Ketään joilla tullut iso riita tai ero lapsen sukunimestä,

lapsenteosta puhumattakaan...

Vierailija:

tai päättäkää että tytölle äidin, pjalle isän nimi tms.

Meillä sovittiin niin että minä päätän etunimet ja mies sukunimen.

Siten kumpikin luopuisi omastaan eikä kummallekaan tulisi fiilistä, että on joutunut toisen " nimiin" - ja sit saadaan koko perheelle sama nimi.



Itselläni on oma nimeni ja miehellä omansa, lapsillamme on miehen sukunimi (omani on tosi harvinainen, mutta miehen superyleinen nimi on ihan ok ja kaunis).



Jos ero tulee sukunimiasiasta, niin silloin on vikaa jo muussakin kuin pelkissä nimissä, mielestäni. Kyllä sen verran pitää jommankumman/molempien osata joustaa...

papin aamentakin. minusta hyvä että keskustellaan asioista jo ennen ettei sitten tule erimielisyyksiä. kuka haluaa kamalan sukunimen lapselleen josta häntä tullaan kiusaamaan, ei kukaan. itsellä nätti nimi niin en todellakaan halua toisin.

syntyy, ei sinun kannaltasi ole mitään ongelmaa: sinä päätät, oli isä mitä mieltä hyvänsä. Isä on nimittäin viranomaisten silmissä isä vasta sitten, kun isyydentunnustus (vai mikä se oli) on tehty.

Vierailija:

syntyy, ei sinun kannaltasi ole mitään ongelmaa: sinä päätät, oli isä mitä mieltä hyvänsä. Isä on nimittäin viranomaisten silmissä isä vasta sitten, kun isyydentunnustus (vai mikä se oli) on tehty.

a. Appi taas sitäkin enemmän. Hyvä kun ei ristiäisiä pilannut :(

isyydentunnustuksen jälkeenhän mies voi nimen muuttaa vai voiko ilman minun hyväksyntääni, kai minunkin nimi pitää paperissa olla ettei mies pysty yksin nimeä muuttamaan, vai kuinka on

Isä ei yksin voi lapsen nimeä muuttaa, vaikka isyydentunnustuskin olisi tehty. Äiti päättää tuon asian.

yhdes oltiin vasta vähän aikaa ja hyvä kun tuli puheeksi. paha olo kun sattuu mutta en voinut haluta niin karmeeta nimeä, kaikkea sitä sattuukin.

meillä oli kovia riitoja muista asioista lapsen synnyttyä ja ei se oikein herkkua ollut - mielummin olisin vain nauttinut vauvasta.. Siinä mielessä tuo isyydentunnustusjuttu ei ole kuin kiristyskeino ja tuskin ratkaisee riitaa



On myös asioita ja periaatteita joista voi antaa periksi, vaikka koskaan ei aikonutkaan. Tuttuni luopui harvinaisesta sukunimestään, vaikka oli vannonut, ettei koskaan niin tee ja ota jotain rumaa ja tavallista nimeä tilalle.. Elämässä on suurempiakin asioita, kannattaa laittaa puntariin niitä hyviä ja huonoja puolia sukunimen lisäksi



- ja niin lapsihan voi aikuisena vaihtaa nimensä miten haluaa, ei sitä vanhemmat päätä. Minä en olisi halunnut lastani kirkon kirjoille ja mies halusi -> lapsi on kirkon kirjoilla nyt, mutta myös mies tajuaa, että valinta on lapsen sitten myöhemmin uskonnonopetuksesta ja rippikoulusta lähtien. Vanhempien tuella tottakai.

Minun sukunimeni on harvinainen (40) ja miehen sukunimi yleinen (4 000). Olisin halunnut oman nimeni lapselle, mutta koko suvun painostuksen alla lopulta taivuin. Elämä oli yhtä helvettiä siitä eteenpäin, kun tunsin, ettei kukaan välitä minun tunteistani, kunhan vain toimitaan, kuten tapana on. Lopulta asia korjaantui, kun sovimme, että nimi vaihdetaan, kun menemme naimisiin. Nyt koko perheellä on minun sukunimeni ja elämä on taas mallillaan.



Älä ihmeessä anna periksi! Tämän oli tarkoitus olla opettavainen tarina. :)