Yle areenan "Istanbulin kissat" -elokuva, varsinainen kissaihmisten herkku!

Se on kyllä aivan ihanasti tehty, yksi parhaista dokumenteista koskaan. Miehenikin, joka ei ole kissaihminen, tykkäsi.

Ihana leffa!🐱🐱🐈

Mä en edes piittaa kissoista, mutta tykkäsin dokkarista.

" Tuo on narttukissoista kovin.

Kalastajien päänsärky ja piintynyt kalavaras.

Koirien arkkivihollinen.

Se käy vaikka pitbullin kimppuun.

Se on kulmakunnan psykopaatti."

(Oli pakko nauraa  tässä kohtaa Hah hah mikä kovanaama-mirri!)

Isin ja teinitytön yhteinen töllöhetki, turhan harvinaisia nykyään.

Mies menettää kaiken ja kulkukissa auttaa kiinnittämään huomiota lompakkoon jossa on rahaa juuri sen verran että mies selviää elämään takaisin kiinni ja alkaa sen jälkeen arvostamaan eläimiä. Tykkäsin tuosta.

Ihminen saa pahan hermoromahduksen ja menettää elämänilonsa ja halunsa - löytää syyn elää alkaessaan pitää huolta oman onnensa varassa olevista kissoista.

Mä olen itse ollut eläinsuojelussa ja on kyllä kivaa mennä kissojen touhuamaan yksin tai kivan kaverin kanssa, ruokkimaan, silittämään ja tekemään hommia, vaikka se on fyysisesti raskastakin välillä, välillä myös henkisesti. Valitettavasti vain osa siinä mukana olevista ihmisistä on raskaita tyyppejä. Eikä kaikkiin voi luottaa. Harmi. 

Duman eli "Savu"  ei koskaan kerjää ruokaa ravintolan asiakkailta,vaan koputtaa tassulla ravintolan ikkunaan ja tilaa oman annoksensa (nykyään savulihaa).

Hah hah hah ! Paras !

Toivottavasti palstan villiintynyt_kissa_tontilla-hullu ei näe tätä leffaa. Raukalla alkais pää pyöriin kuin pöllöllä. Kissoja kaikkialla!!!

Vierailija kirjoitti:

Duman eli "Savu"  ei koskaan kerjää ruokaa ravintolan asiakkailta,vaan koputtaa tassulla ravintolan ikkunaan ja tilaa oman annoksensa (nykyään savulihaa).

Hah hah hah ! Paras !

Tää oli ihana ja porukan asenne siihen kissaan. Tuolla kissoilla on se etu, ettei ole vaaraa paleltua ulkona mihinkään vuoden aikaan, kuten Suomessa. 

"Bengu on herkkähipiäinen. Jos silitän toista kissaa, se ottaa nokkiinsa! "

Bengu on tosi söötti tapaus joka nauttii elämästä.

Dokumenttielokuva kyllä kertoo vähemmän kissoista vaan ennemmän Istanbulin ihmisistä kissojen kautta, ihmisen yksinäisyydestä suurkaupungissa kissojen kautta jne. Tunteista ja ominaisuuksista, mitä ihmiset yksinäisyydessään heijastavat kissoihin, kun ei ole ketään muutakaan.

"Kissoja seuratessaan huomaa että niillä jokaisella on oma luonne.

Yksi mielistelee. Toinen valittaa huoliaan.

Joku vetäytyy kuoreensa. Toisesta huomaa heti, että se on kunninahimoinen.

Joku taas on kuin ylväs rouva, joka ei edes suvaitse tervehtiä.

"

Pikku rääpäle kurkisti minua katolta.

Ihmettelimme, mistä moinen ilmestyi.

Minä nostin sen katolta alas. En tiedä mistä se sinne joutui.

Alussa se oli hyökkävä.

Myöhemmin se alkoi nälissään kerjätä meiltä ruokaa.

Kun pääsimme silttämään sitä, se kesyyntyi.

Nyt se on ystävällinen kaikille.. . ......."

Gamzig on kulmakunnan pahis, niitä äijiä joiden kanssa haluaisi mennä pitämään hauskaa. . .

Tavallaan onnellisia kissoja mutta onhan tuossa varjopuolensakin. Varmaan moni kissa kuolee nuorena autojen alle, tauteihin, tappeluiden vammoihin, loisiin.

Mutta on kyllä kiehtovasti tehty dokumentti.

Merenrantaravintolassa harkittiin jo myrkkyä rottia vastaan, kunnes "Leijonanpentu" ilmestyi hätiin toteuttamaan viidakon lakia yön pimeydessä ja "ansaitsemaan ylöspitonsa" sillä.

Jännä että muslimit pitää koiria saastaisina mutta kissoja ihaillaan.

Ohjelmassa joku sanoi että koira ei tiedä Jumalan olevan koska pitää ihmistä Jumalana. Kissa taas tietää Jumalan olevan. Heh

Katsoin tuon kerran Youtubessa muistaakseni