Naiset, onko se teistä seksikästä kun alfauroksen treenatuissa käsivarsissa näkyy verisuonet ihon pinnassa?
Pitän usein valkoisen kauluspaitani hihani käärittyinä, että naiset saavat ihastella näkyä.
Kommentit (32)
Kirjoitustaidollasi et ainakaan voi kehuskella.
Riippuu miehestä, mutta sanoisin lähtökohtaisesti, että on hyvinkin ok. Mutta riippuu hyvin paljon miehen muusta ulkonäöstä.
The only person i find sexy is Tobias Forge.
Naisten iloksi käärin hiat kauluspaidasta niin on tykit esillä 💪
Ei ole. En ole koskaan halunnu ylitreeattua miestä, vaikka itse pidän huolta itsestäni, niin minua kiehtoo mies jolla pieni vatsa. Löysin vuosi sitten ihan tavallisen sähkömiehen, joka liikkuu, mutta ei ole mikään himourheilija ja laske kaloreita. Hän on myös sanonut, että mitä minä näen hänessä, kun saisin muodollisesti kaltaiseni. En halua sellaista vaan normaalin turvallisen ihmisen ja sain. Hän ei aina ymmärrä sitä asiaa. Mies luulee, että hyvintreenatulla on aina himo samankaltaiseen ihmiseen, että olisi jotain yhteistä. Meillä on paljon yhteisiä asioita mikä on ulkopuolella urheiluun liittyen. Kun lähestyin häntä baarissa, niin hän piti vitsinä koko asiaa, mutta suostui lähtemään kanssani treffeille, kun pyysin.
Kuvottavaa. Joku kouluttamaton amis tai amk.
Ei ole. Kaikki yli treenattu on päinvastoin ällöttävää.
Ei ole seksikästä vaan lievästi epämiellyttävää. Pullistelevista suonista tulee mieleen lihakarja tai verinäytteen otto laboratoriossa.
Vierailija kirjoitti:
Kuvottavaa. Joku kouluttamaton amis tai amk.
Miten voi olla kouluttamaton jos on käynyt ammattikoulun tai ammattikorkeakoulun?
Kullattu leijonakoru siihen vielä, niin se on siinä sitten 🤣
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuvottavaa. Joku kouluttamaton amis tai amk.
Miten voi olla kouluttamaton jos on käynyt ammattikoulun tai ammattikorkeakoulun?
Vain akateemiset lasketaan.
Tekee mieli iskeä neula laskimoon.
Olen kyllä aika nössö ja nörtti mies mutta mukava kuulla että suonia ja lihaksia pullistelevat käteni herättävät naisissa tällaisia amisjuntti pullistelija -fiiliksiä 🤣
M/39
Suoneniskentä... mulla on perintönä saatu suoneniskurauta. Voisko suhun harjoitella?
Jostain syystä kammoan näkyviä verisuonia, jopa omiani. Pelkään myös rokotusten laittoa, koska ne pistetään suoneen, johtuukohan siitä sitten. En pystyisi seurustelemaan ihmisen kanssa jolla kovasti pullottaa suonet, lihaksikkuudessa ei muuten ole mitään vikaa
Vierailija kirjoitti:
Ei. Se ällöttää...
Taidat olla lesbo tai tykkäät sellasista miehistä kuin siinä eilisen polyamoria ketjun videon ne kaksi miestä oli eli tissit törröttää kun keho ui estrogeenissä. Kun mä näen toisen lajitoverin eli tässä tapauksessa miehen jolla näkyy suonia ja on erottuvat lihakset eikä ole mikään syöttöporsas niin ajattelen päässäni my níggah, tuo tietää mitä tekee. Suonet ei pelkästään ole hienot käsissä vaan myös kaulassa.
Jos kovasti pullottaa suonet, niin tulee mieleen, että on ottanut hormoneja. Huumeet ovat taas ehdoton ei.
Tykkään ja varsinki kullissa näkyvillä aih että😋👌
Ei. Se ällöttää...