Sinä, joka vastustat psyykenlääkkeitä

Minusta psyykenlääkkeitä pitäisi antaa vain ihan todelliseen hätään ja tarpeeseen ja hyvin valvotusti. Ehkä jopa vain laitoksissa.

Ei ole hyvä, että psyykenlääkkeitä tarjotaan heti kättelyssä kun käy lääkärissä vähän marisemassa masennuksesta. Elämään kuuluu masennuksen tunteet ja alakulo aika ajoin. Vain hulluilla on aina hauskaa, sanoi edesmennyt isäni.

Minulle kirjaimellisesti tyrkytettiin useammalta taholta maaennuslääkkeitä, kun kävin teininä juttelemassa ongelmistani psykologilla. Olin kyllä masentunut, mutta syyt siihen olivat ilmiselvät; olin koulukiusattu koko peruskoulun ajan, sellaista jatkuvaa nälvimistä ja ulkopuolelle jättämistä ei kukaan kestä vaikkei kyse olisikaan mistään pään työntämisestä vessanpönttöön. Kotona meni huonosti vanhempien kanssa, tunsin ettei kukaan tässä maailmassa rakastaisi minua. Paras ystäväni ja samassa muu kaveriporukka käänsi selkänsä, kun en enää ollutkaan niin hauskaa seuraa. Sanoisin että on ihan normaalia olla synkällä päällä kun elämä sortuu jalkojen alta ja kaikki menee päin persettä. Ei siinä mitkään lääkkeet auta, vaan se että joku nyt vaikka halaisi ja takoisi päähän että olen tärkeä ja tästä pääsee vielä yli. Mutta ei, tässä on lääkkeitä, ota tai ole yksin. Nykyään en enää ole masentunut, räpistelin siitä eroon omin voimin ja ajan kanssa, ilman lääkkeitä. Enkä väitä ettei ne jollekin voisi toimia, mutta ei ne minun ongelmiani olisi mihinkään pois taikonut

Vastustan vain masennuslääkkeitä, ja vain omalla kohdalla, omien kokemusten seurauksena. Saattaisi olla mielipiteitä muistakin psyykenlääkkeistä, jos niitä olisi itse joskus joutunut kokeilemaan. Muut saavat olla sitä mieltä, mitä haluavat, ja tehdä muutenkin omat valintansa. Ja kaipa niistä joillekin on apua, kun niitä kerran käytetään. 

Vierailija kirjoitti:

Minulle kirjaimellisesti tyrkytettiin useammalta taholta maaennuslääkkeitä, kun kävin teininä juttelemassa ongelmistani psykologilla. Olin kyllä masentunut, mutta syyt siihen olivat ilmiselvät; olin koulukiusattu koko peruskoulun ajan, sellaista jatkuvaa nälvimistä ja ulkopuolelle jättämistä ei kukaan kestä vaikkei kyse olisikaan mistään pään työntämisestä vessanpönttöön. Kotona meni huonosti vanhempien kanssa, tunsin ettei kukaan tässä maailmassa rakastaisi minua. Paras ystäväni ja samassa muu kaveriporukka käänsi selkänsä, kun en enää ollutkaan niin hauskaa seuraa. Sanoisin että on ihan normaalia olla synkällä päällä kun elämä sortuu jalkojen alta ja kaikki menee päin persettä. Ei siinä mitkään lääkkeet auta, vaan se että joku nyt vaikka halaisi ja takoisi päähän että olen tärkeä ja tästä pääsee vielä yli. Mutta ei, tässä on lääkkeitä, ota tai ole yksin. Nykyään en enää ole masentunut, räpistelin siitä eroon omin voimin ja ajan kanssa, ilman lääkkeitä. Enkä väitä ettei ne jollekin voisi toimia, mutta ei ne minun ongelmiani olisi mihinkään pois taikonut

Melkein samanlainen tarina. Muutin toiselle paikkakunnalle lukion jälkeen opiskelemaan. Lapsuudesta oli alkanut puskea päälle muistot seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Menin psykiatriselle sairaanhoitajalle, jonka asenne oli se, että "eikö sulla ole ystäviä täällä uudella paikkakunnalla". Otin kuitenkin masennuspillerit, jotka ei auttaneet mitään, ja lopetin käytön puolen vuoden päästä. Mitään luottamussuhdetta psyyken ammattilaisiin en edes enää kuvitellut pystyväni luomaan. Itse olen vuosien kuluessa pääni järjestellyt jonkinlaiseen kuntoon, että pystyy elämään. 

Jotenkin hassua kun näitä lääkkeitä tuputetaan. Sitten kun tuputetaan huumeita niin on kamalaa.

Ja ollaan huolissaan kehittyvistä nuorista aivoista. Samaan aikaan näitä lääkkeitä syö tuhannet nuoret päivittäin ja aivot kehittyy.

Lääketehtailta kyllä sallitaan ihmisten myrkytys ja lamaaminen.

Siis sen mitä olen itse jotain mielialalääkettä käyttänyt niin yöunet lisääntyi 16 tuntisiksi. Eli työssäkäynti heikkeni merkittävästi. Kokoajan oli ihan sumussa kuin olisi jotain rauhoittavia syönyt.

Eli minusta nuo lääkärien määrämät aineet on huumeita. Englanniksihan drugs on lääke ja huume.

Niihin pitäisi suhtautua yhtä vakavasti kuin laittomiin huumeisiin.

Ainakin ADHD-lääkkeet ovat amfetamiinia. Jotain huumejohdannaisia ne masennus- ym lääkkeetkin ovat. Masennuslääkkeet ovat aivan valtava bisnes. Psykiartia medikalisoitiin alkamalla kehittää lääkkeitä. Näin psykiatrialla saatiin diagnoosiluokitus ja uskottavuutta lääketieteenä. Älkää menkö tähän retkuun! Masennuslääkkeiden käyttäminen on monesti tuhon tie. Täysin arpapeliä on se, että jos ne jotakuta auttaa. Tai ne voivat tuhota kaiken mitä sinulla on.

Vierailija kirjoitti:

Minulle kirjaimellisesti tyrkytettiin useammalta taholta maaennuslääkkeitä, kun kävin teininä juttelemassa ongelmistani psykologilla. Olin kyllä masentunut, mutta syyt siihen olivat ilmiselvät; olin koulukiusattu koko peruskoulun ajan, sellaista jatkuvaa nälvimistä ja ulkopuolelle jättämistä ei kukaan kestä vaikkei kyse olisikaan mistään pään työntämisestä vessanpönttöön. Kotona meni huonosti vanhempien kanssa, tunsin ettei kukaan tässä maailmassa rakastaisi minua. Paras ystäväni ja samassa muu kaveriporukka käänsi selkänsä, kun en enää ollutkaan niin hauskaa seuraa. Sanoisin että on ihan normaalia olla synkällä päällä kun elämä sortuu jalkojen alta ja kaikki menee päin persettä. Ei siinä mitkään lääkkeet auta, vaan se että joku nyt vaikka halaisi ja takoisi päähän että olen tärkeä ja tästä pääsee vielä yli. Mutta ei, tässä on lääkkeitä, ota tai ole yksin. Nykyään en enää ole masentunut, räpistelin siitä eroon omin voimin ja ajan kanssa, ilman lääkkeitä. Enkä väitä ettei ne jollekin voisi toimia, mutta ei ne minun ongelmiani olisi mihinkään pois taikonut

Juuri näin. Ihmisen  elämäntilanne saattaa olla  sellainen, että on ihan loogista masentua, tuntuu toivottomalta jne. Lääkityksellä yleensä sumennetaan henkistä "kipua". Se ei korjaa olosuhteita tai elämäntilannetta, mutta saattaa kuitenkin antaa ihmiselle sitä kautta toimintakykyä ja voimia toimia arjessa. Esimerkiksi vakava masennus on tila, jossa henkilö on usein täysin lamaantunut tekemään mitään, tekemään valintoja, elämä on näköalatonta. Samoja lääkkeitä annetaan myös ihmisille, jotka oireilevat ahdistumalla (siis jatkuvaa huolta ja pelkoa jostain, jota ei välttämättä oikein pysty edes nimeämään). Jälleen lääke leikkaa isoimman terän pois ja puuduttaa mielen siihen, ettei se ole jatkuvasti henkisessä "taistele tai pakene" tilassa. 

Mutta mitä tämä puudutus sitten aiheuttaa muuten - juuri sitä, mitä joku edellä mainitsi - ihminen kestää kestämätöntä kuormitusta/ stressiä töissä  ja jälleen lääkkeen avulla pystyy nukkumaan yönsä, että taas jaksaa sitä päivittäistä kuormitusta. 

Mieltä tasaavat lääkkeet myöskin kaventavat tunne-elämää: Ei ole surua eikä iloa. Kaikki on tasapaksua ja tasaista, mutta ihminen ei kuitenkaan jää omien raskaiden tunnetilojensa panttivangiksi. 

1. Sulkea fyysiset sairaudet pois.

2. Ennaltaehkäisy.

3. Tarvittaessa lääkkeetön hoito.

Ymmärrän, että osa näkee, ettei kakkosvaihtoehto ole osalle mikään vaihtoehto kun on jo sairastunut. MUTTA myöskään lääkkeistä ei ole usein mitään hyötyä, joten en itse ymmärrä miksi siitä vaihtoehdosta halutaan pitää kiinni "kun parempaakaan ei ole", yhtä hyvin voitaisiin laittaa mt-ongelmaiset uimahalliin tai jättää kokonaan ilman hoitoa, koska parempaakaan ei ole keksitty.

En sikäli vastusta täysivaltaisen yksilön päätäntävaltaa esim. Oman lääkityksensä suhteen.

Sen sijaan vastustan sitä, että edelleenkään lääkärillä tms. ei anneta todenmukaista kuvaa lääkkeiden tehosta ja sivuvaikutuksista tai edes teroteta sitä, että ilman oleminen on aina vaihtoehto tai maissitärkkelys.

Vierailija kirjoitti:

1. Sulkea fyysiset sairaudet pois.

2. Ennaltaehkäisy.

3. Tarvittaessa lääkkeetön hoito.

Ymmärrän, että osa näkee, ettei kakkosvaihtoehto ole osalle mikään vaihtoehto kun on jo sairastunut. MUTTA myöskään lääkkeistä ei ole usein mitään hyötyä, joten en itse ymmärrä miksi siitä vaihtoehdosta halutaan pitää kiinni "kun parempaakaan ei ole", yhtä hyvin voitaisiin laittaa mt-ongelmaiset uimahalliin tai jättää kokonaan ilman hoitoa, koska parempaakaan ei ole keksitty.

En sikäli vastusta täysivaltaisen yksilön päätäntävaltaa esim. Oman lääkityksensä suhteen.

Sen sijaan vastustan sitä, että edelleenkään lääkärillä tms. ei anneta todenmukaista kuvaa lääkkeiden tehosta ja sivuvaikutuksista tai edes teroteta sitä, että ilman oleminen on aina vaihtoehto tai maissitärkkelys.

Pelkästään taloudellinen turva ehkäisee ennalta.

Liian usein ongelmat kasaantuu kun ei ole rahaa tai kotia.