Mitä teillä on yleensä pakastimessa?
Asumme aikalailla syrjässä ja lähikauppa on mukava sinänsä mutta aika kallis. Joten teen aina silloin tällöin hankintamatkat kaupunkiin ja ostan pakkaseen lihoja ja kalaa, sekä erilaisia pakastevihanneksia.
Itse leipomani sämpylät ja leipiä pakastan myös, jos niistä nyt mitään joskus jää.
Mitä yleensä pidätte pakkasessa, onko jotain ”pakollisia” mitä pitää aina olla, tai jotain erikoista joka on hyvä pakastaa?
Kommentit (53)
Yhdessä pakastimessa on narsistinen exä paloiteltuna.
Pakastimeni sisältö on melkolailla hirveä.
Lihaa ja kalaa, sekä raakana että jämäroinaa valmiina aterioina
Mustekalarenkaita
Joululaatikoita
Marjoja ja omenasosetta
Sieniä paistettuina
Pakastevihanneksia
Lohko- ja valkosipuliperunoita
Itse tehtyjä sämpylöitä
Jäätelöä ja pari Sacher-kakkua
Koska olen viherpeukalo, niin pakastan omia vihannes-kasvatuksiani.
Pakastan myös itse keräämiäni marjoja ja sieniä. Näitä poimin taas sen takia, että saan liikuntaa. Myös itse pyydystettyä kalaa. Ovat kaikki tässä vaiheessa kalapullina.
Tämän lisäksi ostan kaupasta tarjous/laputettua kalaa, lihaa, makkaraa jota pakastan.
Eilen tein esim. nokkoslettuja, jotka pakastin ja käytän sieltä välipalana omenasoseen kanssa.
Puolisolle on hiukan tilaa pakastimessa kaupasta ostettua esim. jäätelöä, pullaa, vihanneksia jne. varten.
Itse poimittuja marjoja (puolukoita, mustikoita). Ennen pakastin myös mansikat, kun sain appivanhempien pellolta, mutta nykyään annan firmojen hoitaa mansikoiden pakastamisen ja säilytyksen. Sieniä on pakasteessa aika lailla, myös miehen kalansaalista löytyy pakastimista. Lisäksi siellä on jäätelöä, joitakin sosekeittoja ja muita keittoja (kun teen kerralla ison määrän niin pakastan loput), joskus joku leipä (jos tulee ostettua liikaa leipää ja epäilen että se voi mennä vanhaksi), nokkosta, ja tällä hetkellä muutama tarjous kalamurekepihvipaketti. Joskus pakastan tarjousjauhelihaa, wokkivihanneksia tai muuta tarjousruokaa, jota on tarttunut kaupasta mukaan. Yleisesti ottaen tavoitteeni on, että pakastimen sisältö vaihtuu eikä mikään ole siellä niin kuin pysyvästi.
Leivonnaisia mun pakastimista ei löydy. En leivo, enkä syö leivonnaisia.
Vierailija kirjoitti:
Yhdessä pakastimessa on narsistinen exä paloiteltuna.
Täytyy olla tyhmä ihminen joka sellaisia narsisteja ottaa ja kamala vaiva paloitella niitä. Minä en ottaisi niitä enkä näkisi vaivaa ollenkaan edes paloitteluun.
Marjoja...mustikkaa ja puolukkaa. Hirvenlihaa. Pizzoja. Kebablastuja ja kanalastuja. Kalapuikkoja. Jätskiä. Röstipottuja. Ranskalaisia. Leipää. ym ym.
Vierailija kirjoitti:
Olisikin jotain järkevää mutta ei. Siellä on jäätelöä, pakaste pitsoja ja vähän yli jääneitä ranskalaisia. Tarkennuksena ransakalaisia perunoita eikä niitä ihmisiä. Pakastin on muuten ärsyttävän pieni. Sellainen jääkaappi ja pakastin yhdistelmä mihin mahtuu tosi vähän.
Pieni 6 kilon kinkku mahtui vain kun otti muovilaatikon pois. Välillä käy kateeksi kun lukee mitä kaikkea ihmisillä on pakasteissa. Juu kyllä koen olevani huono ihminen.
Kaappipakastimetkin ovat turhan pieniä. Aiemmin oli tilaa kunnolliselle arkkupakastimelle, johon sai sen kummemmin sovittelematta kaiken. Muutossa jouduttiin korvaamaan se kahdella kaappipakastimella, joissa on kyllä sinänsä mukavasti tilaa, mutta se 'jättilaatikkokin' on niin pieni, ettei esim kinkku sinne mahdu.
Kahden hengen huusholli ja 2,5 pakastinta ja sitli tuntuu, ettei pakkaseen voi mitään ostaa, kun aina on täyttä.
Pakastimessa ei ole mitään. Se ei ole edes käytössä. Kuluttaa vain sähköä turhaan. Mitä siellä pitäisi olla, kun kauppa on aivan vieressä, toisella puolella katua.
Vierailija kirjoitti:
Ihminen on tyhmä sillä sarvikuonokas tekee sen työn kompostissa niin ettei tarvitse möyhentää sitä jos ei jotain pika kompostia tarvitse ja ihan turhia ne kalliit pika kompostorit. Heitän koko vuoden ajan keittiö jätteet kompostiin enkä herättele sitä mitenkään ja viiden vuoden välein tyhjennän alaluukusta sitä puutarhaan. Oksahakettimella haketan puutarhan leikkuujätettä ja heitän sinne väliin.
Taajama-alueella saatetaan vaatia tuota lämpökompostia. Naapurit ilmiantaa ja lisäksi ympäristökeskustenkin seurantaa, jos jotenkin nivoutuu jätekuljetukseen. Minunkin lämpökompostini on oikein käyty kuvaamassa.
Lämökomposti on täysin hyödytön kapistus. Ihan saman asian ajaa normaali komposti, jonne ei vaan haittaeläimet pääse. Talvella kerään eloperäisen tämmöiseen. En vaivoittele lämpökomostorin kanssa, on vaan viranomaisia varten.
Meillä iso kasa marjoja smootheja varten. Myös avokadoa. Jääpaloja. Pinaattia ja herneitä. Kaikki kaupan pakastealtaasta paitsi itse keräämät puolukat. En tiedä mitä niillä tekisi.
Pakastimessani on marjoja sekä itse poimittuna että kaupasta ostettuna. Lisäksi erilaisia pakastekasviksia.
Leipää löytyy aina muutamaa eri sorttia. Otan sulamaan muutaman palan kerrallaan. Usein löytyy myös karjalanpiirakoita, täytepatonkia tai muuta uunissa paistettavaa.
Pakastan ruokaa yksittäisannoksina ja lihaa pienempinä pakkauksina. Laitan sinne tomaattimurskasta ja muusta vastaavasta loput, jos en tarvitse kaikkea. Yritän kuitenkin pakastaa vain sellaista, jonka tiedän käyttäväni myöhemmin.
Yleensä aina löytyy myös jäätelöä ja jotain leivonnaista.
Lihaa. Pääasiassa nautaa, hirveä ja kukkoja. Joskus muutakin lihaa. Luita.
Marjoja ja marjamehuja. Omenasosetta.
Pakasterehuja.
Kalapuikkoja, thaicubeja, pinaattikeittoa, ranskalaisia, pakastepizzaa.
Jäätelöä.
Joskus jotain leipomuksiakin, mutta hyvin satunnaisesti.
Jääpaloja.
Nakkeja, pakastevihanneksia, keitettyjä kik-herneitä.
Vierailija kirjoitti:
Lihaa. Pääasiassa nautaa, hirveä ja kukkoja. Joskus muutakin lihaa. Luita.
Marjoja ja marjamehuja. Omenasosetta.
Pakasterehuja.
Kalapuikkoja, thaicubeja, pinaattikeittoa, ranskalaisia, pakastepizzaa.
Jäätelöä.
Joskus jotain leipomuksiakin, mutta hyvin satunnaisesti.
Jääpaloja.
Tärkein unohtui, voita. Voita ostan aina tarjouksesta ja lykkään pakkaseen, koska jääkaappiin ei yleensä hirveesti mahdu.
Vierailija kirjoitti:
Meillä iso kasa marjoja smootheja varten. Myös avokadoa. Jääpaloja. Pinaattia ja herneitä. Kaikki kaupan pakastealtaasta paitsi itse keräämät puolukat. En tiedä mitä niillä tekisi.
Puolukasta vispipuuroa, tai ruispuuroa. Kokeile myös tuohon smoothieen! Wauuu?
Osta keräkaalta ja siihen puolukkaa sekaan, ehkä omenaa? Oiva salaatti.
Juurkin niitä marjoja sekä noutajalle harjoituslintuja. Pinaatin tykkään ostaa pakastealtaasta ja joskus pakkaseen eksyy jäätelöäkin. Ei oikein muuta.
Ihminen on tyhmä sillä sarvikuonokas tekee sen työn kompostissa niin ettei tarvitse möyhentää sitä jos ei jotain pika kompostia tarvitse ja ihan turhia ne kalliit pika kompostorit. Heitän koko vuoden ajan keittiö jätteet kompostiin enkä herättele sitä mitenkään ja viiden vuoden välein tyhjennän alaluukusta sitä puutarhaan. Oksahakettimella haketan puutarhan leikkuujätettä ja heitän sinne väliin.