En tule toimeen sukulaisteni kanssa.
Onko muita samanlaisia ihmisiä?
Tähän ei liity enää aikuisiällä edes mitään suurta draamaa. Lapsuudessa ja nuoruudessa isä oli väkivaltainen ja arvaamaton, äiti narsistinen, mielenterveyshäiriöinen ja arvaamaton. Alkoholia kului. Alkoholin käyttöön ja seksin harrastamiseen kannustettiin jostain 12 vuotiaasta lähtien, ihan sekopäistä meininkiä siis.
Mummo on sitä mieltä, että naisen tulee kestää mitä vain. Veljet sitä mieltä, että isä on ihan jees, koska eivät saaneet koskaan niin pahasti turpaansa kuin minä ja vain pitivät alkoholin saatavuudesta nuorempana.
Minä ponnistin kauimmaksi kotiolojen lähtökohdista, enkä voi sietää kenenkään synttäreitä, häitä, isänpäiviä, äitienpäiviä tai muuta sontaa, milloin "pitää" nähdä.
En tarvitse sukulaisiani mihinkään. Jos minulla on vaikeaa en koskaan käänny sukulaisteni puoleen. Eikä kävisi mielessäkään pyytää niitä pöhlöjä vaikka lastenvahdiksi!
Voiko välit katkaista kokonaan ihan vain siksi, että en jaksa enää muutamaa kertaa vuodessa teennäistä pelleilyä? Jostain syystä olen vielä yrittänyt, mutta en itsekään edes tiedä miksi.
Kommentit (4)
Tuollaista porukkaa ei kyllä kannata katsella. Ei ole pakko sietää, jos tuntuu liian raskaalta.
Ja siis outoa kai, että edes kysyn. Kaikki maailman syyllisyys vain on perheessä aina kaadettu minun päälleni enkä jaksaisi enää sitäkään.
Syyllinen toki olen olin heidän kanssaan tekemisissä tai en. Se on vain niin syvään rakennettu, että yritän välttää tahallaan kenenkään mielen pahoittamista viimeiseen asti.
En vain jaksa heitä enää. Olen joutunut kokemaan järkyttävää väkivaltaa ja laiminlyöntiä koko lapsuuteni ja nuoruuteni ja nyt aikuisena en vain jaksaisi nähdä heitä enää. En ketään.
Ap
Ei ole mitään pakkoa olla missään tekemisissä. Sinä päätät.