Millaista on asua koko ikä samalla paikkakunnalla?

Mä oon muuttanut pienelle paikkakunnalle ja vieläpä syrjäkylälle niin, että en tuntenut koko paikkakunnalta kuin yhden ihmisen (enkä häntäkään kovin hyvin). Mieheni ei tuntenut sitäkään vähää. Tunnen kuitenkin täältä kylältä monia sellaisia ihmisiä, jotka ovat asuneet samassa paikassa ja samassa talossa koko elämänsä, kuten myös heidän vanhempansa ennen heitä. Mä ymmärrän, että moni katsoo kieroon tällaisia ihmisiä, mutta ei se samassa paikassa asuminen automaattisesti mitään näköalattomuutta tarjoa. Esim. naapurin pappa on se paras tietotoimisto, kun kysyy jotain paikkakunnan ja ympäristön historiasta, koska hänellä on oman tietonsa lisäksi runsaasti perimätietoa. Kyllä sillä on arvonsa, että on nähnyt niin monen vuodenajan vaihtuvan siitä samasta paikasta käsin. Paikkaan kasvaa sellaiset juuret, joissa on jotain ainutlaatuista. 

Musta on tosi mielenkiintoista puhua näiden ihmisten kanssa, jotka ovat asuneet täällä sukupolvesta toiseen. Mullekin on jo vähän yli kymmenessä vuodessa tämä oma asuinympäristö käynyt rakkaaksi, ja se muuttuu koko ajan erilaiseksi, kun opin siitä lisää. Toki mun tieto tästä paikasta on ihan pintaraapaisu monen muun henkiseen pääomaan verrattuna. Tällä talollakin on sellaista historiaa, joka jäisi kokonaan aukeamatta meille, jos emme kuulisi naapureiden muisteloja siitä. Yksi hauska oli se, kun eräs kylän pappa, joka sairasti tuolloin alkavaa muistisairautta, mutta liikkui vielä pyörällä tuttuja reittejä, tuli pihaan ja kertoi miehelleni (todella monta kertaa uudelleen), miten he olivat joskus talon muinaisen isännän kanssa istuneet talon portailla ja ottaneet vähän kuppia. Toinen kiva oli se, kun naapurimme tytär (joka ei siis asu täällä enää) joskus kertoili, miten oli lapsena käynyt aina talon entisen emännän luona ja muisteli hänen puutarhaansa.

Omakohtaista kokemusta ei tästä ole, sillä olen muuttanut opintojen perässä, eikä aikeissani ole palata lähimaillekaan kotiseutujani, mutta isoisäni on asunut peräti samalla tontilla koko elämänsä, osittain olosuhteiden pakosta, osittain ihan omasta tahdostaan. Vaikuttaa kuitenkin olevan ihan tyytyväinen elämäänsä, eikä mielellään muuttaisi pois, vaikka vanhuuden takia saattaisikin olla hyvä sellaista jo harkita.

Itse asuin pitkään pienellä paikakunnalla, kunnes huomasin että miksi jään paikkaan jossa on tylsää, ahdasmielistä ja vaikea saada ystäviä. Tuon jälkeen olen asunut viidessä eri maassa, enkä kadu yhtään. Ihana nähdä maailmaa ja asua erilaisissa paikoissa. Perhettä toki kaipaan kotipaikkakunnaltani, mutta en muuta.

En nyt ihan ole samaa mieltä siitä että paikallansapysyminen aiheuttaa näköalattomuutta, ahdasmielisyyttä yms. koska silloinhan muualtamuuttaneissa ja pysyjissä olisi havaittavissa merkittävästi eroa. Ei kuitenkaan ole: esim. työpaikallani on molempia eikä sitä voi mistään käytöksestä päätellä jollei tietäisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jyväskylässä olen ollut, eikä missään vaiheessa ole kiinnostanut muuttaa muualle. Samanlaista on joka paikassa, se ei elämänlaatua miksikään muuta jos jossain on talot ja puut vähän eri järjestyksessä.

Ihmiset on erit. Koen itse että on ollut vapauttavaa muuttaa. En ole vain se ”niiden tytär” ja ”siitä suvusta”. Voin itse alusta asti vaikuttaa siihen millaisena ihmisenä minua pidetään.

No tuo on sitten jo vähän eri asia. Itse en ole niin pienellä paikkakunnalla asunut, että ihmiset siellä tuntisivat toisensa "niiden tyttärenä" tai "siitä suvusta". Ei ole senkään takia tarvinnut muuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jyväskylässä olen ollut, eikä missään vaiheessa ole kiinnostanut muuttaa muualle. Samanlaista on joka paikassa, se ei elämänlaatua miksikään muuta jos jossain on talot ja puut vähän eri järjestyksessä.

Ihmiset on erit. Koen itse että on ollut vapauttavaa muuttaa. En ole vain se ”niiden tytär” ja ”siitä suvusta”. Voin itse alusta asti vaikuttaa siihen millaisena ihmisenä minua pidetään.

Eiköhän siinä kuitenkin ala toteuttamaan uudellakin paikkakunnalla taas niitä samoja kaavoja, minkä vuoksi ihmiset alkaa pitämään sellaisena ihmisenä kuin edelliselläkin paikkakunnalla. Ei sitä pääse pakoon millainen itse on.

No mikäs tässä. Reilu 4000 asukasta enkä tunne juuri ketään vaikka vauvasta asti täällä olen asunut. Olen aina ollut vähän erakko, tunnen oman ikäluokkani kouluajoilta, enpä juuri muita. Lähintä naapurikaan en tunnista kuin omalla pihatiellä autosta, jos kaupassa sattuu, en tunnista.

Sen kyllä olen huomannut että moni tuntee minut, minulla on kasvosokeutta enkä tunnista helposti ihmisiä, saatan moikata vaikka tuttua kaupan tätiä koska en tajua yhteyttä mistä tunnistan kasvot.

Minut on varmaan pelastanut se etten ole tippaakaan kiinnostunut muiden asioista enkä ole sosiaalinen, se mikä on pakko esim lasten kanssa olla muiden kanssa tekemisissä on ihan Ok mutten änkeä mihinkään ylimääräiseen.

Juoruja on paljon mutta en välitä, mitäpä minä niillä kun en tunne ihmisiä. Käyn asioilla läheisessä kaupungissa, voi mennä monta vuottakin etten käy paikallisissa liikkeissä kauppaa lukuunottamatta.