Vantaan lastensuojelun kriisi, wtf?

Olisiko sosiaalityötä tekeviä kommentoimaan näitä perättömien ilmoitusten ja niitä seuranneiden toimenpiteiden musertamien vanhempien kokemuksia?

Ei tosin koko ketjuun montaakaan työntekijän kommenttia ole tullut.

Tähän myös kommentteja eli miksi lastensuojelu ei ole millään tavalla aktiivinen alla olevassa problematiikka saa, vaikka se vakavasti traumatsoi lasta?

Miten on olemassa lapsia suojeleva toimielin, joka ei tee näissä tapauksissa muuta kuin mahdollisesti menee väkivaltaisen puolelle ja/tai painostaa lähivanhempaa myötävaikuttamisvelvoitteeseen.

Olisi hienoa, jos vaikka Vantaalta alunperin valmennuskulttuurin herännyt sos.johtaja kommentoida, että kuinka urheilukukttuuri menee tämän ohi? Asia, jossa se, jonka kuuluisi olla se turvallisin ja läheisin, pelottaa.

Ensi-ja turvakotien liiton sivuilta:

Suomenkin ratifioima Istanbulin sopimus (artikla 31) velvoittaa valtioita toimimaan niin, että huoltajuus- tai tapaamisoikeussopimus ei vaaranna väkivaltaa kokeneen naisen, naisen perheen tai yhteisten lasten turvallisuutta.

Silti huoltajuuspäätöksissä myös sellaisia vanhempia, joiden tiedetään käyttäytyneen väkivaltaisesti, määrätään tapaamaan lapsiaan ilman tukea tai valvontaa. Valitettavan usein myös tapaamispaikkatoiminnan työntekijät todistavat tilanteita, joissa lapsi joutuu vasten tahtoaan tapaamaan vanhempaa, jota pelkää. Väkivalta vaikuttaa lapseen, vaikka se ei kohdistuisi suoraan häneen.

Kuulemisen lisäksi on siksi tärkeää, että lapsen kertomalla on oikeasti vaikutusta. Lapsi tarvitsee kasvunsa ja kehityksensä suojaksi ennen kaikkea turvaa.

Meillä lähisukulainen vainosi meitä. Lastensuojelu yhtyi tähän vainoon ja selvitti arvioinnilla perheemme tilannetta vuoden löytämättä mitään.

Lakimiehen avulla saimme sen lastensuojelun vainon vihdoin loppumaan.

Meni muutama kuukausi ja sieltä tuli uusi kutsu. Tällä kertaa siellä oli huolestuttu siitä, miten tämä vaino oli vaikuttanut meihin. Heidän mielestään me tarvitsimme nyt sitten tukea toipuaksemme siitä vainosta, jota he itse harjoittivat ja johon he tätä lähisukulaista yllyttivät.

Miten tätä tosiasiallisesti perustellaan itselleen? Tiedän, miten tätä perustellaan muistutus-vastineissa, mutta miten nämä ihmiset voivat elää itsensä kanssa huomatessaan aiheuttavansa paljon tuskaa?

Minä en voisi. Minä olen kiltti ja empaattinen, liian välittäväksi ja oikeudentuntoiseksi kuvailtu.

"Lapsen ja hänen perheensä on voitava ymmärtää saamastaan päätöksestä myös ratkaisun perustelu, toteaa lapsen oikeuksista ja niiden turvaamisesta huostaanottoasioiden hallinto-oikeuskäsittelyssä väitellyt oikeustieteen tohtori Virve-Maria Toivonen.

Avoin ja harkinnanvarainen sääntely on lapsioikeudellisissa asioissa tyypillistä. Sillä tavoitellaan lapsen edun mukaista lopputulosta. Vaikutukset saattavat kuitenkin olla päinvastaiset. Lasta koskeva päätöksenteko ei ole läpinäkyvää.

– Lainsäädäntöön päätöksentekijälle jätetty harkinnanvara mahdollistaa myös sen, että se vara jätetään kokonaan käyttämättä. Mennään siitä, mistä aita on matalin.

Tuloksena on kaavamaisia päätöksiä, jotka eivät heijasta kohteena olevan lapsen tilannetta ja tarpeita. Toivonen esittääkin, että lasta koskevan sääntelyn tulisi olla mahdollisimman täsmällistä ja velvoittavaa."

"Kun vältetään todellisen ongelman ja sen syiden kertomista, päädytään usein epämääräiseen huolipuheeseen. Puutteellisten perustelujen varassa on vaikea selvittää, kuinka lapsen etua on arvioitu."

Mutta näin tehdään. Koko. Ajan.

Nyt tarvitaan metoo-henkeä. Liian kauan on vaiettu häpeän vuoksi näistä lasun mielivallan kohteeksi joutumisista.

Kiitos kaikille niille rohkeille ihmisille jotka ovat uskaltaneet avautua vaikka kyse on henkilökohtaisista asioista ja luihin ja ytimiin menevistä syytöksistä.

Ja aina kun joku on kertonut julkisuudessa kammottavasta kohtelustaan, joku ilmeisesti sossu kommentoi, että me viranomaiset ei voida edes kommentoida mutta nää asiakkaat menee suurentelemaan ja nyyhkimään lehteen, voi kun tietäisitte mitä sieltä todellisuudessa löytyy...

Ihan törkeää vihjailua ja häpeähiljentämistä systeemilta jossa on räikeitä virheitä. Ne kaikki tulee vielä esiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Korkea koulutustaso on virhe tai vähintään huolenaihe. Olet ylivaativa, koska haluat lapsesi yltävän samaan. Painostat häntä pienestä lähtien. Mitä henkistä väkivaltaa!

Tämäkin on mahdoton todistaa vääräksi olettamaksi. Jos lapsi suoriutuu koulussa hyvin, on se merkki siitä, että painostusta on ja se toimii. Jos hän ei suoriudu hyvin, on se merkki siitä, että painostusta on, mutta se ei toimi.

Lapselta kysyttäessä kertoo, että joo se muistuttelee läksyistä, kun en ite aina muista.

Selvä tapaus! Nimim.kokemus tästäkin

Tuo on ihan samanlainen järjetön vaatimus jota ei voi täyttää kuten ne sossujen tulkinnat että sotkuinen koti on huolenaihe mutta liian siisti koti on vielä isompi huolenaihe. Pitää olla juuri sopivan "kodikkaasti sekavaa". Jonka määrittely on täysin mielivaltaista. Muistaakseni se varatuomari on kirjoittanut jonkun kirjan missä on ohjeita miten nää lasun siisteysvaatimukset täytetään. Oliko se että kesken jäänyt imurointi oli hyvä signaali yms. järjetöntä.

Käytännössä voi myös käydä niin että joku kiusaaja ilmoittaa ettei perheessä siivota ja elämänhallinta hukassa. Sitten sossut tulee ja huomaavat että täällähän on liian siistiä, äiti onkin neuroottinen ja on uusi huolenaihe, huolestuttavaa! "Varmasti löytyy jotain mihin tarttua"

Adoptiovanhempina näitä on naurettu. Moni jopa lavasti kotiaan sellaiseksi kuin sosiaalityöntekijä halusi. Sotkevat jotain vaatepinoja ja raahaavat imurin esille jne.

Meillä oli liian siistiä ja kaunista, mikä huolestutti kovasti.

Niinpä. Muistakaa kaikki joilla on kaunis ja siisti koti jättää aina jotain täysin viimeistelemättömiä yksityiskohtia kuten siivousrätti olohuoneen pöydälle niin kukaan ei voi ainakaan luulla teitä neuroottisiksi tai täydellisyyden tavoittelijoiksi!

On kyllä ihan älytöntä keittiöpsykologisointia toi sossulan toiminta. Ei voisi ikinä kuvitella että miesten ylläpitämä järjestelmä olisi samanlainen. Että poliisit kirjaisi havaintojaan että koska opiskelijamiehen boksissa ei näkynyt yhtään kaljatölkkiä pöydällä kohde on selvästi neuroottinen ja kenties huolestuttava täydellisyyden tavoittelija.

No tässähän tapauksessa voi olla kyseessä absolutisti. Huolestuttavaa. Tai kenties kyseessä onkin narkomaani. Kaljatölkkien puute voi olla merkki huumeiden käytöstä. Voi myös olla, että kyseinen opiskelija ei ole kumpaaakaan edellä mainituista. Taitaa olla ruumis sängyn alla piilossa. Siis rikollinen, joka pidätetään. Syyte nostetaan murhasta, vaikka ruumista ei löydy. Roskiksessa oli kuitenkin verinen laastari. Kyllä tästä nyt syyte nostetaan, kun kerran ilmoitus on tehty.

Pakko vain toivoa että kaikki kääntyy hyväksi.

Uuvutettuna, nolattuna, hakattuna, kaiken jaksaneena, itkeneenä epätoivosta ja ikävästä.

Ei muuta voi kuin vain uskoa siihen että loppu onnellinen.

Mitä voi tehdä?

Muistutusten ja kanteluiden huolellinen valmistelu on uuvuttavaa. Erityisen raskasta on käydä tapahtumia läpi yhä uudelleen ja kohdata niitä yhä käsittämättömiä toimintamalleja, lauseita, syyllistystä, ohjeistusta, kiristystä ja painostusta. Tuntuu kohtuuttomalta, että väärin kohdeltu on se, jonka täytyy nähdä suurin vaiva saadakseen oikeutta. Samaan aikaan tietää myös, että sekä yksikön sisällä (muistutus) että kantelun käsittelyssä AVI:ssa pidetään omien puolta. Lauserakenteet ovat pitkälti valmiina ja lakipykälät etsitty. Muistutuksia ja kanteluita ei varsinaisesti käsitellä tapauskohtaisesti pysähtyen sen tapauksen äärelle saati että oikeasti otettaisiin palaute vastaan, mietittäisiin miksi se on tehty, yritettäisiin ymmärtää ongelmat toimintamallissa ja todella muutettaisiin jotakin.

Muistutukset ja kantelut ovat prosesseina mahdollisia siksi, että lain kirjain täyttyisi. Omavalvontaa ei toiminnasta ole, valvonta miltään muultakaan taholta (esimerkiksi lastensuojelulaitosten valvonta) ei juuri toimi ja asiallisiinkin valituksiin vastataan täydellä defenssillä.

https://yle.fi/uutiset/3-10808042

Vierailija kirjoitti:

Mitä voi tehdä?

Muistutusten ja kanteluiden huolellinen valmistelu on uuvuttavaa. Erityisen raskasta on käydä tapahtumia läpi yhä uudelleen ja kohdata niitä yhä käsittämättömiä toimintamalleja, lauseita, syyllistystä, ohjeistusta, kiristystä ja painostusta. Tuntuu kohtuuttomalta, että väärin kohdeltu on se, jonka täytyy nähdä suurin vaiva saadakseen oikeutta. Samaan aikaan tietää myös, että sekä yksikön sisällä (muistutus) että kantelun käsittelyssä AVI:ssa pidetään omien puolta. Lauserakenteet ovat pitkälti valmiina ja lakipykälät etsitty. Muistutuksia ja kanteluita ei varsinaisesti käsitellä tapauskohtaisesti pysähtyen sen tapauksen äärelle saati että oikeasti otettaisiin palaute vastaan, mietittäisiin miksi se on tehty, yritettäisiin ymmärtää ongelmat toimintamallissa ja todella muutettaisiin jotakin.

Muistutukset ja kantelut ovat prosesseina mahdollisia siksi, että lain kirjain täyttyisi. Omavalvontaa ei toiminnasta ole, valvonta miltään muultakaan taholta (esimerkiksi lastensuojelulaitosten valvonta) ei juuri toimi ja asiallisiinkin valituksiin vastataan täydellä defenssillä.

https://yle.fi/uutiset/3-10808042

Voisiko kanteluita ja muistutuksia tehneet jakaa tänne vinkkejään? Onko jokin tietty asia johon ne aina vetoaa?

Kaikista vinkeistä ois hyötyä meille joilla on vielä kantelu kirjoittamatta.

Huostaanotettujen lasten ja heidän perheidensä yhteydenpitoa saadaan rajoittaa ja rajoitetaankin.

Suomen laki määrittää tällä tavalla rajoituspäätöksistä:

1) Yhteydenpito vaarantaa lapsen sijaishuollon tarkoituksen toteuttamisen ja rajoittaminen on lapsen hoidon ja kasvatuksen kannalta välttämätöntä; tai

2) yhteydenpidosta on varaa lapsen hengelle, terveydelle, kehitykselle tai turvallisuudelle; tai

3) rajoittaminen on välttämätöntä vanhempien tai perheen muiden lasten, perhekodin tai laitoksen muiden lasten tai henkilöstön turvallisuuden vuoksi; taikka

4) 12 vuotta täyttänyt lapsi vastustaa yhteydenpitoa; sama koskee myös 12 vuotta nuorempaa lasta, jos hän on niin kehittynyt, että hänen tahtoonsa voidaan kiinnittää huomiota.

Rajoitukset voivat olla hyvin laaja-alaiset. 

Kuitenkin ihan samaan aikaan väkivaltaisista suhteista eronneiden lapset pakotetaan tapaamaan vanhempaansa, jota he pelkäävät. Sosiaalitoimi on näissä hyvin vahvasti usein mukana, joko olosuhdeselvitysten kautta tai käännyttyään väkivaltaisen vanhemman puolelle väkivallatonta vanhempaa vastaan.

Väkivaltaisesta suhteesta paennut vanhempi yrittää kaikkensa turvatakseen hyvän elämän lapselleen. Jatkuva kanssakäyminen väkivaltaisen kanssa triggeröi muistoja ja aktivoi posttraumaattista stressireaktiota. Häntä syyllistetään siitä. Hänen on oltava hyvä vanhempi. Hänen on työstettävä pelkonsa ja muistonsa pois. Lapsen pitää saada muodostaa lämmin suhde väkivaltaiseen, satuttavaan vanhempaansa. 

Missä on tuon 1) kohdan kaltainen määräys erotapauksien varalle? Mitä silloin, kun yhteydenpito vaarantaa turvallisen ja luotettavan huollon lähivanhemman toimesta? Tämä on otettu huomioon oikeuskäytännössä esimerkiksi Norjassa, mutta miksei meillä?

Miten tämäkin suuri ristiriita voi olla mahdollinen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä voi tehdä?

Muistutusten ja kanteluiden huolellinen valmistelu on uuvuttavaa. Erityisen raskasta on käydä tapahtumia läpi yhä uudelleen ja kohdata niitä yhä käsittämättömiä toimintamalleja, lauseita, syyllistystä, ohjeistusta, kiristystä ja painostusta. Tuntuu kohtuuttomalta, että väärin kohdeltu on se, jonka täytyy nähdä suurin vaiva saadakseen oikeutta. Samaan aikaan tietää myös, että sekä yksikön sisällä (muistutus) että kantelun käsittelyssä AVI:ssa pidetään omien puolta. Lauserakenteet ovat pitkälti valmiina ja lakipykälät etsitty. Muistutuksia ja kanteluita ei varsinaisesti käsitellä tapauskohtaisesti pysähtyen sen tapauksen äärelle saati että oikeasti otettaisiin palaute vastaan, mietittäisiin miksi se on tehty, yritettäisiin ymmärtää ongelmat toimintamallissa ja todella muutettaisiin jotakin.

Muistutukset ja kantelut ovat prosesseina mahdollisia siksi, että lain kirjain täyttyisi. Omavalvontaa ei toiminnasta ole, valvonta miltään muultakaan taholta (esimerkiksi lastensuojelulaitosten valvonta) ei juuri toimi ja asiallisiinkin valituksiin vastataan täydellä defenssillä.

https://yle.fi/uutiset/3-10808042

Voisiko kanteluita ja muistutuksia tehneet jakaa tänne vinkkejään? Onko jokin tietty asia johon ne aina vetoaa?

Kaikista vinkeistä ois hyötyä meille joilla on vielä kantelu kirjoittamatta.

Hyvä idea!

Onnistuisikohan jopa ihan uusi ketju neuvoista lastensuojelun varalle. Minä kaipaisin kokemuksia lauseista ja asenteesta, josta lastensuojelun selvityksissä pidetään. Mitä saa sanoa, minkälainen saa olla? Mitä ei saa sanoa, minkälainen ei saa olla?

Olemme perättömien ilmoitusten uhreja. Tiedän, että "huutelijoita" on, mutta ainoa virheemme on se, että olemme olleet tekemisissä joskus väärien, patologisten ihmisten kanssa. Luonnolliset tunteet, kuten järkytys, huoli ja itkuherkkyyskin ovat selkeitä merkkejä, että jotakin on pielessä. Vahvuus, vähäsanaisuus ja perustellut kysymykset ovat selkeitä merkkejä nekin, koska ne kertovat tunnekylmyydestä ja hyökkäävyydestä. Perusasioita, kuten rajoja (käytöstavat, nukkumaanmenoajat, läksyjen tekeminen) en pysty kieltämään, mutta nekin on tulkittu liiaksi vaativuudeksi ja jotakin väärää niissäkin on. Ilmoitusten tekstien kyseenalaistaminen on viimeinen virhe ja kertoo hyökkäävyydestä, defenssistä ja siitä, että todellakin ilmoituksissa on jotakin perää.

"Huutelijat" tuskin perusteluja tai todisteluja kaipaavat kuten eivät lastensuojelijatkaan meidät jo leimattuaan, mutta ilmoittelija on pitkäaikaistyötön, luottotiedoton, epävakaa, fyysiseltä terveydeltään moniongelmainen, vainoava ja patologinen valehtelija. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä lähisukulainen vainosi meitä. Lastensuojelu yhtyi tähän vainoon ja selvitti arvioinnilla perheemme tilannetta vuoden löytämättä mitään.

Lakimiehen avulla saimme sen lastensuojelun vainon vihdoin loppumaan.

Meni muutama kuukausi ja sieltä tuli uusi kutsu. Tällä kertaa siellä oli huolestuttu siitä, miten tämä vaino oli vaikuttanut meihin. Heidän mielestään me tarvitsimme nyt sitten tukea toipuaksemme siitä vainosta, jota he itse harjoittivat ja johon he tätä lähisukulaista yllyttivät.

Eihän tuo ole mitään muuta kuin uusi yritys aloittaa asiakkuus ja päästä taas vainoamaan. 

En tunne tapausta, mutta tällainenkin on uutisoitu:

Sallaoona-blogia ylläpitävä Salla kävi taannoin lastensa kanssa kaupassa. Viikkoa myöhemmin hän sai kuulla, että visiitistä oli tehty viranomaisille ilmoitus.

"Ilmoittaja oli kuvaillut häntä väsyneen ja uupuneen näköiseksi, ja esittänyt epäilyn, että Salla käyttäisi päihteitä."

Totuus on se, että vallankäyttäjät, vainoajat, vihaiset naapurit, väkivaltaiset eksät, tyytymättömät, rajattomat isovanhemmat tietävät ja tuntevat tämän järjestelmän tehokkuuden kiusaamistarkoituksessa.

Miksi tätäkään ei myönnetä? Miksei ilmoituksia tarvitse käydä lainkaan läpi strukturoidusti: Mikä on ilmoittajan suhde perheeseen? Miten havainnot on tehty? Miksi ilmoittaja ilmoittaa juuri nyt? Mitkä ovat konkreettiset havainnot, jotka vakavasti uhkaavat lapsen kehitystä, turvaa ja terveyttä? Onko ilmoittajalla joku syy tehdä ilmoitus muu kuin aito huoli lapsesta? Vaikuttaako ilmoittaja vihaiselta, katkeralta, kiihtyneeltä, päihteiden vaikutuksen alaiselta? Ovatko ilmoittajan antamat tiedot ristiriidassa keskenään jne.

Vierailija kirjoitti:

Huostaanotettujen lasten ja heidän perheidensä yhteydenpitoa saadaan rajoittaa ja rajoitetaankin.

Suomen laki määrittää tällä tavalla rajoituspäätöksistä:

1) Yhteydenpito vaarantaa lapsen sijaishuollon tarkoituksen toteuttamisen ja rajoittaminen on lapsen hoidon ja kasvatuksen kannalta välttämätöntä; tai

2) yhteydenpidosta on varaa lapsen hengelle, terveydelle, kehitykselle tai turvallisuudelle; tai

3) rajoittaminen on välttämätöntä vanhempien tai perheen muiden lasten, perhekodin tai laitoksen muiden lasten tai henkilöstön turvallisuuden vuoksi; taikka

4) 12 vuotta täyttänyt lapsi vastustaa yhteydenpitoa; sama koskee myös 12 vuotta nuorempaa lasta, jos hän on niin kehittynyt, että hänen tahtoonsa voidaan kiinnittää huomiota.

Rajoitukset voivat olla hyvin laaja-alaiset. 

Kuitenkin ihan samaan aikaan väkivaltaisista suhteista eronneiden lapset pakotetaan tapaamaan vanhempaansa, jota he pelkäävät. Sosiaalitoimi on näissä hyvin vahvasti usein mukana, joko olosuhdeselvitysten kautta tai käännyttyään väkivaltaisen vanhemman puolelle väkivallatonta vanhempaa vastaan.

Väkivaltaisesta suhteesta paennut vanhempi yrittää kaikkensa turvatakseen hyvän elämän lapselleen. Jatkuva kanssakäyminen väkivaltaisen kanssa triggeröi muistoja ja aktivoi posttraumaattista stressireaktiota. Häntä syyllistetään siitä. Hänen on oltava hyvä vanhempi. Hänen on työstettävä pelkonsa ja muistonsa pois. Lapsen pitää saada muodostaa lämmin suhde väkivaltaiseen, satuttavaan vanhempaansa. 

Missä on tuon 1) kohdan kaltainen määräys erotapauksien varalle? Mitä silloin, kun yhteydenpito vaarantaa turvallisen ja luotettavan huollon lähivanhemman toimesta? Tämä on otettu huomioon oikeuskäytännössä esimerkiksi Norjassa, mutta miksei meillä?

Miten tämäkin suuri ristiriita voi olla mahdollinen?

 

Kohta 1) antaa aivan rajoittamattomat oikeudet rajoittaa lapsen yhteydenpitoa vanhempiin. Mikä vaan tilanne voidaan perustella tolla. Ja sitä arvioi laitos joka saa lapsesta voittoa...

Vierailija kirjoitti:

En tunne tapausta, mutta tällainenkin on uutisoitu:

Sallaoona-blogia ylläpitävä Salla kävi taannoin lastensa kanssa kaupassa. Viikkoa myöhemmin hän sai kuulla, että visiitistä oli tehty viranomaisille ilmoitus.

"Ilmoittaja oli kuvaillut häntä väsyneen ja uupuneen näköiseksi, ja esittänyt epäilyn, että Salla käyttäisi päihteitä."

Totuus on se, että vallankäyttäjät, vainoajat, vihaiset naapurit, väkivaltaiset eksät, tyytymättömät, rajattomat isovanhemmat tietävät ja tuntevat tämän järjestelmän tehokkuuden kiusaamistarkoituksessa.

Miksi tätäkään ei myönnetä? Miksei ilmoituksia tarvitse käydä lainkaan läpi strukturoidusti: Mikä on ilmoittajan suhde perheeseen? Miten havainnot on tehty? Miksi ilmoittaja ilmoittaa juuri nyt? Mitkä ovat konkreettiset havainnot, jotka vakavasti uhkaavat lapsen kehitystä, turvaa ja terveyttä? Onko ilmoittajalla joku syy tehdä ilmoitus muu kuin aito huoli lapsesta? Vaikuttaako ilmoittaja vihaiselta, katkeralta, kiihtyneeltä, päihteiden vaikutuksen alaiselta? Ovatko ilmoittajan antamat tiedot ristiriidassa keskenään jne.

Onhan toi ihan järkkyä ettei voi käydä kaupassa ilman että joku ilmoittaa susta viranomaisille raskauttavaa keksimäänsä soopaa.

"

Kiitos.

Olemme yhdessä, mutta lapsi pelkää ja minäkin, yhä. Hän juoksee sisään tai soittaa hädissään, jos näkee jotakin epäilyttävää. Pelko ja epämääräisen uhan tunne ei poistu koskaan. Olemme ei ainoastaan yksityishenkilön vaan myös systeemin vainon kohteena.

Lapsi on kansainvälisin sopimuksin ensisijaisesti kaikelta väkivallalta suojeltava. Siksi olen yrittänyt kaikkeni, mutta:

Poliisi raportoi, etteivät toistuvatkaan ilmoitukset selvityksineen ja kyseenalaistuksineen johda henkiseen kuormitukseen. Sosiaalityön kantelussa todettiin heidän vain hoitavan työtään ja siihen kuuluvat huoli-ilmoitukset seuraamuksineen."

Tämä on merkittävä osa ongelmaa: perheillä ei ole oikeussuojakeinoja lastensuojelua vastaan. Murhamiehetkin saavat puolueettoman oikeudenkäynnin ja heidän asiansa tutkitaan olemassa olevien todisteiden valossa ja heillä on oikeus jopa puolustukseen. Lapsensa voi menettää sosiaalityöntekijän tekemillä kirjauksilla. Valittaa saa hallinto-oikeuteen, joka lähinnä tutkii muotoseikkoja ja päätöksen perusteluina käytetään niitä samoja sosiaalityöntekijän kirjaamia papereita.

Tiedostavatko lastensuojelun työntekijät tämän ja näkyykö se heidän asenteissaan, kirjauksissaan ja suhtautumisessaan asiakkaisiinsa, mitä luulette?

Vierailija kirjoitti:

"

Kiitos.

Olemme yhdessä, mutta lapsi pelkää ja minäkin, yhä. Hän juoksee sisään tai soittaa hädissään, jos näkee jotakin epäilyttävää. Pelko ja epämääräisen uhan tunne ei poistu koskaan. Olemme ei ainoastaan yksityishenkilön vaan myös systeemin vainon kohteena.

Lapsi on kansainvälisin sopimuksin ensisijaisesti kaikelta väkivallalta suojeltava. Siksi olen yrittänyt kaikkeni, mutta:

Poliisi raportoi, etteivät toistuvatkaan ilmoitukset selvityksineen ja kyseenalaistuksineen johda henkiseen kuormitukseen. Sosiaalityön kantelussa todettiin heidän vain hoitavan työtään ja siihen kuuluvat huoli-ilmoitukset seuraamuksineen."

Tämä on merkittävä osa ongelmaa: perheillä ei ole oikeussuojakeinoja lastensuojelua vastaan. Murhamiehetkin saavat puolueettoman oikeudenkäynnin ja heidän asiansa tutkitaan olemassa olevien todisteiden valossa ja heillä on oikeus jopa puolustukseen. Lapsensa voi menettää sosiaalityöntekijän tekemillä kirjauksilla. Valittaa saa hallinto-oikeuteen, joka lähinnä tutkii muotoseikkoja ja päätöksen perusteluina käytetään niitä samoja sosiaalityöntekijän kirjaamia papereita.

Tiedostavatko lastensuojelun työntekijät tämän ja näkyykö se heidän asenteissaan, kirjauksissaan ja suhtautumisessaan asiakkaisiinsa, mitä luulette?

Tottakai ne tietää sen. Ne huonot sossut näkee huostaanotot tuloksellisena toimintana ja itsensä tehokkaina työntekijöinä joiden työ tuottaa tulosta. Siis "tulosta" eli valtavia kuluja yhteiskunnalle ja pahimmillaan liian pienestä syystä rikottuja perheitä ja lapsuuksia. Tuollaiset ihmiset päättävät mielessään ehkä tiedostamattaan ja pelkkien omien oletustensa perusteella että "tuo perhe kaipaa huostaanottoa" ja toimivat sitten sen päähänpinttymänsä pohjalta. Ja tuollaisia ihmisiä ikävä kyllä on ihan johtavina sosiaalityöntekijöinä...

Lehdessä just kuinka sairaala oli tarkoituksellisesti kieltäytynyt hoitamasta vammaisen lapsen keuhkokuumetta teholla ja lapsi kuoli vaikka äiti yritti kaikkensa että ne ei jättäisi tietoisesti lasta hoitamatta.

"Tutkielmassa haastateltiin seitsemää vammaisen lapsen vanhempaa, jonka lapselle on tehty elvyttämättäjättämispäätös (DNR).

Tutkielmaan haastateltujen vanhempien kokemusten mukaan lapsen vammaisuus olisi vaikuttanut ”erittäin vahvasti” DNR-päätöksen tekemiseen.

Haastatteluissa selvisi, että vammaisten lasten vanhemmat kokivat tulleensa pääosin ohitetuksi päätöstä tehtäessä omasta lapsestaan – etenkin, jos he olivat lääkäreiden kanssa eri mieltä tai epävarmoja DNR-päätöksen tekemisestä.

Tilanteet, joissa DNR-päätöksiä on lapsille asetettu, ovat olleet tutkielman mukaan vanhemmille äkillisiä ja järkyttäviä, jolloin rationaalinen päätöksenteko on ollut heille vaikeaa. Vastavuoroisesti lääkäreiden valta-asema on korostunut vanhempien tahdon kustannuksella."

Ihan sairasta että tuollaisiakin päätöksiä voidaan tehdä vastoin vanhempien tahtoa. Joissain muissa maissa ei voi.

Kyllä tää sairas toimintakulttuuri sotepalveluissa alkaa pirskahdella jokapuolelta esiin.