Lue keskustelun säännöt.
Tästä ei sais valittaa; liikaa kavereita
24.02.2020 |
Tältä päivältä oon perunut jo yhden kahvikutsun erään kaverin luo, toiselta tuli juuri viesti jossa kysyy ehtisinkö tällä viikolla mikä päivä tavata häntä, kolmas soitti että olenko kotona, tulisi aamupäiväkahville, neljännelle olen menossa huomenna, kun kärtti viime viikolla että mikä päivä ehtisin nähdä, viidettä tapasin viime viikolla, kuudes laittoi eilen myös viestiä että ehtisinkö tavata, seitsemäs viestitteli edellisviikolla että milloin nähdään ja näiden lisäksi liuta muita jotka kyselevät "koska nähdään, pitäisi nähdä useammin". Joka viikko tapaan vähintään kahta kaveria ja kyselyitä tulee niiden lisäksi koko ajan.
Ja mä en jaksa.
Olisin mielelläni töiden jälkeen vain oman perheen kanssa, katsoisin töllöä omissa ajatuksissani tai kävisin lenkillä tapaamatta ketään.
Olen ajatellut että kutsut harvenisivat, koska itse en ikinä kysele kenenkään perään tai ota yhteyttä. Mutta ei näköjään. Kyllä näyttää ihmiset olevan kipeästi introvertin, rauhallisen, kohteliaan kuuntelijan tarpeessa.
N40
Kommentit (18)
Onko kaveruus vastavuoroista vai oletko siis "ilmainen terapeutti"? Onko sinulla kavereita jotka kuuntelee sinua? Onko nuo kavereita ollenkaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jättämällä Facebookin saa tietää ketkä ne todelliset kaverit on.
Et vain uskalla sanoa ei. Kyllä ne jatkuvat kutsut loppuisi jos yksinkertaisesti uskaltaisit avata suusi ja sanoa että haluat olla rauhassa.
Vai kärsitkö FOMOsta? Et uskalla sanoa ei koska pelkäät että tulevaisuudessa jäät jostain paitsi tiettyjen kaverein kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Onko kaveruus vastavuoroista vai oletko siis "ilmainen terapeutti"? Onko sinulla kavereita jotka kuuntelee sinua? Onko nuo kavereita ollenkaan?
On onneksi joukossa oikeitakin kavereita, jotka kuuntelee tarvittaessa myös mua, mutta on tässä kyllä monta sellaistakin jotka suu vaahdossa käyvät puhumassa vain omat ongelmansa.
Mutta mun "ongelma" on lähinnä siinä, että olen introvertti, mulle riittäisi että näkisin yhtä kaveria per kk.
Itselläni ei ole mitään tarvetta puhua asioitani ääneen, kuin korkeintaan miehelleni ja harvoin jollekin muulle, eikä mua oikeasti kiinnosta 95% asioista, joista kaverit mulle puhuvat. Kaikki on kuultu sataan kertaan, jonkun mies on tyhmä, jonkun lapsi ei pärjää koulussa, joku käy treffeillä ja ruotii aina uutta ukkoa, jonkun työmaalla on aina samat ongelmat. Joudun pinnistelemään, että jaksan kuunnella kohteliaasti, ja se on todella, todella väsyttävää. Kuuntelen jo töissä intensiivisesti ihmisten tylsiä jorinoita joka päivä.
En haluaisi kuitenkaan ketään loukata enkä poistaa kavereistani kokonaan, mutta kun näitä kavereita on näin monta, ja jos jokaista näkisin vain kerran kuukaudessa, moniko loukkaaantumatta pysyisi kaverinani jos ilmoittaisin että "olet jonossa, seuraava vapaa aika syyskuussa..."
Ap
Vierailija kirjoitti:
Et vain uskalla sanoa ei. Kyllä ne jatkuvat kutsut loppuisi jos yksinkertaisesti uskaltaisit avata suusi ja sanoa että haluat olla rauhassa.
Vai kärsitkö FOMOsta? Et uskalla sanoa ei koska pelkäät että tulevaisuudessa jäät jostain paitsi tiettyjen kaverein kanssa?
Heeei, kiitos tästä kommentista. Todellakin taidan kärsiä fomosta. Ajattelen kai sitä usein sanottua "viisautta" että "ystävistä pitäisi pitää kiinni, että mitäs sitten kun lapset lentävät pesästä ja jos mieskin lähtee nuoremman matkaan ja kun jäät eläkkeelle, edessä tyyliin yksinäinen vanhuus neliraajahalvaantuneena eikä kukaan käy katsomassa"
Mutta joo.. ilahduttaako mua neliraajahalvaantuneenakaan kuunnella ihmisten tyhjänpäiväisiä jorinoita yhtään sen enempää kuin nytkään. Mistäs sen tietää...?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on täysin sama ongelma. En kuitenkaan haluaisi menettää kavereita lopullisesti, olen vain tällä hetkellä niin kuormittunut oman perheen asioiden ja työn vuoksi, etten jaksaisi nähdä kavereita. Muutamalle kaverille sanoin jo suoraan, että rehellisesti sanottuna just nyt haluisin vaan viettää kotona aikaa enkä jaksaisi olla sosiaalinen, mutta vastasivat, että niin hekin, mutta just siksi on tärkeää sopia tapaamisia, ettei tule vaan jumitettua kotona... :/
Vierailija kirjoitti:
Mulla on täysin sama ongelma. En kuitenkaan haluaisi menettää kavereita lopullisesti, olen vain tällä hetkellä niin kuormittunut oman perheen asioiden ja työn vuoksi, etten jaksaisi nähdä kavereita. Muutamalle kaverille sanoin jo suoraan, että rehellisesti sanottuna just nyt haluisin vaan viettää kotona aikaa enkä jaksaisi olla sosiaalinen, mutta vastasivat, että niin hekin, mutta just siksi on tärkeää sopia tapaamisia, ettei tule vaan jumitettua kotona... :/
I feel you.. tsemppiä!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän tunteen. Mulla ei tilanne ole ihan noin "paha", eli tapaamispyyntöjä ei tule noin paljoa, mutta olen elämäntilanteessa, jossa haluaisin vain levätä ja siihen nähden kavereita on vain vähän liikaa. Yhdestäkään en haluaisi luopua (ovat tärkeitä minulle), mutta tällä hetkellä kaipaan vain lepoa ja rauhaa.
Olen puhunut tästä tilanteesta melko avoimesti ystävilleni, mutta en jotenkin raaski sanoa, että en halua nähdä heitä edes kerran kuukaudessa tällä hetkellä enkä jaksa puhua puhelimessakaan.
Toisaalta häpeän sitä, että olen näin kiittämätön. Eihän ystäviä pitäisi voida olla liikaa..? Mutta kun en nyt jaksaisi yhtään. Työpäivän jälkeen en jaksaisi tehdä mitään muuta kuin mennä kotiin lepäämään.
Osa ongelmaa on se, että kaverini eivät ole keskenään kavereita, joten en saa samalla kertaa tavattua kuin yhtä ystävää kerrallaan.
Iso osa ongelmaa on varmaan se, että olen uupunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et vain uskalla sanoa ei. Kyllä ne jatkuvat kutsut loppuisi jos yksinkertaisesti uskaltaisit avata suusi ja sanoa että haluat olla rauhassa.
Vai kärsitkö FOMOsta? Et uskalla sanoa ei koska pelkäät että tulevaisuudessa jäät jostain paitsi tiettyjen kaverein kanssa?
Heeei, kiitos tästä kommentista. Todellakin taidan kärsiä fomosta. Ajattelen kai sitä usein sanottua "viisautta" että "ystävistä pitäisi pitää kiinni, että mitäs sitten kun lapset lentävät pesästä ja jos mieskin lähtee nuoremman matkaan ja kun jäät eläkkeelle, edessä tyyliin yksinäinen vanhuus neliraajahalvaantuneena eikä kukaan käy katsomassa"
Mutta joo.. ilahduttaako mua neliraajahalvaantuneenakaan kuunnella ihmisten tyhjänpäiväisiä jorinoita yhtään sen enempää kuin nytkään. Mistäs sen tietää...?
Ap
Vaikuttaa siltä ettet oikeasti edes pidä kavereistasi vai miksi nimität heitä tyhjän jorisijoiksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et vain uskalla sanoa ei. Kyllä ne jatkuvat kutsut loppuisi jos yksinkertaisesti uskaltaisit avata suusi ja sanoa että haluat olla rauhassa.
Vai kärsitkö FOMOsta? Et uskalla sanoa ei koska pelkäät että tulevaisuudessa jäät jostain paitsi tiettyjen kaverein kanssa?
Heeei, kiitos tästä kommentista. Todellakin taidan kärsiä fomosta. Ajattelen kai sitä usein sanottua "viisautta" että "ystävistä pitäisi pitää kiinni, että mitäs sitten kun lapset lentävät pesästä ja jos mieskin lähtee nuoremman matkaan ja kun jäät eläkkeelle, edessä tyyliin yksinäinen vanhuus neliraajahalvaantuneena eikä kukaan käy katsomassa"
Mutta joo.. ilahduttaako mua neliraajahalvaantuneenakaan kuunnella ihmisten tyhjänpäiväisiä jorinoita yhtään sen enempää kuin nytkään. Mistäs sen tietää...?
Ap
Vaikuttaa siltä ettet oikeasti edes pidä kavereistasi vai miksi nimität heitä tyhjän jorisijoiksi?
No kieltämättä, omatunto soimaa tämän sanomisesta ääneen, mutta näissä kavereissa on muutamakin sellainen tyyppi, joista en oikeastaan edes pidä. Koen heidän seuransa lähinnä rasittavana ja voimiavievänä enkä ole kiinnostunut samoista asioista kuin he.
On vaan hiton vaikeaa (ja väärin?) sanoa toiselle, ettei enää haluaisi pitää yhteyttä. Nämä kun kuvittelevat todennäköisesti meidän olevan hyviäkin ystäviä. Ainakin sanoneet niin.
Ap
Minullakin on, mutta osaan hyvin asettaa omat rajani ja kaiki asiani ovat hyvin tasapainossa. Ensimmäiseksi tulee aina perhe, joka sisältää mieheni, lapseni ja vanhempani, sitten työ ja sopiva itse määritelty vapaa-aika, jonka jälkeen on vasta ystävien ja kavereiden vuoro. Kaikilla ystävillänikin on samoin, joten ongelmia ei tule.
On niin helppo sanoa, että nyt ei sovi kahvittelut, mutta sopisiko, että lähtisimme vaikka ulkoiluttamaan koiria samaan aikaan? Tai että sopiiko, että soitan silloin kun lähden koiran kanssa tunnin lenkille? Aina ei tarvitse olla naamatusten ja jos on, niin siihen voi yhdistää jotain fiksua, esimerkiksi liikuntaa. Itse asiassa Inhoan kyläilyjä yli kaiken. Ei minulla ole mitään mielenkiintoa lähteä ajelemaan jonnekin kahvilaan, istua siellä jutustelemassa ja ajella sitten kotiin kun voin samaan aikaan käydä reippaalla kävelylläkin.
Määrität siis itse missä mennään ja jos nolottaa, niin se on sinun oman pään ongelma, ei kavereiden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen sanonut ihan suoraan, että mun on vaikea järjestää tapaamisia. Mutta olen ollut sen jälkeen kohtuullisen aktiivininen viestien laittamisessa. Havahduin asiaan muutama vuosi sitten, kun ulkomailla asuva ystäväni oli tulossa kesäksi Suomeen ja huhtikuun alussa kyseli multa, mikä viikonloppu mulle sopisi tavata. Katsoin kalenteriani ja huomasin, että ensimmäinen vapaa viikonloppu toukokuun puolivälin jälkeen oli syyskuussa. Koko kesä oli buukattu täyteen jotain. Nykyisin tapaan muita ihmisiä pari kertaa kuukaudessa ja hyvin harvoin arkisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et vain uskalla sanoa ei. Kyllä ne jatkuvat kutsut loppuisi jos yksinkertaisesti uskaltaisit avata suusi ja sanoa että haluat olla rauhassa.
Vai kärsitkö FOMOsta? Et uskalla sanoa ei koska pelkäät että tulevaisuudessa jäät jostain paitsi tiettyjen kaverein kanssa?
Heeei, kiitos tästä kommentista. Todellakin taidan kärsiä fomosta. Ajattelen kai sitä usein sanottua "viisautta" että "ystävistä pitäisi pitää kiinni, että mitäs sitten kun lapset lentävät pesästä ja jos mieskin lähtee nuoremman matkaan ja kun jäät eläkkeelle, edessä tyyliin yksinäinen vanhuus neliraajahalvaantuneena eikä kukaan käy katsomassa"
Mutta joo.. ilahduttaako mua neliraajahalvaantuneenakaan kuunnella ihmisten tyhjänpäiväisiä jorinoita yhtään sen enempää kuin nytkään. Mistäs sen tietää...?
Ap
Vaikuttaa siltä ettet oikeasti edes pidä kavereistasi vai miksi nimität heitä tyhjän jorisijoiksi?
No kieltämättä, omatunto soimaa tämän sanomisesta ääneen, mutta näissä kavereissa on muutamakin sellainen tyyppi, joista en oikeastaan edes pidä. Koen heidän seuransa lähinnä rasittavana ja voimiavievänä enkä ole kiinnostunut samoista asioista kuin he.
On vaan hiton vaikeaa (ja väärin?) sanoa toiselle, ettei enää haluaisi pitää yhteyttä. Nämä kun kuvittelevat todennäköisesti meidän olevan hyviäkin ystäviä. Ainakin sanoneet niin.
Ap
Sinä päätät ketkä ovat ystäviäsi (jos sinulla on edes oikeita ystäviä) ja ketkä jätät taka-alalle. Tosin en oikein usko, että sinun ystäväsi ovat mitään oikeita ystäviä, vaan vaan jotain ripustautujia, joita sinä olet hyysännyt. Oma vikasi silti on, jos et aikuisena osaa mitään muuta kuin valittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et vain uskalla sanoa ei. Kyllä ne jatkuvat kutsut loppuisi jos yksinkertaisesti uskaltaisit avata suusi ja sanoa että haluat olla rauhassa.
Vai kärsitkö FOMOsta? Et uskalla sanoa ei koska pelkäät että tulevaisuudessa jäät jostain paitsi tiettyjen kaverein kanssa?
Heeei, kiitos tästä kommentista. Todellakin taidan kärsiä fomosta. Ajattelen kai sitä usein sanottua "viisautta" että "ystävistä pitäisi pitää kiinni, että mitäs sitten kun lapset lentävät pesästä ja jos mieskin lähtee nuoremman matkaan ja kun jäät eläkkeelle, edessä tyyliin yksinäinen vanhuus neliraajahalvaantuneena eikä kukaan käy katsomassa"
Mutta joo.. ilahduttaako mua neliraajahalvaantuneenakaan kuunnella ihmisten tyhjänpäiväisiä jorinoita yhtään sen enempää kuin nytkään. Mistäs sen tietää...?
Ap
Jotenkin inha tuo neliraajahalvaantuneisuus"vitsi". On paljon vanhuksia jotka ovat hyvässä kävelykunnossa ja toisaalta paljon nuoriakin neliraajahalvaantuneita, jotka viettävät aktiivista elämää, vaikka raajat ei normaalisti toimi. Kummallinen asenne paistaa tästä vammautuneita kohtaan.
Voit lahjoittaa heidät minulle. Kaikki vapaa-aika menee yksin tai miehen kanssa. Netissäkin juttelen vain tällä palstalla, koska olin itse aina se aloitteen tekijä ja viimeinen vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Jättämällä Facebookin saa tietää ketkä ne todelliset kaverit on.
Riippuu ihan tilanteesta mitä tuosta seuraa. Jos olette pitäneet yhteyttä lähinnä facen kautta/avulla ja sä jätät sen yhtäkkiä pois niin tulkitsen kyllä, että sinä et ole kiinnostunut kaveruudestamme. Sama kuin jos olisi tapana soitella ja yhtäkkiä toinen luopuisi puhelimesta ja vaatisi, että toisen on joka kerta tultava paikalle jos haluaa jutella. Testaaminen ei kuulu kaveruuteen ja mun puolesta nämä "siinä sen näkee kuka viitsii nähdä vaivaa pitääkseen yhteyttä" tyypit saavat olla ihan omissa oloissaan. Ei sillä etteikö kaveruutemme olisi ollut todellista, en vaan siedä toisen elämän hankaloittamista tahallaan "testimielessä".
Hankkiudu työttömäksi tai keksi joku vakava sairaus, alkaa kummasti kaverit kaikota. Tai sitten voisit ihan vaan sanoa kavereillesi että nyt taidan pitää tämän viikon sosiaalista paastoa joten käykö että palaan asiaan ensi viikolla.