelen, kun juuri joku päivä itkettiin, kun Helsingissä vastaanottokeskukset lopetetaan ja henkilökunta jää ilman työtä. No ei varmasti jää, siellähän oli paljon koulutettuja hoitajia, oikeaa työtä löytyy kyllä paljon hoivakodeissa.
Tämän huomaa kyllä myös näin kotihoidossa työskentelevänä, että moni vanhus todella menee intervallijaksolla heikompaan kuntoon. Useat kotihoidon asiakkaat käyvät yleensä viikon mittaisilla jaksoilla, osa kuukausittain, osa harvemmin.
Kun sitten jakson jälkeen lukee kirjauksia, niin vuoteessa on vaihdettu vaippa ja ruokailtu sängyn pääty koholla, vaikka kotona talutetaan keittiöön syömään ja vessassa käydään esim. neljä kertaa päivässä, olipa pönttöön tulemista tai ei.
Tällaisista kokemuksista löytyi ainakin joskus googlettamalla ihan opinnäytetyö. Ikävä juttu, mutta sitä se resurssipula kai teettää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tyypillistä, koska monella aloitetaan neuroleptilääkitys että ei ole henkilökunnan vaivana.
Aika iso syy on neuroleptilääkitys, jota käytetään jonkinlaisena peruslääkityksenä monessa paikassa. Sillä tavalla vanhasta ihmisestä tulee usein aika zombie.
Oma isoäitini laitettiin vanhainkotiin, kun dementian takia oli vaaraksi itselleen ja muille kotona. Oli fyysisesti erittäinkin hyvässä kunnossa, mutta saattoi unohtaa levyt päälle, karata jonnekin kauas ja ihmetellä sitten peloissaan missä on, naarmuttaa autoja tms joten ei enää tullut kotona toimeen. Pari viikkoa laitoksessa ja tämä ihminen vaan makasi sängyssä tyhjyyteen tuijottaen.
Äitini tätä muutosta ihmetteli ja alkoi kysyä lääkitysmuutoksista. Ensin yrittivät sanoa että otsalohkodementia on edennyt, mutta myönsivät että hänelle on laitettu Ketipinor lääkitys koska pyrki karkailemaan eikä heillä ole resursseja valvoa kovin aktiivista vanhusta joka touhuaa ympäriinsä ja pyrkii karkaamaan. Äiti koitti ottaa sitten äitinsä kotiinsa hoitoon, ja fyysinen tila palasi aika pian ennalleen. Valitettavati kuitenkin isoäiti olisi tarvinnut jo 24/7 hoitoa ja äitini oli vielä työelämässä, joten pakkohan se oli laittaa vanhainkotiin, vaikka siellä lääkitäänkin zombieksi.
Tuossa tapauksessa sinänsä ymmärsin lääkityksen, koska fyysisesti hyväkuntoinen mutta päästä sekava voi tosiaan olla ihan mahdoton hoidettava, kun ei riitä yhtä hoitajaa seuraamaan vain häntä koko ajan. Se oli hämmästyttävämpää, että sitten kun isäni isä meni palvelukotiin, hänellekin laitettiin tällainen lääkitys. Hän oli ihan rauhallinen ja järjissään, vanhuuden ongelmat joiden takia tarvitsi apua lähinnä fyysisellä puolella. Meni väsyneeksi ja aina vain nukkuvaksi neuroleptista. Eikä tässäkään kukaan aikoihin tajunnut että lääke sen tekee, ajateltiin vaan että semmoista se vanhuus on. Vanhus kuitenkin ite lopetti lääkkeen oton koska sanoi että häntä se väsyttää eikä tee mitään hyvää, ja virkeys parani tästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On tosi tavallista.
Yleensä se syy hoitokotiin joutumiselle on juuri perussairauksien eteneminen/vaikeutuminen. Muutenhan olisi voinut jatkaa kotona asumista. Esim. muistisairauksissa toimintakyky vaan heikkenee vääjäämättä, tehtiin mitä vain.
Joskus akuuttitilanne (esim. sydäninfarkti, keuhkokuume, pyelonefriitti) on saatu hoidettua jossain osastolla tai päivystyksessä ja sieltä hyvin nopeasti (kesken toipumisen) siirretään sitten hoitokotiin. Iäkkäällä ihmisellä toipuminen vie tosi pitkään ja kaikki ei toivu ollenkaan tällaisista vakavista sairauksista. Siitä se alamäki sitten alkaa.
Tämä on totta. Mulla on parin viime vuoden aikana molemmat vanhemmat (yli 90-vuotiaita) olleet sairaalassa akuuttitilanteen vuoksi. Molemmilla kerroilla sairaalasta olisi siirretty hoitokotiin ja olivat ihmeissään, kun sanoin, että ei missään tapauksessa vaan takaisin kotiin. Asumme siskoni kanssa kumpikin vanhempien naapureina ja huomasin jo sairaalassa, miten nopeasti omatoimisuus ja liikkuminen väheni. Kotona vanhemmillani on mielekästä tekemistä eivätkä jää sängynpohjalle passivoitumaan. Apukin on lähellä, koska minä teen etätöitä ja työni on sellaista, että pystyn tarpeen vaatiessa vaikka kesken työpäivän käydä vanhempieni luona ja jatkaa töitä myöhemmin illalla. Aiemmalta ammatiltani olen sairaanhoitaja, joten osaan myös tehdä mahdolliset tarvittavat hoitotoimenpiteet sekä arvioida terveyteen liittyviä asioita.
Vierailija kirjoitti:
On tietenkin, koska mitään ei tarvitse enää tehdä. Ei laittaa ruokaa, ei siivota, ei käydä kaupassa, ei pääse ulos kävelelylle jne. Työntekijöillä ei ole aikaa pitää yllä toimintakykyä.
Ja sitten esim meillä pääsisi ulos halutessaan 3x viikossa, mut vanhukset ei halua lähteä. Itsemääräämisoikeus tulee tielle, enkä voi pakottaa.
Omaisille sitten sanotaan että ulos ei pääse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On tietenkin, koska mitään ei tarvitse enää tehdä. Ei laittaa ruokaa, ei siivota, ei käydä kaupassa, ei pääse ulos kävelelylle jne. Työntekijöillä ei ole aikaa pitää yllä toimintakykyä.
Tuotah... Nykyisin ei kyllä laitokseen pääsevät vanhukset ole enää siellä kotonakaan ihan hetkeen olleet siinä kunnossa että olisivat laitelleet ruokaa, siivoilleet tai käyneet shoppailemassa... Kodeissaan on tällä hetkellä vankeina tuhansia vanhuksia jotka eivät todellakaan siellä kotonaan pärjää, mutta kun hoivakotipaikkoja ei heille vaan ole niin roikkuvat pahimmillaan vuosia paikkaa jonottamassa.
Toki pohjimmillaan tuo ajan puute on AP.n esittämän ongelman syynä, kotona olevaa vanhusta usein kuitenkin yritetään esim. vessattaa vaikka kotihoidollakin kiire on, omaiset vierailevat monella usein enemmän siellä kotona apuna kuin mitä laitoksessa. Jos kotona on vielä edes pari kertaa viikossa omainen käynyt järjestämässä sen rauhallisen ruokailuhetken jossa mummo syö itsenäisesti,noin taito on pysynyt yllä. Sitten kun mummo päätyy hoivakotiin 10-20 levottoman dementikon seuraan, ei ole siitä rauhallisesta hetkestä tietoakaan siinä ruokailussa ja ne vähänkin taidot unohtuu. Näin aiemmin itse syöneestä tulee syötetty. Kotona muutenkin vaikka hoitajalla on kiire, on tuttu ympäristö jossa toimia, kun laitetaan se mummo kiireisen hoitajan kanssa täysin outoon paikkaan niin eipä enää onnistukaan kuin kotona. Ja näin siitä aiemmin vessa-asioista autettuna selvinneestä tulee vaippojen käyttäjä.
Henkilökunnan määrää laskettaessa pitäisi ottaa nämäkin huomioon niin että hoivakotiin muuttava uusi asukas tarkoittaisi automaattisesti viikoksi-pariksi myös hoitajien lisäystä niin että muuttavalle vanhukselle olisi antaa hoitajan aikaa ja tukea kotiutumiseen. Mutta melko utopistinen ajatus taitaa olla...
Ikävä kyllä on. Taitaa olla niin että vanhainkotiin menevältä vanhukselta halutaan kitkeä kaikki omatoimisuus ja virkeys pois napeilla. Hlökuntaa kun rasittaa liikaa liikkuvat vanhukset. Omakohtaisesti tiedän tämän siitä kun omainen meni vaippakuntoon kuukaudessa ja oli ensimmäisell'ä viikolla ihan tunnottomaksi lääkittynä. Itku tuli ja hätä toisen puolesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Masennus. Lääkitys.
Ei hoivakoti ole niinkuin läheisten hoiva. :.(
Vierailija kirjoitti:
Ainakin oman läheiseni kohdalla käynyt valitettavasti juuri näin, muutti dementiakotiin pari kuukautta sitten ja toimintakyky suorastaan romahtanut. Toki muistisairaus juu on etenevä sairaus mutta ihan sattumaksi en tätä jaksa uskoa, ja varmasti yksi syy tähän ainakin tuossa paikassa on hoitajien kiire, eivät ehdi auttaa/ohjata niin paljon kuin pitäisi.
Sama voinnin romahtaminen olisi tapahtunut, jos läheisesi olisi vaikka muuttanut uuteen kaksioon. Dementoitunut ei opi liikkumaan ja toimimaan uudessa ympäristössä ja usein myös ahdistuu. Aloitekyky, toiminta ja vointi voivat romahtaa nopeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On tietenkin, koska mitään ei tarvitse enää tehdä. Ei laittaa ruokaa, ei siivota, ei käydä kaupassa, ei pääse ulos kävelelylle jne. Työntekijöillä ei ole aikaa pitää yllä toimintakykyä.
Ja sitten esim meillä pääsisi ulos halutessaan 3x viikossa, mut vanhukset ei halua lähteä. Itsemääräämisoikeus tulee tielle, enkä voi pakottaa.
Omaisille sitten sanotaan että ulos ei pääse.
Oletteko kokeillut rehellisyyttä? Omaiselle voi sanoa että kyseinen henkilö ei halua ulkoilla. Hoitopuolella on joskus henkilökunta täysin realiteeteista irti ja höyrähtänyttä. Ihan kuin asioista ei voisi puhua niin kuin ne on.
Vierailija kirjoitti:
Ihan jo se ympäristön muutos ja koti-ikävä aiheuttaa hirveän stressin. Lisäksi vieras ympäristö vaikuttaa heti toimintakykyyn, kun asioita ei enää voikaan tehdä aivan kuten ennen. Muistisairaus heikentää kyvyn omaksua uusia asioita, eli omassa tutussa kodissa voivat päivittäiset rutiinit sujua suuremmitta ongelmitta, mutta kun jokin ympäristössä muuttuu, siihen ei enää opikaan ja ihminen on aivan avuton.
Nimenomaan näin.
On tietenkin, koska mitään ei tarvitse enää tehdä. Ei laittaa ruokaa, ei siivota, ei käydä kaupassa, ei pääse ulos kävelelylle jne. Työntekijöillä ei ole aikaa pitää yllä toimintakykyä.