Järkyttävää miten ihmiset ovat rannoilla ja uimaloissa!
Oltiin lauantaina Kumpulassa viettämässä päivää. Oli ihan järkyttävää katseltavaa kun naiset istuivat siellä katsomossa HAARAT LEVÄLLÄÄN. kenenkään miehen en huomannut istuvan näin. Hyi, enpä olisi halunnut nähdä...
Kommentit (9)
Mutta suurimmalla osalla karvat rehotti ja perse näkyi puoliksi. Ja suurin osa näistä oli ylipainoisia, ei mikään kaunis näky.
ap
t. 3, tai ainakaan mun silmiin ei kenekään ylipainoisen rehottavat tursakkeet hyökännyt
onko ulkonäkö maailmassa se ainoa asia?
siihen uimiseen, etkä toisten haarojen tölläämiseen!
Kai olen jotenkin outo, mutta minusta on epäkohteliasta katsella toisten haarovälejä . No, mulla kyllä yleensä riittääkin muuta hommaa uimarannalla. Niin kuin uiminen ja lasteni vahtiminen.
Tiedostan kyllä ihan itsekin kuinka oksettava olen!!
Kenenkään ei kuitenkaan ole pakko levitellä haarojaan siellä.
Ja ei, en tuijotellut ketään, mutta heti kun päätään käänsi niin jonkun haarat oli silmien edessä.
ap
kai kaikilla sentään jonkunlaiset housut on jalassa.