Mitä tekisitte minun sijassani? (Ystävyys)

Ottaisin etäisyyttä ja reippaasti.

Missä päin sanotaan "rantannut" ja mitä se tarkoittaa?

Kyllä minä sinuna nyt ottaisin etäisyyttä.

Jättäisin moisen ho¨ron oman onnensa nojaan. Olisi turha tulla itkien ja anteeksipyydellen takaisin ystäväksi. Ikinä. Luottamuksen kun rikkoo noin törkeällä tavalla, niin ei sitä saa enää takaisin. Saisi koko ajan olla varuillaan, että milloin tulee rinsessalle seuraava pahantuulen puuska.

Jatkoa:

Minulle tämä tuntui petokselta ja kuin matto oltaisiin vedetty jalkojen alta. Meidän ei ikinä pitänyt olla tällaisia toisillemme. Minäkin annatin tulla omalta osaltani ja riita oli kamala. Emme ole puhuneet 6kk sanaakaan.

Aina välillä näen häntä (edelleen pieni paikkakunta) ja valitettavasti ikävöin häntä. En kuitenkaan usko voivani luottaa häneen ja pelkään että hän jakaa edelleen asioitani eteenpäin ja suhtautuu minuun alentavasti.

Pitäisikö minun kuitenkin uskaltaa uskaltaa ja puhua hänelle? Olemme olleet ystäviä niin kauan.. Onko naisten ystävyys aina tällaista että juoruillaan? Pitäisikö vain "antaa olla" Ja miettiä onko ystävyys kuitenkin tärkeämpää? Ehkä ystäväni on jo terveemmällä puolella eroa?

Mitä tekisitte? Pahin pelkoni on että hän nauraa yhteydenotolleni. Tuntuu, kuin en tuntisi häntä enää. Uskon, että hän ehkä kuitenkin rauhoittuu joskus. Mutta vieläkin tuntuu todella pahalta vaikka häntä ikäviöinkin.

Olet ollut todella ymmärtäväinen ja hyvä ystävä tähän asti, mutta nyt tuli raja vastaan.

Itse sanoisin suoraan ystävälle, että olet rakas ja tärkeä ja käynyt läpi kovia, mutta parhaan ystävän luottamuksella kertomien asioiden levittely pitkin kyliä loppuu nyt tai sitten loppuu tämä ystävyys.

Voithan laittaa viestiä, että jäi harmittamaan miten 20+ vuoden ystävyys päättyi, ja kysyä haluaisiko nähdä.

Katkeroitunut nainen, kalvaa vaikka oman nilkkansa poikki, ettei kenelläkään muullakaan menisi "hyvin".

Jos hän ymmärtäisi tehneensä väärin ja katuisi, hän kyllä ottaisi itse yhteyttä. Hänen kuuluu ryömiä takaisin anteeksi pyydellen, ei sinun. Jos sinä teet sen, hän vain kuvittelee että sulle voi tehdä mitä tahansa.

Olin samassa tilanteessa puolisen vuotta sitten. Hänelle ei tullut eroa, mutta muu iso myllerrys elämässä.

Mutta vaikka se tuntui pahalla otin kunnolla etäisyyttä. Jaksoin aikani ymmärtää kun hänellä on niin vaikeaa, mutta sitten lopetin. Kaikille sattuu eteen vaikeuksia. Se ei silti oikeita kohtelemaan muita huonosti tai kuten minullekin kävi petti luottamuksen pahasti.

Enää ei tunnu niin pahalta, tiedän tehneeni oikean ratkaisun. Olen sen jälkeen nähnyt hänen tekevän saman tempun muille. Hän on varmasti masentunut tms. Mutta ei halua hakea apua, enkä minä voi häntä siinä kannatella ja samalla antaa itseäni kohdeltavan huonosti. Siinä sairastun vain itsekkin.

Aikuinen ihminen valitsee Kuitenkin itse käytöksensä vaikka sen tekisikin koska itsellä menee huonosti. Ja kantaa sitten sen seuraukset.

Minä olen sen verran armoton, että en ottaisi yhteyttä ja katkaisisin ystävyyden tuohon. Hän on aikuinen ihminen ja hänen pitäisi kyetä käsittelemään pahaa oloaan muuten kuin juoruilemalla ja ilkeilemällä selän takana. Tuo oli jo hävytöntä, että jatkoi samalla ivallisella naureskelulinjalla myös vasten kasvojasi, kun otit asian puheeksi.

Tuohon, että "onko naisten ystävyys aina tällaista, että juoruillaan". Ei ole aina, eikä sen pitäisi olla sitä ikinä, mutta jotkut naiset ovat rajattomia ja kateellisia pahanpuhujia. Kiinnitin huomiota tuohon, että kuvailet ystävääsi temperamenttiseksi ja sellaiseksi, jolle se, miltä asiat näyttävät ulospäin, on tärkeää. Havaintojeni mukaan tällaiset ihmiset eivät kestä pettymyksiä kovinkaan hyvin eivätkä osaa käsitellä niitä asiallisesti, vaan taantuvat helposti lapsen tasolle ja kaatavat pahan olonsa muiden niskaan. Toiseksi nämä temperamenttiset oikeuttavat usein huonon käytöksensä sillä, että ovat, no, "temperamenttisia" ja "sanovat asiat suoraan". Siihen saakka, kun asiat olivat hyvin, ystäväsi pystyi pitämään tämän inhottavan puolensa aisoissa. Suo anteeksi jyrkkyyteni mutta sain sellaisen vaikutelman kirjoituksesi perusteella, että ystäväsi käyttää avioeroaan vähän niin kuin vapaalippuna, että saa sen varjolla ilkeillä, morkata ja puhua muista pahaa. Olet ollut hyvin ymmärtäväinen häntä kohtaan ja hän päätti "palkita" sinut tällä tavoin. Ansaitseeko tällainen ihminen todellakin sinunlaisesi ystävän?

Hank ap muita ystäviä ja lopeta lapsellisessa ystävyyskuplassasi mönkiminen. Hanki myös ikioma elämä ja lopeta muiden ihmisten kyylääminen. Et kostu tuosta tyypistä enää ja historia jääköön historiaksi. Historia oli mukavaa, mutta nykypäivä on nyt.

Oletko jotenkin epätoivoinen kun roikut tällaisen ihmisen "ystävyydessä" kiinni? Anna elämän opettaa tätä mustamaalaajaa, ja jätä hänet taaksesi. Johan sen järkikin sanoo! Et kunnioita itseäsi kovin paljoa jos koitat jatkaa jotain ystävyyden tapaista tällaisen mentaalitapauksen kanssa.

Minäkin ottaisin etäisyyttä.

(Itse asiassa vain katkaisisin välit. Mulla aikaa tuollaiseen.)

Älä ihmeessä ole tossu ja ota yhteyttä. Jos entisestä ystävästä tuntuu pahalle ja on katkera muiden onnelle, täytyy hänen ymmärtää, että käytöksellä on seurauksensa.

Tollikka kirjoitti:

Oletko jotenkin epätoivoinen kun roikut tällaisen ihmisen "ystävyydessä" kiinni? Anna elämän opettaa tätä mustamaalaajaa, ja jätä hänet taaksesi. Johan sen järkikin sanoo! Et kunnioita itseäsi kovin paljoa jos koitat jatkaa jotain ystävyyden tapaista tällaisen mentaalitapauksen kanssa.

Kuten kirjoitin, hän on ollut ystäväni 26 vuotta. Pisin ihmissuhteeni heittämällä jos perhesuhteita ei lasketa. Perhe ja ystävät ovat minulle tärkeitä ja koen että ihmissuhteet eivät ole kertakäyttökamaa. Hän on ollut hyvä minulle aina ennen tätä tapahtumaa ja kun kuulin tästä tapauksesta kohtasin hänet välittömästi ja nyt olemmekin olleet välirikossa sen jälkeen, kun emme saaneet tilannetta eteenpäin. Lähes 30 vuoden läheistä ihmissuhdetta on normaalia kaivata. Siitä olen samaa mieltä että yritän nyt juurikin kunnioittaa itseäni myös enemmän, mutta olen myös miettinyt olinko itse tilanteessa jotenkin liian sokea tai jyrkkä. Mutta onneksi vastaukset ovat puoltaneet sitä etten pidä yhteyttä joten olen varmasti ollut oikealla linjalla.

Vierailija kirjoitti:

Tollikka kirjoitti:

Oletko jotenkin epätoivoinen kun roikut tällaisen ihmisen "ystävyydessä" kiinni? Anna elämän opettaa tätä mustamaalaajaa, ja jätä hänet taaksesi. Johan sen järkikin sanoo! Et kunnioita itseäsi kovin paljoa jos koitat jatkaa jotain ystävyyden tapaista tällaisen mentaalitapauksen kanssa.

Kuten kirjoitin, hän on ollut ystäväni 26 vuotta. Pisin ihmissuhteeni heittämällä jos perhesuhteita ei lasketa. Perhe ja ystävät ovat minulle tärkeitä ja koen että ihmissuhteet eivät ole kertakäyttökamaa. Hän on ollut hyvä minulle aina ennen tätä tapahtumaa ja kun kuulin tästä tapauksesta kohtasin hänet välittömästi ja nyt olemmekin olleet välirikossa sen jälkeen, kun emme saaneet tilannetta eteenpäin. Lähes 30 vuoden läheistä ihmissuhdetta on normaalia kaivata. Siitä olen samaa mieltä että yritän nyt juurikin kunnioittaa itseäni myös enemmän, mutta olen myös miettinyt olinko itse tilanteessa jotenkin liian sokea tai jyrkkä. Mutta onneksi vastaukset ovat puoltaneet sitä etten pidä yhteyttä joten olen varmasti ollut oikealla linjalla.

Ok. Jos haluat näin kovasti pitää hänestä kiinni, ota asiat puheeksi. Älä anna hänen puhua peetä sinusta ympäriinsä ilman että reagoit siihen mitenkään. Vaikka on tosi pitkä ystävyys, älä lähetä sitä signaalia hänelle että on itsestäänselvyys, teki hän mitä tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen sen verran armoton, että en ottaisi yhteyttä ja katkaisisin ystävyyden tuohon. Hän on aikuinen ihminen ja hänen pitäisi kyetä käsittelemään pahaa oloaan muuten kuin juoruilemalla ja ilkeilemällä selän takana. Tuo oli jo hävytöntä, että jatkoi samalla ivallisella naureskelulinjalla myös vasten kasvojasi, kun otit asian puheeksi.

Tuohon, että "onko naisten ystävyys aina tällaista, että juoruillaan". Ei ole aina, eikä sen pitäisi olla sitä ikinä, mutta jotkut naiset ovat rajattomia ja kateellisia pahanpuhujia. Kiinnitin huomiota tuohon, että kuvailet ystävääsi temperamenttiseksi ja sellaiseksi, jolle se, miltä asiat näyttävät ulospäin, on tärkeää. Havaintojeni mukaan tällaiset ihmiset eivät kestä pettymyksiä kovinkaan hyvin eivätkä osaa käsitellä niitä asiallisesti, vaan taantuvat helposti lapsen tasolle ja kaatavat pahan olonsa muiden niskaan. Toiseksi nämä temperamenttiset oikeuttavat usein huonon käytöksensä sillä, että ovat, no, "temperamenttisia" ja "sanovat asiat suoraan". Siihen saakka, kun asiat olivat hyvin, ystäväsi pystyi pitämään tämän inhottavan puolensa aisoissa. Suo anteeksi jyrkkyyteni mutta sain sellaisen vaikutelman kirjoituksesi perusteella, että ystäväsi käyttää avioeroaan vähän niin kuin vapaalippuna, että saa sen varjolla ilkeillä, morkata ja puhua muista pahaa. Olet ollut hyvin ymmärtäväinen häntä kohtaan ja hän päätti "palkita" sinut tällä tavoin. Ansaitseeko tällainen ihminen todellakin sinunlaisesi ystävän?

Kyllä, hain juuri sellaisia asioita mitä kirjoitit. Koskaan ei ole aiemmin tullut näin "vakavia" epäonnistumisia joten en varmasti ole nähnyt tätä inhottavaa puolta aiemmin. Hän itseasiassa käytti yhdessä tilanteessa tuota vapaalippu termiä "Minä saan olla tällainen kun olen läpikäynyt näin vaikean asian". Hävyttömyys on juuri se sana mikä tilannetta kuvasti. :( Jos hän olisi pyytänyt anteeksi tai katunut, asia olisi eri.

Kiitos viestistäsi. Varsinkin viimeinen lause kolahti.

Minä kirjoitin tuolla siitä että olin samassa tilanteessa. ..

Olimme olleet pitkään ystäviä, hän oli läheisin ystäväni , Sitä suuremmalla syyllä otin etäisyyttä. Kun niin läheinen kohteli huonosti. Tai sitten minä vain kuvittelin että oltiin niin läheisiä. Ja silllonkaan en tässä hävinnyt.

Ystävyyssuhteiden katkeaminen on ollut yksi elämäni suurimpia pettymyksiä. Minulle se on käynyt kaksi kertaa. Ensimmäinen oli lapsuuden paras ystäväni, joka tavattuaan nykyisen aviomiehensä alkoi käyttäytymään hyvin erikoisesti - rikkomaan lupauksia, perumaan tapaamisia ilman syytä ja lopulta lopetti kaiken yhteydenpidon. Ennen puhuimme kaikki kipeätkin asiat toisillemme. En ole koskaan saanut selvyyttä, mitä tapahtui, koska hän ei vastannut kyselyihin ja katkaisi välit kaikkiin ystäviinsä. 

Aikuisiällä löysin aivan ihanan ystävän, jonka kanssa pystyi puhumaan kaikesta. Meistä tuli nopeasti läheisiä ja ystävyys kesti vuosia. Jossain vaiheessa hänelle tuli kovasti stressiä elämässä, jota hän purki aika ikävällä tavalla mm. mieheensä. Päätin silloin, että jos hän joskus alkaa käyttäytymään minua kohtaan samalla tavalla, ei auta kuin katkaista välit. Se sitten tapahtui ja hän itse kertoi naureskellen, millaisia juttuja hän on minusta levittänyt eri ihmisille. Laitoin välit kokonaan poikki enkä tule koskaan olemaan enää tekemisissä hänen kanssaan.

Ymmärrän ja tiedän kokemuksesta, että ystävyyssuhteen katkeaminen tekee todella kipeää. Omalla kohdallani olen antanut itselleni luvan kaivata heitä molempia ja muistella hyviä muistoja. Luottamuksen mentyä en voisi koskaan enää olla oma itseni, jos heistä jompi kumpi haluaisi sopia. Minulla ei ole nykyään yhtä läheisiä ystäviä, mutta elättelen toivoa, että joskus vielä luottamuksen arvoisia ystäviä löytyisi, yksi riittäisi. Älä syytä itseäsi. Elämä heittää joskus vastaan tällaisia asioita, joita on vaikea käsittää.

Vierailija kirjoitti:

Minä kirjoitin tuolla siitä että olin samassa tilanteessa. ..

Olimme olleet pitkään ystäviä, hän oli läheisin ystäväni , Sitä suuremmalla syyllä otin etäisyyttä. Kun niin läheinen kohteli huonosti. Tai sitten minä vain kuvittelin että oltiin niin läheisiä. Ja silllonkaan en tässä hävinnyt.

Nyt kun olen lukenut näitä vastauksia olen miettinyt että ehkä tämä opettaa häntä eniten. Hän on ollut minulle tärkeä ja puhe eikä sen selittäminen auttanut, miltä minusta tuntui. Ehkä tämä ystävien "menettäminen" opettaa häntä eniten ja hän ymmärtää muuttaa käytöstään piakoin, minä en ainakaan enää mahdollista tätä huonoa kierrettä! Ehkä tämä on paras teko jonka voin häntä kohtaan tehdä. Näyttää "kaapin paikan" ja sen että minua ei kohdella näin.

Mietin myös samaa että voiko olla ettemme sitten olleetkaan niin hyviä ystäviä ja myöskään siinä tapauksessa en häviä, jos teen tämän ratkaisun.

Toivon, että meille kummallekkin käy joskus tulevaisuudessa niin, että nämä ihmiset paranevat vaikeista tilanteistaan ja osaavat ottaa meihin terveellä tavalla yhteyttä.