Lue keskustelun säännöt.
Olen tajunnut ja vihdoin hyväksynyt itsessäni sen ettei muut ihmiset kiinnosta minua. Ihmisten kanssa ajan viettäminen tuntuu pakkopullalta ja ajanhukalta.
20.02.2020 |
Jonkin verran empaattinen olen, tunnen muiden puolesta ja pystyn asettamaan itseni muiden asemaan. Ehkä jopa se minua häiritseekin, jonka takia en viihdy muiden seurassa. Yksin ei tarvitse koko ajan miettiä miltä toisista tuntuu.
Ehkä en kuitenkaan ole niin kiltti, kuin minun on aina luonnehdittu olevan. Vähän epäilen, että siitä kiltteydestä on jotenkin ollut vaikea päästää irti, kun sen aina toitotetaan olevan hyvä ja ihana asia. Ehkä pitäisi vain hyväksyä etten ole sisälläni niin kiltti kuin muut luulevat minun olevan. Eli en ole niin hyvä ja ihana ihminen. Voin kantaa illuusiota itsestäni joka ei kuitenkaan ole yhtä sen kanssa mitä olen, mutta minun ei tarvitse _olla_ sitä mitä muut luulevat minun olevan.
Mua ei kiinnosta mitä kenellekään kuuluu, mitä kukaan on tehnyt viimeaikoina, mua ei kiinnosta viettää aikaa kenenkään kanssa, en halua ketään kylään enkä halua kyläillä muiden luona. Muut ei vaan sitä ymmärrä, mutta sen verran vässykkää ja kilttiä miellyttämishaluisuutta mussa on, etten uskalla sanoa sitä kenellekään päin naamaa. Onneksi sentään itse ymmärsin, eikä tarvitse tuskissaan pyöriä muka kilttinä, mutta oikeasti ihan vain itsekkäänä ja mukavuudenhaluisena.
Kommentit (46)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Usein tämä vaan maalataan masennuksen oireeksi. Voihan se toki sitäkin olla, voisin kyllä menneen takia ollakin lääkärin mielestä masentunut, mutta monet oireista ei tunnu niinkään elämää haittaavilta, ja uskon että ne on vain luonteestani ja asenteestani kiinni.
Nykypäivänä yltiösosiaalisuus on älyttömän arvostettua ja kaikki tuntuvat järkyttyvän yksinolosta, vaikka se on ihan ok joillekin.
En ole sairas, enkä korjauksen tarpeessa.
Kyllä kuulostat masentuneelta, tuollainen epäsosiaalisuus ei ole normaalia. Parempi vaan että joku järjestää sut hoitoon. Ammattilaiset sitten arvioi löytyykö vikaa. Kuulostat sairaudentunnottomalta.
No ei kyllä kuulosta. Mitä masennusta se on jos ei välitä ylettömästi ihmisseurasta. Minua ainakin ärsyttää sellaiset jotka pakottaa ihmisen perusluonnetta muuttumaan. Mikään hoito ei muuta perusluonnetta. Jos ei kiinnosta, niin ei kiinnosta. Mitä hoitoa muka tarvii ihminen, joka pärjää hyvin, vaikkei olekaan mikään yltiösosiaalinen? Ei mitään ei haittaa elämää mitenkään. Minäkin nautin joka päivästä, vaikka on ties mitä diagnoosia. En syö mitään lääkkeitä ja elän omanlaista elämää. Pyörikää te yli sosiaaliset vaan oravanpyörässänne ihan vapaasti.
Minä kärsin koko alakoulun ajan opettajasta, psykologista ja kuraattorista, jotka väkisin yrittivät tehdä minusta sosiaalisemman kuin olen. Onkohan vielä nykyäänkin niin, että yksin viihtyvä lapsi nähdään ongelmaksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oon samanlainen. Oma perhe riittää seuraksi. En koskaan pyydä ketään kylään, mutta jos joku kysyy itse niin tervetuloa toki. Pidän ihmisistä kuitenkin, mutta en juuri jaksa olla niiden kanssa. Toisten energiat on raskaita!
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei myöskään kaipaa seuraasi yhtään sen enempää.
Tiedän, ja käyttäydynkin usein hieman etäisesti ettei ihmiset tahtoisi kiintyä muhun. En mä tänne yksinäisyyttäni tullut itkemään säälin toivossa.
ap
Vierailija kirjoitti:
Annan ilmaisen vihjeen...
Varatkaa aika psykpolille tms ja käykää valittamassa miten elämä murjoo. Kertokaa, ettette jaksa käydä suihkussa, pestä hampaita, laittaa ruokaa, lähteä minnekään ja koko ajan ahdistaa. Saatte erilaisia mömmöreseptejä. Käytte yhä uudelleen ja kerrotte, että tilanne on sama, itsarikin mielessä jne. Saatte pitkästi saikkua ja vuosien kuluttua pääsette eläkkeelle.Sitten vain vedätte rooliane hamaan hautaan. Kukaan ei ihmettele, saatte olla rauhassa työelämältä ja muulta turhalta. Saatte viettää aikanne miten haluatte. Aamulla käännätte kylkeä ja jatkatte unia. Silloin saa olla rauhassa koko maailmalta ja tehdä juuri sitä mitä haluaa.
Sori, mutta kommenttisi on todella outo. Vaikka joku ei 24/7 kaipaa seuraa, niin se ei tarkoita että ihminen haluaisi maata kotona ja vetää jotain mömmöjä. Kyllä minä ainakin haluaan tienata oman elantoni ja viettää ihan normaalia elämää, vaikka vapaa-ajalla viihdynkin pääasiassa yksin.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut luulee, että autistiksi sanominen loukkaa ja käyttää sitä siinä tarkoituksessa. Jotain voi loukata, mutta minua ei ollenkaan. Voin olla vaikka autisti, masentunut, skitsoftenikko tai mikä vaan psykiatrin tai kenen tahansa mielestä. Ei se elämääni häiritse. Olen huomannut, että jotkut nostaa itseään toisen yläpuolelle tuolla tavoin, että minä olen paljon parempi ihminen kuin sinä, kun sinulla ei ole muumit laaksossa tai että se ja se on vähän jännä tyyppi ja pilkallinen hymy päälle. Kai se on sitten sitä sosiaalisuutta ja pahimmillaan sakinhivutusta. Mitä noista välittämään. Aivan yks ja sama, jos ei ketään vahingoita erikoisuudellaan.
Ei tuolla autistiksi kutsumisella ole välttämättä tarkoitus loukata, tämä nyt vaan sattuu olemaan yksi autismin piirteistä (muut ihmiset eivät kiinnosta).
Enpä kaipaa tuollaista. Millä elättäisin itseni? Tykkään käydä töissä ja nähdä ihmisiä siellä.