Lue keskustelun säännöt.
Kiistelimme kouluttamattoman poikaystävän kanssa siitä kumpi on lukenut enemmän kirjoja.
06.03.2020 |
Näin akateemisena hävettää todeta että poikaystävä on lukenut enemmän kirjoja.
Esimerkkinä kaikki Sven Hassel sarjan kirjat on luettu. Itse en ole lukenut ainuttakaan kirjasarjaa loppuun.
Minulta löytyy nuoruudesta kolme Neiti etsivää. Sitten usein ajan säästön vuoksi on pitänyt mm. kirjallisuuden opinnoissa vain katsoa se leffa kyseisestä kirjasta.
En ole koskaan oikein arvostanut kirjallisuutta kuten Sven Hasselit kirjasarjan lukenut poikaystävä näyttäisi tekevän.
Tähän asti olen selvinnyt ihan tenttikirjoilla.
Todennäköisesti jos opiskelussa ei olisi niin tiukkaa aikarajaa, niin olisi aikaa lukeakin jotain muuta kuin tenttikirjoja!
Kommentit (83)
Ensin pitää kouluttaa poikkis, sitten voi keskustella. Ala-asteella oli kilpailu kuka lukee eniten kirjoja, perseet luki himona sos kirjoja joissa oli jotain 20 sivua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä henk. koht. omistan kaikki sen Hasselin kirjat, mutta en tosiaankaan ole lukenut niitä. Kumpiko meistä on älykkäämpi?
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ns. akateemiset hankkivat vain oman alansa tietoutta. Aika ei riitä yleisemmin lueskella itseä kiinnostavista aiheista, puhumattakaan mistään venäläisistä klassikoista tms.
hasselit ja dekkarit on sopivaa iltalukemista ennen nukahtamista.
No jopas on yleistys. Mihinkäs tämä mahtaa pohjata? Itselläni on kyllä aivan päinvastainen suku ja ystäväpiiri.
Isäni luki mm Waltarin juhlavuonna koko Waltarin tuotannon, koulutukseltaan upseeri.
Varatuomari kaverilla, joka on nelikymppinen on aivan käsittämätön kaunokirjallinen sivistys.
Jätän itseni laskuista, koska olen humanisti ja minun opetetaankin lukevan.
Voisin jatkaa listaa vaikka kuinka pitkälle.
Sven Hassel ansaitsisi kirjallisuuden Nobelin!
Lukeeko poikaystäväsi myös Korkeajännitys-lehtiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ns. akateemiset hankkivat vain oman alansa tietoutta. Aika ei riitä yleisemmin lueskella itseä kiinnostavista aiheista, puhumattakaan mistään venäläisistä klassikoista tms.
hasselit ja dekkarit on sopivaa iltalukemista ennen nukahtamista.
No jopas on yleistys. Mihinkäs tämä mahtaa pohjata? Itselläni on kyllä aivan päinvastainen suku ja ystäväpiiri.
Isäni luki mm Waltarin juhlavuonna koko Waltarin tuotannon, koulutukseltaan upseeri.
Varatuomari kaverilla, joka on nelikymppinen on aivan käsittämätön kaunokirjallinen sivistys.
Jätän itseni laskuista, koska olen humanisti ja minun opetetaankin lukevan.
Voisin jatkaa listaa vaikka kuinka pitkälle.
Ai niin, jatkokysymys. Mikä on ns. akateeminen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika hämmästynyt olen, jos nykyopiskelijalta, siis akateemiselta, kuluu vuorokaudessa 16 tuntia tenttikirjojen tutkisteluun, miinus ruoka- ja kahvitauot. Joko lukutaito on heikko tai sitten käsityskyky eli luetunymmärtäminen on kovin alhaisella tasolla. Jos näin on, niin nykyakateemisista ei enää tule monipuolisesti sivistyneitä, joilla on halua ja taitoa katsella oman boxinsa tai kuplansa ulkopuolellekin.
Kannattaa muuten muistaa, että niisä "aivot narikkaan" kirjoissakin on monenlaisia. Ne eivät ole kenties kriitikoiden suosikkeja, mutta ihan mukavaa ajanvietettä kuitenkin. En nyt kuitenkaan puhu ns. kioskikirjallisuudesta tyyliin Harlekiini-sarja. Niiläkin saattaa olla tehtävänsä tässä maailmassa, jos ne toimivat sisääntuloportteina kirjallisuuden monipuoliseen maailmaan ja kannustavat tutustumaan myös hieman vaativampaan tuotantoon.
Minä suoritan ihan kevyesti 120op/ vuosi hyvinkin erilaisia kursseja, hieman alle vitosen keskiarvolla. En siis mitenkään allekirjoita väitettäsi kehnosta lukutaidosta. (Lukeminenhan on pienin osa opiskelua, ainakin minulla menee huomattavasti kauemmin katsoa/kuunnella luennot ja kirjoittaa tehtävät.) Ennemmin väitän eri alojen opiskelun olevan huomattavasti sivistämämpää kuin hömpän lukemisen. Otan kaiken irti opinto-oikeudesta ja yritän suorittaa niin paljon kaikkea kiinnostavaa kuin suinkin ehdin, rakastan opiskelua.
Nuorena kyllä luin todella paljon ja sen ansiosta ehkä opin lukemaan ja oppimaan hyvin nopeasti. Parhaimmillaan meni heittämällä toistasataa kirjaa vuodessa kun luin kaikki illat ja yöt, ellei enemmänkin, mutta enää ei kyllä vain jaksa, eikä pysty keskittymään kun keskityn koko päivän niin intensiivisesti jo opiskeluihin. Itse asiassa luulen tehokkaan opiskelutavan vielä pahentaneen taipumusta selailemiseen syventyvän lukemisen sijaan. Ehkä voisi kyllä tsempata ja kuunnella äänikirjoja vaikka yliopistolle ajaessa. Eiku ainiin, eihän se ole oikeaa lukemista...
-32
Miten sä kykenet tuohon? Mä rakastan opiskelua, mutta olen todella huono ja tehoton siinä. :D
En todellakaan tiedä. Ehkä tämä on lähempänä harrastusta ja mitä enemmän opiskelee, sitä paremmaksi siinä tulee. Mulla on siis useampi tutkinto jo alla ja pahimmillaan suoritin kahta samaan aikaan ja kävin töissä kun aika kävi pitkäksi ja tiedon jano niin kovaksi :D Tai ehkä se on vain siitä kiinni, että kirjoitan niin pirun nopeasti ja säästän siinä aikaa kun hyvässä vireessä tulee ihan helposti 20 sivua päivässä. Tietenkin myös ala vaikuttaa, teknisempiin opintoihin tai koodauksen oppimiseen menee kauemmin ja jotain kevyitä ja kivoja yhteiskuntatieteitä nyt tekee viikossa ihan leikiten 10op (=kaksi kurssia).
Itse asiassa tänäänkin lipsahdin ja katsoin tässä välissä yhden luennon ja palautin tehtävän siihen liittyen...
Nyt voin myöntää olevani kateellinen. Minullakin on yksi tutkinto jo valmis ja toinen gradua vaille valmis, mutta olen ollut hidas opiskelemaan, ja arvosanatkin ovat melko huonot.
No mutta arvosanat ovat ihan turhia loppujen lopuksi, minulle ne ovat ihan vain omaksi ilokseni, itseni haastamiseksi. Pääasia taitaa olla kuitenkin se asioiden oppiminen, mikä ei aina välity arvosanoista ja varsinainen oikea osaaminen tulee sitten työelämässä muutenkin, että ei siihen kannata tarttua. Minä yritän aina ajatella tätä sen kannalta, että on etuoikeus saada opiskella yliopistossa ja saada oppia. Maailma on täynnä ihmisiä, joille jopa peruskoulu on utopistinen haave.
Pitää myös ymmärtää omaa sisäistä palkkiojärjestelmää, eli taistelua dopamiinin kanssa. Opiskelu on hidasta ja siitä saatavan onnistumisen tunteen eteen täytyy tehdä enemmän töitä kuin vaikka sen mielihyvän eteen, mitä kännykkäpeli tai joku muu ajanviete tarjoaa. Itse asetankin siksi välitavoitteita tai pilkon hommat muuten niin pieniin palasiin, että ei ehdi tulla epätoivo. Esim. yksi geneerinen kurssi (teen lähes kaiken verkkokursseina) sisältää yleensä 7 tehtävää (luento+materiaalit) ja esseen. Eli yksi luento päivässä, jes nyt se on tehty, sitten materiaalin lukeminen, jes tehty ja sitten tehtävä. Jes, nyt olen taas yhden etapin verran lähempänä suoritusta. Sitten esseen tekeminen muutamaan osaan; ensin jäsennys, sitten jäsennyksen auki kirjoittaminen, vaikka 2000 sanaa ekana päivänä, toiset parituhatta toisena ja niin edelleen. Ja kun yksi tuollainen etappi on tehty, niin vaihdan johonkin toiseen kurssiin ja teen pienen palan siitä ja taas sen onnistumisen tunteen voimalla seuraavaan. Aika usein käy niin, että tulee tosi hyvä flow ja kirjoitan hyvinkin pitkiä kokonaisuuksia valmiiksi kertaistumalta.
Tämän takia suoritan aina paljon kaikkea samaan aikaan ja teen mahdollisimman monta palautusta/ etappia päivässä, niin motivaatio säilyy. Ja jos on jotain v-mäistä tulossa, niin käytän ihan kunnolla aikaa asian pohjustamiseen vaikka edellisenä päivänä, niin sitten voi aamulla hieman motivoituneempana pakottautua tekemään kun tietää edes mitä on ajatellut tekevänsä. Ja sitten kun hommat on tehty, niin teen jotain, millä irrottaudun siitä hommasta; käyn suihkussa, lenkillä tai jotain ja en palaa niihin asioihin ollenkaan loppuiltana.
Kiitos vinkeistä! Mulla on aina ollut vaikea saada mitään loppuun, kun kiinnostavia projekteja on niin paljon, ja ahdistun sitten tosi helposti siitä, että on niin paljon kaikkea tekemistä. Mulla on myös aina ollut tavoitteena menestyminen akateemisessa maailmassa, ja se on vähän ikävää, ettei sitä ole tullut. Rakastan myös oppimistakin ihan itseisarvona, mutta minusta kyllä tuntuu, että sen pitäisi näkyä jossakin. Mutta sinulla näyttää olevan hyvä asenne oppimiseen. :)
Mun sisäinen palkkiojärjestelmä on vähän mitä se on. Mulla todettiin aikuisena ADHD ja sain selvyyden siihen, miksi pompin asiasta toiseen niin nopeasti. Minun pitäisi harjoitella enemmän välitavoitteiden asettamista, koska nyt tuntuu, etteivät ne ole oikein auttaneet. Pidän pelaamisesta (yllätys, yllätys!), koska aika etenee peleissä nopeammin ja saavutukset ovat helpompia. Minun pitäisi saada itseni tuntemaan, että opiskelu olisi hauska haaste.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ns. akateemiset hankkivat vain oman alansa tietoutta. Aika ei riitä yleisemmin lueskella itseä kiinnostavista aiheista, puhumattakaan mistään venäläisistä klassikoista tms.
hasselit ja dekkarit on sopivaa iltalukemista ennen nukahtamista.
No jopas on yleistys. Mihinkäs tämä mahtaa pohjata? Itselläni on kyllä aivan päinvastainen suku ja ystäväpiiri.
Isäni luki mm Waltarin juhlavuonna koko Waltarin tuotannon, koulutukseltaan upseeri.
Varatuomari kaverilla, joka on nelikymppinen on aivan käsittämätön kaunokirjallinen sivistys.
Jätän itseni laskuista, koska olen humanisti ja minun opetetaankin lukevan.
Voisin jatkaa listaa vaikka kuinka pitkälle.
Yhdyn tähän. Oman lähipiirin akateemiset lukevat paljon oman alan ulkopuolelta. Tuntemani diplomi-insinööri lukee venäläisiä klassikoita huvikseen alkuperäiskielellä, jotta taito pysyy yllä. Seuraavalla tapaamiskerralla lukulistalla on voinutkin olla jotain aivan muuta. Valtiotieteiden maisteri lukee kaikkea Anna Kareninoista fantasiaan.
Aika riittää varsin hyvin, kun illalla ennen nukkumaanmenoa lukee puoli tuntia tai bussissa töihin mennessä ajan käyttää hyödyksi sen sijaan, että päivittää sosiaalista mediaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ns. akateemiset hankkivat vain oman alansa tietoutta. Aika ei riitä yleisemmin lueskella itseä kiinnostavista aiheista, puhumattakaan mistään venäläisistä klassikoista tms.
hasselit ja dekkarit on sopivaa iltalukemista ennen nukahtamista.
No jopas on yleistys. Mihinkäs tämä mahtaa pohjata? Itselläni on kyllä aivan päinvastainen suku ja ystäväpiiri.
Isäni luki mm Waltarin juhlavuonna koko Waltarin tuotannon, koulutukseltaan upseeri.
Varatuomari kaverilla, joka on nelikymppinen on aivan käsittämätön kaunokirjallinen sivistys.
Jätän itseni laskuista, koska olen humanisti ja minun opetetaankin lukevan.
Voisin jatkaa listaa vaikka kuinka pitkälle.Yhdyn tähän. Oman lähipiirin akateemiset lukevat paljon oman alan ulkopuolelta. Tuntemani diplomi-insinööri lukee venäläisiä klassikoita huvikseen alkuperäiskielellä, jotta taito pysyy yllä. Seuraavalla tapaamiskerralla lukulistalla on voinutkin olla jotain aivan muuta. Valtiotieteiden maisteri lukee kaikkea Anna Kareninoista fantasiaan.
Aika riittää varsin hyvin, kun illalla ennen nukkumaanmenoa lukee puoli tuntia tai bussissa töihin mennessä ajan käyttää hyödyksi sen sijaan, että päivittää sosiaalista mediaa.
Mä luin viime vuonna Vanity Fairin ihan vaan työmatkalla. Ehdin myös opiskella portugalia. Ihmiset saisi paljon enemmän aikaan, jos he osaisivat käyttää hyödykseen tuollaiset hetket.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tätä samaa aihepiiriä on tullut ajateltua pariin otteeseen.. äitini on ollut koko ikänsä, nyt 60v, kova kirjallisuuden harrastaja, ei ole varmasti ainuttakaan viikkoa elämästään kulunut että jokin kirja ei olisi ollut työn alla. Äidilläni ei ole akateemista koulutusta kuitenkaan.
Mutta se piiloviisauden määrä mikä on kerääntynyt eri yleis-sivistyksen aihepiireistä on käsittämättömän valtava, on täysin selvää että hän on lukenut useamman korkeakoulututkinnon verran materiaalia vähintään eläessään, vaikkakaan ei erikoistu eikä osaa mitään erityistä tiedettä, taitoa niihin liittyen.
Tämä tulee ilmi siitä kun puhutaan jostakin ihan ihme aihepiiristä ja katsos vaan kun äitini tietää asioita ja siinä aina vaan ihmettelen että mistä hän nuo tietää.
Se on vain sellaista tietoa millä ei pääse pätemään arkielämässä. Ei voi todeta että on professori, maisteri tai lääketieteen tohtori.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika hämmästynyt olen, jos nykyopiskelijalta, siis akateemiselta, kuluu vuorokaudessa 16 tuntia tenttikirjojen tutkisteluun, miinus ruoka- ja kahvitauot. Joko lukutaito on heikko tai sitten käsityskyky eli luetunymmärtäminen on kovin alhaisella tasolla. Jos näin on, niin nykyakateemisista ei enää tule monipuolisesti sivistyneitä, joilla on halua ja taitoa katsella oman boxinsa tai kuplansa ulkopuolellekin.
Kannattaa muuten muistaa, että niisä "aivot narikkaan" kirjoissakin on monenlaisia. Ne eivät ole kenties kriitikoiden suosikkeja, mutta ihan mukavaa ajanvietettä kuitenkin. En nyt kuitenkaan puhu ns. kioskikirjallisuudesta tyyliin Harlekiini-sarja. Niiläkin saattaa olla tehtävänsä tässä maailmassa, jos ne toimivat sisääntuloportteina kirjallisuuden monipuoliseen maailmaan ja kannustavat tutustumaan myös hieman vaativampaan tuotantoon.
Minä suoritan ihan kevyesti 120op/ vuosi hyvinkin erilaisia kursseja, hieman alle vitosen keskiarvolla. En siis mitenkään allekirjoita väitettäsi kehnosta lukutaidosta. (Lukeminenhan on pienin osa opiskelua, ainakin minulla menee huomattavasti kauemmin katsoa/kuunnella luennot ja kirjoittaa tehtävät.) Ennemmin väitän eri alojen opiskelun olevan huomattavasti sivistämämpää kuin hömpän lukemisen. Otan kaiken irti opinto-oikeudesta ja yritän suorittaa niin paljon kaikkea kiinnostavaa kuin suinkin ehdin, rakastan opiskelua.
Nuorena kyllä luin todella paljon ja sen ansiosta ehkä opin lukemaan ja oppimaan hyvin nopeasti. Parhaimmillaan meni heittämällä toistasataa kirjaa vuodessa kun luin kaikki illat ja yöt, ellei enemmänkin, mutta enää ei kyllä vain jaksa, eikä pysty keskittymään kun keskityn koko päivän niin intensiivisesti jo opiskeluihin. Itse asiassa luulen tehokkaan opiskelutavan vielä pahentaneen taipumusta selailemiseen syventyvän lukemisen sijaan. Ehkä voisi kyllä tsempata ja kuunnella äänikirjoja vaikka yliopistolle ajaessa. Eiku ainiin, eihän se ole oikeaa lukemista...
-32
Miten sä kykenet tuohon? Mä rakastan opiskelua, mutta olen todella huono ja tehoton siinä. :D
En todellakaan tiedä. Ehkä tämä on lähempänä harrastusta ja mitä enemmän opiskelee, sitä paremmaksi siinä tulee. Mulla on siis useampi tutkinto jo alla ja pahimmillaan suoritin kahta samaan aikaan ja kävin töissä kun aika kävi pitkäksi ja tiedon jano niin kovaksi :D Tai ehkä se on vain siitä kiinni, että kirjoitan niin pirun nopeasti ja säästän siinä aikaa kun hyvässä vireessä tulee ihan helposti 20 sivua päivässä. Tietenkin myös ala vaikuttaa, teknisempiin opintoihin tai koodauksen oppimiseen menee kauemmin ja jotain kevyitä ja kivoja yhteiskuntatieteitä nyt tekee viikossa ihan leikiten 10op (=kaksi kurssia).
Itse asiassa tänäänkin lipsahdin ja katsoin tässä välissä yhden luennon ja palautin tehtävän siihen liittyen...
Nyt voin myöntää olevani kateellinen. Minullakin on yksi tutkinto jo valmis ja toinen gradua vaille valmis, mutta olen ollut hidas opiskelemaan, ja arvosanatkin ovat melko huonot.
No mutta arvosanat ovat ihan turhia loppujen lopuksi, minulle ne ovat ihan vain omaksi ilokseni, itseni haastamiseksi. Pääasia taitaa olla kuitenkin se asioiden oppiminen, mikä ei aina välity arvosanoista ja varsinainen oikea osaaminen tulee sitten työelämässä muutenkin, että ei siihen kannata tarttua. Minä yritän aina ajatella tätä sen kannalta, että on etuoikeus saada opiskella yliopistossa ja saada oppia. Maailma on täynnä ihmisiä, joille jopa peruskoulu on utopistinen haave.
Pitää myös ymmärtää omaa sisäistä palkkiojärjestelmää, eli taistelua dopamiinin kanssa. Opiskelu on hidasta ja siitä saatavan onnistumisen tunteen eteen täytyy tehdä enemmän töitä kuin vaikka sen mielihyvän eteen, mitä kännykkäpeli tai joku muu ajanviete tarjoaa. Itse asetankin siksi välitavoitteita tai pilkon hommat muuten niin pieniin palasiin, että ei ehdi tulla epätoivo. Esim. yksi geneerinen kurssi (teen lähes kaiken verkkokursseina) sisältää yleensä 7 tehtävää (luento+materiaalit) ja esseen. Eli yksi luento päivässä, jes nyt se on tehty, sitten materiaalin lukeminen, jes tehty ja sitten tehtävä. Jes, nyt olen taas yhden etapin verran lähempänä suoritusta. Sitten esseen tekeminen muutamaan osaan; ensin jäsennys, sitten jäsennyksen auki kirjoittaminen, vaikka 2000 sanaa ekana päivänä, toiset parituhatta toisena ja niin edelleen. Ja kun yksi tuollainen etappi on tehty, niin vaihdan johonkin toiseen kurssiin ja teen pienen palan siitä ja taas sen onnistumisen tunteen voimalla seuraavaan. Aika usein käy niin, että tulee tosi hyvä flow ja kirjoitan hyvinkin pitkiä kokonaisuuksia valmiiksi kertaistumalta.
Tämän takia suoritan aina paljon kaikkea samaan aikaan ja teen mahdollisimman monta palautusta/ etappia päivässä, niin motivaatio säilyy. Ja jos on jotain v-mäistä tulossa, niin käytän ihan kunnolla aikaa asian pohjustamiseen vaikka edellisenä päivänä, niin sitten voi aamulla hieman motivoituneempana pakottautua tekemään kun tietää edes mitä on ajatellut tekevänsä. Ja sitten kun hommat on tehty, niin teen jotain, millä irrottaudun siitä hommasta; käyn suihkussa, lenkillä tai jotain ja en palaa niihin asioihin ollenkaan loppuiltana.
Kiitos vinkeistä! Mulla on aina ollut vaikea saada mitään loppuun, kun kiinnostavia projekteja on niin paljon, ja ahdistun sitten tosi helposti siitä, että on niin paljon kaikkea tekemistä. Mulla on myös aina ollut tavoitteena menestyminen akateemisessa maailmassa, ja se on vähän ikävää, ettei sitä ole tullut. Rakastan myös oppimistakin ihan itseisarvona, mutta minusta kyllä tuntuu, että sen pitäisi näkyä jossakin. Mutta sinulla näyttää olevan hyvä asenne oppimiseen. :)
Mun sisäinen palkkiojärjestelmä on vähän mitä se on. Mulla todettiin aikuisena ADHD ja sain selvyyden siihen, miksi pompin asiasta toiseen niin nopeasti. Minun pitäisi harjoitella enemmän välitavoitteiden asettamista, koska nyt tuntuu, etteivät ne ole oikein auttaneet. Pidän pelaamisesta (yllätys, yllätys!), koska aika etenee peleissä nopeammin ja saavutukset ovat helpompia. Minun pitäisi saada itseni tuntemaan, että opiskelu olisi hauska haaste.
Hehe, jos yhtään lohduttaa, niin mullakin on adhd ja rakastan pelaamista, niin tietokoneella kuin puhelimellakin. Mut adhdhan on maailman paras voimavara, jos sen siihen usein kuuluan innon kivoihin asioihin vain saa kanavoitua oikein, kuten näkyy. En voi tehdä mitään, mikä ei kiinnosta, mutta sitten kun se oma juttu löytyy, niin mikään ei pitele. Samasta syystä tykkään työssänikin puhua, valmentaa ja kouluttaa ihmisiä, koska adhd:n into on aika tarttuvaa sorttia oikein käytettynä. Tarvitsen myös aika ajoin lääkityksestä tukea, mutta vuosien jälkeen ne "oikeat" toimintatavat ja käsitys normaalista käytöksestä menivät viimein jakeluun ja nykyisin olen suht. tehokas ihan luomunakin. Toimintaterapiasta oli myös paljon apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ns. akateemiset hankkivat vain oman alansa tietoutta. Aika ei riitä yleisemmin lueskella itseä kiinnostavista aiheista, puhumattakaan mistään venäläisistä klassikoista tms.
hasselit ja dekkarit on sopivaa iltalukemista ennen nukahtamista.
Eipä kyllä vastaa mun kokemusta asiasta. Ainakin omassa tuttavapiirissä on sellainen yleinen tiedonjano, joka ajaa etsimään tietoa laajalti.
Kyllähän se niin on että nykyään on vedetty niin tiukaksi yliopistollakin että ei siinä kerkeä mitään kirjaa alkaa lukemaan, ellei ole ihan mahdoton lukukyky.
Eli että kykenee lukemaan nopeasti ja harva sellaista osaa.
Kirjat ovat auttamatta vanhentuneet oppimisen välineenä ja viihteenä.
Aika ei riitä tässä kiivaassa nykyajassa.
Höpö höpö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ns. akateemiset hankkivat vain oman alansa tietoutta. Aika ei riitä yleisemmin lueskella itseä kiinnostavista aiheista, puhumattakaan mistään venäläisistä klassikoista tms.
hasselit ja dekkarit on sopivaa iltalukemista ennen nukahtamista.
Eipä kyllä vastaa mun kokemusta asiasta. Ainakin omassa tuttavapiirissä on sellainen yleinen tiedonjano, joka ajaa etsimään tietoa laajalti.
Kyllähän se niin on että nykyään on vedetty niin tiukaksi yliopistollakin että ei siinä kerkeä mitään kirjaa alkaa lukemaan, ellei ole ihan mahdoton lukukyky.
Eli että kykenee lukemaan nopeasti ja harva sellaista osaa.
Kirjat ovat auttamatta vanhentuneet oppimisen välineenä ja viihteenä.
Aika ei riitä tässä kiivaassa nykyajassa.
Oma mieheni on työtön fil.maisteri ja lukee noin 500 sivuisen kirjan parissa tunnissa että...
Kyllä se on lukutaidosta kiinni, jos ei lue niin ei kehity.
Laiskuudesta se syntyy lukemattomuutta.
Ei muuten tasan varmaan lue.
Viisisataa sivua kahdessa tunnissa on reilut 4 sivua minuutissa. Saa olla melkoinen vauhti päällä jos yhteen sivuun on käytettävissä keskimäärin 14,4 sekuntia.
Vähän ot mut itse luen päivässä tuollaisen kirjan. Oma professori luki graduani varten materiaalia viikossa.
Kyllä joillain on tuollainen lukutaito.
Eikä siitä tarvitse olla kateellinen.
Mitä olen jutellut näiden kanssa niin silmäilevät sivun muutamassa sekunnissa.
Kyse on ilmeisesti tekniikasta jota ei oikeastaan Suomessa kamalasti harjoitella.
Tunnen henkilöitä joten voin sanoa että totta on.
Olen kuullut ja testaillut näitä pikalukutekniikoita, mutta en ole koskaan ollut oikein vakuuttunut niistä. Riippuuhan se tietysti siitäkin, että mitä lukee, mutta epäilen, ettei kirjasta saa yhtä paljon irti kuin hitaammin lukemalla. Jos materiaalia pitää vaan silmäillä, eli etsii just materiaalia esseeseen, on toi taatusti toimiva systeemi. Jos haluaa nauttia Dostojevskistä, en varmaan käyttäisi pikalukemista.
Sä oot testaillut nimenomaan.
Tulet tänne kertomaan testailuistasi, mutta et ole istunut työpäiviä työpöydän äärellä useita vuosia.
Siinä on katso eroa.
Mutta mikäs siinä. Et ilmeisesti kestä että tässä maassa on sinua nopeampia ja tehokkaampia lukijoita.
Esimerkiksi minä olen sinua parempi. En ikinä palaisi takaisin esikoululaisen tekniikkaan.
Mutta tosiaan olet testannut ja kyllähän se sitten ottaa itsetunnolle, kun muut osaa ja sinä et osaa.
Pidät varmasti minua valehtelijanakin?
Turha tästä on sitten käydä keskustelua, kun et ole valmis harjoittelemaan nöyrästi oikeaa tapaa lukea. Lyö päätä seinään vaan.
Vauvakin harjoittelee aluksi ryömimistä. Sitten se konttaa.
Yleensä taitojen kehittymiseen menee kuukausia.
Sinä olet nyt vähän kuin se konttaava vauva joka tykkää kontata.
Voisit kyllä kävelläkin, mutta vaatiihan se taas vähän työtä ja halukkuutta.
Tuo on aikuisille ihan tyypillistä. Lukutaidon heikkous on Suomessa yleistä ja ettei oikeaa tapaa opeteta jo peruskoulussa. Onhan se myöhemmin aikuisena turhauttavaa oppia uusi nopea tapa.
Mitä ilmeisimmin pikalukutaito ei kehitä kirjoitustaitoa. Kappalejako kommentissasi on aivan järkyttävä. Lause, max kaksi, ja sen jälkeen uusi kappale. Minkä ihmeen takia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomattu on kirjoitti:
Suomessa ei opeteta nopeaa lukutekniikkaa!
Professorit kyllä osaa. Onhan se noloa alkaa yliopistossa neuvomaan että oletko huomannut että tälläinenkin tapa on olemassa :D että olisit opetellut tämän jo peruskoulussa kymmeniä vuosia sitten.
Joillekin kehittyy itsestään nopea tapa lukea, mutta ei nähtävästi kaikille...
Sinulta on nyt vähän hukassa kaunokirjallisuuden lukemisen koko tarkoitus. Se ei ole ahmia mahdollisimman monta kirjaa mahdollisimman nopeasti. Vaan se on tapa rentoutua ja hiljentyä hetkeksi. Ei siinä ole olennaista että miten nopeasti kirja etenee. Vaan se kokemus jonka kirja antaa. Kun kaikki maailmassa etenee koko ajan kovempaa tahtia, on ihanaa kun kirjaa voi lukea juuri siihen omaan tahtiin eikä kukaan muu määrää sitä.
huomaa miten pihalla olet. Et vain osaa.
Paha tuollaista näkökulmaa on muuttaa, kun toinen ei vain tajua paremmasta :D
AInakaan nopea lukutekniikka ei ole antanut sinulle kykyä sisäistää edes lyhyiden viestien säsältöä. Sinulta hukkui nyt kokonaan tuo pointti rentoutumisesta. Tajuatko edes mitä rentoutuminen on? Se ei ole mahdollisimman suurta nopeutta tai tehokkuutta,
Nopea lukutekniikka sopii tiettyihin asioihin ja mutta ei taas toisiin. Myös ihmiset ovat erilaisia ja pitävät eri asioista. Olet kuin herätyksen saanut uskovainen joka kuvittelee että se oma "oivallus" ratkaisee maailman kaikki ongelmat ja jokainen muukin tulisi onnelliseksi kun vain saisi saman uskon.
Älä suotta ruoki trollia, näethän itsekin, että hänen tavoitteensa on vain provota.
Mulla on ystävä, jolla on lukihäiriö. Nippa nappa sai ammattikoulussa matikan läpi, kun annoin melkoisen paljon tukiopetusta - itse olen matikassa aina ollut hyvä. Hän lukee valtavia määriä kirjoja, kaikenlaisia. Viikossa useampi romaani, sekä hömppäromantikkaa että vakavaa menee kuten myös dekkarit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ns. akateemiset hankkivat vain oman alansa tietoutta. Aika ei riitä yleisemmin lueskella itseä kiinnostavista aiheista, puhumattakaan mistään venäläisistä klassikoista tms.
hasselit ja dekkarit on sopivaa iltalukemista ennen nukahtamista.
Eipä kyllä vastaa mun kokemusta asiasta. Ainakin omassa tuttavapiirissä on sellainen yleinen tiedonjano, joka ajaa etsimään tietoa laajalti.
Kyllähän se niin on että nykyään on vedetty niin tiukaksi yliopistollakin että ei siinä kerkeä mitään kirjaa alkaa lukemaan, ellei ole ihan mahdoton lukukyky.
Eli että kykenee lukemaan nopeasti ja harva sellaista osaa.
Kirjat ovat auttamatta vanhentuneet oppimisen välineenä ja viihteenä.
Aika ei riitä tässä kiivaassa nykyajassa.
Oma mieheni on työtön fil.maisteri ja lukee noin 500 sivuisen kirjan parissa tunnissa että...
Kyllä se on lukutaidosta kiinni, jos ei lue niin ei kehity.
Laiskuudesta se syntyy lukemattomuutta.
Lukasin naapurilta lainatun uusimman Kingin kirjan käännöksen puolessa päivässä.
Sivuja taisi olla noin 570?
Kaksi tuntia on minusta jo kova.
Itseltä ottaa 4-6h lukea tuollainen mötkö.
Vierailija kirjoitti:
Provoksi tunnistaa tuosta sven hasselista.
En nyt sanoisi noinkaan.
Sven Hassel on niin taidokas ja myyty teos (unohtamatta Morgan Kanea) sarjana, että en todellakaan suosittele mitään pikalukua sen kohdalla.
Sven Hasselia pitää makustella ja jäädä pohtimaan pikkurilli huulella katse taivaalle ain sivun parin välein.
Niin kaunista on Sven Hasselin tarina. Pitää kuitenkin muistaa että tarinat on oikeasti tapahtunut ja ihan verrattavissa Suomen vastaaviin sotakokemuksiin.
Sven Hasselia lukiessa voi ymmärtää sodan kauneuden ja kauheuden <3
Olimme köyhä ja ongelmainen perhe, mutta me lapset luimme aina kirjoja (kun väitetään, että köyhien perheiden lapset eivät lukisi). Kävimme kirjastossa ja divarissa ja kaiken kiinnostavan luin kirjastossa lastenkirjoista Suomen lakiin. Nykyään olen akateemisesti koulutettu, en tiedä kuinka paljon hömppäromaanien voimanaisilla oli vaikutusta :p Opiskeluaikana en kyllä ennättänyt lukemaan mitään muuta kuin lähdekirjallisuutta. Nykyään luen ehkä enemmän harrastuksiin liittyviä kirjoja, en niinkään romaaneja. Joskus tarvitsen jotain tuttua hömppää ja kuuntelen äänikirjana jonkun rompsun.
Vierailija kirjoitti:
Vaikea uskoa että yksikään ketjun kommentoijasta olisi akateeminen. Tyhmyys kukoistaa😂
Höh! Mammat on akateemikoita järjestään ja kaikki hasselit on luettu.
No mutta arvosanat ovat ihan turhia loppujen lopuksi, minulle ne ovat ihan vain omaksi ilokseni, itseni haastamiseksi. Pääasia taitaa olla kuitenkin se asioiden oppiminen, mikä ei aina välity arvosanoista ja varsinainen oikea osaaminen tulee sitten työelämässä muutenkin, että ei siihen kannata tarttua. Minä yritän aina ajatella tätä sen kannalta, että on etuoikeus saada opiskella yliopistossa ja saada oppia. Maailma on täynnä ihmisiä, joille jopa peruskoulu on utopistinen haave.
Pitää myös ymmärtää omaa sisäistä palkkiojärjestelmää, eli taistelua dopamiinin kanssa. Opiskelu on hidasta ja siitä saatavan onnistumisen tunteen eteen täytyy tehdä enemmän töitä kuin vaikka sen mielihyvän eteen, mitä kännykkäpeli tai joku muu ajanviete tarjoaa. Itse asetankin siksi välitavoitteita tai pilkon hommat muuten niin pieniin palasiin, että ei ehdi tulla epätoivo. Esim. yksi geneerinen kurssi (teen lähes kaiken verkkokursseina) sisältää yleensä 7 tehtävää (luento+materiaalit) ja esseen. Eli yksi luento päivässä, jes nyt se on tehty, sitten materiaalin lukeminen, jes tehty ja sitten tehtävä. Jes, nyt olen taas yhden etapin verran lähempänä suoritusta. Sitten esseen tekeminen muutamaan osaan; ensin jäsennys, sitten jäsennyksen auki kirjoittaminen, vaikka 2000 sanaa ekana päivänä, toiset parituhatta toisena ja niin edelleen. Ja kun yksi tuollainen etappi on tehty, niin vaihdan johonkin toiseen kurssiin ja teen pienen palan siitä ja taas sen onnistumisen tunteen voimalla seuraavaan. Aika usein käy niin, että tulee tosi hyvä flow ja kirjoitan hyvinkin pitkiä kokonaisuuksia valmiiksi kertaistumalta.
Tämän takia suoritan aina paljon kaikkea samaan aikaan ja teen mahdollisimman monta palautusta/ etappia päivässä, niin motivaatio säilyy. Ja jos on jotain v-mäistä tulossa, niin käytän ihan kunnolla aikaa asian pohjustamiseen vaikka edellisenä päivänä, niin sitten voi aamulla hieman motivoituneempana pakottautua tekemään kun tietää edes mitä on ajatellut tekevänsä. Ja sitten kun hommat on tehty, niin teen jotain, millä irrottaudun siitä hommasta; käyn suihkussa, lenkillä tai jotain ja en palaa niihin asioihin ollenkaan loppuiltana.