Joko Suomessa on näkynyt ihmisillä hengityssuojia?
Kommentit (17)
En ole nähnyt. Kukaan ei kehtaa pitää, ennen kuin joku muu käyttää ensin. En kyllä minäkään.
Kyllä on näkynyt, terveyskeskuksen vastaanotolla. Hiihtolomalta tullut yskäinen ja kuumeinen ihminen.
Olen nähnyt yhdellä aasialaisilla. Suoja näytti itse virkatulta, oli vaaleanpunainen.
Niin, tarkoitin lähinnä katukuvassa, kaupoissa tai julkisissa kulkuneuvoissa. Toki sairaaloissa näkee.
Ap
Nyt ei kannata mennä päivystyksiin jonottelemaan lääkärin vastaanotolle.
Siellä saa varmasti jonkin tartunnan, pahimmillan juuri koronnan.
Kai ne on sitten sairastuneilla eikä terveillä? Koska terveillä niistä ei ole mitään hyötyä.
Näin jo lokakuussa ennen kuin korona oli siirtynyt ihmisiin.
Suomalaisilla matkalaukkujen kanssa.
Ihmeellistä kyllä nuo on saaneet niin suuren asemakatu, vaikka terveile ei niistä apua ole
Näin tänään aamujunassa ekan hengityssuojaimen muulla kuin Aasialaisella turistilla.
Turussa nähty lauantai ulkomaalaisella miehellä.
Eihän niitä hengityssuojaimia enää saa mistään. Muuten käyttäisin.
Jyväskylässä näkyi heti kun epäilystä uutisoitiin, samoin labrassa pe aamuna oli jollain.
Terveisiä täältä korona-vapaasta Puolasta. Yllättävän monella ihmisellä oli hengitysmaskit jo täkäläisellä lentokentällä, mutta Helsinki-Vantaalla niitä ei ollut viime viikolla kuin muutamilla. Olen havainnut muutamilla turisteilla maskeja myös turistikohteissa. Ihmiset tuntuvat olevan huolissaan, olen kuullut paikallisten puhuvan koronasta, ja siitä paasataan myös TV:ssä jota käytin vain noin 5 minuutin ajan päällä. Huomasin myös, että paikallisessa Burger kingissä työntekijät hieroivat käsidesiä käsiinsä vähän väliä palvellessaan ulkomaalaisia asiakkaitaan.
No ei ole näkynyt. Uskokaa jo ettei niistä ole hyötyä. Ärsyttävää tää paniikin lietsonta joka paikassa.
Mä näin jo tammikuussa aasialaisella hengityssuojan.
Vaikka kuinka paljon.