Tunnetko ihmisiä, joilla on lapsia useamman kuin kahden miehen/naisen kanssa?
Millaisia he ovat?
Se ei nykyään ole mikään erikoisuus, että toisella tai kummallakin puolisolla on lapsi tai useampi edellisestä liitosta, mutta kysynkin juuri sitä, millainen ihminen on vaikkapa mies, jolla on lapsia 3-5 naisen kanssa tai nainen, jolla on neljä lasta ja kaikilla eri isä.
Nuo nyt olivat vain esimerkkejä.
Toivon asiallisia vastauksia, mikäli vastaatte.
Kommentit (36)
Tunnen. Kolmella lapsella kaikilla eri isät.
Lasten äiti on usein miestä vaihtava ja työtön jolle kalja maistuu reippaasti.
Tunnen. Kolme lasta, kaikilla eri äiti. Sellainen helposti ihastuvat tyyppi ja heti pistämässä perhettä pystyyn kun jonkun naisen tapaa. Puhuu paljon tyhjää, missä ei sano mitään, paitsi kehuu ja ihastelee naista. Ei oikein osaa miettiä pitemmälle kuin tähän hetkeen.
Yleensä ovat aika reppanoita muussakin elämänhallinnassaan.
Tunnen naisen, jolla on kolme lasta ja kaikilla on eri isä.
Lapset ovat syntyneet 2-3 vuoden välein, joten kiirettä on pitänyt erota ja yhtyä.
Yhdellä tämän naisen lapsen isistä on lapsi neljän eri naisen kanssa, koska hän kuulema haluaa levittää hienoja geenejään.
Koko "yhteisö" on toimeentulotuella elävää Kelan ja lasun asiakaskuntaa, joilla ei ole aikomustakaan muuta kuin nostaa tukia ja olla tekemättä muuta kuin lapsia.
No, lopussa kiitos ei seiso.
Nainen, jolla 5 lasta. 3 eri isää näillä. Nelivitonen, nykyään lähihoitaja ja karavaanari.
Tämänhetkistä tilannetta en tiedä, muuta jokunen vuosi sitten oli kuusi lasta viidelle eri miehelle. Ko. äiti ei taida koskaan olla ollut päivätöissä.
Tunnen yhden jonka kolmella lapsella on eri isät. Ikäerot on pitkät, joten mistään suinpäin suhteeseen heittäytymisestä ei ole ollut kysymys. Koulutettu ja hyvin toimeentuleva ja järkevä ihminen, jolla on kahdessa ensimmäisessä suhteessaan ollut huonoa tuuria ja muita vastoinkäymisiä ja ne ovat päätyneet eroon.
Tuollaiset ihmiset eivät ymmärrä toisia ihmisiä, jos nyt itseäkään.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ovat aika reppanoita muussakin elämänhallinnassaan.
En ymmärrä tämän kommentin (jota en itse kirjoittanut) alapeukutusta.
Onhan se pitkälti totuus (ei mikään absoluuttinen totuus, mutta pitkälti totuus), että elämänhallinnassa on suuria ongelmia, jos naisella ei muuta virkaa ole kuin tukien takia tehtailla lapsia jokaiselle, joka ns. kynnelle kykenee.
Ja miehen on kyllä oltava erittäin varakas, jos on lapsia siittänyt vaikkapa viidelle naiselle ja ihan itse kaikki elatusmaksut makselee...
Tunnen, kolme lasta kahden eri miehen kanssa. Ollut naimisissa kolmen miehen kanssa, mutta nyt on ollut yksin jo monta vuotta. Ihan asiallinen ihminen, joka on aina hoitanut asiansa ja lapsensa hyvin. Näitä mieskuvioita en kylläkään ymmärrä.
Juu, minä!
Esikoisen isä kuoli. Sen jälkeen kaksi avoliittoa.
Jonkinlainen elämänhallinta löytyy kyllä :D
Korkeakoulututkinto ja työelämässä vastuullisessa duunissa.
Kirppuli kirjoitti:
Juu, minä!
Esikoisen isä kuoli. Sen jälkeen kaksi avoliittoa.
Jonkinlainen elämänhallinta löytyy kyllä :D
Korkeakoulututkinto ja työelämässä vastuullisessa duunissa.
Kiitos sinulle vastauksestasi kuten kaikille muillekin.
ap
Tiedän miehen jolla kahdeksan lasta kolmen eri naisen kanssa. Ei maksa elatusmaksuja kaikista koska ”on niin laaja elatusvelvollisuus”. Ei siis rahat riitä vaikka on töissäkäyvä. Ainakin osa äideistä saa elatustuen Kelasta. Mies on eronnut näistä kaikista kolmesta ja on ilmeisesti nyt neljännen naisen kanssa. Kaikista suhteista siirtynyt suoraan seuraavaan. Ei tapaa kaikkia lapsiaan. Varsinainen helmi mieheksi...
Äitinii siskon pojalla on. pitkä mies niin tietenkin.
Vierailija kirjoitti:
Äitinii siskon pojalla on. pitkä mies niin tietenkin.
Taii kahden naisen kanssa.
Tunnen. Lapseni isä. Lapsia 4, kolmen naisen kanssa. Kaksi ensimmäistä lastaan hylännyt. Nyt eronnut viimeisimmästä kahden lapsen virityksestään. Uusi nuorempi tyttöystävä on taas jo löytynyt, joten lisää vauvoja luultavasti odotettavissa.
Sukulaiselllani on kuusi lasta kolmen miehen kanssa. Kaksi vanhinta sai todella nuorena, mies oli hieman epävakaa ja suhde päättyi. Seuraava oli uusi muutaman vuoden suhde, josta yksi lapsi. Nyt naimisissa ja ollut jo monta vuotta nykyisen miehensä kanssa, heillä kolme yhteistä lasta.
Tiedän hieman yli 4kymppisen naisen,jolla 4 lasta, kaikki eri miehen kans. Ja kaikki muut lapset huostassa, paitsi nuorimmainen 2v.
Tunnen. Käyvät töissä ja viettävät perheensä kanssa aikaa.