Oliko 1980-luku ja vuodet 1998-2008 Suomen parasta aikaa?
Nuo ajat olivat hyvinvointivaltion kulta-aikaa ja kaikille terveille riitti töitä. Välissä oli 1990-luvun lama mutta siitä toivuttiin nopeasti kun verrataan nykypäivään.
Kommentit (21)
Vuodet 1980-1987 parasta aikaa. Kalevi Sorsan punamultahallitukset hallitsi maata joissa oli myös Ps:n edeltäjä SMP mukana. Kokoomus oli oppositiossa eikä päässyt ajamaan kannustusloukku-uudistuksiaan ja muuta työttömien kyykyttämistä tosin työttömyyskin oli alle 4% vaikka ei ollut olemassa pupukursseja eikä kuntouttavia työtoimintoja.
Vierailija kirjoitti:

Sen elostelun ja yli varojen elämisen seurauksena olikin sitten se 90-luvun lama.
Kyllä oli. Nykyistä useammalla meni taloudellisesti paremmin, ihmiset välittivät toisistaan enemmän, hyvinvointivaltion ajatus oli itsestäänselvä, ainakin 1980-luvulla, jolloin leipäjonoja ei ollut ja jolloin niiden ajatustakin olisi vierastettu. Eikä ollut sellainen jatkuva kiire tai kiireen tuntu arjessa ja töissä - ja oli selkeä ero arjen ja pyhän välillä. Enpä usko, että kauppojen aukiolon vapauttaminen on tehnyt kansaa onnellisemmaksi. Ympäristönkin kannalta kulutusta pitäisi hillitä.
MItä hyvää vuosissa 1998-2008? Kaikki hyvä jäi 1980-luvulle. Sen jälkeen ei ole enää nousut samalle tasolle. Kaikki edut häviävät pikku hiljaa. Uusia ei tule, eikä edes niihin vanhoihin päästä.

Yli varojen eläminenhän alkoi kun Kokoomus pääsi hallitukseen 1987 ja alettiin myös ajaa vahvan markan politiikkaa.
Vierailija kirjoitti:
MItä hyvää vuosissa 1998-2008? Kaikki hyvä jäi 1980-luvulle. Sen jälkeen ei ole enää nousut samalle tasolle. Kaikki edut häviävät pikku hiljaa. Uusia ei tule, eikä edes niihin vanhoihin päästä.
Noina vuosina kuitenkin moni laman aikana työttömäksi joutunut pääsi takaisin töihin ja laman aikana tehtyjä sosiaaliturvan leikkauksia alettiin perua ja tehtiin näihin korotuksia. Myös muita palveluita parannettiin laman jälkeen. Ilmapiiri oli vielä 1990-luvun lopussa tässä maassa hyvä koska meno ei ollut pinnallista kuten nykyaikana. Syytän tästä somea ja tinderiä jotka aiheuttavat avioeroja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuodet 1980-1987 parasta aikaa. Kalevi Sorsan punamultahallitukset hallitsi maata joissa oli myös Ps:n edeltäjä SMP mukana. Kokoomus oli oppositiossa eikä päässyt ajamaan kannustusloukku-uudistuksiaan ja muuta työttömien kyykyttämistä tosin työttömyyskin oli alle 4% vaikka ei ollut olemassa pupukursseja eikä kuntouttavia työtoimintoja.
Sen elostelun ja yli varojen elämisen seurauksena olikin sitten se 90-luvun lama.
Avaatko vähän tätä kommenttiasi. Kuka elosteli ja miten?
80-luvulla oli omat ongelmansa, kuten mm. asuntopula (etenkin nuorison) ja Neukkulan läheisyys ja suomettuminen, joka ei tosin ollut enää niin pahaa mitä 70-luvulla.
Mutta monin tavoin 80-luku oli hyvää aikaa. Kaikille riitti töitä, jopa esim. lukiolaiselle kesätyöpaikaksi. Ei ollut automaation tuomaa työpaikkakatoa, vaan esim. pankit olivat iso työnantaja. Heikkolahjaisetkin pääsivät erilaisiin aputöihin eikä vaadittu tutkintoa samalla tavalla mitä nykyään. Elämä oli leppoisempaa ja rauhallisempaa kun sunnuntaina koko maa meni käytännössä kiinni sairaaloita yms lukuun ottamatta. Kaupoissa oli vähemmän tavaraa kuin nykyään, mutta kuitenkin kaikki tarpeellinen ja tavara oli paljon laadukkaampaa. Suomessa oli jopa omaa teollisuutta.
Toki Suomi ei ollut yhtä kansainvälinen mitä nykyään, mutta onko se hyvä vai huono - voi olla montaa eri mieltä. Itse ajattelen, että kansainvälistymisessä on hyvät ja huonot puolensa. Kyllähän 80-luvullakin ilman EU:ta Suomesta pääsi ulkomaille sekä matkustelemaan, opiskelemaan tai töihin, jos niin halusi. Paljon katsottiin länteen 80-luvulla eikä ilmapiiri ollut enää niin tunkkaisen taistolainen verrattuna 70-lukuun. Hienoa oli myös 80-luvun optimismi ja tulevaisuudenusko. Siihen nähden 90-luvun lama olikin kylmää kyytiä ja 1990-luvun lopulta alkanut Nokia-huuma toi taas hitusen 80-luvun optimismia lamanjälkeiseen Suomeen. Kyllä sekin 98-2008 oli hyvää aikaa monin tavoin, tosin siinä ei ole vielä samaa ajan kultaamaa nostalgiaa mitä 80-luvussa.
Työttömyys oli vielä 1998 yli 14%, asuntolainojen korot 7%:ssa jne. Nyt työttömiä on alle puolet ja korot nollassa. Tukia oli leikattu kovalla kädellä ja valtiolla oli velkaa aivan helvetisti. Että silloinko oli Suomen kultakausi?
Koiviston tullessa presidentiksi Suomi oli velaton valtio, jossa oli täystyöllisyys.
Koiviston lopettaessa Suomi oli konkurssissa ja lamassa, mistä ei olla vieläkään päästy ohi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuodet 1980-1987 parasta aikaa. Kalevi Sorsan punamultahallitukset hallitsi maata joissa oli myös Ps:n edeltäjä SMP mukana. Kokoomus oli oppositiossa eikä päässyt ajamaan kannustusloukku-uudistuksiaan ja muuta työttömien kyykyttämistä tosin työttömyyskin oli alle 4% vaikka ei ollut olemassa pupukursseja eikä kuntouttavia työtoimintoja.
Sen elostelun ja yli varojen elämisen seurauksena olikin sitten se 90-luvun lama.
Suurin yksittäinen syy lamaa oli Neuvostoliiton romahtaminen ja idänkaupan tyrehtyminen sen seurauksena. Suomi menetti ison siivun ulkomaankaupastaan lyhyessä ajassa.
Aika merkityksetöntä kuka Suomessa istui hallituksessa sillä hetkellä. Ollaan sivustaseuraajan roolissa kun on isoista maailman tapahtumista kyse. Ei niissä asioissa paljon suomalaisten mielipidettä kysytä...

Suuri merkitys oli myös rahapolitiikan (kiitos Koiviston) vapautumisella, jolloin Tiivola ja Lassila lainasivat rahaa jokaiselle, joka sattui SYPin tai KOPin ovesta sisään kävelemään. Suuri osa lainoista oli valuuttaluottoja ja kun vahvan markan politiikka meni munille (kiitos Koiviston), niin yrityksiä meni ropisemalla konkurssiin. Lisänä vielä tietystin idänkaupan loppuminen.
Vierailija kirjoitti:
Koiviston tullessa presidentiksi Suomi oli velaton valtio, jossa oli täystyöllisyys.
Koiviston lopettaessa Suomi oli konkurssissa ja lamassa, mistä ei olla vieläkään päästy ohi.
No ei ollut mikään täystyöllisyys ennen Koivistoa. Esim. 1978 työttömyysprosentti oli noin yhdeksän laskien sitten 1980-luvun lopussa noin kolmeen. Eli suurin osa Kiviston aikaa oli voimakkaasti parantuvan työllisyyden aikaa joka sitten katkesi vasta suureen lamaan 90-luvun alussa.
https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/yli-500000-suomalaista-tekee-ilmai…
"Hätkähdyttävä tulos: Lähes 500 000 suomalaista tekee ilmaista työtä
Harjoittelu, kuntouttava työtoiminta, työkokeilu. Seuran selvitys on karu: talkootyöllä on monta nimeä."
https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/aktiivimalli-jaavuoren-huippu-pysa…
"Aktiivimalli on vain jäävuoren huippu – Pysäyttävä kirje asiantuntijalta: ”Palkattoman työn määrä on räjähtänyt”
TE-toimiston virkailija paljastaa Seuralle, kuinka härskisti työnantajat hyväksikäyttävät ilmaista työvoimaa."
Nämä ovat 1,5v vanhaa tietoa, mennyt vain pahemmaksi nämäkin asiat vielä siitä.
Tämä on yksi seuraus siitä, kun ollaan annettu uusliberalististen pääomavoimien mellastaa ja ottaa valta.
henkilökohtaisessa elämässäni vuodet 98-08 olivat kaikista paskimmat.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä oli. Nykyistä useammalla meni taloudellisesti paremmin, ihmiset välittivät toisistaan enemmän, hyvinvointivaltion ajatus oli itsestäänselvä, ainakin 1980-luvulla, jolloin leipäjonoja ei ollut ja jolloin niiden ajatustakin olisi vierastettu. Eikä ollut sellainen jatkuva kiire tai kiireen tuntu arjessa ja töissä - ja oli selkeä ero arjen ja pyhän välillä. Enpä usko, että kauppojen aukiolon vapauttaminen on tehnyt kansaa onnellisemmaksi. Ympäristönkin kannalta kulutusta pitäisi hillitä.
Taas yksi hölmöläinen peittoa jatkamassa. Oikein sosialisti säännöstelijä, joka haluaa ankeuttaa muiden elämää.
Ei kukaan osta vähemmän tavaraa sen takia, että ankeuttajat haluaa sulkea kaupat aikaisemmin.
Esim. nyt kun Alkon aukioloajat on säännösteltyjä, niin sieltä voi ostaa suoraan laatikollisen viinaa sängyn alle, niin ei tarvi pohdiskella, että onko kauppa auki.
Sama juttu kaupan kanssa. Ostaa vain lisä pakkasen, ja kulutus lisääntyy sähkön muodossa aivan turhan takia.
Järkevintä olisi ostaa suoraan se määrä mitä tarvitsee. Tehdä ruoka ja hukkaa tulisi 0%.
Mutta ehei .. pakko myydään monipakkauksia, pitää hamstrata varastoon. Sillä keinolla, että kaupat olisivat huonommin auki hamstraus lisääntyisi, sekä hävikki.
Perustelusi on siis kuin hölmöläisten peiton jatkamista ..
'Zinc

Onko kukaan laskenut, paljonko energiaa menee nykyisin enemmän, kun kauppoja pidetään auki iltamyöhään ja jopa vuorokauden ympäri? Ja miten paljon enemmän tehdään nykyisin viikon mittaan kauppamatkoja ja paljonko sen vuoksi kuluu bensaa enemmän? Puhumattakaan siitä, että arjen ja pyhän/lepopäivän/juhlapäivän välillä pitäisi olla ero olipa uskonnollinen tai ei. Tämän päivän Hesarissakin kirjoitetaan, että 2000-luvun suomalaisten arki on huonontunut. Kannattaa muistaa, että suomalaiset pärjäsivät oikein hyvin suppeammilla aukioloajoilla. Kukin tekee elämällään tietysti, miten haluaa, mutta minä pidän henkisesti köyhinä niitä, joiden pitää ahtautua johonkin ostoskeskukseen tai hypermarkettiin esim. itsenäisyyspäivänä tai joulupäivänä tai pääsiäissunnuntaina.
Mitäpä mieltä? Ei ollut Kokoomus päässyt sotkemaan vielä pahasti maan asioita ja varsinkin kun oli vuoteen 1987 oppositiossa sekä 2003-2007.