Oon koko ajan pahalla päällä :(

Nyt minulla oli tunti omaa aikaa kun lapsi katsoi ohjelmia. Käytin sen täällä valittamiseen. Nyt nukutuspuuhiin, liian myöhään meni taas tämäkin.

Kysy itseltäsi mitä oikeasti haluat kun olet rauhottunut ja tee sen mukaisesti. Hirveän vaikea tehtävä, mutta miksi kiduttaa itseään joka päivä kun tulos on noin negatiivinen. Mikä sinulle on tärkeintä elämässä ja mistä olet valmis luopumaan ja tarviiko niin edes välttämättä tehdä. Elämässähän ei aina saa kaikkea vaikka kuinka sitä haluaisi, tai sitten se hinta on liian kova.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos elämässä ei ole muuta kuin pienet kuviot ja ei ole siihen tyytyväinen, niin en yhtään ihmettele pahalla päällä oloasi.

Mitkä pienet kuviot? On työ ja perhe ja teen vielä vapaaehtoistyötäkin, jotta voisin kokea tekeväni jotain merkittävää. Mitkä laajemmat kuviot voisivat auttaa? Otan kaikki ehdotukset vastaan. Ap

Tarkoitan sitä että teetkö näitä asioita itsesi takia vai koska niin täytyy tehdä ja ehkä joku kaveriporukan kanssa viikonloppu mökillä tms. voisi auttaa. Musta tuntuu että sä annat itsestäsi enemmän kuin saat.

Vierailija kirjoitti:

Kysy itseltäsi mitä oikeasti haluat kun olet rauhottunut ja tee sen mukaisesti. Hirveän vaikea tehtävä, mutta miksi kiduttaa itseään joka päivä kun tulos on noin negatiivinen. Mikä sinulle on tärkeintä elämässä ja mistä olet valmis luopumaan ja tarviiko niin edes välttämättä tehdä. Elämässähän ei aina saa kaikkea vaikka kuinka sitä haluaisi, tai sitten se hinta on liian kova.

En tiedä yhtään mitä haluan, oon menettänyt täysin kosketuksen itseeni pikkulapsiajan ja työn ja parisuhteen vaatimusten alla. Ainoa mistä tiedän tykkääväni on liikunta. Mutta en halua tehdä sitä ammatikseni. Haluan käyttää töissä aivojani mutta nyt tuntuu ettei ole enää aivoja mitä käyttää. Tyhjiin imetty ja avuton olo.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysy itseltäsi mitä oikeasti haluat kun olet rauhottunut ja tee sen mukaisesti. Hirveän vaikea tehtävä, mutta miksi kiduttaa itseään joka päivä kun tulos on noin negatiivinen. Mikä sinulle on tärkeintä elämässä ja mistä olet valmis luopumaan ja tarviiko niin edes välttämättä tehdä. Elämässähän ei aina saa kaikkea vaikka kuinka sitä haluaisi, tai sitten se hinta on liian kova.

En tiedä yhtään mitä haluan, oon menettänyt täysin kosketuksen itseeni pikkulapsiajan ja työn ja parisuhteen vaatimusten alla. Ainoa mistä tiedän tykkääväni on liikunta. Mutta en halua tehdä sitä ammatikseni. Haluan käyttää töissä aivojani mutta nyt tuntuu ettei ole enää aivoja mitä käyttää. Tyhjiin imetty ja avuton olo.

Ap

Onko sulla niin, että kotona ollessasi mietit työasioita ja töissä ollessasi kotiasioita?

Vierailija kirjoitti:

Onko sulla niin, että kotona ollessasi mietit työasioita ja töissä ollessasi kotiasioita?

Ei. Mietin työasioita, töissä ja kotona, päivin ja öin Lisäksi oon alkanut pakkomielteisesti pelätä sairastuvan parantumattomasti ja oon ravannut pari vuotta kaiken maailman tutkimuksissa. Vielä ei ole löydetty tappavaa tautia.

Ap

Mun kaverilla oli aikoinaan samaa. Rähjäsi kaikkialla ja kaikille. Vaihdevuosivaivoiksi luulimme.

Rutiinitarkastuksessa tuli ilmi kilpirauhasen liikatoiminta. Joidenkin viikkojen lääkityksen jälkeen muuttui entisekseen, kivaksi ja mukavaksi tyypiksi.

Tsemppiä!

Mitä sä mahdat oikeasti pelätä? Tuo pakkomielteisyys vinkkaisi siihen, että oikeasti et pelkää sairautta vaan elämättömäksi jäävää elämää. Voihan sitä täyttää elämänsä ohjelmalla, mutta se ei siltikään ole omaa se elämä vaikka ohjelma onkin itsehankittua.

Jotain nyt puuttuu. Älä mene siihen halpaan, että hankit jotain vielä lisää tuohon. Ala ennemminkin karsia. Vietä aikaa yksinäsi ja puhu itsellesi ääneen. Ihminen niin helposti alkaa kysellä itseltään kunnon kuluttajan tavoin, mitä minulta puuttuu. Älä tee sitä, vaan ala kysellä, mitä minä pelkään. Aina kun joku asia ärsyttää, niin takana on viime kädessä pelko, jos ei ole kysymys pelkästä ylirasituksesta niinkuin tietysti voi olla, jos kerran tunti omaa aikaa on luksusta (no ei saatanassa ole).

Miettikääs tuota oikeasti. Miten me ollaan päästetty elämäntapamme, ihanteemme ja arvomme noin ankeiksi, että on muka hienokin asia, että ihmisellä on tunti omaa aikaa silloin tällöin? Kun eihän siinä tunnissa vielä ehdi edes tajuta, miltä oikeasti tuntuu olla vaan.

Miksi teet vapaaehtoistyötä jos sulla on pieni lapsi? Siis, sehän saattaisi olla henkireikä, mutta jos haluat kokea olevasi tärkeä, niin olethan sinä sitä lapsellesi koko ajan. Mutta työelämä ajaa äitejä kieltämään tämän tärkeyden, koska muuten olisi liian ahdistavaa. Olet myös tärkeä itsellesi, muistatko sitäkään?

Miten päin teidän parisuhteen henkinen ilmastointi liikkuu? Mies odottaa sinun huomiotasi, mutta saatko sinä hänen huomiotaan? Siis myös siinä merkityksessä, että häntä kiinnostaa mitä sinä tarvitset voidaksesi hyvin?

Pitääkö tässä alkaa yrittäjäksi, joka laittaa ihmisiä laiskanleirille?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko sulla niin, että kotona ollessasi mietit työasioita ja töissä ollessasi kotiasioita?

Ei. Mietin työasioita, töissä ja kotona, päivin ja öin Lisäksi oon alkanut pakkomielteisesti pelätä sairastuvan parantumattomasti ja oon ravannut pari vuotta kaiken maailman tutkimuksissa. Vielä ei ole löydetty tappavaa tautia.

Ap

Tuosta on vain pieni harppaus paniikkohtauksiin. Trust me! Sä et halua sellaisia kohtauksia itsellesi. Mee vaikka juttelee jonkun psykologin kanssa näistä asioista, ihan oikeasti.

Kuulostaa masennukselta.

Vierailija kirjoitti:

Mitä sä mahdat oikeasti pelätä? Tuo pakkomielteisyys vinkkaisi siihen, että oikeasti et pelkää sairautta vaan elämättömäksi jäävää elämää. Voihan sitä täyttää elämänsä ohjelmalla, mutta se ei siltikään ole omaa se elämä vaikka ohjelma onkin itsehankittua.

Jotain nyt puuttuu. Älä mene siihen halpaan, että hankit jotain vielä lisää tuohon. Ala ennemminkin karsia. Vietä aikaa yksinäsi ja puhu itsellesi ääneen. Ihminen niin helposti alkaa kysellä itseltään kunnon kuluttajan tavoin, mitä minulta puuttuu. Älä tee sitä, vaan ala kysellä, mitä minä pelkään. Aina kun joku asia ärsyttää, niin takana on viime kädessä pelko, jos ei ole kysymys pelkästä ylirasituksesta niinkuin tietysti voi olla, jos kerran tunti omaa aikaa on luksusta (no ei saatanassa ole).

Miettikääs tuota oikeasti. Miten me ollaan päästetty elämäntapamme, ihanteemme ja arvomme noin ankeiksi, että on muka hienokin asia, että ihmisellä on tunti omaa aikaa silloin tällöin? Kun eihän siinä tunnissa vielä ehdi edes tajuta, miltä oikeasti tuntuu olla vaan.

Miksi teet vapaaehtoistyötä jos sulla on pieni lapsi? Siis, sehän saattaisi olla henkireikä, mutta jos haluat kokea olevasi tärkeä, niin olethan sinä sitä lapsellesi koko ajan. Mutta työelämä ajaa äitejä kieltämään tämän tärkeyden, koska muuten olisi liian ahdistavaa. Olet myös tärkeä itsellesi, muistatko sitäkään?

Miten päin teidän parisuhteen henkinen ilmastointi liikkuu? Mies odottaa sinun huomiotasi, mutta saatko sinä hänen huomiotaan? Siis myös siinä merkityksessä, että häntä kiinnostaa mitä sinä tarvitset voidaksesi hyvin?

Pitääkö tässä alkaa yrittäjäksi, joka laittaa ihmisiä laiskanleirille?

Kiitos rohkaisevasta kommentistasi! Teen vapaaehtoistyötä johon on vaikea saada vapaaehtoisia ja jos lopetan, siitä hommasta vastaavan työ vaikeutuu. Koen kuitenkin saavani siitä myös voimia.

Parisuhde voi ihan ok. Kyllä mies minut huomioi. Ei vaan ymmärrä täysin miksi stressaannun.

Minun on vaikea arvostaa itseäni sellaisenaan, oon niin suorittajaluonne. Se tulee kotikasvatuksesta. Toimi ihan ok kunnes sain lapsen. Yritän pitää lapsen etusijalla ja olla silti hyödyllinen yhteiskunnan jäsen. Periaatteessa vähän elintasoa laskemalla pärjäisimme koko poppoo pelkällä miehen palkalla. Se sopisi myös hänelle mutta mulla ei luonto anna myöten ryhtyä elätiksi.

Ap

Itselläni sama ongelma että olen ärtynyt ja todella lyhytpinnainen töissä nykyään. Teen myös vaativaa asiantuntijatyötä ja en kestä enää tiettyjä työkavereita, joiden työtahti on hidasta tai tekevät kaikesta ongelma eivätkä saa mitään aikaiseksi. Yksinkertaisesti en jaksa niitä, jotka eivät yritä tai ymmärrä. En enää pidä omasta persoonastani töissä.

Kotona minulla ei ole ongelmaa. Tosin viime aikoina työpäivän jälkeinen rauhoittuminen on vienyt aikaa ja energiaa liikaa. Kohta tuntuu että se työpäivästä johtuva ärsytys ja oravanpyörästä irtautuminen vie liikaa vapaa-aikaani, ennen kuin pääsen siitä eroon. Siinä kulkee raja.

Olen nyt muutaman päivän miettinyt ja päätynyt siihen, että ensi viikon alussa pyydän keskustelua esimiehen kanssa tarkoituksena keskustella tavoitteistani. Teen mielelläni omat tavoitteeni (tosin niitä on paljon ja ovat vaativat), mutta en halua osalle joistakin tullutta yhteistä tavoitetta. Se kun tarkoittaa että tekisin muidenkin työt, kun eivät saa niitä tehtyä.

Ajattelin että kerron suoraan mistä kiikastaa. Vetoan myös siihen, että tuo osalle yhteinen tavoite minun osaltani tulee heikentämään työilmapiiriä ja luultavasti vaikuttaa siihen, että työssä jaksamisen rahani tulee vastaan.

Katselin myös jo avoimia työpaikkoja, mutta en löytänyt sieltä vielä mitään niin mielenkiintoista. Täytyisi liittyä Linkediin ja toivoa head huntereiden yhteydenottoa. Lisäksi tietyllä lailla pidän työstäni, juurikin siitä vaativuudesta ja ongelmien ratkomisessa. Vaikeutena on nyt kuitenkin liiat tiukat uudet tavoitteet ja muutama alalle soveltumaton työkaveri.

Edellinen jatkaa. Uskoisin että itselläni alkaa olemaan tilanne ”kokemus tuo varmuutta” ja iän myötä on oppinut keskittymään olennaiseen. Lisäksi samaan aikaan omalta osaltani työelämän vaatimukset ovat kasvaneet ja persoonana olen sellainen etten voi olla välittämättä tavoitteistani, etenkin sellaisista jonka perusteella saan bonusta (puhtaasti rahaa).

Laihduta ja hiljainen tulehdus vähenee. + hommaa ronski nussiva mies soijalatte-raitapaita-inisijän tilalle. Toisaalta saatat löytää onnesi myös tuhdin feministin tussusta.

Aika paljon on omasta asenteesta kiinni. Mutta voihan kyseessä olla joku burnout tai vastaavakin. Kannattaisiko varata aika jollekin terapeutille, jonka kanssa voisi ruotia mikä mättää ja miksi.

Ja jatkona etten yritä miellyttää kaikkia ja olla se kiltti tyttö. En halua uhrata itseäni muiden vuoksi, koskien erityisesti työelämää. Vietän kuitenkin työpaikalla arkisin 8h päivässä, eli hyvin suuren osan ajastani. En pysty näyttelemään tuota aikaa, erityisesti kun olemme todella läheisesti nykytrendien mukaisessa avokonttorissa. Tuo koko ajan toisten puuhien näkeminen ja kuuleminen on liikaa. Toisten kanssa tuo toimii, mutta niiden toisten työhön sopimattomien kanssa ei.

Vierailija kirjoitti:

Ja jatkona etten yritä miellyttää kaikkia ja olla se kiltti tyttö. En halua uhrata itseäni muiden vuoksi, koskien erityisesti työelämää. Vietän kuitenkin työpaikalla arkisin 8h päivässä, eli hyvin suuren osan ajastani. En pysty näyttelemään tuota aikaa, erityisesti kun olemme todella läheisesti nykytrendien mukaisessa avokonttorissa. Tuo koko ajan toisten puuhien näkeminen ja kuuleminen on liikaa. Toisten kanssa tuo toimii, mutta niiden toisten työhön sopimattomien kanssa ei.

Siis tämä ei ollut ap, vaan se toinen pari kohtaa ylempänä vuodattaja, joka on myös jatkuvasti kiukkuinen töissä. Erona vain etten ole kiukkuinen kotona.

Ap osaatko analysoida mikä se ärsytyksen syy itsessään on? Eli onko jotain tilanteita missä ärsytys erityisesti syntyy tai mikä sitä ruokkii?

Vierailija kirjoitti:

Edellinen jatkaa. Uskoisin että itselläni alkaa olemaan tilanne ”kokemus tuo varmuutta” ja iän myötä on oppinut keskittymään olennaiseen. Lisäksi samaan aikaan omalta osaltani työelämän vaatimukset ovat kasvaneet ja persoonana olen sellainen etten voi olla välittämättä tavoitteistani, etenkin sellaisista jonka perusteella saan bonusta (puhtaasti rahaa).

Ymmärrän sinua. Minä olen tällä hetkellä se henkilö, joka ei meinaa saada väsymykseltään ja ärtymykdeltään mitään aikaan. Se kuormittaa vielä enemmän, koska ennen olen ollut tosi tehokas ja aikaansaava. Nyt työtehtävät ja -pyynnöt vaan ärsyttää. Omia projekteja jaksan edistää joten kuten.

Ettei johtuisi iästä. Olen nelikymppinen ja pintaan pyrkii se persoona joka ei enää jaksa myötäillä ja miellyttää. Ja sitten ne hormonit.. noin viikko per kuukausi kaikki on todella ärsyttävää, ei ennen ollut. Samanlaista käytöstä ole huomannut ikätovereilla.