Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Suuri elämän muutos pelottaa

Vierailija
23.02.2020 |

Olen joutunut tekemään ison päätöksen. Mieli poukkoilee pienestä helpotuksesta ahdistuksen tunteisiin, olenko tekemässä väärin? Vai olenko vihdoin menossa oikeaan suuntaan?

Olen ollut töissä eräässä firmassa kohta 7 vuotta, työ ei ole unelmatyöni, käyn sielä vain tienaamassa ruuan pöytääni. Työpaikallani on paljon ylitöitä, eli päivät ei ole säännöllisiä.. rutiineihin kangistunut ihminen näistä stressaantuu. Sitten töiden jälkeen minun täytyisi vielä ulkoilla koirien kanssa, lähteä hoitaan hevosta ja tehdä ruokaa... toisin sanoen minulla jää iltaan palautumis aikaa noin 2-3 tuntia. Koen että joudun juoksemaan kellon kanssa kilpaa..

No, nyt olen ollut kohta kuukauden sairaslomalla uupumuksen takia. Enhän minä jaksa tätä jatkuvaa säntäilyä. Ja vaikka kuinka olen tekevinäni paljon, minulla ei ole yhtäään rahaa.. lähteä edes tekemään mitään kotimaan lomareissua tai tallinnan risteilylle edes että vähän voisi päästä ottaan irtiottoa arjesta.

Sen lisäksi että minun olisi aika etsiä uusi työpaikka, olen päättänyt laittaa rakkaan ystäväni myyntiin. Eli hevosen, joka on ollut minulla jo 14 vuotta. Olen ollut hevosten parissa 13 vuotiaasta pikkutytöstä asti, ja nyt meinaan kolmikymppisenä alkaa opetteen elämää ilman ainakin sitä omaa. Uskon että tämä aukasee minulle monta uutta ovea ja mahdollisuutta, vaikka opiskelulle. Mutta pelottaa näin iso muutos...

Ja kirjotin tämän vain jos löytyy muita jotka tehny elämässään isoja muutoksia. Tämä on minulle iso, koska hevoset on ollut minun elämä. Nyt ei vaan enään riitä kiinnostus ja rahat.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kaksi kolme