Sairaan yhteiskuntarakenteen merkki: Työnantajat mainostavat maksavansa "jopa" mininipalkaa, ja monesti työtahti on urakkatahti.
Minua on pitkään "huvittanut" tämäkin asia nyky-yhteiskunnassa, kun työnantajat ilmoittavat maksavansa TES:in mukaista palkkaa, eli minimi palkkaa, monet jopa yrittävät sillä jotenkin korostaa olevansa hyviä ja reiluja palkanmaksajia ja työnantajia.
Toinen asia mikä kuuluu samaan "huvitus" sarjaan on se, että maksetaan tuota minimiä, mutta odotetaan ja vaaditaan työntekotahdin olevan ns. urakkatahtista. Mihin on kadonnut ns. urakkatyö ja palkka?
Ennen maksettiin ns. urakkatyöstä ja sellaisesta työtahdista ns. urakkapalkkaa ja korvausta, tupla, eikä edes tripla tuntipalkatkaan ei ollut harvinaisuus urakkatöistä.
Mitä ajatuksia asia teissä herättää?
Kommentit (48)
Pieniä totuudellisia palasia nykyajan menosta.
https://yle.fi/uutiset/3-11151625
"Työvoimaa välittävät ulkomailta sekä ulkomaalaiset että suomalaiset yritykset. Hiljattain Tynin yritykseen tarjottiin siivoojia Thaimaasta. Suomalaismies kertoi puhelimessa, että hän voisi järjestää jopa sata thaimaalaista siivoojaa.
Thaimaalaiset oli miehen mukaan tarkoitus majoittaa omiin oloihinsa ja pitää mahdollisimman kaukana ay-liikkeestä.
– Kaiken lisäksi soittaja sanoi suoraan, että pystymme sitten vähän polkemaan hintoja ja voittamaan kilpailijan. Se on ihan tarkoituksellista markkinoiden vääristämistä, Tyni sanoo."
https://yle.fi/uutiset/3-11119995
"2,90 euroa tunnilta on ulkomailta tulleille työntekijöille arkipäivää"
"
rakennustyömaalla paljastuneista alipalkkaustapauksista, joissa kolme eri aliurakoitsijaa oli maksanut kaikkiaan noin 50 ulkomailta tulleelle työntekijälle liian alhaista palkkaa. Viron verottajan mukaan työntekijöille maksetut bruttopalkat olivat olleet 1 000–1 300 euroa kuukaudessa.
Vuosi sitten Paraisilla latvialainen yritys maksoi liettualaisille työntekijöilleen 2,90 euron tuntipalkkaa. Työehtosopimuksen mukainen palkka olisi ollut noin 14 euroa tunnilta. Kyseessä oli Rakennusliiton mukaan alipalkkausennätys, mutta pahasti työehtosopimukset alittaviin palkkoihin törmätään jatkuvasti.
Ulkomailta lähetettyjen työntekijöiden alipalkkaus on jatkuva ongelma.
– Se on suuri ongelma, joka tulee joka päivä jossain muodossa vastaan. Ongelmat löytyvät usein alihankkijaketjun pohjalta, kertoo Rakennusliiton Läntisen toiminta-alueen päällikkö Jouni Ruotsalainen.
Liettuassa rakennusmiehen palkka on Ruotsalaisen mukaan 2,36 euroa tunnilta. 2,90 euroa tunnissa on siis toki enemmän, mutta ei sillä Suomessa elä. Ruotsalaisen mukaan asiassa käytetään hyväksi työntekijöiden tietämättömyyttä ja kielitaidottomuutta.
Samalla hankaloitetaan monien muiden yritysten asemaa. Työehtosopimusten mukaisilla palkoilla on vaikea kilpailla alipalkkaa maksavia yrityksiä vastaan."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvähän se on mainita, Suomessa vähimmäis/minimipalkkaa ei ole lainsäädännössä, joten periaatteessa 10c tunnissa olisi ok lain kannalta.
TES:in ulkopuolisilla aloilla joissain tapauksissa kyllä, mutta siihen ei voi pakottaa, eikä pysty saamaan ulkomaalaisillekaan työntekijöille oleskelu- ja työlupaa, jos tälläinen orjuuttaja työnantaja rehellisesti ilmoittaa maksavansa ihan orjapalkkaa. Monet näistä huijareista kyllä valehtelee maksavansa riittävää korvausta saadakseen noille ulkomaalaisille orjille oleskelu- ja työluvat, mutta eivät sitten maksakaan oikeasti.
Paitsi valtio voi "pakottaa" 9€ päivä, toisaalta en niin tarkaan tiedä että vaikka lakiin sataisiin minipalkka niin autaisiko työllistettyjä.
Tuija, 56, on raatanut yhdeksän vuotta 9 euron päiväpalkalla. Sipoon kunta työllisti Tuija Feltin työttömänä, mutta ei huolinut palkkatyöläiseksi.
https://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/569170-tuija-56-on-raatanut-yhd…
Asiaan pitää saada muutos, yksi syistä miksi äänestän persuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on yksi niistä syistä miksi äänestin ja aion äänestää persuja. Muut puolueet ovat oikeat karvansa jo lukemattomat kerrat näyttäneet. Nykyinen vasemmistoliittokin on lähtenyt ajamaan epärealistista ja tuhoavaa unelmahöttöilyä siihen malliin, ettei sitä voi edes harkita äänestävänsä.
Persuthan kannattaa paikallista palkkasanelua.
Ja edellisellä hallituskaudella ajoivat (ja saavuttivat) mm. työttömyysturvan, kansaneläkkeen ja opintotuen leikkauksia, ja näiden lisäksi tuli vielä kiky, eli työajan palkaton pidentäminen ja koeajan pidentäminen,
Irvokasta on myös pääomavoimien manipuloidut ja valheelliset tutkimukset ja väitteet niin onnekkaasta ja rikkaasta kansasta. Tyhmimmät ja pahimmat narsistit kyllä oikeasti varmaan uskoo ja luulee, että jos he itse ovat rikastuneet moraalisesti ja eettisesti arveluttavin keinoin ja ovat siitä todella onnellisia, niin se kyllä korvaa ja tasapainottaa sen, että suurinosa kärsii voi huonosti heidän toimien takia, jolloin voidaan valheellisesti väittää, että ollaan niin rikasta ja onnellista kansaa.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on yksi niistä syistä miksi äänestin ja aion äänestää persuja. Muut puolueet ovat oikeat karvansa jo lukemattomat kerrat näyttäneet. Nykyinen vasemmistoliittokin on lähtenyt ajamaan epärealistista ja tuhoavaa unelmahöttöilyä siihen malliin, ettei sitä voi edes harkita äänestävänsä.[/quote
Persuthan juuri kannattavat ilmaistyötä. Etkö lue lehtiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on yksi niistä syistä miksi äänestin ja aion äänestää persuja. Muut puolueet ovat oikeat karvansa jo lukemattomat kerrat näyttäneet. Nykyinen vasemmistoliittokin on lähtenyt ajamaan epärealistista ja tuhoavaa unelmahöttöilyä siihen malliin, ettei sitä voi edes harkita äänestävänsä.
Mikä on persujen virallinen kanta ilmaistyöhön?
"Työstä pitää saadaa palkkaa (yhteiskunnan ei kuulu maksaa edes osaa palkasta) ja palkalla pitää pystyä elämään (eli pitää riittää normaaliin ja terveelliseen elämään, ilman että yhteiskunnan pitää maksaa jotain tukia siihen päälle, että ihminen tulee toimeen)"
Kyllä on persuilla lyhyt muisti. Hehän tekivät aikoinaan aloitteen nuorten ilmaistyöstä ja koko eduskuntaryhmä kannatti. Ei tuollainen kirjaus avaa kunnolla asiaa. Tuossa puhutaan siitä, tarvitseeko pienipalkkaisen turvautua toimeentulotukeen eikä siitä sallitaanko ilmaistyön käyttöä edelleen yhtä härskisti kuin nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on yksi niistä syistä miksi äänestin ja aion äänestää persuja. Muut puolueet ovat oikeat karvansa jo lukemattomat kerrat näyttäneet. Nykyinen vasemmistoliittokin on lähtenyt ajamaan epärealistista ja tuhoavaa unelmahöttöilyä siihen malliin, ettei sitä voi edes harkita äänestävänsä.
Persuthan kannattaa paikallista palkkasanelua.
Ja edellisellä hallituskaudella ajoivat (ja saavuttivat) mm. työttömyysturvan, kansaneläkkeen ja opintotuen leikkauksia, ja näiden lisäksi tuli vielä kiky, eli työajan palkaton pidentäminen ja koeajan pidentäminen,
Jep, Silloin oli vielä persujen pahin narsisti ja hillotolppa porukka puolueen vallan kahvoissa ja ytimissä, eli Siniset. Onneksi paljastivat itsensä ja "puhdistivat" itsensä pois puolueesta. Onhan niitä varmasti vieläkin puolueen sisällä, niin kuin joka puolueessa, mutta ei enää tuossa laajuudessa, eikä samalla tavalla vallankahvoissa kuin ennen "puhdistusta".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on yksi niistä syistä miksi äänestin ja aion äänestää persuja. Muut puolueet ovat oikeat karvansa jo lukemattomat kerrat näyttäneet. Nykyinen vasemmistoliittokin on lähtenyt ajamaan epärealistista ja tuhoavaa unelmahöttöilyä siihen malliin, ettei sitä voi edes harkita äänestävänsä.[/quote
Persuthan juuri kannattavat ilmaistyötä. Etkö lue lehtiä?
Lähde? Luotettava ja totuudellinen sellainen.

Minäkin odottelen samaa. Kuinkahan kauan sitä täytyy odottaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on yksi niistä syistä miksi äänestin ja aion äänestää persuja. Muut puolueet ovat oikeat karvansa jo lukemattomat kerrat näyttäneet. Nykyinen vasemmistoliittokin on lähtenyt ajamaan epärealistista ja tuhoavaa unelmahöttöilyä siihen malliin, ettei sitä voi edes harkita äänestävänsä.
Mikä on persujen virallinen kanta ilmaistyöhön?
"Työstä pitää saadaa palkkaa (yhteiskunnan ei kuulu maksaa edes osaa palkasta) ja palkalla pitää pystyä elämään (eli pitää riittää normaaliin ja terveelliseen elämään, ilman että yhteiskunnan pitää maksaa jotain tukia siihen päälle, että ihminen tulee toimeen)"
''Työstä pitää saada palkkaa'' eli vaikka 1e/h riittää ja ''palkalla pitää pystyä elämään'' eli jos et elä eurolla tunti niin voi voi T. persut

Tämäkö oli se sinun lähteesi? Arvasin sen kyllä, kuuluu ihan teikäläisten toimintatapoihin :)
Näin se terve markkinatalous ja kapitalismi toimii, eli kun on työvoimapula, niin.. Eiku miten se nyt näin menee, eihän tämäkään juttu mene nyt ollenkaan loogisesti? Nyt ei joku juttu natsaa, jossain on mätää ja paljon.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on yksi niistä syistä miksi äänestin ja aion äänestää persuja. Muut puolueet ovat oikeat karvansa jo lukemattomat kerrat näyttäneet. Nykyinen vasemmistoliittokin on lähtenyt ajamaan epärealistista ja tuhoavaa unelmahöttöilyä siihen malliin, ettei sitä voi edes harkita äänestävänsä.
"Perussuomalaisista tuli suurin duunaripuolue – kannatus työväestön keskuudessa jo yli 41 prosenttia
Itseään duunaripuolueena pitäneen sdp:n kannatus on pudonnut puolen vuoden aikana erityisesti työllisten joukossa, kun taas perussuomalaiset on kasvattanut suosiotaan työllisten keskuudessa.
Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Pasi Holm on nostanut esiin erään kiinnostavan muutoksen puolueiden kannatuksessa. Holm analysoi Taloustutkimuksen aineistoja jaotellen kannatuksen työssä käyviin ja koko väestöön. Työntekijätason tehtävissä toimivien keskuudessa perussuomalaisten kannatus on huimat 41,5 prosenttia kun taas sdp:n vastaava luku on 13,1 prosenttia.
– Perussuomalaiset on selkeästi duunaripuolue, Holm sanoo uusisuomi.fi -verkkolehden haastattelussa."
Onneksi moni muukin on jo herännyt ja heränneisyys toivottavasti leviää kulovalkean tavoin.

Tulemme käynnistämään mittavat kostotoimenpiteet näitä mainittuja AY-liikkeitä ja heitä kannattavia kohtaan, meillä on niistäkin jutuista paljon näyttöjä, kuten hyvin tiedätte ;) T. Virheet
Vierailija kirjoitti:
https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/yli-500000-suomalaista-tekee-ilmai…
"Hätkähdyttävä tulos: Lähes 500 000 suomalaista tekee ilmaista työtä
Harjoittelu, kuntouttava työtoiminta, työkokeilu. Seuran selvitys on karu: talkootyöllä on monta nimeä."
https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/aktiivimalli-jaavuoren-huippu-pysa…
"Aktiivimalli on vain jäävuoren huippu – Pysäyttävä kirje asiantuntijalta: ”Palkattoman työn määrä on räjähtänyt”
TE-toimiston virkailija paljastaa Seuralle, kuinka härskisti työnantajat hyväksikäyttävät ilmaista työvoimaa."
Nämä ovat 1,5v vanhaa tietoa, mennyt vain pahemmaksi nämäkin asiat vielä siitä.
Kun yllä olevasta riistosta on tullut ns. normi, niin kai kuvittelevat olevansa todella hyviä, kun maksavat edes minimin. Uusliberalistisen pääomavallan kun annetaan mellastaa, niin tulos on tälläistä.
On kyllä karuksi mennyt touhut. Pahaa tekee.
Olen täysin samaa mieltä. Tullut ihan tarpeeksi raadettua minipalkalla sormet karrelle. Hirveät työajat, kamala työtahti ja paska palkka. Joka päivä itsetuhoisia ajatuksia, kun töisä kävi. Ei enää kiitos. En suostu enää. Seuraavaksi otan vastaan työn johon sanelen itse ehdot: max. 6h päivät, mutta mielellään 4h (syödä ei kuitenkaan kerkeä, niin turha sitä on raataa), kohtuulliset suoritusajat ja reilummin pätäkkää tunnilta käteen, eli noin 14 euroa vähintään. Muuten jään kotiini makaamaan ja keksin elämälläni jotain hyödyllisempää.
Nämä asiat korreleloi suoraan sitä, minkä verran työnantaja arvostaa työntekijää ihmisenä, sekä työntekijänä.
Meillä sama, tosin sillä lisämausteella että meillä maksetaan samasta työstä eri palkkaa eikä TES:kään ole sama. Kyseessä ei ole myyntityö tms, jossa maksettaisiin provikkaa tms.
elieipaljonmitään kirjoitti:
Nämä asiat korreleloi suoraan sitä, minkä verran työnantaja arvostaa työntekijää ihmisenä, sekä työntekijänä.
Iskit naulan kantaan. Palaverissa esimiehen kanssa nostin esiin jälleen kerran epäkohdan, joka mielestäni pitäisi korjata. Esimies ei suostunut antamaan periksi ja lupasinkin palata asiaan vielä. "Ihan sama. Sun sanomisilla ei ole mitään vaikutusta mun mielipiteisiin."