Kertokaa, miten tehdä hyvä ruskeakastike? Oon kyllästynyt ostamaan valmisruskeakastikkeita kaupasta
Ja haluaisin oppia itse tekemään maukkaan ruskeakastikkeen. En vaan oo koskaan oppinut tekemään.
Nyt neuvokaa mulle ihan kädestä pitäen, miten saan itsetehdyn ruskeakastikkeen onnistumaan ja maistumaan maukkaalta. 🙏
Kommentit (48)
Ei ole helppoa eikä terveellistä. Jauhoja pitää ruskistaa erittäin tummiksi pannulla aluksi, kuitenkaan niitä polttamatta. Siitä se ruskea väri tulee.
Laita x määrä voita kattilaan. Anna sulaa ja kuplia, kunnes väri muistuttaa meripihkaa. Lisää sitten sama määrä jauhoja ja sekoita voimakkaasti. Ruskista vielä, kunnes väri muistuttaa kypsää jauhelihaa. Ota kattila pois liedeltä ja lisää hiukan vettä koko ajan raivokkaasti sekoittaen. Kun vesi on imeytynyt, kaada nopeasti lisää vettä ennen kuin ehtii muodostua kokkareita. Sekoita koko ajan kunnolla. Lisää vettä, kunnes seos on vellimäinen eikä siinä ole kokkareita. Nosta kattila takaisin liedelle ja anna kiehahtaa sekoittaen, kunnes kastike on sopivan paksuista. Lisää sopivasti suolaa.
On todellakin erittäin epäterveellistä. T. edellinen
Sulata voi keskilämmöllä, lisää jauhoja. Ruskista jauhoja jonkin aikaa, varo polttamasta. Lisää vettä ja mausteita. Jos lisäsit vettä liian aikaisin, soijakastikkeella voi vähän korjata.
Esilämmitä vesi vedenkeittimessä.
Sulata voi pannulla ja ruskista vehnäjauhot voissa. Paista mieluummin liian kauan kun liian lyhyen aikaa.
Lisää lämmin vesi, sekoita koko ajan voimakkaasti.
Mausta. Suolaa, pippuria, mitä haluatkin. Soijakastike antaa makua ja väriä, jos jauhoja on paistettu liian lyhyen aikaa.
Veden esilämmittäminen ei ole välttämätöntä, mutta mikäli lisäät pannulle kylmää vettä, se saattaa höyrytä ja kärytä niin, että kaikki palovaroittimet asunnossasi huutavat. Kastike ei silti ole pilalla, mutta meteli ärsyttää. Siksi suosittelen lämmittämään veden.
Onnea kokkailuun!
Kuumenna paistinpannu. Laita siihen rasvaa, kunnolla. Öljyä ja voita. Älä anna ruskistua.
Lisää ruokalusikallinen vehnäjauhoja. Nyt ala ruskistaa, eli kieputtelet rasva-jauhoseosta pannulla. Jos murenee, niin siinä on liikaa jauhoja rasvan määrään, lisää rasvaa.
Sitten katotaan emännän hermot, kuinka pitkälle uskaltaa paahtaa. Sitten lisätään (kuumaa) vettä loraus, että syntyy tahna. Hirveä vispaaminen lastalla, ettei jää paakkuja. Lisää vettä lorauksina, kunnes on sopivaa. Sitten vielä yksi loraus ja kehitellään kokoon.
Siinä on.
Itse maustan vielä sipulirouheella ja kuivatuilla suppilovahveroilla ja muutamalla rosmariininlehdellä, mutta muutakin saa käyttää.
Itse ainakin jos teen muhennosta yms niin paistan ja maustan ensin vaikka sienet, sitten ripottelen jauhoja niitten paalle ja pyorittelen niita pannulla ja sitten lisaan vetta ja/tai kermaa sen mukaan, haluanko muhennoksen vai kastikkeen. Ja sitten maustan viela kerran.
Toki kastike ei ole ruskeaa, mutta talla tavalla ei tarvi paistaa niita jauhoja, eika tule klimppejakaan.
Kastike itsessään ei todellakaan ole ns. Terveellinen. Vettä, rasvaa ja jauhoja. Mutta sen kanssa syödään ne terveellisemmät jutut.
Vierailija kirjoitti:
Esilämmitä vesi vedenkeittimessä.
Sulata voi pannulla ja ruskista vehnäjauhot voissa. Paista mieluummin liian kauan kun liian lyhyen aikaa.
Lisää lämmin vesi, sekoita koko ajan voimakkaasti.
Mausta. Suolaa, pippuria, mitä haluatkin. Soijakastike antaa makua ja väriä, jos jauhoja on paistettu liian lyhyen aikaa.
Veden esilämmittäminen ei ole välttämätöntä, mutta mikäli lisäät pannulle kylmää vettä, se saattaa höyrytä ja kärytä niin, että kaikki palovaroittimet asunnossasi huutavat. Kastike ei silti ole pilalla, mutta meteli ärsyttää. Siksi suosittelen lämmittämään veden.
Onnea kokkailuun!
PAH yhdisteitä
Lisää vettä kerralla paljon, että jauho mahtuu turpoamaan, niin ei tule paakkuja. Jos on liian vaaleaa, niin lisää soijaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esilämmitä vesi vedenkeittimessä.
Sulata voi pannulla ja ruskista vehnäjauhot voissa. Paista mieluummin liian kauan kun liian lyhyen aikaa.
Lisää lämmin vesi, sekoita koko ajan voimakkaasti.
Mausta. Suolaa, pippuria, mitä haluatkin. Soijakastike antaa makua ja väriä, jos jauhoja on paistettu liian lyhyen aikaa.
Veden esilämmittäminen ei ole välttämätöntä, mutta mikäli lisäät pannulle kylmää vettä, se saattaa höyrytä ja kärytä niin, että kaikki palovaroittimet asunnossasi huutavat. Kastike ei silti ole pilalla, mutta meteli ärsyttää. Siksi suosittelen lämmittämään veden.
Onnea kokkailuun!
PAH yhdisteitä
PAH mitä väliä
T. kuollaan kumminkin
Ruskista voi kattilassa keskilämmöllä, älä polta. Lisää jauhoja, sekoita huolellisesti. Seoksen pitäisi muistuttaa "vanukasta" koostumukseltaan ja väri ruskea. Vatkaa sekaan vispilällä kuuma vesi. Näin vältyt kokkareilta. Mausta lihafondilla tai lihaliemikuutiolla.
Kiitos ohjeista. Pitääpä rohkaistua yrittämään. Tuo ruskistusvaihe taitaa olla se vaikein vaihe, huh. Ap
Pieni tippa sherryä tai konjakkia loppuvaiheessa ei tee pahaa.
Suosittelen vispilän käyttöä kun lisää vettä hitaasti kaatamalla. Ei ole näin ikinä tullut kokkareilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esilämmitä vesi vedenkeittimessä.
Sulata voi pannulla ja ruskista vehnäjauhot voissa. Paista mieluummin liian kauan kun liian lyhyen aikaa.
Lisää lämmin vesi, sekoita koko ajan voimakkaasti.
Mausta. Suolaa, pippuria, mitä haluatkin. Soijakastike antaa makua ja väriä, jos jauhoja on paistettu liian lyhyen aikaa.
Veden esilämmittäminen ei ole välttämätöntä, mutta mikäli lisäät pannulle kylmää vettä, se saattaa höyrytä ja kärytä niin, että kaikki palovaroittimet asunnossasi huutavat. Kastike ei silti ole pilalla, mutta meteli ärsyttää. Siksi suosittelen lämmittämään veden.
Onnea kokkailuun!
PAH yhdisteitä
Kasviperäisiin tuotteisiin ei synny polyaromaattisia hiilivetyjä.
Miksi joka toisen pitää toitottaa, kuinka epäterveellistä se on?
a) sitä ei kysytty
b) se on silti hyvää, kuten moni muukin epäterveellinen asia
c) kuka edes syö ruskeaa kastiketta niin usein, että sillä olisi mitään väliä?? ja sentään ennen tätä syötiin JOKA PÄIVÄ.
Minä teen joskus teflonpannulla ilman voita, eli kuivalla pannulla ruskistan jauhot koko ajan nopeasti sekoitellen ja sitten lisään kiehuvan veden. Ei tietenkään tule niin maukasta, kuin voin kanssa valmistettuna. Mutta tämä mahdollisuutena, jos jota kuta se voi tuossa ohjeessa kauhistutti.
Ja jos on aikaa niin anna hautua rauhassa.
Vaihda vehnäjauho maizenaan, etkä epäonnistu enää ikinä