Mitä tekisitte minun sijassani? (Ystävyys)

Vierailija kirjoitti:

Ystävyyssuhteiden katkeaminen on ollut yksi elämäni suurimpia pettymyksiä. Minulle se on käynyt kaksi kertaa. Ensimmäinen oli lapsuuden paras ystäväni, joka tavattuaan nykyisen aviomiehensä alkoi käyttäytymään hyvin erikoisesti - rikkomaan lupauksia, perumaan tapaamisia ilman syytä ja lopulta lopetti kaiken yhteydenpidon. Ennen puhuimme kaikki kipeätkin asiat toisillemme. En ole koskaan saanut selvyyttä, mitä tapahtui, koska hän ei vastannut kyselyihin ja katkaisi välit kaikkiin ystäviinsä. 

Aikuisiällä löysin aivan ihanan ystävän, jonka kanssa pystyi puhumaan kaikesta. Meistä tuli nopeasti läheisiä ja ystävyys kesti vuosia. Jossain vaiheessa hänelle tuli kovasti stressiä elämässä, jota hän purki aika ikävällä tavalla mm. mieheensä. Päätin silloin, että jos hän joskus alkaa käyttäytymään minua kohtaan samalla tavalla, ei auta kuin katkaista välit. Se sitten tapahtui ja hän itse kertoi naureskellen, millaisia juttuja hän on minusta levittänyt eri ihmisille. Laitoin välit kokonaan poikki enkä tule koskaan olemaan enää tekemisissä hänen kanssaan.

Ymmärrän ja tiedän kokemuksesta, että ystävyyssuhteen katkeaminen tekee todella kipeää. Omalla kohdallani olen antanut itselleni luvan kaivata heitä molempia ja muistella hyviä muistoja. Luottamuksen mentyä en voisi koskaan enää olla oma itseni, jos heistä jompi kumpi haluaisi sopia. Minulla ei ole nykyään yhtä läheisiä ystäviä, mutta elättelen toivoa, että joskus vielä luottamuksen arvoisia ystäviä löytyisi, yksi riittäisi. Älä syytä itseäsi. Elämä heittää joskus vastaan tällaisia asioita, joita on vaikea käsittää.

Kyllä. Minusta itsestänikin tuntuu, etten voisi olla enää oma itseni, koska en voi luottaa. Onpas meillä ollut samanlainen tilanne, olen pahoillani puolestasi, mutta samalla helpottunut että muillekkin on käynyt näin. Aina toisen tsemppaaminen tai tukeminen ei auta vaan toisen itsesuojelumekanismit ovat niin vahingolliset muita kohtaan että ei auta kuin irtaantua. Tämä ystävyyden loppuminen on sattunut minuun paljon enemmän kuin olisin ajatellut. Olen ajatellut että ehkä se parisuhteen loppuminen on pahin, mutta tämä on ehkä vielä vaikeampaa koska rakkaus luonnollisesti saattaa hiipua mutta tosiystävyyden hiipumista ei osaa edes pelätä.

Minäkin toivon että ystävä näkisi oman osuutensa. Toistaiseksi hän syyttää vaik kaikkia muita ja käyttää kaikkeen omaan käytöksensä syynä vastoinkäymisiään tai työtään tai sairauttaan jne. Aina on syy siihen miksi hän on uhri ja saa suuttua ja sitten kohdella muita huonosti.

Nyt kun aikaa on kulunut ja sama touhu jatkuu olen ihan Ok että emme enää ole läheisiä. Kyllä sinäkin tästä selviät.

Vierailija kirjoitti:

Tollikka kirjoitti:

Oletko jotenkin epätoivoinen kun roikut tällaisen ihmisen "ystävyydessä" kiinni? Anna elämän opettaa tätä mustamaalaajaa, ja jätä hänet taaksesi. Johan sen järkikin sanoo! Et kunnioita itseäsi kovin paljoa jos koitat jatkaa jotain ystävyyden tapaista tällaisen mentaalitapauksen kanssa.

Kuten kirjoitin, hän on ollut ystäväni 26 vuotta. Pisin ihmissuhteeni heittämällä jos perhesuhteita ei lasketa. Perhe ja ystävät ovat minulle tärkeitä ja koen että ihmissuhteet eivät ole kertakäyttökamaa. Hän on ollut hyvä minulle aina ennen tätä tapahtumaa ja kun kuulin tästä tapauksesta kohtasin hänet välittömästi ja nyt olemmekin olleet välirikossa sen jälkeen, kun emme saaneet tilannetta eteenpäin. Lähes 30 vuoden läheistä ihmissuhdetta on normaalia kaivata. Siitä olen samaa mieltä että yritän nyt juurikin kunnioittaa itseäni myös enemmän, mutta olen myös miettinyt olinko itse tilanteessa jotenkin liian sokea tai jyrkkä. Mutta onneksi vastaukset ovat puoltaneet sitä etten pidä yhteyttä joten olen varmasti ollut oikealla linjalla.

"Ystävyyttä" ei tarvitse pistää poikki, vaan vain jäihin toistaiseksi. Sinä alat vihdoinkin elämään omaa elämääsi ja päivä päivältä tuo "ystävyys" jää taaemmaksi. Ennen oli ennen ja nyt on nyt, keskityt mielummin itseesi ja läheisiisi nyt ja kamu elää parhaaksi katsomallaan tavalla. Vaikka ystävyys olisikin kestänyt vuosikymmeniä, niin oma elämä on silti se tärkein elämä. Jokainen valitsee polkunsa itse. Katkaise siis napanuorasi tyyppiin vihdoinkin.

Miten tämä tuli yllätyksenä? Jos joku puhuu sinulle pahaa muista, hän puhuu myös muille sinusta. Ei meistä kukaan ole erityinen, vaan ihmiset ovat mitä ovat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävyyssuhteiden katkeaminen on ollut yksi elämäni suurimpia pettymyksiä. Minulle se on käynyt kaksi kertaa. Ensimmäinen oli lapsuuden paras ystäväni, joka tavattuaan nykyisen aviomiehensä alkoi käyttäytymään hyvin erikoisesti - rikkomaan lupauksia, perumaan tapaamisia ilman syytä ja lopulta lopetti kaiken yhteydenpidon. Ennen puhuimme kaikki kipeätkin asiat toisillemme. En ole koskaan saanut selvyyttä, mitä tapahtui, koska hän ei vastannut kyselyihin ja katkaisi välit kaikkiin ystäviinsä. 

Aikuisiällä löysin aivan ihanan ystävän, jonka kanssa pystyi puhumaan kaikesta. Meistä tuli nopeasti läheisiä ja ystävyys kesti vuosia. Jossain vaiheessa hänelle tuli kovasti stressiä elämässä, jota hän purki aika ikävällä tavalla mm. mieheensä. Päätin silloin, että jos hän joskus alkaa käyttäytymään minua kohtaan samalla tavalla, ei auta kuin katkaista välit. Se sitten tapahtui ja hän itse kertoi naureskellen, millaisia juttuja hän on minusta levittänyt eri ihmisille. Laitoin välit kokonaan poikki enkä tule koskaan olemaan enää tekemisissä hänen kanssaan.

Ymmärrän ja tiedän kokemuksesta, että ystävyyssuhteen katkeaminen tekee todella kipeää. Omalla kohdallani olen antanut itselleni luvan kaivata heitä molempia ja muistella hyviä muistoja. Luottamuksen mentyä en voisi koskaan enää olla oma itseni, jos heistä jompi kumpi haluaisi sopia. Minulla ei ole nykyään yhtä läheisiä ystäviä, mutta elättelen toivoa, että joskus vielä luottamuksen arvoisia ystäviä löytyisi, yksi riittäisi. Älä syytä itseäsi. Elämä heittää joskus vastaan tällaisia asioita, joita on vaikea käsittää.

Kyllä. Minusta itsestänikin tuntuu, etten voisi olla enää oma itseni, koska en voi luottaa. Onpas meillä ollut samanlainen tilanne, olen pahoillani puolestasi, mutta samalla helpottunut että muillekkin on käynyt näin. Aina toisen tsemppaaminen tai tukeminen ei auta vaan toisen itsesuojelumekanismit ovat niin vahingolliset muita kohtaan että ei auta kuin irtaantua. Tämä ystävyyden loppuminen on sattunut minuun paljon enemmän kuin olisin ajatellut. Olen ajatellut että ehkä se parisuhteen loppuminen on pahin, mutta tämä on ehkä vielä vaikeampaa koska rakkaus luonnollisesti saattaa hiipua mutta tosiystävyyden hiipumista ei osaa edes pelätä.

Yrittikö tämä jälkimmäinen ihminen saada sinuun yhteyttä enää välien katkaisun jälkeen?

Harva aikuinen loppujen lopuksi on emotionaalisesti ja henkisesti aikuisen tasolla. Monilta puuttuu itsereflektio- ja tunteidenkäsittelytaidot lähes kokonaan, toisia ihmisiä vastuutetaan omista negatiivisista tunteista, paasataan somessa ja muualla yhteisöllisyyden ja suvaitsevaisuuden puolesta mutta syrjitään ja nälvitään muita ihmisiä ilman tunnontuskia jne. Lisäksi se uskomus, että läheisyys ihmissuhteissa oikeuttaa huonon käytöksen, elää sitkeästi edelleen. Olen onnellinen, että olen pystynyt viimein päästämään tästä uskomuksesta irti: annoin sen varjolla muiden tehdä minulle ihan liikaa pahaa ja olin myös itse toksista seuraa muille.

On surullista, että ne kypsät ja asioita fiksusti käsittelemään kykenevät ihmiset pitävät itseään jotenkin viallisina ja heikkoina, vaikka tosiasiassa he ovat niitä "mallikansalaisia". Ehkä epäkypsempiä ihmisiä ärsyttää se, että he jollain tasolla tiedostavat oman kypsymättömyytensä, vaikka heilläkin olisi kaikki mahdollisuudet kehittää itseään. Tässäkin avauksessa ap, joka on ilmiselvästi empaattinen, harkitsevainen ja analysointikykyinen, miettii, että onko oikein irtisanoa ystävyys myrkylliseksi muuttuneen ystävänsä kanssa. On todellakin, eikä pelkästään oikein vaan jopa suotavaa. Se, että on hyvä ihminen, ei ikinä saa olla synonyymi sille, että nielee loukkaukset ja huonon kohtelun mukisematta. Hyvä pitää osata olla myös ja ennen kaikkea itselleen.

Vierailija kirjoitti:

Miten tämä tuli yllätyksenä? Jos joku puhuu sinulle pahaa muista, hän puhuu myös muille sinusta. Ei meistä kukaan ole erityinen, vaan ihmiset ovat mitä ovat.

Yllätyksenä tuli se että ystäväni ei ollut tällainen aiemmin vaan muuttui eron myötä. Hänellä ei ollut koskaan aiemmin mitään pahaa sanottavaa esimerkiksi näistä ystäväpariskunnista mutta sitten meno muuttui. Tottakai jos puhuu muista puhuu varmaan minustakin. Mietin onko tämä ystäväni todellinen luonto ja jatkuva malli myös tulevaisuudessa vai voiko hän ymmärtää miksi on muuttunut ja voiko luottamus koskaan palautua. En koskaan ystävysty ihmisten kanssa jotka jo heti alkuun vaikuttavat juoruilevilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävyyssuhteiden katkeaminen on ollut yksi elämäni suurimpia pettymyksiä. Minulle se on käynyt kaksi kertaa. Ensimmäinen oli lapsuuden paras ystäväni, joka tavattuaan nykyisen aviomiehensä alkoi käyttäytymään hyvin erikoisesti - rikkomaan lupauksia, perumaan tapaamisia ilman syytä ja lopulta lopetti kaiken yhteydenpidon. Ennen puhuimme kaikki kipeätkin asiat toisillemme. En ole koskaan saanut selvyyttä, mitä tapahtui, koska hän ei vastannut kyselyihin ja katkaisi välit kaikkiin ystäviinsä. 

Aikuisiällä löysin aivan ihanan ystävän, jonka kanssa pystyi puhumaan kaikesta. Meistä tuli nopeasti läheisiä ja ystävyys kesti vuosia. Jossain vaiheessa hänelle tuli kovasti stressiä elämässä, jota hän purki aika ikävällä tavalla mm. mieheensä. Päätin silloin, että jos hän joskus alkaa käyttäytymään minua kohtaan samalla tavalla, ei auta kuin katkaista välit. Se sitten tapahtui ja hän itse kertoi naureskellen, millaisia juttuja hän on minusta levittänyt eri ihmisille. Laitoin välit kokonaan poikki enkä tule koskaan olemaan enää tekemisissä hänen kanssaan.

Ymmärrän ja tiedän kokemuksesta, että ystävyyssuhteen katkeaminen tekee todella kipeää. Omalla kohdallani olen antanut itselleni luvan kaivata heitä molempia ja muistella hyviä muistoja. Luottamuksen mentyä en voisi koskaan enää olla oma itseni, jos heistä jompi kumpi haluaisi sopia. Minulla ei ole nykyään yhtä läheisiä ystäviä, mutta elättelen toivoa, että joskus vielä luottamuksen arvoisia ystäviä löytyisi, yksi riittäisi. Älä syytä itseäsi. Elämä heittää joskus vastaan tällaisia asioita, joita on vaikea käsittää.

Kyllä. Minusta itsestänikin tuntuu, etten voisi olla enää oma itseni, koska en voi luottaa. Onpas meillä ollut samanlainen tilanne, olen pahoillani puolestasi, mutta samalla helpottunut että muillekkin on käynyt näin. Aina toisen tsemppaaminen tai tukeminen ei auta vaan toisen itsesuojelumekanismit ovat niin vahingolliset muita kohtaan että ei auta kuin irtaantua. Tämä ystävyyden loppuminen on sattunut minuun paljon enemmän kuin olisin ajatellut. Olen ajatellut että ehkä se parisuhteen loppuminen on pahin, mutta tämä on ehkä vielä vaikeampaa koska rakkaus luonnollisesti saattaa hiipua mutta tosiystävyyden hiipumista ei osaa edes pelätä.

Yrittikö tämä jälkimmäinen ihminen saada sinuun yhteyttä enää välien katkaisun jälkeen?

Hän laittoi vielä kuohuksissaan minulle tekstiviestin, jossa löi vyön alle henkilökohtaisilla asioilla, joista olin hänelle uskoutunut. Olin niin tyrmistynyt, että laitoin estot päälle, niin puhelimeen kuin someen. En voi varmaksi sanoa, onko yrittänyt ottaa yhteyttä. Minä tosiaan lamaannuin tästä kaikesta sen verran pahasti, että en edes sanonut mitään takaisin mihinkään. 

Olemme joskus törmänneet kadulla, olen vaihtanut puolta tai suuntaa välittömästi, koska minulle tulee paniikkioireita hänen näkemisestään. Silti en ole vihainen hänelle ja toivon hänellä menevän hyvin elämässään. Koska tiedän esim. mitä kaikkea todella ikävää hän on elämässään joutunut kokemaan, niin tavallaan ymmärrän, että hän on sisältä rikki. Olen myös äärettömän kiitollinen niistä hetkistä, jolloin hän on ollut korvaamattoman tärkeä. Esim. kun sain burn outin, hän vei minut lääkäriin ja valoi uskoa, että tästä selvitään. Kun minulla meni parisuhde poikki, hän istui yöllä luonani juomassa teetä ja juttelemassa. Myös itse olen ollut aina tukena kun on tarvinnut ja paljon on myös hauskaa pidetty yhdessä. Mutta aika entinen ei palaa. Niin se vain on, kun luottamus kunnolla rikotaan. 

Tsemppiä ap. Se vastuu tapahtuneesta kuuluu ystävällesi. Olen pahoillani, että myös sinulle on käynyt näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten tämä tuli yllätyksenä? Jos joku puhuu sinulle pahaa muista, hän puhuu myös muille sinusta. Ei meistä kukaan ole erityinen, vaan ihmiset ovat mitä ovat.

Yllätyksenä tuli se että ystäväni ei ollut tällainen aiemmin vaan muuttui eron myötä. Hänellä ei ollut koskaan aiemmin mitään pahaa sanottavaa esimerkiksi näistä ystäväpariskunnista mutta sitten meno muuttui. Tottakai jos puhuu muista puhuu varmaan minustakin. Mietin onko tämä ystäväni todellinen luonto ja jatkuva malli myös tulevaisuudessa vai voiko hän ymmärtää miksi on muuttunut ja voiko luottamus koskaan palautua. En koskaan ystävysty ihmisten kanssa jotka jo heti alkuun vaikuttavat juoruilevilta.

Silloin kun minulla oli eroprosessi käynnissä ja muutenkin meni huonosti elämässä muutuin katkeraksi ja kateelliseksi kaikille onnellisilta vaikuttaville ihmisille. En ole luonteeltani sellainen. Salasin sen ajattelun kaikilta paitsi ex-mieheltäni. Hän sitten sanoi, että minusta on tullut kateellinen toisille ihmisille eikä hän jaksa kuunnella sellaista puhetta. Tajusin hänen olevan ihan oikeassa ja hävetti. En olisi koskaan kuitenkaan tehnyt tai sanonut kenellekään mitään pahaa  - minusta siinä on iso ero. Ja yritin päästä siitä negatiivisesta ajattelusta tietoisesti eroon, koska se inhotti itseänikin. Minusta olet tehnyt riittävästi, kun olet kertonut ystävällesi, miltä sinusta on tuntunut. Muuta et voi, loppu on hänen käsissään. Sekin on kuitenkin valinta, että hän on lähtenyt satuttamaan sinua ja varmasti aikuisena ihmisenä hän tietää mitä seurauksia sellaisella on.

Minä katkaisin välit ystävään jonka kanssa oltiin ystäviä 30 vuotta. Kun sairastuin, hän alkoi katkeraksi(kun en käynyt töissä) ja alkoi levitellä juoruja ja puhua pahaa minusta. Tosin sitä ennenkin olin aistinut hänestä piilokettuilua ja katkeruutta. Hän oli kehitellyt päässään että minun elämäni on jotenkin hienompaa ja helpompaa kuin hänen omansa ja oli siitä minulle katkera.

Olen helpottunut kun katkaisin välit ja se olisi pitänyt tehdä jo aikaisemmin. Ei ole ikävä.

Joskus pitkäkin ystävyyssuhde katkeaa. Itsellä on siitä myös kokemusta, ihmiset muuttuvat ja joskus vain käy näin. Katkaisemalla välit osoitat että sinua ei voi kohdella miten vain. Itse tein juuri samanlaisen ratkaisun, enkä kadu.

Joidenkin ihmisten huonot luonteenpiirteet kärjistyvät kriisitilanteissa ja elämän muuten koetellessa huomattavan paljon. Osalla se "kriisimoodi" jää valitettavasti päälle. Eräs entinen kaverini, jonka kanssa liikuimme samassa porukassa mutta jonka kanssa en ollut aivan niin läheinen kuin mitä jotkut muut porukan jäsenet olivat, on tästä esimerkki. Hän oli aina ollut esimerkiksi hanakka väittelijä mutta kuitenkin huumorintajuinen ja hyväntahtoinen ihminen. Jossain vaiheessa hänelle alkoi kertyä erilaisia vastoinkäymisiä: hänellä meni toiseen vanhempaansa välit poikki, hänellä alkoi olla ongelmia parisuhteessaan ja hänen työstressinsä sen kuin kasvoi huonosti organisoidun ja johdetun työpaikkansa takia.

Ensimmäinen merkki, minkä huomasin, oli se, että hän alkoi ottaa lähestulkoon kaiken itseensä ja jotenkin tulkitsi monet tilanteet niin, että häntä yritetään saattaa huonoon valoon tai muuten kyseenalaistaa. Hän puolustautui hyökkäämällä raivokkaasti tätä oletettua kyseenalaistajaa vastaan ja oli sitten aivan ymmällään, kun sai vastareaktiona samanlaisen täyslaidallisen takaisin tai kun joku otti hänen aggressiivisen käytöksensä puheeksi. Hän oli aina pitänyt väittelemisestä mutta nyt hänen väittelyintonsa alkoi mennä jo inttämisen ja loanheiton puolelle. Joskus hän pillastui asioista, jotka ulkopuolisen silmin vaikuttivat aivan mitättömiltä. Jos esimerkiksi joku käytti tietämättömyyttään jotain väärää termiä hänen ammattialaansa liittyen, hän sai raivarit siitä ja ripitti tätä henkilöä suhteettoman kovaa. Hän meni sekaantumaan toisten ihmisten välisiin keskusteluihin, jos nämä keskustelivat hänen mielestään jostain turhasta tai epäloogisesta ja kiukkusi ja besserwisseröi niin pitkään, että keskustelu lopulta tyrehtyi.

Pikku hiljaa hänen paineensa alkoivat hellittää ja esimerkiksi hänen parisuhdeongelmansa olivat alkaneet ratketa. Hän ei kuitenkaan vaikuttanut palautuvan entiseksi itsekseen, vaan jatkoi edelleen inttämistä, itseensä joka asiasta ottamista, raivoamista ja toisten ihmisten överiksi menevää ojentamista. Hän ei myöskään tuntunut ollenkaan tiedostavan sitä, millaisena toiset ihmiset hänen käytöksensä kokivat ja oli aina yllättynyt ja hämmentynyt, kun joku otti asian puheeksi. Rupesin tässä vaiheessa jo miettimään välien katkaisemista, koska kyseisestä kaverista oli alkanut tulla silkka energiasyöppö mutta yllättäen kävikin niin, että hän katkaisi välinsä meihin. En tiedä, miten hänellä nykyään menee. Toivottavasti paremmin.

Minulla alkoi välit ystävään rakoilla tilanteessa, jossa hänelle tuli useampia huolia. Oli ollut töissä yt:t, oli terveyshuolia. Hänestä tuli ihminen, jota kuvaillaan "energiasyöpöksi", eli sellainen, joka valittaa koko ajan, ei anna suunvuoroa muille ja pakonomaisesti ne samat jutut kiertävät hänellä. Hänellä näennäisesti on ongelmia, mutta niihin ei löydy ratkaisua. Purin hammasta kuukausia ja sanoin sitten, että en jaksa kuunnella enää. Tämä henkilö loukkaantui verisesti ja laittoi välit poikki. Minulla ei ollut ikävä, suhteemme oli ollut ennen tuota välirikkoa jo niin kiero pitemmän aikaa.

Mutta hän otti uudelleen yhteyttä ja minusta oli kuitenkin oikea teko hyväksyä anteeksipyyntö. Aloimme olla taas tekemisissä. Mutta ehkä se oli väkinäisempää ja tietty luottamus oli siitä varissut pois. Jatkettiin kuitenkin kaveruutta. Ajattelin itse, että molemmat mielessämme tunnustamme tosiasiat, ei voida olla hyviä ystäviä ja että on asioita, joissa emme ymmärrä toisiamme. Mutta voimme noilla ehdoin jatkaa kuitenkin.

 Sitten tälle kaverille tuli taas elämään uusia huolia. Sen sijaan että hän tunnustaisi itselleen ääneen, että on pelkoja ja huolia, hän purki sen minuun käytöksenä, joka on näennäisesti huolenpitoa, todellisuudessa kontrollointia. Oli hyvin dominoivassa roolissa asiassa, jossa tarvitsin apua. Eli tilanteessa, jossa hän on peloissaan ja ahdistunut, hän ottaa projektiksi siivota vaikka olohuoneen ja sisustaa sen uudestaan. Se parantaa hänen oloaan. Nyt minusta tuli tuo kohde. Koska hän ei voinut hyvin, hänen ajattelunsa oli mustavalkoisempaa. Ja kun kaikki ei mennyt hänen mielensä mukaan, hän sitten halusi siivota minut lopulta ulos. Totuus on kuitenkin se, että suhteemme meni raiteiltaan jo silloin aiemmin. Eikä sitä voinut siitä enää palauttaa. Oli vain rumaa ja loukkaavaa, että piti vielä tuossa uudessa "erossa" esittää syytöksiä minua kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten tämä tuli yllätyksenä? Jos joku puhuu sinulle pahaa muista, hän puhuu myös muille sinusta. Ei meistä kukaan ole erityinen, vaan ihmiset ovat mitä ovat.

Yllätyksenä tuli se että ystäväni ei ollut tällainen aiemmin vaan muuttui eron myötä. Hänellä ei ollut koskaan aiemmin mitään pahaa sanottavaa esimerkiksi näistä ystäväpariskunnista mutta sitten meno muuttui. Tottakai jos puhuu muista puhuu varmaan minustakin. Mietin onko tämä ystäväni todellinen luonto ja jatkuva malli myös tulevaisuudessa vai voiko hän ymmärtää miksi on muuttunut ja voiko luottamus koskaan palautua. En koskaan ystävysty ihmisten kanssa jotka jo heti alkuun vaikuttavat juoruilevilta.

Silloin kun minulla oli eroprosessi käynnissä ja muutenkin meni huonosti elämässä muutuin katkeraksi ja kateelliseksi kaikille onnellisilta vaikuttaville ihmisille. En ole luonteeltani sellainen. Salasin sen ajattelun kaikilta paitsi ex-mieheltäni. Hän sitten sanoi, että minusta on tullut kateellinen toisille ihmisille eikä hän jaksa kuunnella sellaista puhetta. Tajusin hänen olevan ihan oikeassa ja hävetti. En olisi koskaan kuitenkaan tehnyt tai sanonut kenellekään mitään pahaa  - minusta siinä on iso ero. Ja yritin päästä siitä negatiivisesta ajattelusta tietoisesti eroon, koska se inhotti itseänikin. Minusta olet tehnyt riittävästi, kun olet kertonut ystävällesi, miltä sinusta on tuntunut. Muuta et voi, loppu on hänen käsissään. Sekin on kuitenkin valinta, että hän on lähtenyt satuttamaan sinua ja varmasti aikuisena ihmisenä hän tietää mitä seurauksia sellaisella on.

Mukava näkökulma myös toiselta puolelta, kiitos!

Vierailija kirjoitti:

Jatkoa:

Minulle tämä tuntui petokselta ja kuin matto oltaisiin vedetty jalkojen alta. Meidän ei ikinä pitänyt olla tällaisia toisillemme. Minäkin annatin tulla omalta osaltani ja riita oli kamala. Emme ole puhuneet 6kk sanaakaan.

Aina välillä näen häntä (edelleen pieni paikkakunta) ja valitettavasti ikävöin häntä. En kuitenkaan usko voivani luottaa häneen ja pelkään että hän jakaa edelleen asioitani eteenpäin ja suhtautuu minuun alentavasti.

Pitäisikö minun kuitenkin uskaltaa uskaltaa ja puhua hänelle? Olemme olleet ystäviä niin kauan.. Onko naisten ystävyys aina tällaista että juoruillaan? Pitäisikö vain "antaa olla" Ja miettiä onko ystävyys kuitenkin tärkeämpää? Ehkä ystäväni on jo terveemmällä puolella eroa?

Mitä tekisitte? Pahin pelkoni on että hän nauraa yhteydenotolleni. Tuntuu, kuin en tuntisi häntä enää. Uskon, että hän ehkä kuitenkin rauhoittuu joskus. Mutta vieläkin tuntuu todella pahalta vaikka häntä ikäviöinkin.

Hän nauraa sinulle juuri tuon takia. Hän saa kohdella sinua kuinka törkeästi hyvänsä ja aina palaat nöyristellen takaisin.