Aikuinen käsitys rakkaudesta

Joskus tympäisee nämä parisuhdeneuvot kaikenmaailman asiantuntijoilta. Kysyttäis joskus niiltä jotka on olleet vuosikymmenet yhdessä onnellisina.

Esim tuo että suuri rakkaudentunne ei riitä. Kyllä se vaan riittä jos on molemminpuolista ja kantaa isojenkin kriisien läpi. 31 vuoden avioliiton kokemuksella en tajua sitäkään että liiton eten pitää tehdä työtä! Kuulostaa työläältä, kyllä yhdessäolon pitää perustua iloon rakkauteen ja yhteenkuuluvuuteen sekä seksiin, ei työntekoon.

Olen samaa mieltä. Kun rakastaa ja haluaa toiselle hyvää niin kaikki sujuu itsestään.

Itse olen eronnut, ja siitä syystä, että ex päätti lopettaa kaiken avioliittoon kuuluvan eikä edes puhunut. Yksin on paha rakastaa ja kävi niin, että rakkaus minunkin kohdalla loppui lopulta.

Dunderfelt - lopetoin lukemisen siihen.

Ai, minusta tuo oli ihan hyvä pikkujuttu.

Jossain hääpuheessa pappi joskus alleviivasi kuinka rakastaminen on ennen kaikkea tahtomista. Se ei ole vain tahtomista siinä alttarilla, vaan tahtoa rakastaa toista jokainen päivä sen jälkeenkin. Minusta se tahtominen on sitä työtä, mitä suhteen eteen pitää tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Ai, minusta tuo oli ihan hyvä pikkujuttu.

Jossain hääpuheessa pappi joskus alleviivasi kuinka rakastaminen on ennen kaikkea tahtomista. Se ei ole vain tahtomista siinä alttarilla, vaan tahtoa rakastaa toista jokainen päivä sen jälkeenkin. Minusta se tahtominen on sitä työtä, mitä suhteen eteen pitää tehdä.

En ymmärrä tuota tahtomista yhtään. Jos rakkauden tunnetta ei ile niin ei sitä voi tahtoa takaisin. Jos mun rakkaus olisi perustunut tahtomiseen niin en varmaan olisi ollut 31v naimisissa.

Sama juttu seksissä. Jos et halua niin tahtomalla ei voi haluta ketään jota et halua. Ja rakkaus perustuu seksiin ja yhteenkuuluvuuteen ei tietoisiin päätöksiin tahtoa. Sehän tekeerakkaudedta nii hurjaa että ei se ole 31 vuodenkaan jälkeen varmaa. Jännite säilyy sitäkin kautta että kipinä ei ole tahdon asia.